Hei! Onko teillä kokemuksia mistä voisi johtua kun 7 kk:n ikäisen poikani pippeli ja vähän sen ympäristöä on alkanut punottaa? Ja mikä siihen auttaisi? Punoitusta on ollut ehkä noin viikon verran, mutta melko pahana se on ollut nyt pari päivää. Olen antanut ilmakylpyjä, laittanut rasvaa (vauvan kosteusvoidetta ja Bepantenia) ja suihkutellut vedellä. Ilmakylvyt ainakin ovat hetkellisesti vähentäneet punoitusta, mutta seuraavan kerran vaippaa vaihtaessa punoitus on taas voimakas. Tähän saakka pojan iho on ollut kaikkialta niin hyvässä kunnossa, ettei ole vielä kertaakaan tarvinnut rasvata mistään. Parin viikon sisällä muuttuneita asioita on mm se, että poika alkanut liikkua enemmän, kontannut nyt muutaman päivän. Voiko esimerkiksi hangata? Lisäksi kun täytyi vaihtaa suurempiin vaippoihin, aloimme käyttää Dailyn housuvaippoja. Aiemmin käytimme Liberon teippivaippoja. Voiko sillä olla vaikutusta? Tai voiko syöttötuolin haarojen väliin tuleva tuki hangata? Poika ollut viime aikoina myös kiukkuisempi. Voikohan pippeli olla myös kipeä? Jos siis jollakin olisi kokemuksia mistä punoitus voi johtua ja mikä siihen auttaisi, niin olisin erittäin kiitollinen avusta. Täytyy tietysti itsekin kokeilla eri vaihtoehtoja ja kysyä neuvolasta apua, jos punoitus vielä jatkuu. Kiitokset avusta!
Pippeli punottaa
7 kk
71298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaipasta voi hyvinkin johtua. Kokeile vanhaa tuttua merkkiä.
puolesta puhuu sekin että ilmakylvyt auttaa.
Joskus voi vauvalle tulla hiivatulehdus alapäähän. Minun pojalla oli kerran. Tosin parani ihan noilla vaippaihottumakonsteilla. Mutta siihen on oma lääkekin. Neuvolassa yleensä ovat nähneet kaikenlaista ja osaavat heti antaa oikeat hoito-ohjeet eli siinä mielessä kannattaa tilata aika sieltä. Ihan normaali vaippaihottumakin voi olla ärhäkkä ja vaatii kärsivällistä hoitoa. Vaippamerkillä on minun kokemuksen (4 lasta) mukaan myös merkitystä ja tietysti kuinka usein vaihtaa kaiken luettelemasi lisäksi. Mutta säästyt kyllä turhalta stressiltä jos pääset neuvolaan näyttämään ainakin jos teillä on kokenut neuvolan "täti". Hyvää jatkoa teille.
asiasta suunnittelin viestiä laittaa! Meidän pojulla 10 kk juuri sama punotus ilmaantui pippelin päähän ja alle noin viikko sitten ja nyt pari päivää ollut tosi kiukkunen! Ja ilmakylpyä ottaessa huomasin, että vaikertaa kun pissaa. Soitin neuvolaan ja sanoivat että lääkäri kirjoittaa silmätippareseptin jota käytetään tulehtuneen pippelin hoitoon. Vanhan kansan ensiapu konsti on kuulemma perunajauhon laitto! Koitin sitä ensi hätään ja näyttäisi hetkeksi aina helpottavan!
Mietin myös tuota vaippa-asiaa, kun ollaan vaihdettu pampersin housuvaippoihin vasta...
vaippa merkkiä vaihtamalla. Tai useesti on monta vaippa merkkiä samaan aikaan ja vaihtelee niitä niin on ainakin meillä toiminut ja tietty vaihtaa useesti vaippaa
saimme neuvoksi että osta apteekista lactacyd pesunestettä jalapselle istumakylpyjä... ja sen jälkeen laittaa rasvaa...=)
voisi helpottaa. Tai jonkun muun mallinen vaippa, esim. housuvaippa