Mitä sinä haluat matkalta? Kenties vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hyvinvointiin liittyviä asioita, tanssimista, nähtävyyksiä? Kerro minkälainen olisi kiva matka ja mihin haluaisit matkustaa.
Matkalle
nennukka
201211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
aurinkoon,lämpimään.Mutta minua ei kiinnosta itäiset maat,sinne on niin pitkä lentomatka.
Tai sitten kaupunkiloma Euroopassa,voi kun vielä pääsisi Wieniin,Roomaan.
35-vuoden aikana on käyty läpi koko kirjo telttailusta Karibian all inclusiveihin.
Laatikkoa en ole perässäni vetänyt.
Nyt olemme laiskistuneet. Viikon kansainväliset risteilyt niihin otettavine lisäviikkoineen ovat nyt meille sopivia.
Toteutumattomia unelmia ei ole.
Matkustamme sinne mihin on kiva mennä.
13.09. tulimme Unkari-Itävalta kierrokselta.
07.10. Lähdemme Espanjaan.
Talvella joku kv.risteily ja kevääksi suunnittelemme yhdistelmää: Lento esim. Barcelonaan (tai Alicanteen tai Murciaan tai Almeriaan).
Siellä kolmisen viikkoa.
Sitten Myncheniin, Zyrichiin, Wieniin tai Budapestiin ja autolla viikon, parin kiertely.
Paluu vaimon laboratoriokokeisiin.
Vauhdin ja vaaralliset tilanteet olemme jättäneet taaksemme.
Ps. Yli 8:n tunnin välilaskuttomia lentoja välttelemme.
Mutta olen reilut parikymmentä vuotta käynyt ulkomailla milloin missäkin jos on huvittanut.
Alkuun se tuntui ihmeelliseltä.
Kun sai lapset omilleen jäi rahaa ja aikaa myös itselleen.
Nykyisin arvostan huomattavasti enemmän mukavuuksia mitä oma koti tarjoaa.
Enkä edes välitä kovin lämpimästä ilmastosta toisinkun nuorempana.
Pitkiä lentoja myös vältän, ne ovat ikäviä ja jalat kipeytyy vaikka olisi millaiset lentosukat.
Toivoisin vielä kokevani joskus sen aidon innostuksen ja uteliaisuuden mikä tuntuu nuoruuden mukana hävinneen.
Olen ikäisekseni hyväkuntoinen ja terve.
Olipa matkakohde mikä vaan niin ruokailu on matkan kohokohta kahdestasyystä;
a) lomalle ei tarvitse itse kokata
b) uudet makuuelämykset avartavat
Seikkailua,kilpailua,liikuntaa ja huveja! Kovin kauas en haluaisi? Pelkkä löhöily ei minulle sovi.
Mieliteot ja mielenkiinnon kohteet vaihtelevat.
Vauhti ja vaaratilanteet saavat jo jäädä toisten ratoksi.
Espanjan kämpällä nautin ruuanlaiton runsaista mahdollisuuksista.
Kauppahalli on noin 300m:n päässä enkä ole kyllästynyt ihailemaan sen kala- ja äyriäisvalikoimaa.
Hankin kanadalaiskokkien merellisen keittokirjan ko. tarkoitukseen.
Alkuun mittayksiköt olivat työläitä mutta niihin tottui hiljalleen.
Keskieuroopan saksankielisellä alueella sekä Unkarissa nautin ihmisten kanssa "mellastamisesta". Varsinkin Itävallassa!
Kauempaa hakee tietenkin toisenlaista ympäristöä ja hienosti sanottuna "kulttuuria".
Minä koen asian paljon arkipäiväisemmin.
Savonlinna ja Verona edustavat perheessämme ns. "korkeakulttuuria".
Veronassa olen vaimon mukana muunkin matkan vuoksi mutta Savonlinnaan en mene edes hänen mielikseen.
Samoin "rättisulkeiset" hän saa hoitaa tyttömme kanssa, on tarpeen myös tulkkina.
Laikottelu- ja löhäilytarpeen (5-vuotta täysin työelämän ulkopuolella olevan??) tyydytämme viikon täysihoitoristeilyillä.
En osaa sanoa millainen olisi kiva matka.
Se on sellainen mille menee.
Eteläamerikka rinkka selässä, ajan kanssa, oli suunnitelmissa vielä 10-vuotta sitten mutta vaimollani ilmennyt sairaus poisti sen listoilta.
Mieltymykset ovat kovin muuttuneet kymmenien vuosien varrella.
Onneksi mieltymys liikkumiseen on säilynyt meillä yhteisenä!
Mieheni vielä eläessä olimme Välimeren risteilyllä
Rooma - Genova - Nizza jne. englantilaisella Sun
dream-aluksella, ja kaikki meni hienosti, mieskin
voi kohtalaisen hyvin kymmenen vuotta kestäneestä
syöpäsairaudestaan huolimatta. Täysihoito oli
ylellistä, kaikkea hyvää paljon, kapteenin ilta
juhlapukuineen jäi mieleen, mutta kyllä
hyvässäkin hytissä laivalla koneiden jyske yön
hiljaisina hetkinä miestäni hiukan häiritsi.
Sain pyydettyä vielä vaihdonkin, mutta siltikin.
Hänen viimeinen syksynsä, - sitä emme tienneet
tietenkään silloin. Muuten hän aina oli päivisin
reipas ja iloinen, nautti kaikesta. Syöpä, joka
oli samaa laatua kuin isoisällään, vei hänet
seuraavana kevättalvena.
Oliko teillä joitain ongelmia risteiln aikana?
risteilymme oli 2001 Karibialla Bolero-paatilla.
Silloin emme tienneet vaimoni verisyövästä vielä mitään.
Oireet ilmenivät kotiuduttuamme ja taudin määritys onnistui vasta puoli vuotta myöhemmin.
Sen jälkeen, laiskistuttuamme, olemme käyneet Aegeanmerellä, kiertäneet läntisen Välimeren suuret saaret sekä Kanarian risteilyllä.
Niili siinä välillä.
Liikumme toki muutenkin mutta rankemmat reisut ovat jääneet.
Laivoilla ei ole ollut ongelmia. Emme ole kuulleet koneiden ääntä eivätkä suuret alukset ole rullanneet häiritsevästi.
Eräs asia ilahdutti vaimoani. Lääkärin määräyksestä hänen täytyi saada painoa lisää 164/50). Laivojen jälkiruuat sopivat siihen tarkoitukseen erinomaisesti.
58kg:ssa lääkärit lopettivat puhumisen.
Nyt on reilu viisi vuotta eletty tässä tilanteessa.
Oireet pysyvät kurissa solumyrkyillä eikä sivullinen huomaa mitään. Hb-lukemat pidetään 90 - 100 tasossa.
Elinikäennuste oli 3 - 12 vuotta joten maksimista on jäljellä vielä yli kuusi.
Ensimmäinen vuosi oli rankka. Sitten asiaan mukautui mutta aiheutti tiettyjä käytännön järjestelyjä mm. lapsiamme ajatellen.
Onneksi lasten kasvatuksessa, raha-asioissa ja matkustamisessa meillä on yhteiset periaatteet.
Otan osaa menetyksesi johdosta!
Eletään siten kuin osataan ja pystytään!
Vointeja Sinulle!
Kyliä laaksojen pohjalla, vuorenhuippuja, joita pilvi halasi, vihellyskielellä kommunikoiva kansa, ja teillä huikaisevat maisemat...
Kiitos, Lasse, toivotuksista ja voimia sinulle ja vaimollesi sairauden kanssa elämiseen! ~Hyvää jatkoa!~
Matkallani nautin kansainvälisyydestä ja hyvistä ulkoiluilmoista. En todellakaan ole ns. talvi-ihminen. Keväällä pakenen etelän alkavia helteitä ja tulen nauttiman Suomen kesästä. Lähtöön on aikaa enää 3 viikkoa. Jippii! Matkakuume on jo nyt kova!
kuin ihmetellä.
Tai oikeastaan mitäs sitä ihmettelemään,meikäläinen pienen eläkkeen ihminen.Kukin taaplaa täällä varojensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
07.10. mannerespanjaan.
Toimeen tulee hyvinkin pienellä eläkkeellä jos vuokraa asunnon paikallisilta.
Thaimaa ja Espanja, muista ei ole hajua.
Tietysti, jos on ajoissa hankkinut oman niin se on jo eri asia.
Toinen, minulle tärkeä asia on elinkumppani.
Kun on parisuhde kunnossa niin sielläkin arkinen elämä sujuu tasaisesti emmekä me pahemmin kaipaa maanmiestemme seuraa.
Tosin pisin yhtäjaksoinen aika on ollut 3 kuukautta.
Selvitähän vaihtoehdot jos todella kiinnostaa!
Juu,ei asuminen etelässä vaadi todella suuria omaisuuksia.Itse olen asunut pisimpään Espanjassa
n.seitsemän kk.Vuokrat siellä ovat suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomessa.Mutta asunto on täysin kalustettu ja varustettu normaaliin elämiseen.Ruoka ja taloustavarat ovat ehdottomasi
halvempia kuin Suomessa.On helppo verrata nyt,kun
molemmissa maissa on sama rahayksikkö:euro.Siitä
vain kokeilemaan!
Asumiskustannukset riippuvat asunnosta,kaupungista ja asunnon sijainnista siellä.
Meillä 78m2:n hoitovastike on 340E/ vuosi sisältäen talon yleissiivouksen ja vartioinnin.
Asunto on rannassa ja keskellä kaupunkia (ei ole vitsi!).
Silloin kun vuokrasimme sitä pyysimme pitemmältä ajalta vuokraa 200 - 500E/kk, "naamasta" riippuen.
Sisältäen sähkön ja veden.
Muutaman kilometrin päässä olevista "reservaatioista" on mahdollisuus saada kalustettu kaksio tasoon 100 - 200E/kk.
Mielestäni ovat halvempia kuin Suomessa mutta mainitsemani hinnat ovat suoraan sovittuja EIVÄT SUOMALAISTEN VÄLITTÄJIEN KAUTTA!
Kaikilla ei tietentään välttämättä ole varaa eikä haluakaan matkustaa kauas. Suomessakin on paljon mahdolisuuksia, esim. kulttuuria, luontoa ja muuta. Kiinnostaisiko teitä osallistua johonkin järjestettyyn retkeen Suomen kamaralla? Itse pidän tanssista ja siihen yhdistettynä jotain muuta mukavaa, hyvää ruokaa, hemmottelua yms. Todella hienoja matkakokemuksia teillä kaikilla. Risteilyt ovat varmasti mukavia ja voisin itsekkin lähteä sellaiselle.
On kyllä hyvä ja vaihteleva matkailumaa.Kyllä täältä löytyy ja voi välillä palata kotiin.
Olen yhä enemmän ruvennut ajattelemaan sitä
vaihtoehtoa,että jäisin kotimaahan olemaan ja matkustelisin ja etsisin täältä erilaista ohjelmaa.
ON tämä SUOMI niin hieno paikka.Kierrä sivu reittejä,en tiedä kulkuneuvoasi mutta mahdollisuuksia on paljon.Suosittelen, Suomessa kiertänyt.Torisevanrotko,Koivun hiidenkirnut,kallinkankaan pirunpellot,hienoja paikkoja,ei paljon mainostettuja mutta näihin reissulla törmännyt.
Jääköön tuo viimeinen SF-numero piiloon, mutta paljon ehdimme jo ajella. Kun mieheni jäi eläkkeelle 55 vuotiaana, suuntasimme matkamme talvikotiimme Turkkiin Alanyaan, jossa ehdittiin viettää jo 11 talvea. Matkat tehtiin eri reittejä niin mennessä kuin palatessa. On mitä muistella niin kauan, kuin muistia riittää. Kyllä karavaanarielämä on ihanaa. Sekään ei sovi kaikille, mutta meille se sopi ja hyvin.
Onneksi ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä etteivät kaikki tunge samaan paikkaan!
Me kokeilimme kaksi kesää kotimaan matkailua käyttäen siihen kaikki lomamme.
Autolla ja veneillen.
Lomien jälkeen oli tyhjä tunne. Ikään kuin ei olisi mitään lomaa ollutkaan.
Sitä ennen olimme viettäneet kaksi kesälomaamme autolla eteläeuroopassa.
Kotimaan lomien jälkeen olemme taas olleet kaikki loma-aikamme muualla.
Haemme erilaisia ympäristöjä ja henkilökontakteja.
Autolla liikkuessamme olemme käyttäneet leirintäalueiden kiinteitä asuntovaunuja sekä majoja, kun lapset olivat leikkipaikkaiässä.
Myöhemmin BB-tyyppisiä majoituksia, hostaleja sekä halpishotelleja ml. F1:set ja Etapit.
Hankalin kontakti karavaanareihin on Kasselin seudun ruuhkat.
Asuntovaunu yrittää hiipiä pitkää mäkeä ylös.
Rekka lähtee ohittamaan ja muutaman kilometrin suma on valmis.