kertokaa

päivistänne koirienne kanssa :) esim kuinka usein käytte lenkillä,kunka usein annatte koirallenne ruokaa,milloin se yleensä nukkuu yms.niistä vois tehä vaik pienen tarinan.
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lyhyesti..
Aamulla kun herään annan ruoan ja sitten käytän koiran pissalla.
Valmistaudun itse töihin jossa menee joku tunti. Sitten joko koira jää kotiin tai otan sen mukaan. Jos se jää kotiin niin poikaystäväni hoitaa sitä tämän aikaa (käyttää lenkillä ja leikkii sen kanssa). Jos koira tulee mukaan (kuten tänään oli) saa se juoksennella aika paljon vapaana ja touhuilla pihapiirissä itsekseen. On innoissaan kun tajuaa minne ollaan ajamassa. ;)
Duunin jälkeen lenkitän/pissatan sen ja illemmalla käyn pitemmän lenkin.. noin 1-2 tuntia. Se on viellä 9kk joten mitään "tappolenkkejä" ei käydä :D Kyseessä on kuitenkin iso pentu.

Mielestäni jokaisen koiran oikeuksiin kuuluu PÄÄSTÄ JOKA PÄIVÄ VAPAAKSI, edes hetkeksi ja niin on ollu siitä lähtien kun Kuro meille tuli 8viikkoisena. :)
Yleensä juoksutan sitä iltaisin. PÄIVITTÄIN.
Vien toisinaan myös koirapuistoon leikkimään muiden kanssa.

Aktiviteetteina koulutan sitä tai kertaan vanhoja juttuja ja leikin sen kanssa (esim aarteenetsintää).

Otan myös koirani mukaan lähes joka paikkaan minne menemmekin. Tulee uusia tilanteita, ihmisiä ja hajuja eteen joka on nyt tärkeää.

Hmm.. tässä nyt jotain. :)

Äänestä
  • niin ja tottakai koira saa ruokaa myös illalla! :D
    nyt on mentävä, lähden sen kanssa mummini syntymäpäiville. :)

    Äänestä

Meillä syödään päivän aikana kolme kertaa, aamulla n. 7-9.00 (riippuen minun päivästäni), päivällä 15-16.00 ja illalla 21-22.00. Lenkillä käydäänkin sitten vielä aina silloin kun näyttää siltä. :P Meidän vaavi on vasta reilut 4kk. Ja koirapuistossa ollaan toki käyty, ja siellä tuleekin usein istuttua päivittäin vähintään tunti, maksimissaan ollaan siellä oltu päivän aikana 5h. :> Olen hyvin tutustunut siellä ihmisiin niin aina kuin vain tuttuja näkyy niin sinne mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teidän kirjoitti:

päivistänne koirienne kanssa :) esim kuinka usein käytte lenkillä,kunka usein annatte koirallenne ruokaa,milloin se yleensä nukkuu yms.niistä vois tehä vaik pienen tarinan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu