Chilla ja allergia

Hei!
Kyselisin vain, jos joku tietää, että onko totta, että chinchilla sopii allergikollekin. Minä olen todella allerginen kissoille, koirille, lampaille ja hevosille. Mutta olen todella eläinrakas ja mieheni kanssa olemme ajatelleet chinchillan ottamista. Joiltakin nettisivuilta olemme etsineet tietoa siitä ja on sanottu, että se on melko "allergiavapaa". Olisi vain hyvä olla melko varma asiasta ennen ottamista.
Kiitos jo etukäteen!
4174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

(Tasta nappaimistosta puuttuu skandinaavit)
Ma olen ollut allerginen elaimille syntymasta
saakka. Allergia ei ole siita pahimmasta paasta,
mutta kuitenkin jos vaikka menen jonkun taloon
jossa on kissa/koira niin parin tunnin paasta
alkaa olla nena tukossa ja hengitys vaikeampaa.
Eli en niiden seurassa voi paljoa olla. Joskus
lampoisena kuivana paivana saattaa
elaintarhassakin tulla oireita vahaksi aikaa.
Chinchilla on kuitenkin ainoa elain jonka kanssa
mulla ei tule oireita, ihme ja kumma.
Silloin kuin putsaan niiden hakin ja otan vanhat
purut pois, niin usein aivastuttaa ja vahan
aikaa on allergisempi olo, mutta se menee
puolessa tunnissa ohi. Ns. normaalissa kaytossa
chinchillat ei aiheuta minkaanlaisia oireita
vaikka on sylissakin.

Äänestä
  • Missa pain muuten asut? Mulla saattaa tulla sellainen tilanne eteen, etta pitaisi loytaa hoitopaikka chinchilloille pariksi kuukaudeksi... Jos niin kuin sattuisi kiinnostamaan "testata" ennen oman hankkimista.
    Tai jos joku muu ken tata lukee olisi pystyva ja luotettava hoitamaan rakkaita elaimiani vahan aikaa niin ottakaa yhteytta osoitteeseen [email protected]. En valttamatta paase lukemaan tata keskustelupalstaa kuin taas vasta viikon paasta...

    Äänestä

  • Essi kirjoitti:

    Missa pain muuten asut? Mulla saattaa tulla sellainen tilanne eteen, etta pitaisi loytaa hoitopaikka chinchilloille pariksi kuukaudeksi... Jos niin kuin sattuisi kiinnostamaan "testata" ennen oman hankkimista.
    Tai jos joku muu ken tata lukee olisi pystyva ja luotettava hoitamaan rakkaita elaimiani vahan aikaa niin ottakaa yhteytta osoitteeseen [email protected]. En valttamatta paase lukemaan tata keskustelupalstaa kuin taas vasta viikon paasta...

    Joensuussa asustellaan. Niin tuo meidän chillan hankinta on vasta ihan harkinta-asteella, ei olla mitään päätöksiä tehty.

    Äänestä

en usko että itse eläimestä tulee minkäänlaista allergiaa, jollet sitten ole allerginen heinälle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luna kirjoitti:

Hei!
Kyselisin vain, jos joku tietää, että onko totta, että chinchilla sopii allergikollekin. Minä olen todella allerginen kissoille, koirille, lampaille ja hevosille. Mutta olen todella eläinrakas ja mieheni kanssa olemme ajatelleet chinchillan ottamista. Joiltakin nettisivuilta olemme etsineet tietoa siitä ja on sanottu, että se on melko "allergiavapaa". Olisi vain hyvä olla melko varma asiasta ennen ottamista.
Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu