Nyt kaivataan hyviä neuvoja! Näin uutena opettajana olisin halunnut kysellä, millaisia kurinpitotapoja muilla opettajilla on. Itse olen kohdannut hankalia tilanteita erään poikavoittoisen seiskaluokan kanssa. Tavallinen opetuskeskustelu tuntuu olevan silkka mahdottomuus luokan kanssa, puhumattakaan vapaammasta ryhmätyöskentelystä. Desibelit nousee, homma heitetään vitsiksi ja mahdollisuudeksi olla tekemättä mitään.
Miten siis saat luokan hiljaiseksi? Omalla toiminnallasi ja miten (tähänhän ei juurikaan opettajankoulutus valmenna)? Annatko kuinka helposti jälkkää? Ilmoitus kotiin? Rehtorin puhuttelu? Jotenkin muuten?
Nimim. Mistä auktoriteettia?
Miten siis saat luokan hiljaiseksi? Omalla toiminnallasi ja miten (tähänhän ei juurikaan opettajankoulutus valmenna)? Annatko kuinka helposti jälkkää? Ilmoitus kotiin? Rehtorin puhuttelu? Jotenkin muuten?
Nimim. Mistä auktoriteettia?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ota teippiä, ja teippaa reilusti suuta aukovien jätkien naamat umpeen. Toimii varmasti, ja hiljaisuus opettajan monologille on taattu!
Ja sitten niitä asiallisia vastauksia kiitos...
Suun teippaaminen katsotaan pahoinpitelyksi.
Yksi varma konsti menettää uskottavuutensa oppilaiden silmissä on uhkailla asioilla, joita ei kuitenkaan toteuta.
Omana yläasteaikanani naisopettaja uhkaili hakevansa erään kunnioitetun ja pelätyn miesopettajan paikalle, mikäli kaikki eivät ala heti totella häntä. Koskaan ei tuota miesopettajaa kuitenkaan haettu paikalle ja oli selvää, ettei tätä naisopettajaa enää arvostettu edes sen vertaa kuin aikaisemmin.
Mutta muuten... Vaikea sanoa, mitä kannattaisi tehdä.
Ehkäpä joskus voisi kokeilla päästää yllättäen tunnilta 10 minuuttia aikaisemmin pois ne, jotka ovat käyttäytyneet kunnolla. Asiasta ei kannata mainita oppilaille etukäteen ja kannattaa hoitaa koko asia mahdollisimman neutraalisti usuttamasta ketään toistensa vihollisiksi. Lopputunnista on varmaan syytä teetättää jotain, joka vaatii hiljaista työskentelyä. Näin ehdit merkata ylös, ketkä ovat kunnolla ja ketkä eivät. Onko temppu pedagogisesti oikein? Tuskin, mutta lähes kaikkea voi kokeilla.
Kysäisepä, mistä koulusta kyseiset häiriköt tulevat. Itse opetin viime vuonna kahta käytöstavoiltaan hyvin eritasoista seiskaluokkaa. Toisella luokalla oli kutosella ollut "kiva" miesope (epäpätevä nuori sälli), toisella luokalla tiukka nipottava äijäope (pätevä keski-ikäinen). "Kivan" open oppilaat hyppivät tapeteilla, "ärsyttävän" nipottajan oppilaat osasivat tehdä töitä ja käyttäytyä.
Ratkaisut eivät aina löydy itsestäsi tai omasta auktoriteetistasi. Joskus tapaa luokkia, jotka ovat kuusi vuotta eläneet pellossa. Vaikea siinä on yhden aineenopen lähteä tilannetta paikkailemaan.
Suosittelen, että otat asian esille opekokouksessa ja laaditte kunnon sotasuunnitelman, jolla saatte luokan kuriin. Kaikki aineenopet samaa köyttä vetämään: vaatikaa luokalta työrauhaa, rätkikää jälki-istuntoja, soitelkaa huoltajille, järkätkää vanhempainilta. Yksin sinun on vaikea toimia, yhdessä mahiksia on.
Tsemiä, äläkä ota asiaa henk.koht. Jos pennut on saanu riehua elämänsä ekat 12 vuotta, sinun mahdollisuutesi ovat aika rajoitetut. Oletpa millainen velho tahansa.
Anteeksi, kun olen näin kyyninen, mut ku oon niin monta luokkaa nähny...
Ope
Aina on yhtä hauskaa naureskella noille teidän aineenopettajien kommenteille. Voi se olla yhtä tuskaa harjoittaa ammattia, johon ei ole kykenevä. Tervetuloa katsomaan mallia, kuinka ammattinsa osaava kasvatuksen ammattilainen, kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja, pitää "pellossa" kuria. Ei se vaadi muuta kuin osaamista. Tosin jotain muuta osaamista kuin aineenopettajan kapea-alaista aineenhallintaa, jolla ei ole mitään merkitystä sille oppilaalle.
Vissiin vastasit mulle, joka rutisin kahdesta erilaisesta seiskaluokasta ja alakoulun opettajista.
Tiedoksesi: olen KM ja mulla on kaksi cumua, minkä vuoksi toimin yläkoulussa.
Aineenopettajat (ne ihan oikeat) ovat noin keskimäärin ottaen fiksumpia kuin me KM:t. Tämän sanon omana mielipiteenäni.
Terkuin ao, lo
näistä viesteistäsi. Sinä ja sinun kumusi... Ei tittelit kenestäkään opettajaa tee. Itse laitoin näkyviin Kasvatustieteen maisterin, koska halusin painottaa kohtaa Kasvataustiede en sitä jälkimmäistä. Aineenopettajat pitävät usein (ei kaikki)itseään niin pirun pätevinä, kun ovat pääaineenaan lukeneet jotain kapeaa tieteenalaa niin pirun perusteellisesti. Siinä oman aineen maailman tärkeimpiä sisältöjä luennoidessa oma pää menee niin syvälle sinne omaan peppuun, ettei ympärillä tapahtuvaa elämää, siis oppilasta, huomioida ollenkaan. Jokainen meistä "maistereista" ja melkein maistereista on peruskoulun käynyt ja tietää, ettei ne sisällöt kovin vaativia ole hallita. On eri asia osata keskittyä kokonaisuuteen ja sen tärkeimpään osaseen, siihen oppilaaseen.
On niitä kumuja tässä kertynyt itse kullekin ja työvuosia sekä ylä- että alakoulussa. Ratkaisemattomia työrauhaongelmia ei ole vastaan tullut ikinä. Monta sosiaalisesti kykenemätöntä aikuista opettajaa on kyllä tullut vastaan...
meni hiukan överiksi.
En ymmärrä, kuinka noin tunnepitoisesti moitit aineenopettajia ja sitten väität, että meikäläisen tekstistä fiksuus on hävinnyt. Jos luet tarkasti alkuperäisen viestini, huomaat, että korostin juuri pätevän luokanopettajan (sinun kaltaisesi) tekemää hyvää kasvatustyötä ja arvostelin epäpätevän sällin suorittamia karhunpalveluksia.
On selvä, että kaltaisesi pätevä KM pystyy ratkomaan jokaisen vastaantulevan käytösongelman (ehhehe...). Sanoinkin juuri, että joskus huonosti käyttäytyvän luokan takaa löytyy epäpätevä "mukava" ope, joka on antanut luokan hyppiä pitkin seiniä alakoulussa.
Aineenopettajat eivät käsittääkseni häviä fiksuudessa luokanopettajille. Jos ajattelet heidän häviävän, lue oma intelligenssiä tursuava viestisi läpi. Reflektointia, please.
KM AINEENOPE
Mulla on pikkusen vajaa 300 opintoviikkoa ja kolme eri yliopistotutkintoa takataskussa. Olenko siis paras opettaja?
jos katsoo näitä kommenttisi suoria lainauksia: "Jos pennut on saanu riehua elämänsä ekat 12 vuotta, sinun mahdollisuutesi ovat aika rajoitetut. Oletpa millainen velho tahansa" tai "ovat kuusi vuotta eläneet pellossa. Vaikea siinä on yhden aineenopen lähteä tilannetta paikkailemaan."
Ja väite siitä, että ei pidä ottaa henk.koht. jos luokka hyppii silmille. Nimenomaan omissa toimintatavoissa tai persoonassa täytyy olla jotain mätää, jos ei tavallisten lasten ja nuorten kanssa pärjää.
Ajatus siitä, että "nipo" ja "ankara" on hyvä ope ja "mukava" on huono ope voi olla vain naisen ajatus. Oletan siis, että olet nainen. Ah niin yleinen naiskollegojen käsitys ihannetilasta koulussa on se, että kun kaikki ovat hiljaa, asiat on kunnossa.
