Muistatko kuinka lapsena opetettiin että kun ihminen tekee väärin tai on väärässä,hän tunnustaa ja pyytää anteeksi.Jotenkin tuntuu ettei tämä enää päde vaan on tyhmää tunnustaa.Menen aina päästä pyörälle tälläisten ihmisten kanssa.Meneekö muiden vanhojen parien aika jääräpäisessä oikeassa olemisessa ja toisen syyttelemisessä.Olin häissä joissa pappi antoi sulhaselle neuvon:Avioliitti säilyy hyvänä kun sanot vaimollesi ainakin kerran päivässä:Olet oikeassa rakkaani.Se olisi todella mannaa kuulla edes joskus.
Tunnustaminen
Tanttaralla
7421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olin hämmästynyt, kun 2-vuotias lapsenlapseni heitti ruokansa lattialle. Tietenkin olin vihainen, vein hänet käsien pesulle ja nuhtelin. Yht`äkkiä hän kietoi kätensä kaulaani ja sanoi, anteeksi mummi.
Kun ihmeissäni kerroin tästä tyttärelleni, siis lapsen äidille, hän sanoi, että tarhassa on opetettu pyytämään anteeksi ja tämä "vintiö" oli jotain lasta lyönyt siellä juuri vähänaikaa sitten.'
Kyllä äitikin opettaa ja mummi. Opit ei vain tunnu menevän perille kotioloissa, mutta tarhassa on auktoriteetti toisenlainen. Siellä on myös esimerkkejä toisistakin lapsista ja äiti ei ole se,joka järjestystä pitää.
Minun lapsuudessahan oli piiska kunniassaan ja isää ainakin piti totella. Mitään traumoja en ole saanut kuuliaisuuden opeistani ja uskonkin, että nykyisin lapsille voisi antaakin hieman piiskaa. Eiväthän ainakaan sitten olisi tuolla Kiasman edessä pippeliä näyttämässä suurimpana pelokkeena poliisia vastaan. Sen muuten luin Hesarista, ja voi,voi,voi..olisikohan peloittanut???
Ihmiset ovat hyväksyneet valehtelemisen, koska rehelliset menettävät tukiaisetujaan. Ovat myös lakanneet häpeämästä kantelupukkina olemista. Ennen sanottiin "kaveria ei jätetä", nykyisin se ei enää toimi.
Sehän se.Nykyisin on tullut niin epäluuloiseksi toisten ihmisten suhteen kun ei tiedä uskoako heitä vai ei.Kuitenkin itse vielä saa valehtelemisesta huonon omantunnon.Varsinkin lähisuhteessa tämmöinen tunnustanattomuus ihan arjen penissäkin asioissa tekee hallaa.Näin vanhemmalla iällä kun tahtoo omakin muisti välillä pettää.Toinen voi pyörittää miten tahtoo.
olekkaan!Se on katoavaa kansanperinnettä. -myrkkis-
Eipä oikein ottanut tulta tämä aihe.Siihen olisi vain jotenkin sopeuduttava.Niinkö?Nykyaika on nyt vain sellainen.Oikeudenkäynneissähän tämä tulee hyvin esille.Asianajaja sanoo että ole hiljaa,äläkä ainakaan tunnusta mitään.
Onhan valkoisia valheitakin.Nähdäkseni ne ovat niitä joissa ajatellaan toisen ei omaa parasta.Jotenkin minua rassaa entisenä kasvattajana tämä asia.
En koskaan lapsena halunnut olla tuhma tai epärehellinen, mutta tunnustaa en uskaltanut, jos olin vahingossa tehnyt jonkun rikkomuksen, kuten särkenyt astian, pudottanut kukkaruukun ikkunalta tai vastaavaa. Meillä kotona nimittäin vallitsi käytäntö, että sellaisesta rangaistiin. Saimme piiskaa, vaikkakin lievästi, mutta kuitenkin jouduimme kärsimään "pahan teosta" rangaistuksen, ja kuka sitä olisi tahtonut, kun ei ollut edes tahalani tehnyt mitään pahaa.
Vaikka olin kiltti lapsi, niin valehtelin kirkkain silmisn, etten tiennyt miksi joku lautanen oli mennyt rikki, tai jotain vastaavaa.
Omien lasteni ei tarvinnut koskaan pelätä tunnustaa pahempiakaan tekojaan, sillä meillä ei rangaistu, keskusteltiin rauhallisesti, eikä vanhingossa tapahtunut "paha teko" ollut pahuutta ja rangaistuksen ansaitsevaa. Sovimme vain, että koetamme noudattaa varovaisuutta tyynysodissa ja sisällä tapahtuvissa rajuissa kuurupiiloleikeissä.
Rangaistuksen pelkohan sen aiheutti mutta voi sitten kun tuli ilmi vielä valehteleminenkin.Siitä seurasi piiskaa vielä enempi.
Omiin lapsiimme suhtautuminen on ollut varmaan armollisempi.Lapset ovat uskaltaneet olla rehellisempiä kun eivät ole pelänneet.Kumma kun ennen rangaistiin vahingostakin.Opimme muutenkin vähän kieroiksi.Edessä olimme kilttejä ja salaa teimme kaikenlaisia tuhmuuksia.
Poikani tosin sanoo ettei nykymaailmassa pärjää sillä reheellisyyskasvatuksella jonka hän on saanut.Se on hänelle rasite.