Itsenä

Monasti on nähty, ettei kukaan uskalla tehdä yhtään mitään, jos rikoksentekijä on somali.

"Kyllä Suomessa saa puolustautua. Eli jos joku tulee himaasi mutka kädessä, tappoaikeissa. Niin kyllä sitä saa ampua ilman rangaistuksen pelkoa. "

ja ennakko tapauksiakin on ?

"Kyllä Suomessa saa puolustautua. Eli jos joku tulee himaasi mutka kädessä, tappoaikeissa. Niin kyllä sitä saa ampua ilman rangaistuksen pelkoa".

Rangaistusta on syytä pelätä ja tosissaan.

On totta, että laki sallii sisään tunkeutujan torjumisen vaikka väkivallalla, ja jos voimasuhteet edellyttävät, myös asetta (puukkoa, puntaria, ampuma-asetta) käyttäen. Oikeuskäytäntö onkin sitten aivan eri asia. Väkivallan, erityisesti aseen käyttämisestä hyökkääjää vastaan saa helposti tuomion.

Joitakin vuosia sitten oli Pieksämäellä tapaus, jossa 3 miestä tunkeutui taloon murtaen ulko-oven. Sisällä olija puolustautui ampumalla .357 revolverilla kaksi kertaa. Molemmat laukaukset osuivat yhteen hyökkääjään, joka kuoli.

Käräjäoikeus ymmärsi ampujaa pitkälle, mutta hänen kohtalokseen koitui kaksi laukausta. KäO hyväksyi 1. laukauksen, se oli itsepuolustusta. 2 muuta hyökkääjää kääntyi pakoon jo 1. laukauksen jälkeen, joten KäO katsoi ettei miehellä ollut oikeutta ampua toistamiseen. Näin siitäkin huolimatta, että jo 1. laukaus oli kuolettava.

Yksi tuomareista olisi vapauttanut miehen kokonaan, mutta äänestyspäätöksellä hänet tuomittiin surmasta - toki kaikkein lievimmästä henkirikoksesta. Tuomio oli muistaakseni 6 v.
Päätös pysyi HO:ssa.

Harkitessaan, onko M:n teko tapahtunut hätävarjelutilanteessa, Korkein oikeus lausuu seuraavan.

A:n saavuttua M:n asunnolle T on riitaa välttääkseen poistunut sieltä läheiseen metsään. A on ruvennut uhkailemaan asunnossa olleita M:ää ja B:tä huitoen heitä kohti fileerausveitsellä. Yksi huitaisu on M:n kertoman mukaan mennyt aivan hänen kurkkunsa vierestä. A:n uhkailujen takia myös B on lähtenyt ulos T:n luo.

Arveltuaan A:n rauhoittuneen B ja T ovat palanneet M:n asuntoon ja menneet istumaan keittiön pöydän ääreen. A on myös istunut pöydän vieressä ja hänellä on ollut haulikko kädessään ja edessään pöydällä patruunalaatikko. Fileerausveitsi on niin ikään ollut pöydällä A:n ulottuvilla.

Pian B:n ja T:n takaisintulon jälkeen A on uhannut tappaa toiset paikallaolijat ja ryhtynyt ampumaan haulikolla. Tappouhkaukset ovat kohdistuneet erityisesti T:hen. Laukausten välillä A on uhkailujaan jatkaen osoitellut ladatulla haulikolla muita asunnossa olleita, mutta laukaukset hän on suunnannut lähellään istuneen T:n viereen seinään. Kaikkiaan laukauksia on T:n Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä ilmoittaman mukaan ollut neljä.

B ja T ovat kertoneet A:n olleen sekavassa mielentilassa. B:n mukaan A on lisäksi ollut raivoissaan. B on kertonut olleensa tilanteessa shokissa ja pelänneensä tosissaan A:n ampumista. B:n mielestä hän, M ja T olivat olleet hengenvaarassa ennen kuin M ampui A:n. T:n mukaan tilanne jähmetytti paikalleen ja hän oli pelännyt henkensä olevan vaarassa. B:n ja T:n kertoman mukaan ei ollut mahdollista yrittää ottaa A:lta haulikkoa pois tämän ladatessa sitä. B:n mielestä A:n mielentila oli sellainen, ettei asetta voinut koettaa ottaa häneltä. B:n mukaan yritys olisi johtanut siihen, että M:lle, T:lle tai hänelle olisi tapahtunut jotakin. T:n mukaan tilanne ei olisi selvinnyt puhumalla ja A:n edessä pöydällä ollut veitsi esti haulikon poisottamisyritykset. Sekä B että T ovat kertoneet olleensa siinä käsityksessä, että A ampuu heitä, jos he yrittävät pakoon.

Viimeinen A:n ampumista laukauksista on osittain osunut tuoliin, jolla T istui. Tämä on kertonut laukauksen osuneen tuolin selkänojaan hänen ollessaan sätkää kääriessään kumartuneena pöydän päälle. T:n mukaan tilanne kävi yhä hullummaksi ja laukaukset olivat kerta kerralta osuneet lähemmäksi häntä.

M on A:n uhkaillessa ja ampuessa haulikolla toistuvasti kehottanut tätä panemaan aseen pois. A:n laukaistua haulikon osittain kohti T:n tuolia M on mennyt makuuhuoneeseen, ottanut pienoiskiväärin siellä olleesta asekaapista, ladannut aseen ja tullut sen kanssa keittiöön. M on kertonut, että hän oli edellisenä syksynä saanut aseella uhkaamalla ja ilmaan ampumalla A:n rauhoittumaan ja estetyksi tämän tunkeutumisen asuntoonsa. M on kertonut hakeneensa pienoiskiväärin, jotta hän olisi saanut A:n antamaan haulikon pois. M:n ilmoittaman mukaan A oli havaittuaan hänen tulleen pienoiskiväärin kanssa keittiöön ruvennut nostamaan haulikkoa M:ää kohti ja se oli M:n laukaistessa aseensa osoittanut melkein M:n ylävartaloon. M on sanonut A:n ilmeen olleen sellainen, että tämä aikoi käyttää asetta. M on kertonut, ettei hän ollut ehtinyt tähdätä mihinkään erityiseen osaan A:n ylävartaloa ennen laukaisuaan ja että hän oli laukaissut aseensa viime hetkellä ennen kuin A olisi ampunut häntä haulikolla.

Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan hätävarjelu on kysymyksessä muun muassa silloin, kun joku suojellakseen itseään tai toista aloitetulta tai kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä on tehnyt sinänsä rangaistavan teon, joka on ollut hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön.

Kysymyksessä olevassa tilanteessa asunnossa olleet M, B ja T ovat A:n uhkailujen, hänen mielentilansa ja hänen ampumiensa laukausten johdosta olleet todellisessa hengenvaarassa. M on useita kertoja kehottanut A:ta panemaan aseen pois. Tilanne on T:n kertoman mukaan koko ajan muuttunut entistä uhkaavammaksi. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon M:n uskottavana pidettävän kertomuksen siitä, että hän oli edellä mainitussa aikaisemmassa tilaisuudessa saanut aseella uhkaamalla A:n rauhoittumaan, M:llä on ollut perusteltu syy hakea ladattu pienoiskivääri.

Riidatonta on, että A:lla ollut haulikko on ollut ladattu ennen M:n ampumaa laukausta. B on kertonut A:n nostaneen haulikkoa M:ää kohti. Korkeimmassa oikeudessa B on sanonut aseiden piippujen olleen vastakkain M:n laukaistessa. T on Korkeimmassa oikeudessa kertonut haulikon piipun kolahtaneen pöydälle, kun A oli M:n laukauksen johdosta kaatunut sivulle. Nämä kertomukset vahvistavat M:n ilmoitusta siitä, että haulikon piippu ehti ennen pienoiskiväärin laukausta nousta osoittamaan melkein hänen ylävartaloonsa. M:n ja A:n välimatka on ollut sellainen, että A olisi halutessaan varmasti osunut haulikolla M:ään. A:n mielentilan ja edellä kuvattujen olosuhteiden perusteella M:llä ei ole A:n laukauksen estämiseksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua A:ta. Tilanne on kehittynyt niin nopeasti, ettei M:llä ole ollut aikaa tähdätä laukaustaan. M:n teko on siten ollut rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön.

Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo M:n suorittaneen teon hätävarjelutilanteessa. Rikoslain 3 luvun 6 §:n nojalla häntä ei ole tuomittava teostaan rangaistukseen. Näin ollen ei ole tarpeen antaa lausumaa M:n muista vaatimuksista.