Tuolla alempana tässä ketjussa OKL-opiskelija puhuu asiaa. Toki itsekin molempiin (LO ja AO)ryhmiin kuuluvana ja molempia töitä tekevänä tiedän, että tein aika raan yleistyksen, mutta kokemukseni mukaan se on melko pitkälle totuus. Huipputyyppejä löytyy molemmista ryhmistä, mutta surkimuksia LO:jista aika pirun paljon vähemmän.
Kyllä perun puheeni, kadun ja ripottelen tuhkaa&tomua päälleni. Argumentoit todella hienosti: pakko on minunkin tällaisena yksinkertaisena rouvashenkilönä taipua, kun kohtaa kaltaisesi älykön.
Toivon, että koulut saadaan täyteen miespuolisia KASVATUSTIETEEN maistereita. Meistä naispuolisista ei mihinkään ole, kuten ylempänä totesit.
ei raan.
Nyt, kun yhdessä olemme todenneet kasvatustaitosi täydellisyyden, voisimme siirtyä seuraavaan haasteeseen. Mitäs, jos alkaisit opetella tuota oikeinkirjoitustakin? Nimittäin me yläkoulussa aika usein revimme verkkareitamme, kun kuusi vuotta koulua käyneet pennut, anteeksi lapset eivät osaa alkeellisimpiakaan oikeinkirjoitustaitoja.
Omalta OKL-ajaltani muistan ne lubenterin papereilla ylioppilaaksi kirjoittaneet jääkiekkoilijapojat, joista näitä KASVATUSTIETEIDEN maistereita (painotus ensimmäisellä sanalla ehdottomasti) leivottiin. Ettet sattuisi olemaan yksi näistä järjen jättiläisistä?
T: Yksinkertainen nainen
Niin niin, eihän se ole niin tärkeää, mitä opettaa, vaan se, miten opettaa... Näin äitinä haluan kuitenkin lapsilleni opettajat, jotka HALLITSEVAT aineensa. Onneksi molemmat ovat jo yläkoulussa aineenopettajien opetuksessa.
Ei tarvitse enää korjailla luokanopettajien väärin tai puutteellisesti opettamia asioita!
Viittaan tuohon kirjoitukseen "mihin pennut ovat tottuneet". Meinaan vaan että huolestuttaa, koska oma (tosi hiljainen ja ehkä liiankin kiltti) 9-vuotiaani on TOSI levottomassa koulussa ja hyperlevottomassa luokassa. Siellä on tusinan verran poikia, jotka pistävät opettajaansa 10-0 joka ikinen päivä - SIIS KUVITELKAA, 9-vuotiaat terrorisoivat aikuista ja samalla muuta luokkaa miten tahtovat. Opettaja ei ilmeisesti saa mistään apua asiaan, vaikka on kyllä jossain vaiheessa yrittänyt. Kukaan ei itse asiassa tee koko jutulle mitään, ei rehtori, ei suurin osa vanhemmista, eikä kukaan!! Tilanne on järkyttävä. Läksyjä ei tässä männä viikolla ollut yhtenäkään päivänä ja kun ihmettelin asiaa, lapseni vain toisti kyynelet silmissä ettei niitä tullut. Opettajaa "kovistelemalla" sain kuulla, että nämä pikkuhirviöt olivat ruvenneet päivän lopussa huutamaan että läksyjä ei saa tulla, läksyjä ei saa tulla. EIKÄ NIITÄ SITTEN TULLUT, koska opettaja oli kuulemma kokenut tilanteen niin toivottomaksi! Opettaja oli hirveän vaivautunut asiasta ja toivoi etten ottaisi yhteyttä rehtoriin. Mitä muuta voisin muka tehdä? Fakta on kuitenkin, ettei opettaja uskalla enää antaa edes kotitehtäviä luokalle. Hyvä ihme mikä tilanne mahtaa olla kun lapset menevät yläasteelle, hehän tekevät siellä tasan mitä lystää kun ovat siihen jo tottuneet. Mitä tässä enää voisi tehdä paitsi yrittää pelastaa oman lapsensa vaihtamalla koulua...
Viestisi on esimerkki kirjoituksesta, jossa on pelkkää tunnetta, eikä mitään asiaa.
Itse olen ollut uskonnonlehtorina yläasteella. Työrauha on hyvä, kun heti räpsäisee tunnin jälki-istunnon, pienestä älähdyksestäkin. Oppilaat istuu hiljaa. Ja muista teettää kovasti töitä heillä. Tykkäävät kirjoittaa ja tehdä hiljaista työtä. Eivät jaksa kuunnella eivätkä halua puhua ääneen. Ole todella tiukka niin sinä ja oppilaat pääsee kaikkein vähimmällä.
Jos ääntä lähtee, voi tietysti kokeilla, pelkäävätkö oppilaat ääntä. Eipä asia kuitenkaan yleensä huutamalla kummene. Myös järkeen vetoaminen lienee turhaa, jos ei ole mihin vedota. Itkemällä tekee itsensä naurunalaiseksi (vaikka luokan kilteimmiltä voi opelle säälipisteitä tullakin).
Selkeät sanktiot menevät kuitenkin perille. Ja ne koskevat koko luokkaa. Välitunnille mennään 5 minuuttia kellon soiton jälkeen, jolloin pallopelistä myöhästyy. Koulu loppuu 15 minuuttia myöhemmin kuin muilla. Rinnakkaisluokkalaiset kaverit eivät taatusti odottele.
Armeijassa on käytössä ikivanha toimivaksi todettu periaate: "yksi töppää, kaikkia rangaistaan". Tällä tavalla aivan tietoisesti rikotaan porukan yhteishenki. Laumaan muodostuu helposti jännitteitä, jotka vastustavat käskykoneistoa (armeijan hierarkia). Kun sotilaat kärsivät toistensa rikkeistä ja töppäilyistä, he ovat paljon helpommin hallittavissa. Kovis ei saa "jees-miesten" hovia ympärilleen, porukan pellelle ei löydy naurajia. Eivät he kauan yksin jaksa, usko huviksesi. Julmaa, mutta toimivaa.
Kyseinen toimintatapa (kun yksi rikkoo, kaikkia rangaistaan) on voinut aikaisemmin toimia suhteellisen hyvin. Nykyisin koulujen oppilaat ja asevelvollisuuden suorittajat (jälkimmäiset todennäköisesti vielä enemmän) ovat tietoisia laillisista oikeuksistaan.
Kummassakin instituutiossa on ehdottomat säädökset siitä, että kaikki rikkeet tulee yksilöidä ja selvittää asianomaisten kanssa ja tämän pohjalta määrätä kurinpidolliset toimet ja rangaistukset kullekin erikseen. Kollektiivinen rankaiseminen on selkeästi kiellettyä. Mikäli sellaista yritetään, on suuri riski siinä, että se johtaa kanteluihin ja oikeustoimiin.
Tietysti kollektiivisen rankaisemisen ja normaalin järjestyksenpidon välínen raja ei ole aina selkeän yksiselitteinen. Mutta periaatteesta on syytä pitää kiinni.
Porkkanaa mieluummin kuin keppiä. Keksi hyviä palkitsemisjuttuja hyvin menneestä tunnista ja pysy tiukkana! Huuto, jatkuvat rangaistukset ja negatiiviset jutut ruokkivat vain enemmän. Yleensä nuo häiriköt eivät kotonaan saa palkintoja mistään, joten pienet motivaatiopalkinnot saattaisivat toimia...
Vaikeita ja ärsyttäviä tapauksia tuollaiset...
Olen tähän asti ollut aikas samoilla linjoilla kanssasi, eli olen yrittänyt välttää huutomeininkiä, jälkkää ja luokasta poistamista. Joskus lupaan päästää vähän aikasemmin, jos ovat kunnolla, mutta ei ole ilmeisesti tarpeeksi hyvä porkkana. Unohtavat asian nimittäin aika pian... Tänään jätin häirikköporukan tunnin jälkeen ja vähän keskusteltiin. Sanoin mm. että kärsivät omasta öykkäröinnistään eniten itse, koska mitään kivaa tunneilla ei voida tehdä. Jos ei vieläkään ole mitään vaikutusta, niin täytyy ottaa kovemmat otteet eli jälki-istunnot ja ilmoitusta kotiin.
Maanantait on levottomimpia.
Kiitoksia hyvistä neuvoista!! Tällä palstalla voitaisiin mielestäni enemmänkin puhua varsinaisesta opetustyöstä, jakaa neuvoja ja kertoa kokemuksia, eikä vaan nurista palkoista yms.
vaan työnantajan & ammattijärjestön touhuista. En minäkään ollut noista em. asioista yhtään kiinnostunut työ"urani" alussa. Mutta, kun töitä tekee sen kymmenen vuotta kusetettuna, niin onpa se ihan hyvä päästä niitä kusetusasioitakin täällä purkamaan.
Olet vissiin nuori, eikös juu? Kun oot kolmevitonen ja työkokemusta on enemmän, alat varmasti huomata alamme nurinkurisuuksia liittyen työehtoihin, palkanmaksuun ja yleiseen kunnalliseen ilmapiiriin.
Mut tsemppiä joka tapauksessa sinulle.
T: työtön ope
Nuori olen, mutta sen verran vanha, että ehtinyt olemaan työelämässä jo 10 vuotta. Alat ovat vaihtuneet, mutta sen olen huomannut, että oli ala mikä tahansa niin aina löytyy epäkohtia, nuristavaa ja katkeruutta. Ja totta on, että on helpottavaa päästä purkamaan kiukkuaan jonnekin ja lukea kohtalotovereidensa kirjoituksia, mutta eri asia on seuraako siitä varsinaista hyötyä tätä kautta. Vaikutuskanavathan ovat jossain ihan muualla eikö :). No mutta pointtini oli se, että tätä kanavaa voisi MYÖS oikeasti hyödyntää opettajien kesken, saada siis konkreettisia neuvoja, ideoita ym. ym. Sitä täällä tapahtuu aika vähän.
Annettakoon kaikille myös oikeus nurista nurinansa täällä, sitä vartenhan keskustelupalstat ovat olemassa ;)
ne oikeat vaikutuskanavat, jooko.
Mä ainakin olisin kiinnostunut parantamaan kunta-alan ihmisten (mm. opettajien) työoloja. Nyt oma ammattijärjestömme on kuitenkin kätensä aika huolella pessyt todellisista ongelmista. (Tosin näpertelytasoista kokoomuslaista edunvalvontaa kyllä harjoitetaan kiitettävästi.)
Niin että mikäli nyt joku osaa kertoa sen oikean foorumin RUTISEMISELLE, niin kertokoon sen nyt täällä.
Yläasteella ollessani kaikkein paras opettaja oli miespuolinen maantiedon & biologian aineenopettaja. Meidän luokkamme oli varmaan aika veemäinen ja meluisa, itsekin olin.
Mutta tämän kyseisen opettajan tunnilla ei hiiskuttu. Opettaja ei kertaakaan huutanut, ei edes korottanut ääntään.
Nyt opettajaksi opiskelevana olen miettinyt, että mistä ihmeestä tuo yksi mies sai auktoriteettinsä.
Yksi selkeä asia nousee esiin: hän kunnioitti meitä oppilaita. Ei koskaan väheksynyt, haukkunut, aliarvioinut, vaan kohtasi kuin vertaistaan (mutta ei liian kaverillisesti).
Muut opettajat yläasteella yrittivät opettaa tyyliin "ihan oikeesti hei nytten!!" ja paukuttivat papereitaan pöytiin. Uhkailu, kiristys yms eivät toimi enää yläasteella. Alakoulun ekoilla luokilla ehkä, mutta en kannata sitä.
Tämä opettaja piti kiinteää katsekontaktia etenkin meihin luokan johtajiin, viljeli huumoria, kuunteli tarkasti mitä sanottavaa meillä oli.
Jokainen meistä on eri tavalla luokkansa kanssa, joillakin on luontaista auktoriteettiä ja karismaa, joillekin luottamuksen ja kunnioituksen voittaminen on paljon työläämpää.
Sijaisuuksia tehdessä (ja harjoitteluissa, mutta Norssit on niin laboratorioita, ettei voi verrata)
olen saanut pidettyä kurin hyvin. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut sillä asenteella, että minä olen luokassa pomo, mutta olen myös samalla kohtelias ja arvostan lapsia/nuoria.
Oman kokemuksen mukaan nuoret huomaa aika nopeasti, millä mielellä opettaja luokassa on. Jos itse viestit arvostusta oppilaille, tiedät oman opetettavan asiasi ja olet jämäkkä ja reilu, on hyvät mahdollisuudet pärjätä.
Oma mottoni: ole jämäkkä, reilu ja ystävällinen.
Toimii ainakin minulla. :) Tosin täytyy myöntää, että opiskelujen ohella sijaisuuksia ei mitenkään älyttömästi ole, mutta näin kandivaiheen opiskelijana ja jonkin verran sijaisuuksia tehneenä tuon tämän oman kokemukseni esiin.
Tsemppiä kovasti sinulle, toivotaan että hommat lähtevät sujumaan!
(P.S. Oman kokemukseni mukaan aineenopettajien ja luokanopettajien älyykkyyksissä ei ole eroja, erot löytyy sitten yksilötasolta. Kummassakin ryhmässä on helmiä ja mulkkuja, ja kaikkea siltä väliltä.) :)
Villinpuoleisessa amiksessa opetan. Pennuilla on mielenterveys- ja huumeongelmia. Lisäksi itse olen opettajana epäpätevä, vaikka opettamani aineen hallitsenkin hyvin.
1) Mikäli desibelit nousee, ilmoitan kohtuullisen suoraan, että "Pää kiinni!"
2) Se joka tämän jälkeen vielä pelleilee, heitetään luokasta ulos.
3) Mikäli tuntien terrorisointi on jatkuvaa, niin yhteys vanhempiin.
Möykkäjengillä on johtajansa. Kun johtajasta tekee muille esimerkin, niin yleensä rauha palautuu. Tavallisesti homma on kiinni tästä yhdestä kaverista, joka provosoi muuta jengiä.
Kun kaveri on ulkona luokasta, kerron muille mitä tapahtuu, jos tuntieni terrorisointi jatkuu. Yleensä pyrin myös henkilökohtaisiin keskusteluihin möykkätyyppien kanssa yksi kerrallaan ja kasvotusten, jossa sitten sovitaan kahdenkesken pelisäännöt. Mikäli kaveri rikkoo sääntöjä, hän tajuaa olevansa seurauksista itse henkilökohtaisessa vastuussa - ei jenginä.
Itse olen todennut, että suurin virhe on suhtautua luokkaan "ongelmaryhmänä". Tai puhua yleensäkin yleisellä tasolla. Siitä vaan suora kontakti henkilökohtaisella tasolla ja kaveri kerrallaan aloittaen pahimmasta pukarista, niin kyllä se siitä suhteellisen nopeasti rauhoittuu.
Homma kun menee silleen, että yhdellä johtajalla on kahden tai kolmen myötäilijän "hovi". Myötäilijät on yleensä aika nössöjä, varsinkin jos heidät erottaa toisistaan. Loput luokasta onkin sitten niitä tavallsia ahertajia.
Tuon voin vahvistaa. "Kaikki hiljaa" ei tehoa. Sen sijaan poimii joukosta pahimman mölyapinan (tai edes yhden pahimmista), puhuttelee tätä suoraan nimellä ja kysyy, mitä sinä mölyät. Pistää kaverin miettimään ihan eri tavalla. Ja hänen kaverinsa kanssa.
Tärkeintä on rikkoa mölyäjien "yhteisrintama". Mikäli johtajan heittää luokasta ulos, ei kaveria heitetä perässä, koska tällainen ainoastaan lisää heidän yhteenkuuluvuuden tunnettaan. Seuraava mölyäjä pääsee reksin puhutteluun, kolmannelle tulee soitto kotiin jne.jne. Uusi rangaistusmuoto tuo epävarmuutta ja mölyäjä joutuu toisenkin kerran miettimään, mikä kannattaa mikä ei.
Yksi tapani on suosia ryhmätöitä tietyissä aineissa, irrottaa mölyäjät eri ryhmiin ja mieluummin vielä niin, että yksi ryhmä tekee työtään luokassa, toinen kirjastossa, kolmas aulassa.
Mölyäjät kun yleensä hakevat huomiota, niin olen saavuttanut yllättävän hyviä tuloksia sillä, että he saavat tehtäväkseen esim. raportoida ryhmätyön tulokset, pitää esityksen aiheesta jne. jne. Kun esitys sitten menee hyvin, he saavat positiivista palautetta työstään. Näin huomionkipeys on mahdollista kääntää positiiviseksi voimaksi. Viime vuonna sain yhden luokan toimimaan tällä tavoin erinomaisen hyvin ja tuloksekkaasti, vaikka muut opet tuskastuneena kuvailivat ryhmää "yks helvetin ADHD-tapaus koko porukka".
Työrauha on suhteellinen käsite. Selvitä ihan aluksi oppilaille, mikä on häiriköintiä ja mikä ei. Sen jälkeen kerrot, mitä häiriköinnistä seuraa ja mitä seuraa kun ei häiriköi. Ja sitten toteuta lupauksesi.
Minä en ole antanut koskaan jälki-istuntoa, enkä sille tielle lähdekään.
Kokeile näitä: mitä suurempi meteli on luokassa, sitä matalammalla ja hiljaisemmalla äänellä sinä puhut. Älä suostu korottamaan ääntäsi, sillä se on lyhytjänteinen keino, joka vain pilaa sinun oman äänesi, tärkeimmän työvälineesi. Siitä saa myös päänsärkyä, eikä se herätä kunnioitusta vaikka joskus tehoaisikin.
Jos luokassa on levotonta, käske laittamaan kaikki tavarat reppuihin ja istumaan hiljaa lopputunnin, vaikka tuntia olisi kuinka kauan jäljellä.
Kysy rehtorilta lupa, että voit pitää nuo "pitämättä jääneet" tunnit uudelleen ylimääräisellä ajalla. Oppilaat oppivat, että tunnit on tarkoitettu työskentelyyn. Yleensä sana kiirii nopeasti, ja muutkin luokat oppivat, että tuon open kanssa ei ryppyillä seurauksitta. Ylimääräisistä (minulla on aina riittänyt yksi) tunneista tieto kotiin ja syy, miksi tunti pidetään uudelleen, joten tulee samalla informoitua kotiväkeä.
Älä suutu koskaan! Älä ikinä ota työtäsi niin henkilökohtaisesti, että sinun pitäisi suuttua.
Tehokkaampaa kuin luokassa huutaminen, on keskustella häiriköiden kanssa kahden kesken tai esimerkiksi rehtorin kuullen. Kerro, että oppilas on ottanut itselleen etuoikeuksia, joita muilla ei ole, ja se ei käy. Kerro myös, että joskus häiriköinnin taustalla on oikeita ongelmia, joista olisi hyvä puhua jonkun aikuisen kanssa. Kerro, mihin oppilas voi mennä puhumaan ongelmistaan (sinä tai esim. koulupsykologi). Kerro myös, että ymmärrät kyllä, ettei koulu ole aina kivaa, mutta jokaisella oppilaalla on oikeus rauhalliseen ja turvalliseen työskentely-ympäristöön ja sinun velvollisuutesi on puuttua tuon oikeuden rikkojien käytökseen.
Rohkaise ja kannusta. Kerro myös, mitä hyvää olet oppilaasta huomannut. Älä nolaa, äläkä pilkkaa, vaan mene ihmisenä ihmistä vastaan. Kerro, että sinä välität kyseisestä oppilaasta ja olet valmis aina pitämään hänen puoliaan yhtä paljon kuin nyt niiden puolia, jotka luokassa haluaisivat opiskella rauhassa.
Olen itse huomannut, että nämä häiriköt ovat aivan ihania nuoria, jotka ryhmäpaineen alla ylläpitävät rooliaan. Kerro häiriköijälle, että tuntuu ehkä rohkealta metelöidä ja vastustaa opettajaa, koska se näyttää rohkealta. Vielä rohkeampaa on kuunnella opettajaa ja olla vaikkapa hiljaa silloin kun olisi jotain ylimääräistä sanottavaa.
Ei tarvitse välttämättä pitää erikseen puhuttelua häiriköille, vaan voit tutustua kaikkiin oppilaisiin keskustelemalla hetken heidän kanssaan kahden. Tätä ei kannata tehdä heti, kun sinulle tulee uusi luokka, vaan kun olet vähän nähnyt luokan roolijakoa ja persoonia.
Häiriköintikin on tunnilla suhteellista. Opetustunnilla kehotin kerran oppilaita olemaan hiljaa, ja ohjaajaopettaja kysyi tunnin jälkeen, että miksi käskin olla hiljaa, kun he jo olivat. Meillä oli siten ihan eri käsitys työrauhasta ja hiljaisuudesta. Sinä päätät kuitenkin omassa luokassasi, mikä on hiljaisuuden taso.
Näytä oppilaille, että olet luottamuksen arvoinen, ts. kannusta, rohkaise ja pidä ehdottomasti kiinni siitä, mitä sanot. Oikeudenmukaisuus on myös tärkeää, joten kuuntele aina ennen kuin tuomitset.
Huumori ei haittaa koskaan yläasteella eikä muillakaan kouluasteilla. Tehkää joskus jotain oppilaista hauskaa. Mieti sellaisia opetusmenetelmiä, jotka tuovat vaihtelua arkeen. Ei tarvitse pelleksi ryhtyä, eikä aina tarvitse olla kivaa ja vaihtelevaa, mutta miksei joskus ole itsekin mukava tehdä jotain erilaista.
Lupaa tälle häirikköluokalle kivaa, kun ovat osoittaneet, että sinä kehtaat heidän kanssaan lähteä luokasta ulos. Menkää ulos tutkimaan asioita, tekemään haastatteluja. Olen käynyt erään kasiluokan kanssa lukemassa satuja päiväkodissa lapsille, ja se oli aivan upeaa - myös oppilaista.
Anna oppilaille vastuuta. Jos opetat ainetta, josta saisi vaikkapa sen aineen vanhempainillan aikaiseksi, järjestä sellainen. Tai, oppilaat järjestävät ja sinä annat vain vinkkejä.
Käännä häiriköinti voimaksi, jota käytät luokassa hyväksesi. Olen eräänkin kerran pyytänyt kirjoittamaan lyhyet muistiinpanot kännykän tekstiviestin osioon. Sai siis kerran ottaa kännykät esille luvan kanssa.
Viimeiseksi se tärkein: vuorottele eri tehtävätyyppejä tunnilla. Puhu korkeintaan 5 minuuttia ja sen jälkeen oppilaat tekevät jotain. Suunnittele tunnit aina sitä silmällä pitäen, että Mitä oppilaat tekevät tunnilla? Mitä heillä on kädessään? Missä he istuvat (vaihtele pulpettian muodostelmaa ja istumajärjestyksiä). Sitten voi taas puhua (siis opettaa) 5 minuuttia.
Laita pöydälle munakello soimaan merkiksi siitä, että tehtävän tekoaika on päättynyt. Järjestä kiertoryhmätöitä, joissa voit olla itse yhdessä pisteessä opettamassa ja muut ovat tehtäväpisteitä; oppilaat saavat liikkua ja purkaa ylimääräistä energiaansa oikeaan toimintaan.
Hyödynnä oppilaiden vanhempien osaamista ja tietovarastoa. Ottakaa vanhempia vieraiksi tunneille esittelemään vaikkapa ammattejaan, mikä nyt sopiikin aineeseesi.
Käytä suggestopedisia opetusmenetelmiä: leikkejä, lauluja, pelejä (laita oppilaat itse tekemään pelilaudat ja tarvittavat kortit), musiikkia, kertomuksia, kuvia, näytelmiä jne. Ota suunnittelussa huomioon, että oppilaat oppivat eri tavalla.
Älä mieti, mitä sinä teet tunnilla, vaan mitä oppilaat tekevät!
Ai, niin. Olen joskus tehnyt oppilaiden kanssa kirjallisia sopimuksia, joissa sovitaan työrauhasta. Kirjatkaa jokin tavoite: yritys korottaa arvosanaa; haasta oppilas tavoittelemaan jotain, mitä hänellä ei ole ennen ollut ja auta tavoitteen saavuttamisessa; aina on tärkeä puhua omista tavoitteista, jotta olisi jotain konkreettista seurattavaa ja saavutettavaa.
Ja jos nyt mikään näistä ei auta, ota laatikkoon varalta kattilan kannet ja paukauta ne yhteen, kun haluat suunvuoron. Toimii ainakin kerran.
Olisiko näistä jotain apua?
tv. Opepope
Kirjoitan tänne entisenä häirikkönä, eli voin sanoa että omakohtaista kokemusta on.
Ei, en ole mikään maisteri enkä luokan enkä aineenopettaja. En ole edes akateemisesti koulutettu. Jotka lopettavat lukemisen tässä vaiheessa, kerron teille että olette HUONOJA opettajia.
Itse koulussa tällä hetkellä työskentelevänä olen opettajainhuoneessa huomannut että minun kommenttini asioihin ei kiinnosta ketään, sillä olenhan vain avustaja. Pelkkä ja vain avustaja.
Te ette tule muuttamaan näiden häirikköjen elämää. Yllä kirjoittaneet miesopettajat ovat oikeassa. Henk. koht. asiaa puolueettomana seuranneena olen huomannut että (aineiden) naisopettajilla on noussut tittelit päähän ja miehet taas ovat opiskelleet rakkaudesta opettamaansa aineeseen. Miesopettaja myös osaa pitää kurin! (Oli yleistys...)
Mutta asiaan. Te ette saa kuria puhumalla, porkkanoilla sun muulla sotkulla mitä ehdotatte. Oppilaita ei kiinnosta teidän puhuttelut ellette sano jotain todella, todella viisasta, joka jää mieleen koko loppuiäksi. Mutta tuskimpa kuitenkaan, minä, oppilas, minä nauroin sinulle ja sinun "paskan lässytyksellesi". Mikä luulet olevasi! Joku ajattelee että he ovat vielä nuoria, kyllä he vanhempana ymmärtävät. Olen jo vanha, aikuinen, ja olen käynyt elämän kolhut läpi (paljon vielä käytävänä) ja yhä olen sitä mieltä, että mikä sinä, opettaja luulet olevasi puhumaan minulle tuota shittaa.
Oppilasta ei kiinnosta jälki-istunto sillä he tietävät etteivät hesen vuoksi luokalleen jää lopulta kuitenkaan. Oppilaita ei kiinnosta, vaikka heille tulee poissaolo jostakin tunnista joka on istutettu hiljaa ja pidetty uudestaan (jonne tusin oppilas ilmaantuu) eika koululla ole tarjota sellaista porkkanaa joka oppilasta kiinnostaisi.
Itse olen melko varma että ryhmien muutokset (radikaalia mutta tehokasta) toimivat. Pahimmat erityisopetukseen.
Oppilaat vain ovat fiksuja, he tietävät oikeutensa. Toisaalta voisiko jokainen opettaja miettiä pientä kunnioitusta niin oppilaita kuin kanssaihmisiä kohtaan, anna kunnioitusta, saa kunnioitusta? (Juu, en ole sitä saanut osakseni) Joiltakin opettajilta löytyy mutta onko sitten usealla muuta kuin kirjaviisaus? Oletteko itse olleet koskaan vaikean oppilaan tilassa? Kirjoista voi lukea paljon mutta kuka teistä on viimeksi ollut 14-vuotias poika joka vain ei kykene olemaan tunnilla, jolla liikkuu mielessä täysin muuta, jolla on sisällään niin kova tuska, viha ja rakkaus kuitenkin elämää kohtaan? Olette ollut 14 vuotiaita, mutta missä oli tuska?
Henk. koht. en ole koskaan tuntenut suurempaa tuskaa kuin silloin kun itse olin 14, vaikka kaikki oli hyvin tässä iässä katsottuna.
Opettaja, minua ei kiinnosta sinun aineesi! Minua ei kiinnosta mitä mieltä olet käytöksestäni! Sinä et ole minulle muuta kuin pakko, sillä minulla on oppivelvollisuus. Kun olen vanhempi, minulla on aikaa opiskella.
P.S. Ennen kuin tuli kouluun töihin, haaveilin opettajan urasta. Kun olen ollut koulussa jo jonkin aikaa töissä, ole tyytyväinen että olin se vaikea oppilas ja nyt tiedän että en koskaan halua kouluun opettajaksi, kirjoja lukeneeksi muodollisesti päteväksi.
Nyt tiedän että voin joskus opettaa jollekulle elämää!
En kirjoittanut edelliseen viestiin, että olen entinen oppilas. Enkä varsinkaan sitä, että olin myös häirikkö. Koko häiriköintiskaala koulun keskeyttämiseen ja sinne paluuseen saakka kuuluu ansioluettelooni. Ja kun tuon kaiken teki tyttö, se oli tuplasti törkeämpää!
Minusta tuli opettaja, mistä olen erittäin ylpeä, koska tie opettajaksi ei ollut lyhyt eikä helppo. Ammattiylpeys ei aina johdu pelkästä tittelistä, mutta tulemme harvoin kysyneeksi toiselta perusteluita; tyydymme vain omiin päätelmiimme.
Mikä minä olen opettajana puhumaan?
a) Minulla on se työn tuoma velvollisuus puhua ja puhutella. Olen sitoutunut työhöni ja saan siitä palkkaa.Opettajan työ on muutakin kuin oppituntien pitämistä. Se on myös järjestyksen valvomista ja sitä kurinpitoa, ikävä kyllä.
b) Puhuminen ja keskusteleminen kuuluvat osana oikeudenmukaiseen ja inhimilliseen kohteluun. Pelkät rangaistukset eivät riitä eivätkä auta.
Jos jättäisin puhuttelematta, jättäisin ottamatta huomioon, tekisin oppilaalle pahaa. Monen häirikön ongelma on, että kukaan aikuinen ei pysähdy kohdalle.
c) Minulla on kokemusta, jonka perusteella olen eri mieltä kanssasi siitä, kiinnostaako opettajan puhe oppilasta vai ei. Opettajalla on kokemusta useammasta häiriköstä kuin häiriköllä itsellään. Jos en uskoisi ja tietäisi, että keskustelemalla voi saada aikaiseksi jotain hyvää, leimaisin ihmisen luonteen sillä perusteella, miten hän käyttäytyy kouluyhteisössä. Se olisi jo vähän liikaa.
Opettajan työn muodollinen pätevyys on se todistus tutkinnosta. Ammattitaidon kanssa sillä ei ole muuta tekemistä kuin että se on ikään kuin lupa harjoittaa ammattia. Ammattitaito opitaan vasta työelämässä. Kirjaviisaudesta on apua tiedollisella tasolla, mutta lisäksi tarvitaan juuri sitä elämänkokemusta. Eivät taidot ja tiedot nyt niin elämästä irrallisia ole, mutta joiltakin jää tietysti yhteys näkemättä. Tätä työtä oppii tekemään myös palautteen kautta. Oppilaatkin opettavat opettajaansa.
Tittelillä on merkitystä. Ihan kuin lapsen on kuunneltava vanhempiaan, on oppilaan kuunneltava opettajaa. Kunnioitus taas ei tule tittelin tai aseman mukana. Olemme siis samoilla linjoilla siinä, että kunnioitus on ansaittava. Kuten aiemmissa ehdotuksissani sanoin, ei huutamalla eikä nolaamalla. Ei vaikka välillä tekisikin mieli heittäytyä taas 14-vuotiaaksi ja antaa samalla mitalla, samalla tasolla (siis kuin elämänkokemusta ei olisikaan) takaisin.
Minä en kuitenkaan edusta opettajakuntaa yleisesti, edustan vain itseäni. Samoin on sinun laitasi. Vaikka oletkin ollut häirikkö ja sinulla on omakohtaista kokemusta siitä, tuskin voit kertoa muista kuin itsestäsi.
Olet kouluavustajana tehnyt huomioita. Miksi tunnet olevasi niin mitätön, "pelkkä ja vain avustaja"? Keneen vertaat itseäsi? Onko sinun mielestäsi ihmisen arvo mitattavissa siitä työstä, mitä hän tekee? Mikä estää olemasta ylpeä ammatistasi?
Miesopettajissa ja naisopettajissa on varmasti eroja. Samoin on miesopettajissa keskenään ja naisopettajissa keskenään. Siksi pelkkä sukupuolinen erottelu on harhaanjohtava. Tiedän myös oppilaita, joiden kanssa tulee toimeen kuka tahansa opettaja, mutta myös oppilaita, joiden kanssa ei tule toimeen kukaan. Näinpä koulumaailman ihmissuhteet ovat elävää elämää. Elävää elämää ovat myös puhuttelut ja keskustelut. Niissähän etsitään ratkaisuja henkilökohtaisiin asioihin muuten kuin häiriköimällä.
Oppilaat ovat fiksuja ja tietävät kyllä oikeutensa. Häiriköt eivät vain tunnu tietävän, koska he ottavat itselleen oikeuksia, joita heillä ei ole. Niihin on puututtava, jotta voidaan turvata jokaiselle oppilaalle - myös häirikölle - ne oikeudet, joita oikeastikin on.
Mutta sinä!
Ole kiltti, äläkä vielä luovu haaveistasi tulla jonain päivänä opettajaksi! Sinunlaisia opettajia tarvitaan. Hanki se kirjaviisaus ja huomaat senkin, että olet silti se oma itsesi, vaikka sinulla onkin muodollinen pätevyys. Jätä ne koulumuistot jo taaksepäin ja katso eteenpäin.
Minä olen lajiltani sellainen entinen häirikkö, joka toden totta olisi säästynyt paljolta, jos olisi joskus kuunnellut niitä opettajia - tai joku opettaja olisi osannut esittää asian niin, että olisi kiinnostunut ja ymmärtänyt. Omalta osaltani yritän tehdä nykyään juuri tuota jälkimmäistä - opetan siis elämää.
Ensimmäisenä on sanottava että edellinen vastaukseni olisi ehkä pitänyt mennä yleiseen vastaukseen koko keskusteluun eikä vain ope opelle.
"En kirjoittanut edelliseen viestiin, että olen entinen oppilas. Enkä varsinkaan sitä, että olin myös häirikkö. Koko häiriköintiskaala koulun keskeyttämiseen ja sinne paluuseen saakka kuuluu ansioluettelooni. Ja kun tuon kaiken teki tyttö, se oli tuplasti törkeämpää! "
- Hyvä että löytyy opettajia jotka ovat käyneet kouluaikana häiriköintiskaalan läpi. Mutta työpaikallani pientä galluppia tehdessä, uskon että työpaikkani 60 opttajaa on riittävä määrä toteamaan että häirikköjä on ollut 1/60. En voi sanoa että koulun keskeyttäminen on huonokaan juttu, sillä hetkellinen katko huonossa tilanteessa voi auttaa selvittämään mitä haluaa ja miettimään että ei koulu ole niin huono asia. Ja toim. huom. täällä saarnaa tyttö myös. Mutta tosin, olen myös huomannut että tyttöjä holhotaa enemmän ja kannustetaan enemmän.
"Minusta tuli opettaja, mistä olen erittäin ylpeä, koska tie opettajaksi ei ollut lyhyt eikä helppo. Ammattiylpeys ei aina johdu pelkästä tittelistä, mutta tulemme harvoin kysyneeksi toiselta perusteluita; tyydymme vain omiin päätelmiimme. "
-Tiedän että jo kouluunkin pääseminen on erittäin vaikeaa. Tätä ammattiylpeyttä kuitenkin ihmettelen, mistä se on tullut? Onhan muitakin yliopistosta tulleita kuin opettajat! (asiaan kaivataan vastausta...)
Mikä minä olen opettajana puhumaan?
"a) Minulla on se työn tuoma velvollisuus puhua ja puhutella. Olen sitoutunut työhöni ja saan siitä palkkaa.Opettajan työ on muutakin kuin oppituntien pitämistä. Se on myös järjestyksen valvomista ja sitä kurinpitoa, ikävä kyllä. "
- Ensinnäkin haluaisin tietää oletko erityisopettaja, ja tottakai tulee puhua. Mutta jos et ole luokanopettaja, opetat vain yhtä ainetta muutaman tunnin viikossa onko vaikutus suuri kun 24 tuntia opettaa joku muu joka saa oppilaan vihaamaan koulua?
"b) Puhuminen ja keskusteleminen kuuluvat osana oikeudenmukaiseen ja inhimilliseen kohteluun. Pelkät rangaistukset eivät riitä eivätkä auta.
Jos jättäisin puhuttelematta, jättäisin ottamatta huomioon, tekisin oppilaalle pahaa. Monen häirikön ongelma on, että kukaan aikuinen ei pysähdy kohdalle. "
- En itse ole myöskään rangaistuslinjalla. Siitä yksinkertaisesta syystä että ei siitä ole mitään hyötyä. Joillekkin oppilaille puhuminen auttaa, heitä jopa nolottaa kun kahden kesken heiltä kysyy että mitäs tuo oli. Mutta kun on häiriintynyt lapsi ja verbaalisesti vieläpä hhyvin kehittynyt, yleensä tilanne on että lapsi ei pelkää sitä kahden keskin puhumista vaan tunkee luun kurkkuun tai lähtee paikalta.
"c) Minulla on kokemusta, jonka perusteella olen eri mieltä kanssasi siitä, kiinnostaako opettajan puhe oppilasta vai ei. Opettajalla on kokemusta useammasta häiriköstä kuin häiriköllä itsellään. Jos en uskoisi ja tietäisi, että keskustelemalla voi saada aikaiseksi jotain hyvää, leimaisin ihmisen luonteen sillä perusteella, miten hän käyttäytyy kouluyhteisössä. Se olisi jo vähän liikaa. "
-Toisaalta opettajalla on vähemmän asioita joita häirikköoppilas on opettajalle kertonut elämästään ja tunteistaan. Opettaja on nähnyt useamman häirikön mutta toisaalta oletatko että oppilas kertoo sinulle koko sisintään? Tuskin. Luonneanalyysisi tulee siitä mitä hän sinulle kertoo ja sen takana on paljon muutakin. Opettaja ei ole oppilaalle psykologi vaan pakollinen paha elämässä, siinä tapauksessa jos opettaja puhuu oppilaalle, hän lässyttä jotain missä kertoo että juu, mä pystyn auttamaan sua. Juu juu. Häirikköoppilaan häirikkökaverit kertovat häirikköoppilaalle kyllä asiansa. Minun, häirikköoppilaan ex-koulukaverit, nykyiset hyvät ystävät ovat keskustelleet kanssani kouluajoista vielä tänäkin päivänä...
Ja nyt sanon omasta puolestani, sinä (oletan aineenopettaja) opetat n. 4-8 h viikossa häiriintyneitä luokkia. Minä avustan 6-8 h päivässä häiriintyneitä luokkia. Ilman akateemista koulutusta minulla on kokemusta aika paljon häiriintyneistä tapauksista ja avustajana oppilaat puhuvat minulle helpommin kuin sinulle opettajana sillä minä en ole pakollinen paha vaan se nainen joka hengailee luokan mukana ja tekee tehtäviä oppilaiden kanssa, hyvin puhumalla minulta saattaa saada oikean vastauksen vaikeaan kysymykseen...
"Opettajan työn muodollinen pätevyys on se todistus tutkinnosta. Ammattitaidon kanssa sillä ei ole muuta tekemistä kuin että se on ikään kuin lupa harjoittaa ammattia. Ammattitaito opitaan vasta työelämässä. Kirjaviisaudesta on apua tiedollisella tasolla, mutta lisäksi tarvitaan juuri sitä elämänkokemusta. Eivät taidot ja tiedot nyt niin elämästä irrallisia ole, mutta joiltakin jää tietysti yhteys näkemättä. Tätä työtä oppii tekemään myös palautteen kautta. Oppilaatkin opettavat opettajaansa. "
-Kyllä oppilaat opettavat opettajaansa, mutta mitä jos opettaja (et välttämäti juuri sinä) on sokea asioille, kuten useimmat. Tiedot ja taidot ovat siinä mielessä elämästä irrallisia että ne eivät opeta muiden kohtelua ja mielestäni puhe muiden kohtelusta suurelta osin menee kuuroille korville kun siitä alat puhumaan. Toisaalta olen itse törmännyt tilanteeseen jossa minä itse otin itseäni niskasta kiinni ja halusin suorittaa tekemättömät työt. Olin perin riitaantunut opettajien kanssa jo silloin ja opettajat eivät suostuneet tekemään kanssani kompromisseja JOTKA OLISIN PITÄNYT, kuten siihenkin asti. Kiitokset koulutuksestani erityisopettajalleni joka oli reilujen kompromissien mestari
"Tittelillä on merkitystä. Ihan kuin lapsen on kuunneltava vanhempiaan, on oppilaan kuunneltava opettajaa. Kunnioitus taas ei tule tittelin tai aseman mukana. Olemme siis samoilla linjoilla siinä, että kunnioitus on ansaittava. Kuten aiemmissa ehdotuksissani sanoin, ei huutamalla eikä nolaamalla. Ei vaikka välillä tekisikin mieli heittäytyä taas 14-vuotiaaksi ja antaa samalla mitalla, samalla tasolla (siis kuin elämänkokemusta ei olisikaan) takaisin. "
- Vanhemmilla on omat keinonsa kiristää lastaan, ei tule rahaa tällä menolla, unohda ensi kesänä se skootteri. Parhaiten toimii sääli. Mikä on laapselle hirveämpää kuin saada oma äiti itkemään. Silloin tietää tehneensä väärin. Kun lapsi on oppilas, jos opettaja sanoo ettet pääse kurssia läpi, oppilas tietää että koulu pyrkii jossain vaiheessa mukavempiin tapoihin hoitaa se kurssi kun se kurssi on pakko hoitaa. Toisaalta mitä oppilaalle on väliäkään koko kurssista "mä kuolen kuitenki ennen 30 vuotta, sossu hoitaa"!!! Vaikka erityisopetus tms. jos opettaja ei kompromissiin suostu (tätä tarkoita myös sillä että oppilas tietää oikeutensa) hoitaa hän kurssin "sovitellulla tavalla".
"Minä en kuitenkaan edusta opettajakuntaa yleisesti, edustan vain itseäni. Samoin on sinun laitasi. Vaikka oletkin ollut häirikkö ja sinulla on omakohtaista kokemusta siitä, tuskin voit kertoa muista kuin itsestäsi. "
-Jätin kertomatta että oli lopulta suurimman osan yläasteesta erityisopetuksessa. Normaaliluokka johon kuuluin oli myös erittäin paha tapaus ja pidän suurimpaan osaan yhteyttä tänäkin päivänä kummaltakin luokalta. Ja olemme kyllä keskustelleet paljon kouluasioista. Ja lue yllä, koska pyörin yhden luokan avustajana, kuuntelen oppilaiden asioita varsin paljon. He kertovat miulle niistä itse. Minun ei tarvitse jututtaa edes niitä, jolloin heille puhuminen ei ole pakko.
"Olet kouluavustajana tehnyt huomioita. Miksi tunnet olevasi niin mitätön, "pelkkä ja vain avustaja"? Keneen vertaat itseäsi? Onko sinun mielestäsi ihmisen arvo mitattavissa siitä työstä, mitä hän tekee? Mikä estää olemasta ylpeä ammatistasi? "
-Vertaan itseäni asemaan kouluyhteisössä. Minun mielestäni arvo ei ole siitä mitattavissa mitä tekee mutta mitä osoittaa se että koulustamme lähti pitkäaikainen avustaja hiljattain muihin hommiin. Kukaan ei ostanut läksiäislahjaa, edes kakkua tms. Mitä se kertoo asemasta työyhteisössä? Toisaalta myös tämä esimerkki että ketään ei kiinnosta mielipiteeni asioista vaikka TIEDÄN TUNTEVANI oppilaan paremmin kuin aineen opettajat.
Olen kertonut opettajille omasta luokastani että yksi tarvitsee matematiikassa helpomman kirjan. Toinen tarvitsee kokeeseen enemmän aikaa sillä on hidas kirjoittamaan. Kolmannella oli juuri avioero kotona, koeta ottaa huomioon se opetuksessasi. Kerron että neljäs on ottanut itseään niskasta kiinni ja yrittää nostaa numeroaan. Hän on lukenut kokeisiin kaikki välitunnit ja tehnyt kotona ylimääräisiä harjoituksia englannista, että jos harkitset numeroita, ota tämä huomioon. Palautteena tästä tuli juoruilu jossa opettajat sanoivat että yritän hyppiä heidän varpailleen... Koskaan en opetuksessa tai opetusmetodeissa ole neuvonut tai arvostellut heidän päätöksiään. Usein opettajat haukkuvat minulle oppilaiden käytöstä. Minä puolusta oppilasta sillä tiedän hänen viimeajan tapahtumista. Se on opettajille varpaille hyppimistä.
"Miesopettajissa ja naisopettajissa on varmasti eroja. Samoin on miesopettajissa keskenään ja naisopettajissa keskenään. Siksi pelkkä sukupuolinen erottelu on harhaanjohtava. Tiedän myös oppilaita, joiden kanssa tulee toimeen kuka tahansa opettaja, mutta myös oppilaita, joiden kanssa ei tule toimeen kukaan. Näinpä koulumaailman ihmissuhteet ovat elävää elämää. Elävää elämää ovat myös puhuttelut ja keskustelut. Niissähän etsitään ratkaisuja henkilökohtaisiin asioihin muuten kuin häiriköimällä. "
-Olen sitä mieltä että nainen on oppilaalle helpompi nakki itkettää. Jos saat opettajan itkemään, olet tehnyt kouluviikon saavutuksen! Yhäkin sanon tuohon jälkimmäiseen että yksittäinen aineenopettaja ei voi saada oppilaaseen pysyvää luottamussuhdetta (poikkeuksia on, esim. koulumme uskonnonopettaja) yhäkin erityisopetus kunniaan jos rahat vain riittäisi. Itse sain erittäin hyvän luottamussuhteen omaan opettajaani.
"Oppilaat ovat fiksuja ja tietävät kyllä oikeutensa. Häiriköt eivät vain tunnu tietävän, koska he ottavat itselleen oikeuksia, joita heillä ei ole. Niihin on puututtava, jotta voidaan turvata jokaiselle oppilaalle - myös häirikölle - ne oikeudet, joita oikeastikin on. "
-Miksi noudattaa sääntöjä? Opettaja: koska säännöt on tehty noudatettavaksi; Oppilas: Niin, miksi noudattaa sääntöjä? Jos et pääse kurssia läpi, et pääse mihinkään kouluun. Opettaja: jatkokoulutus on tärkeää.; oppilas: puulinjalle ne ottaa kaikki tulokkaat.. etc.
Miten voi olla velvollisuuksia jossain paikassa mihin sinut on pakotettu? mitä ihmettä minä hyödyn sääntöjen noudattamisesta? Mitä minua kiinnostaa sinun mielipiteesi? Lisäksi kaikki jossa saat opettajan mielen murrettua, on valtaa. Kun pystyt manipuloimaan ihmisiä ja tuhoamaan jotain 30 hengen ryhmää ja terrorisoimaan yhteiskuntaa vastaan (joskus suunniteltua opetussuunnitelmaa vastaan) mielestäni se on valtaa. Toidaalta henk. koht. sain koulun joskus "valtaani" ja se tuntui hyvältä.
Toinen asia on että koulussä on säännöt. Älykkäänä persoonana halusin järjen kaikkiin sääntöihin eikä järkeni vieläkään käsitä näitä sääntöjä. Miksi tupakkaa ei voi polttaa kouluaikana? Miksi koulualueelta ei saa poistua? Miksi koulusa ei saa kiroilla? ( nyt vanhempana ihmettelen sitä vieläkin enemmän, sillä opettajan huone on kirosanojen mekka) Miksi tunnilla on käytävä jos ne asiat voi opetella kotona? Miksi minun olisi oltava hiljaa tunnilla, kun minua ei kiinnosta sinun opetus? (No kun häiritset muita) No mitä sitten pakotatte minut tänne (kun sinulla on oppivelvollisuus) Niin, mitä sitten? Siksi minut tänne on pakotettu, minun tulee olla tunnilla, mutta minua ei kiinnosta mitä puhut. Minä olen nyt tunnilla. Miksi kenkiä ja takkia ja pipoa ei saa pitää tunnilla? Omat ovat jalkani ja päänahkani! (sääntö jota en ymmärrä itse vieläkään, kyllä se oppilas sitten joku päivä sen itse tajuaa) Toisaalta joillekkin oppilaille olisi helpompi ymmärtää säännöt jos niitä olisi vähemmän.
"Ole kiltti, äläkä vielä luovu haaveistasi tulla jonain päivänä opettajaksi! Sinunlaisia opettajia tarvitaan. Hanki se kirjaviisaus ja huomaat senkin, että olet silti se oma itsesi, vaikka sinulla onkin muodollinen pätevyys. Jätä ne koulumuistot jo taaksepäin ja katso eteenpäin. "
-Asia ei ole kiinni koulumuistoista. Osa syyni tähän päätökseen oli se, että a) en tule koskaan sopeutumaan osittain vanhoilliseen työyhteisöön b) käsitykseni opettajakunnasta ei parantunut (teitä mukaviakin on) ja en tule olemaan yksi teistä.
c) en halua akateemista koulutusta, saan rahani helpommallakin.
Minä olen lajiltani sellainen entinen häirikkö, joka toden totta olisi säästynyt paljolta, jos olisi joskus kuunnellut niitä opettajia - tai joku opettaja olisi osannut esittää asian niin, että olisi kiinnostunut ja ymmärtänyt. Omalta osaltani yritän tehdä nykyään juuri tuota jälkimmäistä - opetan siis elämää.
- Kiitos kannustuksestasi, ja uskon että olet hyvä opettaja. Toivoisin yhtä laajaa elämänkatsomusta kaikilta opettajilta.
Olen eräs tuleva aineenope ja mielestäni kirjoituksessasi oli paljon hyvää ja asiallistakin, mutta toisaalta olen joistakin asioista eri mieltä. Minäkin olen tyttö/nainen ja entinen häirikköoppilas. Totta kyllä että muut opeksi opiskelevat ovat ihmeissään kun kerron rehtorin puhutteluista, jälki-istuinnoista yms. eli suurimmalla osalla ei ole mitään kokemusta koulun ikävistä puolista.
Ammattiylpeydestä: Toki yliopistosta valmistuu muitakin kuin opettajia, mutta ei se tarkoita sitä ettei opettaja saisi olla ylpeä ammatistaan. Jokainen ammattilainen ansaitsee arvostusta ja saa olla ylpeä työstään. Ylimielisyys onkin sitten eria asia.
"Mutta jos et ole luokanopettaja, opetat vain yhtä ainetta muutaman tunnin viikossa onko vaikutus suuri kun 24 tuntia opettaa joku muu joka saa oppilaan vihaamaan koulua?"
Omasta kokemuksesta voi sanoa että vaikutus on suuri, jopa niin suuri että osan siitä tajuaa vasta jälkikäteen. Itse vihasin kaikkea ja kaikkia yläasteella, elämä todellakin sucked ja kaikki oli pielessä, opet mälsiä jne. Paitsi eräs todella ihana ja pätevä (nais)opettaja, joka ei arvostellut minua tai käytöstäni toisten opettajien mielipiteiden mukaan. Hän vaati minulta enemmän koska tiesi että pystyisin siihen. Hän osasi aineensa ja opettamisen. Hänen tunneillaan viihdyin ja sain hyviä numeroita, vaikka muut opet pitivät minua toivottamana tapauksena. Yllättäen opiskelenkin juuri sen aineen opettajaksi, jota tämä kyseinen nainen opetti. Kiitos hänelle. Ilman häntä en olisi jaksanut kouluun raahautua.
Säännöistä: "-Miksi noudattaa sääntöjä?"
Sääntöjä noudattamalla elämä on helpompaa, mutta ei niitä pelkästään sen takia pidä noudattaa. Kouluissa voitaisiin kyllä enemmän selittää sääntöjä oppilaille ja keskustella heidän kanssaan säännöistä sen sijaan että säännöt vain sanellaan ylhäältä käsin. Tupakointi esim. on laissa kielletty alle täysi-ikäisiltä, ei koulu voi rikkoa lakia tietoisesti. Keskustelemalla säännöistä opetetaan samalla nuoria toimimaan yhteiskunnassa, ei tietenkään aivottamasti vaan ajattelevana ja toimivana yhteiskunnan jäsenenä. Pipot ja kengät taas, no ei se ole pelkästään oma pää joka niistä kärsii. Ihan kohteliaisuudesta muita kohtaan ne otetaan tunnilla pois. Ja jos sinä et ole kohtelias toisille, miksi heidän pitäisi olla kohteliaita sinulle?
Kielteisten sääntöjen sijaan (ei saa tehdä sitä ja tätä) haluaisin muuttaa koulujen säännöt muotoon saa tehdä näin, tai kunnioitan luokan työrauhaa, autan luokkakavereitani aina kun osaan jne.
"Miten voi olla velvollisuuksia jossain paikassa mihin sinut on pakotettu?"
Tämä onkin vaikeampi selittää, mutta elämässä ylipäätään on paljon velvollisuuksia joita ei haluaisi. Lisäksi oppilaat tulisi saada näkemään koulu paikkana, jossa on mahdollisuuksia, ei paikkana jossa on vain velvollisuuksia. Senpä takia pitäisi opettaa asioita oppilaita kiinnostavista lähtökohdista. En tiedä oletko tutustunut esim. tutkivaan oppimiseen, mutta siinä ideana on se että opetus/oppiminen lähtee oppilaasta itsestään.
Kotiongelmia koulut eivät vielä nykyäänkään ota tarpeeksi huomioon, siinä olen kanssasi samaa mieltä. (Tai riippuu koulusta) Omalta kohdalta voin sanoa että esim. arvosanojen jyrkkä tippuminen, jatkuva lintsaaminen, tehtävien tekemättä jättäminen yms. yms. eivät johtaneet mihinkään. Kotiin ei otettu yhteyttä, kukaan ei kysynyt miten jaksan tai onko mikään hätänä. Luulisi vähänkään järkevän opettajan älyävän että nyt on jotain pielessä, mutta ei. Onneksi selvisin kuitenkin ja nyt haluan itse opettajaksi jotta voin toivon mukaan olla parempi opettaja kuin mitä minulla itselläni oli.
En tiedä osasinko kirjoittaa ajatukseni selkeästi esille, alkaa jo tähän aikaan väsy painamaan opiskelijan silmää.
Nyt on toinen jakso juuri alkanut ja uudet ryhmät tavattu ainakin kertaalleen. Saldona jälleen yksi sellainen luokka, jonka kanssa tulee olemaan hankalaa. Tällä kertaa oppilasmäärä puolet enmmän kuin edellisen hankalan porukan kanssa... Onneksi tuota kirjoitustasi lukiessa sain taas hieman uskoa, että ehkä jotain on tehtävissä. Menetelmät on monet, ja kaikkea pitää näköjään vain kokeilla. Tosin aine, jota heille nyt opetan, on siitä hankala, että se vaatii paljon keskustelua ja yhteistä pohtimista. Villin luokan kanssa tällainen voi olla hankalaa, kun pieni vapaus (esim ryhmässä pohtimista) saa työrauhan levähtään käsiin. Tuntuu, että tällaisella ryhmällä voi vaan teettää tarkkaan ajoitettuja ja määrättyjä tehtäviä tehtävän perään ja se taas vie oppilaan viimeisenkin opiskelumotivaation kyseistä ainetta kohtaan. Siis pattitilanne tässä. Jotenkin pitäisi saada oppilaat tajuamaan työrauhan tärkeys, ja se, että me opettajatkin oikeasti haluamme, että oppilailla on tunnilla mukavaa. Ja tämä onnistuu valitettavasti vain yhteispelillä ja yhteisiä sääntöjä noudattamalla. Oppilaat siis tekevät itselleen karhunpalveluksen riehumalla.
Ja huoh, taas muistelen omaa auskuvuottani. Olisipa siellä pohdittu kurinpitoasioita paremmin. "katso oppilasta silmiin, puhuttele nimeltä, sano että haluat heidän olevan hiljaa..." eipä ole tehonnut nämä opit. Ohjaavat opettajat kylläkin tarttuivat jokaiseen sananmuotooni ja kalvojeni ulkoasuun yms, jotka tällä hetkellä tuntuvat toisarvoisilta asioilta... mitä väliä niillä jos ei saa oppilaita edes kuuntelemaan ja seuraamaan opetusta.
No, onneksi 90% luokista on hallittavissa ja osa jopa aivan ihania. Sen voimalla jaksaa tsempata.
Toki voin keskustella näistä asioista myös työkavereideni kanssa, mutta halusin tarkoituksella herättää keskustelua ja kuulla mielipiteitä ja ohjeita laajemmalti. Toivottavasti muutkin kuin minä ovat hyötyneet tässä keskustelussa jaetuista ideoista ja ajatuksista!
Eksyin palstalle vahingossa, ja nyt kysyisin kun ihmettelen erästä asiaa. Jutteletteko te opettajat näistä työasioistanne nyt vapaa-aikana vai työaikana?
Minulla on eri ammatti, joka liippaa opettajan ammattia aika läheltä. Itse en työasioistani keskustele vapaa-aikanani, en myöskään työaikanani nettipalstalla. Toimin lastenohjaajana ja teen parityötä.
Työnohjaus ja perehdytys ovat avainsanoja omassa ammatissani. Kun tunnen epävarmuutta otan yhteyttä lähinpään ammattitoveriini työaikanani ja yhdessä pohdimme yhtenevistä käytännöistä ja tuemme toisiamme.
Suurimmissa ongelmissa tai epävarmuutta tuntemissani tilanteissa kysyn ohjeita toimintatavoista lähimmältä pomoltani.
Hauskaa sadepäivää sinulle.
Sellaiset herkut kuin työnohjaus ja perehdytys eivät todellakaan kuulu opetusalalle. Opettaja pärjää valitettavasti tosi yksin niin luokassaan kuin opettajahuoneessa, tai sitten ei. Muista opettajista ei kyllä saa tukea, ainakaan sellaista, jota tarvitsisi. Ja jos rehtorikin on tumpelo, on vaan pärjättävä yksin.
No, tuo oli ihan uutta minulle. Ompa se sitten todellakin vaikeaa työtä, en ollut tiennyt sitä.
Itse olen srk.lla lastenohjaajana ja minun työyhteisössäni toimitaan kuten edellä kerroin. Samoin myös edellisissä työpaikoissani, sosiaalialalla lastenkodeissa, perehdytys ja työpaikkaohjaus ovat jokapäiväistä työhön kuuluvaa toimintaa. Ja käsittääkseni on molemmissa työyhteisöissä tarkoitus, että työpaikan ongelmia ei tarvitse kenenkään viedä kotiin ja niitä ei kukaan pohdi yksikseen.
Lastenohjaajilla kuuluu toimenkuvaan jatkuva työnohjaus mol. aloilla ja se tarkoittaa, että aina löytyy ammattitoveri, kollega tai oma ohjaaja jonka puoleen kuuluu kääntyä tuntiessaan epävarmuutta. Ongelmia pohditaan aina yhdessä ja etsitään yhdessä sopivia ja yhtenäisiä toimintamalleja.
Voimia teille opettajat yksinäisessä ja vaikeassa työssänne.
Onko syytä tarkastella lain opettajalle antamia kurinpidollisia mahdollisuuksia kriittisesti?
Entä antaako nykypäivän opettajankoulutus tarpeeksi evästeitä kurinpidosta sekä kurinpidollisista menetelmistä?
Onko armeijan suorittaneilla opettajilla erillainen ote oppilaisiin?
Mitä mieltä 50-luvun metodista "karttakeppi soveltuu moneen" siis sormet suorina pulpetille ja niin edespäin...?
Kuvaa ei tarvita mutta vastaus ois kiva!