Mitä mieltä olette

Miehelläni on edellisestä liitosta 5 vuotias tyttö. Nyt tämä tyttö on ollut meillä kohta 2 viikkoa, hän on aika herkkä ja se oli ymmärrettävää kun itki äitinsä ja mummonsa perään melkein joka ilta, samaten tämä tyttö ei ollut eläessään nukkunut yksin, minulla on omasta edellisestä liitosta lapsia, ja meillä on periaatteena että lapset nukahtavat itse, heitä ei nukuteta ja he nukkuvat omissa sängyissään. Ainoa tilanne missä he voivat tulla vanhempien sänkyyn nukkumaan on ne että herätään keskellä yötä tai ovat sairaina. Minä pidin tälle tytölle unikoulun viime viikolla, ja nyt hän meneekin nukkumaan ilman itkua ja huutoa. Mutta se missä tarvitsen neuvoa on se että tämä lapsi tuntuu olevan koko ajan kiinni omassa isässään, vaikka isä olisikin lähettyvillä niin pakko on kinuta sylissä koko ajan, pakko on joka asia ilmoittaa isille, esim hän menee nyt pissalle. Tuntuu että heidän välissään on napanuora. Miten saa 5 vuotiaan lapsen totuttamaan siihen että isi on läsnä mutta ei tarvitse isissä kiinni olla?
Minulla nuorin on kohta 2 vuotias, meillä on sama ongelma hänen kanssaan. Pitäisi syliin päästä jos esim teen ruokaa, mieheni ei saa häneen koskea, esim sunnuntaina, poikani vaati päästä syliin, sanoin etten ota koska äiti tekee ruokaa, tästä alkoi tosi kova huuto ja itku, mieheni otti lapsen ja yritti tyynnyttää häntä mutta lapsi vain huusi ja huusi.
Poikani pitää isäpuolestaan, menee yleensä automaattisesti syliin ja sanoo jopa välillä isäksikin, mutta aina kun pitää häntä kieltää tai mieheni yrittää ottaa syliinsä että minä saan tehtyä esim ruoan valmiiksi niin todella kova itku seuraa, eikä siitä loppua tule ennenkuin otan sitten pojan syliini.
Samaten tällä pojalla on se myös että teestentelee että on pipi, ja sillä tavalla haluaa sitä huomiota. Yritän päästä siitä tavasta eroon koska hän saa sitä huomiota muutenkin ilman pipin teeskentelyä. Neuvoja kaivataan
211438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

tilanne..mieheni lapsi on meillä puolet kk:sta, ja on isin perässä koko ajan, paitsi kun isi käy töissä..ymmärrän että lapsella isiä ikävä, ja silloin kun näkevät on isin tarve suuri, samoin isillä lastaan kohtaan..enkä ole mustasukkainen, enkä vaadi että isi antaisi vähempää huomioo lapselleen, mutta joskus hiipii ajatuksiin että mitä tapahtuu kun lapsemme syntyy..mieheni lapsi on tottakai tasavertainen perheenjäsen, mutta mietin miten ymmärtää että isin huomion on jakamassa toinenkin..nytkään isi ei saa puhua kenellekkään etteikö lapsi vaikka kiljuisi päälle, kun huomio ei ole silloin hänessä, ja tämä ei vain koske minua, isi ei saa käydä yksin vessassa,lapsi huutaa oven takana, ainoa keino saada pois on kun alan kiinnittämään huomion hänee, väliin se on tosi vaikeaa jos meillä vieraita tai itsellä joku askare kesken..ja mielestäni lapsen pitäisi oppia odottamaan ja ei saada huomioo joka sekuntti..meillä myös lapsi nukkuu vieressämme,omassa sängyssä,isi nukuttaa..päiväunia lapsi ei nuku, joten joskus tuntuu että väsyy tähän loputtomaan huomion hakemiseen, ja meillä ei ole aikaa toisellemme näinä päivinä, se ei ole parisuhdettamme vielä koetellut, mutta pelkään niin käyvän..vkoloppuisin aamusta iltaan lapsi vaatii lähinnä isän huomioo, ja saakin sitä, ja vkolla isän ollessa töissä vaatii minun huomioni mitä annankin nurisematta, ja kun isi tulee töistä alkaa isin huomion vaatiminen..lapsi ei leiki yksin, ei katso piirrettyjä yksin,ei syö hetkeäkään yksin, ei siis tee mitään yksin, toki lapsi 4v, ei voi kamalasti vaatiakkaan itsenäisiä suorituksia, mutta oikeesti mä olen tosi yksin näinä hetkinä, yritän vaan ymmärtää..mitä sitten kun on yhteinen lapsi, kuinka väsynyt mieheni on, tai kuinka menee, kenties niin että minä olen tällöin yhteisen lapsemme ainoa vanhempi, tai isä, kun vuoronperään jaamme huomion mieheni lapselle, vai millä ihmeellä saisi hänet hieman irrottautumaan aikuisesta, ja olemaan hieman omatoimisempi..en tiiä liittyykö tämä kirjoitukseesi millään tavalla, mutta jotenkin rinnastin sen omaan ajatteluuni jotenkin.en ole katkera enkä mustasukkainen nykyinen, vaan huolestunut lapsesta, ja tulevasta miten se voi jatkua näin satuttamatta meistä jotain..en tiedä mistä aloittaa vyyhti purkamaan..voimia toivon sinulle ap kirjoittaja, ja koitetaan keksiä kaikkie kannalta toimivai tapoja selvitä arjesta..

Äänestä
  • Tällaisessa tilanteessa ette voi jatkaa puolet kuukaudessa-tapaamisia. Kun vaavinne syntyy hän tarvitsee myös isänsä huomiota ja siihen ei isän resurssit varmaan tule riittämään.

    Kannattaisi muuttaa ainakin väliaikaisesti tapaamiset joka toinen viikonloppu toteutuviksi. Vaikka lapsia ei saisikaan laittaa arvojärjestykseen on tämä kuitenkin mielestäni paras ratkaisu ainakin tulevan lapsenne parin ensimmäisen vuoden aikana.

    Äänestä

  • Muutos tapaamisiin kirjoitti:

    Tällaisessa tilanteessa ette voi jatkaa puolet kuukaudessa-tapaamisia. Kun vaavinne syntyy hän tarvitsee myös isänsä huomiota ja siihen ei isän resurssit varmaan tule riittämään.

    Kannattaisi muuttaa ainakin väliaikaisesti tapaamiset joka toinen viikonloppu toteutuviksi. Vaikka lapsia ei saisikaan laittaa arvojärjestykseen on tämä kuitenkin mielestäni paras ratkaisu ainakin tulevan lapsenne parin ensimmäisen vuoden aikana.

    että tuleeko onnistumaan ne harvennetut tapaamiskerrat,kun mieheni ja exä sitä mieltä että tämän 4v.lapsen olisi hyvä tulla jo meille joksikin aikaa isyysloman aikana, tutustumaan uuteen sisareensa, ja ettei synny mustasukkaisuutta jos taukoa välissä..toivon vaan etten joudu kohtaamaan vanhemuutta yksin ja väsymään yö ja päivävalvomisiin alussa ainakaan..niin uutta kaikki minulle.mieheni exä myös ehdotti ettemme siirtäisi lasta vielä omaan huoneeseen, että voinhan minä nukkua vauvan kanssa toisessa huoneessa näinä öinä kun lapsi meilla..ei prlke, kyllä minä en elä perheeni kanssa 4v ehdoilla, ja mielestäni jo tarpeeksi iso siirtymään omaan huoneeseen..olen myös sanonut etten aluksi jaksa välttämättä hoitaa mieheni lasta kun vauva pieni, siis vkolla kun mieheni töissä, ja haluan rauhassa tutustua lapseemme ja opetella äitiyttä..mutta ilmeisesti olen sitten syrjimässä mieheni lasta, joten vaikenen..rakastan miestäni ja hän ymmärtääkin huoleni, ja murheeni mutta sama toistuu aina näinä päivinä kun lapsi meillä, mikään ei muutu, ja minä en voi yksin muutoksia tehdä..rukoilen vaan että vauva avaa mieheni silmät todellisuuteen, sillä hänkin kovasti uutta tulokasta odottaa..mielestäni tuo käyntien harventaminen alkuun vaikka ees vkoloppuihin olisi hyvä alku, ja yritän saada miehenikin näkemään asian hyvät puolet, ja ettei ole syrjinnästä kyse, ja kai minuakin voisi pikkusen ajatella..=) itsekästä(kö)??
    ja hei piti sillon aiemmin lisätä siihen ap:n kirjotukseen, että meillä myös pipi heti jos ei huomioo saa esim.sillä huudolla, tai vaaditaan jotain, ja sitten pissataan housuun viime kädessä jos ei muuta..olen kuullut että tuo pipi käytös aika normaalia pieneltä lapselta,mutta mekin aina sanomme että sitten täytyy mennä lepäämään jos on pipi, niin yleensä sanoo ettei ookkaan enään pipi..kokeileppa tuota =)

    Äänestä

  • pelkäänkin kirjoitti:

    Mun mielestä nelivuotias jo ymmärtää, ainakin meillä isompi (joulukuussa 4v) ymmärtää jo eron itsensä ja kuopuksen välillä tai vielä pienemmän välillä. Mun mielestä siis kannattaa puhua hyvin paljon, pienissä erissä ja toistuvasti kuinka pieni ja haavoittuvainen vauva on, kuinka vauva ei osaa itse syödä eikä käydä pissalla. Mustasukkaisuuden lisäksi pitäisi herätä hoiva vietti, varsinkin jos on tyttö lapsi. Ja erittäin tärkeää on myös antaa lapselle sitä omaakin aikaa, eli jos pidätte huolen siitä että lapsi ei tunne itseään hylätyksi niin mitään sen pahempia ongelmia ei pitäisi syntyä ja ottakaa lapsi mukaan vauvan hoitoon, esim pyllyn pesuun ynnä muuhun

    Äänestä

  • pelkäänkin kirjoitti:

    että tuleeko onnistumaan ne harvennetut tapaamiskerrat,kun mieheni ja exä sitä mieltä että tämän 4v.lapsen olisi hyvä tulla jo meille joksikin aikaa isyysloman aikana, tutustumaan uuteen sisareensa, ja ettei synny mustasukkaisuutta jos taukoa välissä..toivon vaan etten joudu kohtaamaan vanhemuutta yksin ja väsymään yö ja päivävalvomisiin alussa ainakaan..niin uutta kaikki minulle.mieheni exä myös ehdotti ettemme siirtäisi lasta vielä omaan huoneeseen, että voinhan minä nukkua vauvan kanssa toisessa huoneessa näinä öinä kun lapsi meilla..ei prlke, kyllä minä en elä perheeni kanssa 4v ehdoilla, ja mielestäni jo tarpeeksi iso siirtymään omaan huoneeseen..olen myös sanonut etten aluksi jaksa välttämättä hoitaa mieheni lasta kun vauva pieni, siis vkolla kun mieheni töissä, ja haluan rauhassa tutustua lapseemme ja opetella äitiyttä..mutta ilmeisesti olen sitten syrjimässä mieheni lasta, joten vaikenen..rakastan miestäni ja hän ymmärtääkin huoleni, ja murheeni mutta sama toistuu aina näinä päivinä kun lapsi meillä, mikään ei muutu, ja minä en voi yksin muutoksia tehdä..rukoilen vaan että vauva avaa mieheni silmät todellisuuteen, sillä hänkin kovasti uutta tulokasta odottaa..mielestäni tuo käyntien harventaminen alkuun vaikka ees vkoloppuihin olisi hyvä alku, ja yritän saada miehenikin näkemään asian hyvät puolet, ja ettei ole syrjinnästä kyse, ja kai minuakin voisi pikkusen ajatella..=) itsekästä(kö)??
    ja hei piti sillon aiemmin lisätä siihen ap:n kirjotukseen, että meillä myös pipi heti jos ei huomioo saa esim.sillä huudolla, tai vaaditaan jotain, ja sitten pissataan housuun viime kädessä jos ei muuta..olen kuullut että tuo pipi käytös aika normaalia pieneltä lapselta,mutta mekin aina sanomme että sitten täytyy mennä lepäämään jos on pipi, niin yleensä sanoo ettei ookkaan enään pipi..kokeileppa tuota =)

