Primolut

Minä olen oma-alotteisisti syönyt Menofemia jonkin aikaa ja mietinkin nyt mitä tekisin.
Kaapissa on lääkärin määräämät Primolut N 5mg
joita sain kun kävin valittamassa vv-oireita.
Tuntui että ne lisäsi vaan tuskaisuutta.
Osaako kukaan kertoa voiko syödä yhtäaikaa molempia ? Vai pitäisikö taas kokeilla tuota Primoluttia. Kuukautiset tulee "melkein ajallaan".
Kertokaa kokemuksia tuosta Primolut N tabuista.
Niin ja pitäisi alkaa ottamaan aina kierron 15 päivä kymmenen päivän ajan.
43104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla samanlaiset keltarauhashormonit 53 vuotiaana. Käytin noin vajaan vuoden. Haittana oli kauheat masennukset ja lihoin n. kymmenen kiloa sinä aikana, mutta kuukautiset tuli kylläkin ajallaan.
Jätin pillerit pois ja paino tippui heti melkein lähtölukemiin, vähän jäi kiloja, mielialakin koheni. Minulla kyllä kuukautiset senjälkeen on tullut normaalisti, vaikka olen jo 56v.
Ihme turvotus oli koko ajan kun söin niitä hormoneja. Vaihdevuosioireisiin oli kylläkin niistä apua, tai sitten ne olisi muutenkin jo pienenneet, onhan noita kestänytkin jo kuusi vuotta kaikenkaikkiaan.

Äänestä
  • Minä olen kaksi kertaa siirtänyt kuukautisia Primolut Nor-tableteilla. Molemmilla kerroilla minulle tuli kovat pohjesäryt ja toisella kerralla myös pari viikkoa kestävä masennus.

    Äänestä

  • 50-v. kirjoitti:

    Minä olen kaksi kertaa siirtänyt kuukautisia Primolut Nor-tableteilla. Molemmilla kerroilla minulle tuli kovat pohjesäryt ja toisella kerralla myös pari viikkoa kestävä masennus.

    Minä sain Primolut Nor 10 tabletteja, kun menkat eivät tulleet pariin kuukauteen. Minulle ne sopivat; olen ollut energinen, hyväntuulinen ja muutenkin normaali ekan kuurin aikana. Tässä asiassa jokainen varmaan reagoi yksilöllisesti.

    Äänestä

Käytin vuoden verran Menofemiä ja viime keväänä sain eka kerran Primolutia, kun munarakkulasta alkoi kasvaa kysta ja kuukautiset muuttuivat epäsäännöllisiksi. Käytin parisen kk:tta samanlaisen ohjeen mukaan kuin siulla. Oli tosi hankalat PSM -oireet, etenkin psyykkiset, joten jätin ne sitten pois. Kuukautiset eivät kuitenkaan tulleet ajallaan ja alkoi taas munasarjakipuilu (ajattelin, että kystako taas kasvaa...). Aloitin sitten Primolutit uudelleen. Ensimmäinen jakso oli ihan kauhea: luulin, että tulen oikeasti hulluksi; ahdisti, masensi, kiukutti, tuli jopa vainoharhaisia ajatuksia. Varmaan tilanne perhepiirissäkin vahvisti noita tunteita. Olen kuitenkin nyt käyttänyt niitä jo kolmatta kertaa ja kas kummaa: koko ajan on ollut helpompi tuo 10 päivän kausi. Ja väliajoilla olen saanut vaihdevuosioireiden takia menetettyä toimintakykyä ja -tarmoa takaisin, ei ole kuumia aaltoja, nukun paremmin jne. Viime jakso oli tosi helppo: vähän kiukutti jotkut asiat, mihin en normaalisti reagoi ollenkaan, mutta huumorilla niistäkin selvisi. Eli uskon nyt kokemukseni pohjalta, että ainakin minulla kesti aikansa ennen kuin kroppa sopeutui. Niin, ja olen jättänyt tuossa loppukesästä Menofemit pois eli en nyt käytä muuta kuin tuota Primolutia kierron 15. -25. pv sekä magnesiumia ja b1 b6 b12 valmistetta kaksinkertaisin annoksin. Olen nyt tyytyväinen tilaani ja aion toistaiseksi jatkaa Primolutin käyttöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellitär kirjoitti:

Minä olen oma-alotteisisti syönyt Menofemia jonkin aikaa ja mietinkin nyt mitä tekisin.
Kaapissa on lääkärin määräämät Primolut N 5mg
joita sain kun kävin valittamassa vv-oireita.
Tuntui että ne lisäsi vaan tuskaisuutta.
Osaako kukaan kertoa voiko syödä yhtäaikaa molempia ? Vai pitäisikö taas kokeilla tuota Primoluttia. Kuukautiset tulee "melkein ajallaan".
Kertokaa kokemuksia tuosta Primolut N tabuista.
Niin ja pitäisi alkaa ottamaan aina kierron 15 päivä kymmenen päivän ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu