Olen neljän lapsen yh, vanhin nippa nappa 18.
Otin aikoinani ihan kunnon miehen, mutta mies masentui, jäi työttömäksi - alkoholisoitui, jäin yksin lasteni kanssa noin kuusi vuotta sitten ja muutin vuokra-asuntoon. Lasten isä on täyspäiväinen alkoholisti, ei pysty tukemaan lapsiaan ei taloudellisesti, ei henkisesti.
Olen käynyt läpi vaikean masennuksen itsekkin (sairastuin mieheni rinnalla), vieläkin on lääkitys päällä, kun selviän niin ajesta paremmin.
Olen viimeisen kolmen vuoden aikana suorittanut hyvällä menestyksellä kaksi ammattitutkintoa - päästäkseni työelämään, mutta koska asun pienellä paikkakunnalla, töitä en ole onnistunut saamaan. Töiden suhteen en ole ole ollut ranttu, olisin ottanut mitä vain selvitäkseni paremmin. En uskalla muualle muuttaa, koska pelkään etten sopeudu. Olen aina asunut täällä, en juuri edes muualla käynyt (niin vähän olen matkustellut)
Elän jo kuudetta vuotta pelkällä työmarkkinatuella, joka on 510 euroa puhtaana käteen elatusapu ja lapsilisä. Kaksi vanhinta tytärtä (18 ja 16) opiskelee jo toisella paikkakunnalla. Molemmilta tulee opiskelukuluja minun maksettavakseni sekä kotimatkakulut viikonloppuisin, että kotia pääsevät.
Ongelmani on velkaantumiseni, kun rahat ei riitä millään laskuopilla. Itse ostan kaiken kirpparilta itselleni (ainakaan kymmeneen vuoteen en ole kaupasta vaatetta itselleni osanut) televisio ja lehdet on karsittu pois jo aikaa sitten.. En tupakoi enkä käytä alkoholia.. Olen mielestäni "kunnollinen" ja esimerkillinen lapsilleni kaiken tavoin.
Paikallinen sosiaalitoimisto ei auta, maksavat vain pakollisen toimeentulovajauksen/kk. Kuulen aina juttuja, että muut perheet saavat lasten harrastusmenoja myöten. Meillä poika oli kasvanut puolen vuoden aikana 170 cm:stä 183 cm:n, mutta sekään ei kelvannut syyksi saada pojalle uudet päällesopivat vaatteet syksyllä kouluun. (kirpparilta kun ei noin isoja kokoja edes löydy, kengistä puhumattakaan).
Olen ajautunut tähän tilanteeseen perheeni lisääntyneiden kulujen vuoksi. Laskuja maksan tärkeysjärjestyksessä, osa kerkiää mennä perintään, kun rahat ei vain ajoissa riitä.
Olen tavattoman stresaantunut. En tiedä olenko enää työkelpoinen, jos sattuisin töitä vielä löytämään. Viimeisessä hara-paikassa (harjoittelurahalla) ollessani joudun usein olemaan pois töistä, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut, -oli niin ahdistunut- ja voimaton olo.
Periksi en haluaisi antaa (sain sen opin/ esimerkin lapsuudenkodistani, jota olen noudattanut) mutta - En tiedä miten jaksan enää, jos en ole enää työkelpoinenkaan, vaikka itseni koulutin lasteni hoidon ohella.
Olen jo harkinnut antavani lapseni (3) sijaisperheisiin - silloin lapseni saisivat ainakin kaiken välttämättömimmän. Olisihan se romahdus itselleni, kun lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. Mutta lasten etu olisi etusijalla. Mietin miten se vaikuttaisi lasten henkiseen kehitykseen, toisikko se ongelmia myöhemmässä vaiheessa, kokisikko he tulleensa hylätyiksi, vaikka rakastan heitä ylikaiken.
Otin aikoinani ihan kunnon miehen, mutta mies masentui, jäi työttömäksi - alkoholisoitui, jäin yksin lasteni kanssa noin kuusi vuotta sitten ja muutin vuokra-asuntoon. Lasten isä on täyspäiväinen alkoholisti, ei pysty tukemaan lapsiaan ei taloudellisesti, ei henkisesti.
Olen käynyt läpi vaikean masennuksen itsekkin (sairastuin mieheni rinnalla), vieläkin on lääkitys päällä, kun selviän niin ajesta paremmin.