    "toivon vaan etten joudu kohtaamaan vanhemuutta yksin ja väsymään yö ja päivävalvomisiin alussa ainakaan..niin uutta kaikki minulle"

    Todennäköisesti joudut. Sen verran kaoottinen tilanne teillä on tuon 4-vuotiaan kanssa. Harvennetut tapaamiset ovat mielestäni "pakko" toteuttaa teidän tilanteessanne. Sinua ja tulevaa vaavia ei saa uhrata miehesi ed.liiton lapsen tähden.

    "olen myös sanonut etten aluksi jaksa välttämättä hoitaa mieheni lasta kun vauva pieni, siis vkolla kun mieheni töissä, ja haluan rauhassa tutustua lapseemme ja opetella äitiyttä.."

    Kieltäydyt reippaasti huolehtimasta miehesi lapsesta ja keskityt vain omaan vauvaasi. Jos lapsi tulee joka toinen vkl ottakoon miehesi tällöin täyden vastuun hänestä. Sanon tämän nyt "rumasti" mutta älä ota miehesi lasta riesaksesi missään nimessä tässä tilanteessa! Vauvakin osaa teettää kuule kummasti töitä ja tarvitset kaiken jaksamisesi itsesi ja vauvasi hyväksi... sitä jaettavaa ei nyt riitä vieraalle lapselle. Oman lapsesi tähden.... ole itsekäs tässä tilanteessa äläkä taivu miehesi tai tämän exän mahdollisiin vaatimuksiin. Tuo 4-vuotias on heidän lapsensa joten he siitä myös huolehtikoot. Kuulostaa katkeralta tekstiltä mutta täytyy myöntää että pistää vihaksi puolestasi! Ei etälapsi saa nousta kaiken yläpuolelle. Nyt tärkein on sinun vauvasi ja sinä.

    Äänestä

  • Hemuli. kirjoitti:

    täysin samaa mieltä.Joskus pitää olla itsekäs ja miettiä omaa jaksamista.Tuntuu siltä,ettei miehes exä oikein piittaa omasta jälkikasvusta,kun tuommosia vielä ehdottelee.Ei kovin monessa eroperheessä vietetä molemmissa paikoissa montaa päivää.Yksi koti ja toiseen mennään "kyläilemään"...Ole itsekäs,äläkä väsytä itseäsi vieraan lapsen takia!

    Äänestä

Omalla pojallasi on ihan normaalia tarvitsevuutta äitiinsä ja se on sinusta ongelma? Sama pätee miehen lapseen.
Lapset nyt vaan ovat sellaisia. Ero voi tuoda turvattomuuden tunnetta ja se heijastuu isässä riippumisessa. Normaalia ja hyväksyttävää.
Sama juttu lapsesi kanssa, ikään kuuluu ripustautuminen!

Älä tee ongelmaa sellaisesta mikä on ihan tavallista lapsen käyttäytymistä! Jos tee ja kiellät heidän tunteensa, muka kasvatuksen ja koulutuksen nimissä, on sinulla oikeasti ongelmia käsissä n. 10 vuoden kuluttua.

Äänestä
  • Tarkoitin lähinnä sitä että jos mieheni edes nostaa poikaani syliinsä, kieltää häntä, yrittää lohduttaa niin poikani torjuu hänet, huutaa mielettömästi. Poikani kyllä pitää tästä miehestä. Ja minä annan pojilleni tarpeeksi hellyyttä ja rakkautta ja he saavat turvautua äitiinsä koska se on äitien tehtävä, mutta se takertuminen ei ole oikein normaalia. Jos mieheni kieltää esim että ei saa tietokoneeseen koskea, jota minäkin olen varmaan tuhat kertaa sanonut samaa, niin poika tulee itkien minun luo ja huutaa pipiä vaikkei häntä satu. Hän viihtyy kyllä mieheni sylissä ja leikkii häneen kanssa, mutta tämä on ongelma, mieheni ei saa mitään tehdä mistä hän ei pidä, heti alkaa huuta ja tullaan äidille valittamaan jotain olematonta pipiä.

    Mun poikani, nuorin on äidissään kiinni, ja minä siitä nautin tavallani. Pitelen sylissä laulan, hellin, suukottelen. Eli ihan sitä normaalia äidin ja lapsen juttuja. Mutta nuorin poikani tekee myös sitäkin että vaikka minäkin menen häntä kieltämään, jota siis joudun tekemään vähintään 5 min välein(uhma mikä uhma) niin joskus poika suuttuu minullekkin jopa niin pahasti että alkaa lyömään. Hän on uhmakas.

    En tee ongelmaa, yritämme vain saada tilanteen normaaliksi että poikani kokisi mieheni yhdeksi vastuu henkilöksi ja luottohenkilöksi elämässään, ettei aina tarvitsen äidin perään itkeä, vaikka äiti kuinka huomioi, mutta ei silloin saa antaa periksi ja ottaa syliinsä kun esim ruokaa tekee, ja minä en anna periksi.
    Me emme myöskään kiellä heidän tunteitaan. He saavat itkeä mesota, rakastaa, miltä ikinä heistä tuntuvatkin.

    nuorimmaiseni ei muista omaa isäänsä tai millaista oli elää oman isänsä kanssa. Luulen että hän vaan nyt vastustaa jollakin tavalla

    Äänestä

  • haloooonkovaloo kirjoitti:

    Tarkoitin lähinnä sitä että jos mieheni edes nostaa poikaani syliinsä, kieltää häntä, yrittää lohduttaa niin poikani torjuu hänet, huutaa mielettömästi. Poikani kyllä pitää tästä miehestä. Ja minä annan pojilleni tarpeeksi hellyyttä ja rakkautta ja he saavat turvautua äitiinsä koska se on äitien tehtävä, mutta se takertuminen ei ole oikein normaalia. Jos mieheni kieltää esim että ei saa tietokoneeseen koskea, jota minäkin olen varmaan tuhat kertaa sanonut samaa, niin poika tulee itkien minun luo ja huutaa pipiä vaikkei häntä satu. Hän viihtyy kyllä mieheni sylissä ja leikkii häneen kanssa, mutta tämä on ongelma, mieheni ei saa mitään tehdä mistä hän ei pidä, heti alkaa huuta ja tullaan äidille valittamaan jotain olematonta pipiä.

    Mun poikani, nuorin on äidissään kiinni, ja minä siitä nautin tavallani. Pitelen sylissä laulan, hellin, suukottelen. Eli ihan sitä normaalia äidin ja lapsen juttuja. Mutta nuorin poikani tekee myös sitäkin että vaikka minäkin menen häntä kieltämään, jota siis joudun tekemään vähintään 5 min välein(uhma mikä uhma) niin joskus poika suuttuu minullekkin jopa niin pahasti että alkaa lyömään. Hän on uhmakas.

    En tee ongelmaa, yritämme vain saada tilanteen normaaliksi että poikani kokisi mieheni yhdeksi vastuu henkilöksi ja luottohenkilöksi elämässään, ettei aina tarvitsen äidin perään itkeä, vaikka äiti kuinka huomioi, mutta ei silloin saa antaa periksi ja ottaa syliinsä kun esim ruokaa tekee, ja minä en anna periksi.
    Me emme myöskään kiellä heidän tunteitaan. He saavat itkeä mesota, rakastaa, miltä ikinä heistä tuntuvatkin.

    nuorimmaiseni ei muista omaa isäänsä tai millaista oli elää oman isänsä kanssa. Luulen että hän vaan nyt vastustaa jollakin tavalla

    Siis niin että mies asuu kanssanne?
    Kuulostaa nimittäin tutulta ja normaalilta. Meillä meni reilusti yli puoli vuotta, lähemmäs vuosi ennenkuin tytär tottui ja oppi luottamaan isäpuoleensa.
    Ota nyt huomioon se että mies on lapsellesi ihan vieras tyyppi. Lapsi ei ole miestä valinnut vaan sinä. Siksi lapsi tarvitsee aikansa oppia luottamaan, pelkkä hyväksyntä kestää aikansa. Jostain kuulin että puolet lapsen iästä on se aika kun luottamus ja jonkinlainen lapsi-vanhempi suhde syntyy.
    Mikään muu ei auta kuin aika. Ei siihen ole mitään temppuja tai taikoja, edes keinoja. Lapsi ottaa sen ajan jonka tarvitsee ja sillä hyvä. Teidän aikuisten vain täytyy se kestää.

    Äänestä

  • Amalia kirjoitti:

    Eli, meidän seurustelu alkoi tuossa reilu vuosi sitten, asuimme samassa rapussa joten näimme toisiamme jatkuvasti. Nyt ollaan asuttu n. 2kk yhdessä

    Äänestä

itsellä 5lasta,miehellä 2 lasta eri liitoista.Nuorempi lapsi hällä lähes 3v. joka on isällään joka toinen vkonloppu.
Tuo lapsi kinuaa myös isältään jatkuvasti huomiota,ja on isässään kiinni kuin takiainen(jotensakin isänsä heltyy,kun tuo lapsi ei ole arjessa hänen kanssaan..ja oli tottunut lasta hoitamaan!)leikit on myös monasti lapsella liian rajuja..ja kun kiellän häntä..alkaa kauhia huutaminen äitinsä perään...Siinä sitten isänsä syliin..huudon kera!
Työntää minua pois isänsä luota...toisinaan kyllä
hyväksyykin minut isänsä vierelle.
Olimme kumpikin eronneet tahoillamme,ennen kuin yhteen menimme...ja lapsen äidillä on jo uusi mieskin.Itse en myöskään ota omia lapsiani sänkyymme yöllä...mutta nykyinen mieheni tekee sen nuorimmaiselleen!Jolloin nukkumisesta ei tule kellään muulla(paitsi lapsella)mitään.
Asumme toistaseks vielä eri osoitteissa..ja
pieni epäilys yhteenmuutosta on herännyt.
Miten muut uusperheelliset olette onnistuneet sovittamaan kahden perheen lapset..ja tietyt perheen säännöt yhteneväisiksi?Osaatteko olla myös itsekkäitä?
Omilla lapsillani on isällään säännöt,joita lapset joutuvat noudattamaan..ottamaan huomioon myös isän uuden puolison!

Äänestä
  • Ensinnäkin, olemme sopineet lasteni isän kanssa että sovimme yhtenäiset säännöt. Lapseni eivät isälläkään nuku isän vieressä. Sinun ja miehesi pitäisi sopia säännöt, koska minun mielestäni vanhempien sänky kuuluu vanhemmille, poikkeuksia lukuunottamatta, eli sairastelu ja painajaiset.
    Pienillä lapsilla on mahtava sopeutumiskyky, olen sen huomannut tässä kun muutimme yhteen. Esim tämä 5 vuotias likka, on jo sopeutunut nukahtamaan ilman isiä. Samaten oma esikoiseni hyväksyy sen että mieheni komentaa ja pitää huolta. Hän on sopeutunut. Soitin muuten eilen MLL vanhempain puhelimeen ja hän sanoi että jos tapaamiset isän kanssa ovat säännölliset niin lapsi pikku hiljaa alkaa uskomaan ettei menetä isäänsä, tällä meidän 5 vuotiaalla nimittäin tuntuu olevan menettämisen pelko isästään ja tapaamiset tähän mennessä ovat olleet aika huonosti toteutettuja.
    Meillä asia meni tosi helposti siihen että ne säännöt mitä sovellan omiin lapsiini alkavat nyt päteä kaikkiin kolmeen, koska mies muutti meille ja kodista tuli nyt miehen lapsen koti.
    Mutta puhukaa, teidän täytyy puhua, ja selitä miehellesi että se on vain lasten parhaaksi nukkuminen omassa sängyssään. pitää olla jämäkkä eikä perääntyä heti aikomuksista jos lapsi pyristelee vastaan.
    Hyvä pointti on tehdä miehelle selväksi myös se että silloin kun hänen lapsensa ovat teillä, niin kyllä liittonne vaatii myös silloinkin vanhempien välisiä juttuja. Itsekäs pitää olla ja se mitä MLL:ssä eilen mulle sanottiin niin on ihan OK tuntea negatiivisiä tunteita lapsiin tai puolisoon, se on ihan normaalia kun tilanne on se mikä on

    Tämän kirjoitti sitten keskustelun aloittaja

    Äänestä

  • juuri muutettu yhteen kirjoitti:

    Ensinnäkin, olemme sopineet lasteni isän kanssa että sovimme yhtenäiset säännöt. Lapseni eivät isälläkään nuku isän vieressä. Sinun ja miehesi pitäisi sopia säännöt, koska minun mielestäni vanhempien sänky kuuluu vanhemmille, poikkeuksia lukuunottamatta, eli sairastelu ja painajaiset.
    Pienillä lapsilla on mahtava sopeutumiskyky, olen sen huomannut tässä kun muutimme yhteen. Esim tämä 5 vuotias likka, on jo sopeutunut nukahtamaan ilman isiä. Samaten oma esikoiseni hyväksyy sen että mieheni komentaa ja pitää huolta. Hän on sopeutunut. Soitin muuten eilen MLL vanhempain puhelimeen ja hän sanoi että jos tapaamiset isän kanssa ovat säännölliset niin lapsi pikku hiljaa alkaa uskomaan ettei menetä isäänsä, tällä meidän 5 vuotiaalla nimittäin tuntuu olevan menettämisen pelko isästään ja tapaamiset tähän mennessä ovat olleet aika huonosti toteutettuja.
    Meillä asia meni tosi helposti siihen että ne säännöt mitä sovellan omiin lapsiini alkavat nyt päteä kaikkiin kolmeen, koska mies muutti meille ja kodista tuli nyt miehen lapsen koti.
    Mutta puhukaa, teidän täytyy puhua, ja selitä miehellesi että se on vain lasten parhaaksi nukkuminen omassa sängyssään. pitää olla jämäkkä eikä perääntyä heti aikomuksista jos lapsi pyristelee vastaan.
    Hyvä pointti on tehdä miehelle selväksi myös se että silloin kun hänen lapsensa ovat teillä, niin kyllä liittonne vaatii myös silloinkin vanhempien välisiä juttuja. Itsekäs pitää olla ja se mitä MLL:ssä eilen mulle sanottiin niin on ihan OK tuntea negatiivisiä tunteita lapsiin tai puolisoon, se on ihan normaalia kun tilanne on se mikä on

    Tämän kirjoitti sitten keskustelun aloittaja

    tästä tuesta ja neuvoista , tullut ja tulee tosi tarpeeseen!!minä olen siis se joka pelkää tulevaa aikaa vauvan syntyessä,kohtaanko yksin vanhemmuuden kun isä lapsessaan niin kiinni, ja lapsi hänessä, jompikumpi meistä väsyy varmasti, ja huoli on suuri kuinka se vielä vaukuttaa parisuhteeseemme, sillä rakastan miestäni syvästi,hän minua ja toistaiseksi vältytty ristiriidoilta..minua voi kutsua hippulaksi..=)
    siis olen puhunut mieheni kanssa, ja kertonut tuntemuksista,varmasti jo kyllästymiseen asti, mutta hän näkee tilanteen ilmeisesti ruusunpunaisten lasien läpi, kun ei näe samoja pelkoja kun minä..hänellä on aikaa kyllä molemmille omien puheiden mukaan, ja olen ymmärtänyt että minä näen tämänhetkisen tilanteenkin vain omasta näkökulmasta, juttu ei kuulemma ole ihan niinkun näen ja koen..ja minun kuuluu ymmärtää että kun näkee lapsensa pitkästä aikaa, haluaa olla lapsen kanssa, eikä käyttää varsinkaan tätä aikaa tappeluun ruokailuista tai opettamaan itsenäisyyttä jne,,ihan sama vaikka kuinka koitan selittää että se on lapse parhaaksi sekin..viime kädessä sanoo että ollaan sitten 2vkoo erossa, ja kun nähdään niin katsotaan miten MINÄ käyttäydyn häntä kohtaan, eli en halua kuin olla lähellä..näin varmasti onkin, mutta silti..mä en oikeen ees osaa pukee sanoiksi näitä tunteita,ja jos annan niille vallan tunnen että olenko mustasukkainen mieheni 4v lapselle, että olempa aikuinen..sen sentään mieheni ymmärsi että jos alkuun pidettäisiin lasta joka toinen vkoloppu meillä, pelkään vaan että se ei toteudu kummiskaan..kun haluaa kummiskin isyyslomalla lapsen meille, ja sanoinkin että kyllä se käy, että hyväkin lapsen tutustua uuteen sisareen ja tosiaan hoitaa meidän kanssa vauvaa ja olla mukana..mutta ei niin että minä yksin hoidan vauvan, varsinkin jos sekstio tehdään, niin mihin minustakin sitten on,kun näillä näkymin sektio siis suunnitteilla, vai onko mun kulutettava mieheni loppuun kirjaimellisesti että tajuaa mikä on homman nimi..
    ja tuon oman huoneen aloitetaan kun saadaan vaan muutto tehtyä, siihen mieheni sanokoot mitä sanoo, mutta minä haluan edes yön olla mieheni vieressä näinä päivinä kahden ennen vauvan syntymää, sillä tottakai se vauva nukkuu makkarissa eikä minun kanssa muualla..
    meillä tapaamiset olleet koko aika säännölliset, isä ja lapsi tapaavat vieläpä usein,ja pitkiä aikoja erossa oloa ei synny, ainakaan tästä syystä en usko tarraamisen johtuvan, tottakai pieni lapsi vielä tarrautuu aikuiseen,mutta jos se on aamusta iltaan sitä, niin väsyn ainakin minä..mieheni menee illalla nukuttamaan lasta,nukahtaa itsekkin kun niin väsynyt, minä iteken olohuoneessa, aikuisen ihmisen, mieheni kaipuuta, että saisi jakaa ajatuksia edes hetken, saisi syliä ja kertoa miltä tuntuu..jälkikäteen kun sitä kertoo tuntuu se niin kylmältä omaan korvaankin, ja jätän puolet kertomatta jopa ettei miehneni luule vaan etten halua hänen lastaan elämäämme..vaikee tilanne, mutta helpottaa jakaa sitä edes näin, ja saada voimaa..kiitos vielä..=)

    Äänestä

  • hippula kirjoitti:

    Mitä jos näyttäisit miehellesi tuon sinun kirjoituksesi, voisi olla hyvä silmienavaus hänellä. Ja minusta miehesi tekee tosiaan väärin siinä että ei pidä huolta lapsen kasvatuksesta silloin kun lapsi on teillä, se kuuluu asiaan. Mieheni lapsella meni asiat sitten niin että hän sai tahtonsa aina periksi kun kertoi että äiti antaa hänen tehdä sitä ja tätä, tai vuorostaan isi antaa. Ja jos ei suostuttu niin hän sanoo että isi/äiti olisi antanut
    Mun mielestä siis äärimmäisen tärkeää että isä pitää huolen lapsen kasvatuksesta näissäkin ikävissä kuin nukutus koska lapsesta voi kasvaa ikävä kyllä hemmoteltu lapsi joka saa aina tahtonsa läpi isänsä kanssa.

    Äänestä

  • mitä jos kirjoitti:

    olisi näyttää..=) ehkä sopivassa asian yhteydessä näytänkin, tai luen sen ihan kun olisi jonkun muun kuin minun kirjoittama,katsotaan osaisiko yhdistää minun tunteitani siihen..ja mikä on reaktio!!koitan jaksaa nyt opastaa miestäni opettamaan hieman lastaan, ja perustelemalla että ne ovat perustaitoja jotka 4v kuuluu jo hallita, muuten käyt vielä koulussakin syöttämässä ja pukemassa hänet..ja toi totta että välillä lapsi oikeen ärsyttää, pakko myöntää..sarsinkin jos koitan puhua miehelleni jotain, niin alkaa huutaan siansaksaa ettei varmaan kuule mitään, ja jos sanoo että odota vuoroasi,ei saa puhua päälle(hokenut tätä jo vuoden), niin ei auta..just tajusin että olen monesti mennyt parvekkeelle mieheni perässä kun hän menee tupakalle, kuvitellen saavani puhua ilman lapsen keskeytystä, niin siellä se lapsikin sekunnissa paikalla, kun koitan sanoe että odota sisällä, on kylmä, sanoo isi tai laita ainakin takki ja tossut jalkaan..että se siitä sitten..kun oikeen märehdin asiaa ( ei pitäs varmaan) niin huomaan että on paljon tämmösiä asioita, mieheni ei pelkää puhumista, ei ehkä vaan sitten ajattele..mutta lapsi kylässäkin käyttäytyy ihan samoin, väliin oikeen nolottaa, jos istumme jossain, niin lapsi isin sylissä huutaa ja riehuu ja kukaan ei kuule mitään, ja jos talossa muitakin lapsia menee lapsi ainoastaan leikkimään sinne isi mukana, näin me muut saamme rauhan keskustella kuin aikuiset, mutta yksi aikuinen on vaan lastenhuoneessa..välillä ajattelen että mitähän muut ajattelevat tästä..vaikkei se pääasia olekkaan..

    lapsi on kietonut isänsä pikkusormensa ympärille.
    voin vain sanoa että miehelläsi pitäisi saada selväksi asiat, laittaa tosiaan tärkeysjärjestykseen. Voimia sinulle, koita jaksaa!

    Äänestä

  • hippula kirjoitti:

    olisi näyttää..=) ehkä sopivassa asian yhteydessä näytänkin, tai luen sen ihan kun olisi jonkun muun kuin minun kirjoittama,katsotaan osaisiko yhdistää minun tunteitani siihen..ja mikä on reaktio!!koitan jaksaa nyt opastaa miestäni opettamaan hieman lastaan, ja perustelemalla että ne ovat perustaitoja jotka 4v kuuluu jo hallita, muuten käyt vielä koulussakin syöttämässä ja pukemassa hänet..ja toi totta että välillä lapsi oikeen ärsyttää, pakko myöntää..sarsinkin jos koitan puhua miehelleni jotain, niin alkaa huutaan siansaksaa ettei varmaan kuule mitään, ja jos sanoo että odota vuoroasi,ei saa puhua päälle(hokenut tätä jo vuoden), niin ei auta..just tajusin että olen monesti mennyt parvekkeelle mieheni perässä kun hän menee tupakalle, kuvitellen saavani puhua ilman lapsen keskeytystä, niin siellä se lapsikin sekunnissa paikalla, kun koitan sanoe että odota sisällä, on kylmä, sanoo isi tai laita ainakin takki ja tossut jalkaan..että se siitä sitten..kun oikeen märehdin asiaa ( ei pitäs varmaan) niin huomaan että on paljon tämmösiä asioita, mieheni ei pelkää puhumista, ei ehkä vaan sitten ajattele..mutta lapsi kylässäkin käyttäytyy ihan samoin, väliin oikeen nolottaa, jos istumme jossain, niin lapsi isin sylissä huutaa ja riehuu ja kukaan ei kuule mitään, ja jos talossa muitakin lapsia menee lapsi ainoastaan leikkimään sinne isi mukana, näin me muut saamme rauhan keskustella kuin aikuiset, mutta yksi aikuinen on vaan lastenhuoneessa..välillä ajattelen että mitähän muut ajattelevat tästä..vaikkei se pääasia olekkaan..

    ...ihailtavan pitkä pinna, ei voi muuta sanoo! Minä en voisi tuollaista lasta sietää yhtään ja todennäköisesti olisin niin epäkypsä ja epäaikuismainen että pyrkisin rajoittamaan tapaamiset maksimissaan joka toinen viikonloppu ja olemaan itse ne viikonloput pois. Jos mies ei tähän suostuisi olisin valmis suhteen lopettamiseen että pääsisin lapsesta eroon. Toisin sanoen... homma menisi siihen että pakostakin kiristäisin miestä tapaamisten vähentämiseen. Mutta minkäs teet... eihän tuollaista lasta jaksa itse paholainenkaan.

    Äänestä

vielä PYYTÄÄ ANTEEKSI ap kirjottajalta, kun näin varastin itseeni aiheen..ei ollu tarkotus,mutta sai mut avautuun..ja harmittaa kun en osaa kun voimia toivottaa, kun itselläni niin samantapanen ongelma..

Äänestä
  • Valoit uskoa siihen että en ole yksin asian suhteen, että on muitakin joilla samantapaisia ongelmia, toivottavasti oli jonkin verran apua siitä mitä kirjoitin.
    Minun ja mieheni suhde tai riitelemättömyys sai tänään vähän takapakkia kun vihdoinkin sain nuorimmaiseni mieheni syliin lohdutusta saamaan, niin eikös sitten miehen tyttö alkanu jostain itkemään että on ikävä tai jotain niin kuinkas kävikään, poika sai mennä ja tyttö tuli tilalle.
    No kerroin varsin selvästi mitä mieltä olin, toi oli tyhmästi tehty, ja miehenikin tajuaa että tytön itku oli sitä huomion hakua, ja lupasi yrittää muistaa sen.... saa nähdä mitä tulee, taas sai vaan suhde pienen kolauksen, no en sanoisi ihan niin mutta, tässä mä vaan odotan seuraavaa kertaa kun näin käy

    Äänestä

  • ap:n kirjoittama kirjoitti:

    Valoit uskoa siihen että en ole yksin asian suhteen, että on muitakin joilla samantapaisia ongelmia, toivottavasti oli jonkin verran apua siitä mitä kirjoitin.
    Minun ja mieheni suhde tai riitelemättömyys sai tänään vähän takapakkia kun vihdoinkin sain nuorimmaiseni mieheni syliin lohdutusta saamaan, niin eikös sitten miehen tyttö alkanu jostain itkemään että on ikävä tai jotain niin kuinkas kävikään, poika sai mennä ja tyttö tuli tilalle.
    No kerroin varsin selvästi mitä mieltä olin, toi oli tyhmästi tehty, ja miehenikin tajuaa että tytön itku oli sitä huomion hakua, ja lupasi yrittää muistaa sen.... saa nähdä mitä tulee, taas sai vaan suhde pienen kolauksen, no en sanoisi ihan niin mutta, tässä mä vaan odotan seuraavaa kertaa kun näin käy

