Tilanteemme on se että yhden kuolinpesän osakas teki luopumisen perinnöstä ja hänen tilalleen tulivat alaikäiset lapset. (kuitenkin kohta aikuiset) Nyt on vasta käteisiä varoja jaettu ja toinen näistä lapsista sotkeutui huumeisiin tai joihinkin mömmöihin. Heillä on edunvalvoja täysiikäisyyteen asti. Onko kyseisellä käytöksellä mahdollisuus evätä tältä toiselta perintö vai kannattaako yrittää jatkaa edunvalvontaa koska on muutenkin osoittanut ettei kykene hallitsemaan missään tapauksessa varojaan.
voiko perinnön
evätä
3608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä pelkkä huumeisiin sotkeutuminen taida riittää perinnöttömäksi tekemiseen, eikä se enää perittävän kuoleman jälkeen muiden osakkaiden toimesta onnistu yleensäkään. Edunvalvonnan saaminen aikuiselle ei myöskään ole helppoa, eikä se päämiehen oikeuksia kovin paljon kavenna. Pitäisi määrätä holhouksen alaiseksi, mutta se vaatii rankat sekoilut ja rikokset.
Perinnön törsäily ei riitä perusteeksi muuhun, kuin moraaliseen paheksuntaan
Ei perintöä voi evätä.
Perinnöttömäksi tekeminenkin olisi pitänyt tehdä silloin, kun perittävä oli vielä elossa.
Edunvalvontaa voi yrittää jatkaa, mitään muuta ei ole tehtäävissä.
Älä suunnittele tuollaisia,
tulee tuomari pesään,
sitten tarvitaan tuomarit myös jokaiselle perijälle ja lopputulos on että pesän varat kuluvat riitelyssä ja valituksissa.
Sovussa kannattaa jakaa.