nyt täällä tietenkin joku älähtää, mutta älähtäkööt!
Seurustelin itseäni kolme vuotta vanhemman miehen kanssa.
Itse olen hyvin hoivailuun taipuvainen tapaus ja poikaystäväni tykkäsi lapsista ja halusi oman sellaisen.
ASiaa harkittiin ja lopulta päätettiin, että untuvikko hommataan.
Kuitenkin, kun tulin paksuksi, poikaystäväni tuli toisiin aatoksiin. En tiedä, mikä siinä oikein on, kun ei oikein kunnolla edes selittänyt, miksi.
Meillä oli aika pahoja riitoja, kun olin hänelle tietenkin kamalan vihainen.
Erottiin, mutta pidin untuvaiseni.
pikku tytyni on nyt 2 kk:n ikäinen ja hänellä on uusi "isi".
Aloin seurustelemaan uudestaan jo odottaessani,
mutta aijempien vastoinkäymisieni vuoksi seurustelen nyt samaa sukupuolta olevan kanssa.
Kuvittelen, että on parempi rakastua ihmiseen, kuin sukupuoleen ja olen tyttöystäväni kanssa ihan onnellinenkin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
sulla imetykseen?
Ei siitä varsinaisesti mitään haittaa ole ollut.
tästä nyt kukaan älähtäisi? Onnea teille!
ihan kenen kanssa haluat.
Minustakin ihmiseen, henkilöön rakastuminen on luonnollisempaa kuin sukupuoleen. Niin olen "tehnyt" aina itsekin, sukupuolella ei ole väliä, sillä ihmisellä ja hänen laadullaan on. Onnea untuvaisesta!
***