    tosiaankin teiltä kaikilta tukea ja voimaa ja uskallusta ottaa asian jälleen esille miehelleni eilen..ja hyvä niin nyt mieheni tietää varmasti minun tunteeni, pelkoni ja kantani, keskustelu meinasi alkuun tyssätä siihen aiempaan,eli mieheni koitti pitää kiinni omasta näkemyksestään ja minä se ylireagoija, puhuin, huusin, itkin ja perustelin näkökulmaani ja vetosin vain omiin tunteisiini, ja siihen että ymmärrän miestäni ja miten toimii, mutta kuinka se jossain määrin on väärin jopa lasta ja minua kohtaan, sekä tulevaa lastamme.yhdessä sovimme että jo lapsen takia ryhdymme opettamaan hieman itsenäistymistä lapselle, ja tällöin pystymme takaamaan ettei mikään muutu kun vauva syntyy meidän kodissamme..sillä jos mieheni jatkaa tuota passaamista ja lapsen mukaan elämistä 24/7 lapsi kokee väistämättä muutoksen jos ja kun isä tähän ei kykene vauvan syntymän jälkeen, ja siinä kärsii silloin lapsi eneiten..tämä teoria sai ehkä mieheni näkemään, että en vain ajattele itseäni ja koitan saada homman toimimaan kaikkien kannalta.
    puhuin myös aikuisen, mieheni tarpeesta minulle näinä hetkinä, alkuun selitti että minähän saan sen huomion aina kun lapsi ei meillä, miksi se ei riitä, sanoinkin että aina tunteet ja tarve jakaa asioita ei voi tulla juuri näinä päivinä, ja se että lapsi jyrää minut ja muut omalla huomiollaan ei ole normaalia, hänen täytyy oppia odottamaan vuoroa, ja huomata ettei ole se kenen mukaan elämme elämäämme ja joka huudosta annamme huomion ja aikaa..saimme sentäs jonkunnäkösen yhteisen sävelen asiaan, saa vaan nyt nähdä kuinka asia etenee käytännössä, en oikeesti kestä jos tämä toivo on turhaa ja mitään ei tapahdu!pääsimme myös yhteisymmärrykseen että lapsi alkaa olla meillä viim.synnytyksen jälk.vain joka toinen vkoloppu ainakin alussa, ja katsotaan tilanteen ja voimien mukaan milloin palataan vanhaan systeemiin, ja olemme valmiit tottakai joustamaan jos tilanne aiheuttaa lapsessa ongelmia ja hän kokee itsensä ulkopuoliseksi, mutta sanoin että se isin huomion hakeminen,huutaminen ja pikkukuninkaana olo saa loppua, minä en sitä jaksa, enkä halua kuluttaa itseeni loppuun tämän takia, ja taistella olemalla hyvä jaksava äiti lapselleni jos joku muu minua kuluttaa loppuun.enkä aio uhrata itseäni siihenkään, että viihdytän ja passaan mieheni lasta ne hetket jolloin vauva ei minua tarvitse, ja unohdan itseni kokonaan, varmasti mieheni lapsi meillä saa jatkossakin olla sen pidemmän ajan kerrallaan, mutta haluan esnin tutustua vauvaamme, olla täysipäiväinen äiti, oppia ja opetella sen haasteet ja ihan rauhassa yhdessä mieheni kanssa.
    tiedän kuinka tärkeä mieheni lapsi hänelle on, enkä koskan pyytäisi tai vaatisi häntä valitsemaan mitään sen takia, mutta välillä on kamala kuunnella kuinka ikävä on suuri päivittäin ja suru siitä kun lapsi ei ole meillä,se on jokapäiväistä,mutta saa minutkin miettimään että jaksanko yksin yrittää luoda tulevaa,saanko mieheni siihen mukaan, vai elääkö hän joka hetken ikävöidessä lastaansa, tai passaamalla ja huomioimalla taukoamatta häntä,silloin mietin missä on minun ja yhteisen lapsemme paikka..mieheni itse sanoi että tuleva vauva tulee muuttamaan paljon, ja luomaan aivan toisenlaisen elämän meille, ja odottaa tätä innolla, ja sitä toivonkin, rakkaus meillä toisiamme kohtaan suuri,enkä halua siksi luovuttaa, enkä anna tämän romuttaa sitä..kiitos vielä kaikille teille!!!

    Hyvä! Nää jos kaikki tulee pitämään on pullat helvetin hyvin uunissa. Miehen exä todennäköisesti muuttuu myrkkykäärmeeksi siinä vaiheessa kun ilmoitatte tapaamisten vähenevän joka toinen vkl. mutta pysykää päätöksessä yhdessä! Tämä on teidän perheenne tärkein tapahtuma ja siihen ei miehen entinen elämä saa exän ja lapsen muodossa puuttua. Väliaikainen joka toinen vkl. tapaaminen ei ole lapsen hylkäämistä vaan se on tilanteen oikeaoppista hallintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neuvoja kaivataan kirjoitti:

Miehelläni on edellisestä liitosta 5 vuotias tyttö. Nyt tämä tyttö on ollut meillä kohta 2 viikkoa, hän on aika herkkä ja se oli ymmärrettävää kun itki äitinsä ja mummonsa perään melkein joka ilta, samaten tämä tyttö ei ollut eläessään nukkunut yksin, minulla on omasta edellisestä liitosta lapsia, ja meillä on periaatteena että lapset nukahtavat itse, heitä ei nukuteta ja he nukkuvat omissa sängyissään. Ainoa tilanne missä he voivat tulla vanhempien sänkyyn nukkumaan on ne että herätään keskellä yötä tai ovat sairaina. Minä pidin tälle tytölle unikoulun viime viikolla, ja nyt hän meneekin nukkumaan ilman itkua ja huutoa. Mutta se missä tarvitsen neuvoa on se että tämä lapsi tuntuu olevan koko ajan kiinni omassa isässään, vaikka isä olisikin lähettyvillä niin pakko on kinuta sylissä koko ajan, pakko on joka asia ilmoittaa isille, esim hän menee nyt pissalle. Tuntuu että heidän välissään on napanuora. Miten saa 5 vuotiaan lapsen totuttamaan siihen että isi on läsnä mutta ei tarvitse isissä kiinni olla?
Minulla nuorin on kohta 2 vuotias, meillä on sama ongelma hänen kanssaan. Pitäisi syliin päästä jos esim teen ruokaa, mieheni ei saa häneen koskea, esim sunnuntaina, poikani vaati päästä syliin, sanoin etten ota koska äiti tekee ruokaa, tästä alkoi tosi kova huuto ja itku, mieheni otti lapsen ja yritti tyynnyttää häntä mutta lapsi vain huusi ja huusi.
Poikani pitää isäpuolestaan, menee yleensä automaattisesti syliin ja sanoo jopa välillä isäksikin, mutta aina kun pitää häntä kieltää tai mieheni yrittää ottaa syliinsä että minä saan tehtyä esim ruoan valmiiksi niin todella kova itku seuraa, eikä siitä loppua tule ennenkuin otan sitten pojan syliini.
Samaten tällä pojalla on se myös että teestentelee että on pipi, ja sillä tavalla haluaa sitä huomiota. Yritän päästä siitä tavasta eroon koska hän saa sitä huomiota muutenkin ilman pipin teeskentelyä. Neuvoja kaivataan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu