Perhonen

Ilta-auringon
viimeiset säteet niityn
kukat värittää.
Kultasiipinen perhonen
istahtaa kakkaralle.

Siinä hetkisen
perho lepää, sillä on
sen aika loppu.
Ei se aamunkoittoa
tule enää näkemään.

Ovat siivet jo
väsyneet ja lepoa
lopullista se
vaan odottaa, sillä on
perhon tehtävä tehty.

On se jo saanut
kaiken kokea, mitä
perhosen täytyy.
On uusi sukupolvi
kasvamassa horsmassa.

Aurinko laskee,
armollinen hämärä
peittää katseelta
perhosen viime siiven
iskut, maahan se tippuu.

Ohi siis on taas
yksi jakso luontomme
kiertokulussa.
Kultasiipiperhonen
lentää ensi suvena.

On ihmiselle
suotu mahdollisuus se,
että nähdä voi
omien poikien ja
tyttöjen varttuminen.

Joko läheltä
tai kaukaa seurata voi
kuinka muuttuvat
he lapsista murkuiksi
ja siitä aikuisiksi.

Muista, että ei
tätä kaikki kokea
saa, joten nauti
siitä joka hetkinen
pienempikin täysillä.
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kirsikkapuu2006 kirjoitti:

Ilta-auringon
viimeiset säteet niityn
kukat värittää.
Kultasiipinen perhonen
istahtaa kakkaralle.

Siinä hetkisen
perho lepää, sillä on
sen aika loppu.
Ei se aamunkoittoa
tule enää näkemään.

Ovat siivet jo
väsyneet ja lepoa
lopullista se
vaan odottaa, sillä on
perhon tehtävä tehty.

On se jo saanut
kaiken kokea, mitä
perhosen täytyy.
On uusi sukupolvi
kasvamassa horsmassa.

Aurinko laskee,
armollinen hämärä
peittää katseelta
perhosen viime siiven
iskut, maahan se tippuu.

Ohi siis on taas
yksi jakso luontomme
kiertokulussa.
Kultasiipiperhonen
lentää ensi suvena.

On ihmiselle
suotu mahdollisuus se,
että nähdä voi
omien poikien ja
tyttöjen varttuminen.

Joko läheltä
tai kaukaa seurata voi
kuinka muuttuvat
he lapsista murkuiksi
ja siitä aikuisiksi.

Muista, että ei
tätä kaikki kokea
saa, joten nauti
siitä joka hetkinen
pienempikin täysillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu