Olen havainnut viimeisten 10 -vuoden aikana, että urheilu ja liikuntaharrastusten parissa käy melkoinen hävikki, kun lapset tulevat 9-10 -vuoden ikään.
Liikunnallinen herkkyyskausi on yleensä parhaimmillaan mm. laji- ja aerobiseen harjoitteluun ja sitten nuo samat liikuntaharrastuksensa lopettaneet lapset fillaroivat ympäri kyliä bussipysäkeillä, kauppojen eteisissä, leikkikentillä ja koulujen pihoilla pahojansa tekemässä.
Oman perheen kohdalla lajivaihdokset tulivat ajankohtaisiksi sen vuoksi, että harrasteliikuntataso tuntuu puuttuvan juuri tuon ikäisiltä. Eli on turnauksia ja kisoja tämän tästä, joihin osallistuminen perheen muu sosiaalinen elämä ja työ estävät. Eli rivien välistä saa aina joka seurassa ymmärtää - että jos ei käy turnauksissa ja kisoissa tai haluaa harrastaa ko. lajia vain kerran viikossa, ei ole asiaa seuraan eikä harjoituksiin.
Olen Nuoren Suomen kasvatti itsekin ja suosisin lapsilla mahdollisimman monipuolista liikuntaharrastusta 14-16 -vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen voitaisiin tehdä lajivalintapäätöksiä ja reissailla turnauksissa ja kilpailuissa enemmänkin.
Lajivalmentajat ovat tietenkin toista mieltä - mutta en halua lapsista kasvattaa aikuisena liikuntaan tympääntyneitä ihmisiä, jotka eivät jaksa sitten itse enää toisten lapsia ohjata ja valmentaa huonojen kokemusten vuoksi omassa lapsuudessa ja nuoruudessa.
Liikunnallinen herkkyyskausi on yleensä parhaimmillaan mm. laji- ja aerobiseen harjoitteluun ja sitten nuo samat liikuntaharrastuksensa lopettaneet lapset fillaroivat ympäri kyliä bussipysäkeillä, kauppojen eteisissä, leikkikentillä ja koulujen pihoilla pahojansa tekemässä.
Oman perheen kohdalla lajivaihdokset tulivat ajankohtaisiksi sen vuoksi, että harrasteliikuntataso tuntuu puuttuvan juuri tuon ikäisiltä. Eli on turnauksia ja kisoja tämän tästä, joihin osallistuminen perheen muu sosiaalinen elämä ja työ estävät. Eli rivien välistä saa aina joka seurassa ymmärtää - että jos ei käy turnauksissa ja kisoissa tai haluaa harrastaa ko. lajia vain kerran viikossa, ei ole asiaa seuraan eikä harjoituksiin.
Olen Nuoren Suomen kasvatti itsekin ja suosisin lapsilla mahdollisimman monipuolista liikuntaharrastusta 14-16 -vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen voitaisiin tehdä lajivalintapäätöksiä ja reissailla turnauksissa ja kilpailuissa enemmänkin.
Lajivalmentajat ovat tietenkin toista mieltä - mutta en halua lapsista kasvattaa aikuisena liikuntaan tympääntyneitä ihmisiä, jotka eivät jaksa sitten itse enää toisten lapsia ohjata ja valmentaa huonojen kokemusten vuoksi omassa lapsuudessa ja nuoruudessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ymmärrän myös valmentajien kannan. valmentaja kuitenkin valmentaa joukkuetta (jos kyse joukkuelajista). joukkue haluaa osallistuaa kisoihin ja harjoitella. semmoinen, joka vaan käy "harrastelemassa" kerran viikossa vie mahdollisesti paikan joltakin toiselta, sellaiselta,joka haluaa näihin kisoihin lähteä.
toisaalta taas joka lapsella, haluaa sitten kilpailla tai ei, pitäisi olla mahdollisuus harrastaa urheilua. näin vaan ei useinkaan ole. lapselta vaaditan jo pienestä tietyn lajin valinta.
onneksi tuommoiset 9-10 ikäiset ovat vielä aika harrastelijoita. heillä ei touhu ole vakavaa ja ainakaan meillä ei ole ollut kahdesti viikossa -harjoituksia, kuin kahdesta lajista, toinen kesä- toinen talvilaji. lapseni osallistuvat innolla harjoituksiin, käyvät otteluissa ja kisoissa, niin yksilö- kuin joukkuetasollakin. montaa harrastetaan, mutta mielestäni pakko ei vielä ole mihinkään. jos väsyttää, on kokeita tms, voidaan olla poiskin. eikä kukaan ole vielä valittanut.
samoin kuin yksilölajeissa. On myös epäreilua monilapsisen perheen muita lapsia kohtaan, jos muu perhe harrastaa yhden lapsen takia vain yhtä lajia, eikä muilla ole valinnanvaraa. Lapsen tulee saada harrastaa monipuolisesti - myös muutakin kuin liikuntaa - ja perheillä pitää olla muutakin aikaa kuin lasten harrastukset ja koulunkäynti. Meidän perhe käy viikonloppuisin mieluusti esimerkiksi mökillä saunomassa, kalastelemassa ja metsähommissa eikä turnauksissa tai kisoissa sekä viikonloppuisin haluamme tavata myös elossaolevia iäkkäämpiä sukulaisia ja muita tuttavia ja tuttavaperheitä lapsineen. Ja kyllä - saatamme mennä joskus jopa katsomaan yleisönä joukkuepelejä. Jos kilpaurheilijan huippuikä on noin 24 -vuotiaana, niin voihan joukkueet pelailla pelejänsä harjoitusten aikana ihan harjoituksen vuoksikin keskenään. Liian yksipuolisesti liikkuneet erottuvat aikanaan joukosta.
Kokemuksesta voisin kirjoittaa,
jos potkua riittää niin voi harrastaa,
mutta ensimmäisenä on koulu ja ihmis-suhteet.
Me lopetimme 15v, jotta tuli hyvä lukiotodistus,
jolla pääsi suoraan kaikkiin kouluihin, siis ilman pääsykokeita.
Sitä ennen harrastimme joukkuelajeja ja naisvoimistelua aktiivisesti yli 10v jokainen.
Koulussa pitää pärjätä hyvin ja jos tulee yksikin open puhelu ongelmista,
se kannattaa ottaa asiallisesti.
Urheilu on ihanaa,
mutta muutakin tarvitaan paljon enemmän elämässä,
urheilu=leikki sehän on aikuisen leikkiä.
(on niitä meidänkin joukkueiden kavereita jotka eivät ole pakolisten koulujen jälkeen mihinkään menneet eivätkä ole 25-28v ikään mennessä töissä olleet)
Kyllä heidät on urheilu pilannut,
kaikki potku on käytetty urheiluun ja lapset luulevat että se on oikeaa elämää.
Urheilu päättyy aina, suurimmalla osalla,
yli 95 % urheilu aikuisena kuluttaa enemmän kuin tuottaa.