Olen viimeisen kolmen vuoden aikana suorittanut hyvällä menestyksellä kaksi ammattitutkintoa - päästäkseni työelämään, mutta koska asun pienellä paikkakunnalla, töitä en ole onnistunut saamaan. Töiden suhteen en ole ole ollut ranttu, olisin ottanut mitä vain selvitäkseni paremmin. En uskalla muualle muuttaa, koska pelkään etten sopeudu. Olen aina asunut täällä, en juuri edes muualla käynyt (niin vähän olen matkustellut)
Elän jo kuudetta vuotta pelkällä työmarkkinatuella, joka on 510 euroa puhtaana käteen elatusapu ja lapsilisä. Kaksi vanhinta tytärtä (18 ja 16) opiskelee jo toisella paikkakunnalla. Molemmilta tulee opiskelukuluja minun maksettavakseni sekä kotimatkakulut viikonloppuisin, että kotia pääsevät.
Ongelmani on velkaantumiseni, kun rahat ei riitä millään laskuopilla. Itse ostan kaiken kirpparilta itselleni (ainakaan kymmeneen vuoteen en ole kaupasta vaatetta itselleni osanut) televisio ja lehdet on karsittu pois jo aikaa sitten.. En tupakoi enkä käytä alkoholia.. Olen mielestäni "kunnollinen" ja esimerkillinen lapsilleni kaiken tavoin.
Paikallinen sosiaalitoimisto ei auta, maksavat vain pakollisen toimeentulovajauksen/kk. Kuulen aina juttuja, että muut perheet saavat lasten harrastusmenoja myöten. Meillä poika oli kasvanut puolen vuoden aikana 170 cm:stä 183 cm:n, mutta sekään ei kelvannut syyksi saada pojalle uudet päällesopivat vaatteet syksyllä kouluun. (kirpparilta kun ei noin isoja kokoja edes löydy, kengistä puhumattakaan).
Olen ajautunut tähän tilanteeseen perheeni lisääntyneiden kulujen vuoksi. Laskuja maksan tärkeysjärjestyksessä, osa kerkiää mennä perintään, kun rahat ei vain ajoissa riitä.
Olen tavattoman stresaantunut. En tiedä olenko enää työkelpoinen, jos sattuisin töitä vielä löytämään. Viimeisessä hara-paikassa (harjoittelurahalla) ollessani joudun usein olemaan pois töistä, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut, -oli niin ahdistunut- ja voimaton olo.
Periksi en haluaisi antaa (sain sen opin/ esimerkin lapsuudenkodistani, jota olen noudattanut) mutta - En tiedä miten jaksan enää, jos en ole enää työkelpoinenkaan, vaikka itseni koulutin lasteni hoidon ohella.
Olen jo harkinnut antavani lapseni (3) sijaisperheisiin - silloin lapseni saisivat ainakin kaiken välttämättömimmän. Olisihan se romahdus itselleni, kun lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. Mutta lasten etu olisi etusijalla. Mietin miten se vaikuttaisi lasten henkiseen kehitykseen, toisikko se ongelmia myöhemmässä vaiheessa, kokisikko he tulleensa hylätyiksi, vaikka rakastan heitä ylikaiken.
Vastaukset 10
Vanhimmat
koska olet tähänkin asti sinnitellyt. Koskettava kertomus ja uskon, että sinulla on paljon kohtalotovereita. Olet hankkinut ammatin - kaksikin ja ne menevät hukkaan jos et löydä töitä. Vanhimmat lapsesi ovat jo maailmalla ja pian kokonaan elämässä omaa elämää.
Mitä jos kuitenkin repäiset itsesi ja perheesi irti siitä ympäristöstä johon olet tottunut.
Haet töitä lähimmältä paikkakunnalta, josta sitä on saatavilla. Olisiko se vanhimpien lasten opiskelupaikkakunta? Olet vielä iässä, jolloin töitä voi saada ja työstä kertyy myös eläkettä vanhuudenpäiville.
Keskustelkaa perheenne parissa miten muutto toteutuisi. Nuoremmat lapsetkin tulevat jatkossa opiskelemaan kodin ulkopuolella.Itse tein aikoinaan rohkean tempun ja muutin pois paikkakunnalta, jossa olin asunut yli 20v.
Se oli hyvä päätös. Tsemppiä ja rohkeutta tehdä kauas kantava päätös!
Valita siitä toimeentulotukipäätöksestä, se voi johtaa muutokseen. Silloin et ainakaan ole sen yhden virkailijan varassa, vaan hakemuksesi tutkitaan tarkemmin. Tietenkin sinun pitää ensin hakea etuutta ja sisällyttää siihen nuo tarvitsemasi kulut.
nyt on, on se tärkein, muu on tarpeetonta.
tarvitset. Älä luovuta, älä edes ajattele luovuttavasi lapsiasi pois. Toivottavsti sinulla on hyviä ystäviä, jotka tukevat ja ymmärtävät sinua. Muutto muualle voi olla elämäsi tilaisuus saada uusi ja parempi alku. Itse erosin reilusti yli 40v ja muutin lapsen kanssa uudelle paikkakunnalle. Oli hieno tunne aloittaa kaikki alusta ja sopeutuminen onnistui hyvin vaikka olen hiljainen ja varautunut. Voimia ja uskoa tulevaisuuteen!
Älä luovu lapsistasi. Sinä olet heille kaikki kaikessa. Äidit on tehty kestämään. Kerää rohkeutesi ja muuta työn perässä, vaikka isojesi opiskelupaikkakunnalle, niin kuin joku yllä ehdotti. Keskustele isojen tyttöjesi kanssa asiasta. Puhu muutosta lapsillesi, perustele hyvin, miksi on muutettava ja ole innostunut. Lapset saavat uusia ystäviä nopeasti uusissa kuvioissa, älä sitä pelkää, heillä on kuitenkin sinut!
Ensin haet asunnon uudelta paikkakunnalta ja samaan aikaan katselet työpaikkoja, tekevälle löytyy. Usko vaan!
Palaa takaisin kotipaikkakunnallesi sitten joskus, jos vielä haluat. Älä jää kiinni asuinpaikkaasi, jos siellä ei ole elämisen mahdollisuuksia. Ainahan muutto jännittää, mutta mitä menetettävää sinulla on. Ota takaisin ihmisarvosi, lähde.
Minä uskon, että sinussa on sisua lähteä. Kaikkea ei voi tietenkään ennakoida, et voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta siitä huolimatta: lähde heti, älä mieti. Käy juttelemassa sosiaalitoimessa ennakkoon vuokravakuuksista ja käytännön asioista mm harkinnanvarainen muuttoraha. Uskon, että he ymmärtävät sinua ja tarvettasi vaihtaa paikkaa ja ovat tukenasi.
Tsemppaan mielessäni sinua. Aloita muutto jo nyt, siivoa pois, mitä et uuteen kotiin halua mukanasi viedä. Ota päämääräksi asua uudessa kodissa vielä tänä vuonna, ja ensimmäisellä tililläsi ostat joulukinkun :)
Auttaisin, jos vain jollain tavalla voisin.
Onko sinulla e-mail-laatikkoa, jonne voisin kirjoittaa?
Se todella lämmitti sydäntäni. Muuttoa olen mielessäni monesti ajatellut ja pikkuhiljaa rohkeuttani kerännyt.
e-mail minulle on [email protected]
Kirjoitin jo :)
olet rohkea kunnon suomalainen nainen. Sinulla on lapset, ne ovat sinun rikkautesi. Kaikkea hyvää sinulle,tiedän todella mistä kerrot. Tsemppiä!
Olen itse lähes samalaisessa elämäntilanteessa, mutta onnekseni asun isossa kaupungissa, missä on paljon mahdollisuuksia.
Itsekin hankin lapset koulutetun, kunnolisen miehen kanssa, joka kuitenkin vuosien myötä alkoi muuttua. Päädyin eroon, mutta lasten yhteishuolto piti lähteä sujumaan ongelmitta. En oikein ehtinyt erota kunnolla, kun ex-mies joutui onnettomuuteen, jonka seurauksen hänestä tuli aivovammainen, avuton ressukka, joka tarvii lähes jatkuvaa apua. Hänestä ei todellakaan ole minkäänlaista apua lasten elämässä. Tämä oli itselleni tosi raskas asia ja suren tosi paljon lasen puolesta, jotka ovat kouluikäisiä poikia. Opiskelen itse uuteen ammattiin, koska jouduin lähtemään työpaikastani, kun kiva 24 v poika sai viran, jota olin hoitanut sijaisen vuosikausia. Opiskeluja on jäljellä runsas vuosi, Opiskelen, teen töitä, hoidan pojat ja ikävä kyllä edelleen ex-miehen asioita, vaikka se onkin laitoksessa Nyt tekee tiukkaa sekä rahallisesti, että voimien puolesta, tunnen itseni yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi ja ajoittain minun on vaikea uskoa, että lapsista tulisi kunnon kansalaisa.
Hienoa kuulla, että sun lapset pärjäävät maailmalla. Pidä kiinni pojasta. Ajoittain mullakin tulee sellainen olo, että joku muu voisi hoitaa mun pojat paremmin ja tarjota heille jotain sellaista, mitä en voi antaa, mutta sehän ei kuitenkaan ole totta.
Taisetllaan yhdessä eteenpäin.
kiitos palautteestasi ;) tosi paljon voimia sinulle. Kirjoita minulle os. [email protected] Haluaisin olla sinun tukenasi T.alkuperäinen kirjoittaja