Olisin kaivannut mielipiteitä? Olen itse hetero. Kai aika avomielinen, olen kokeillut kaikenlaista, myös seksiä naisten kanssa ja tiedän nyt että se ei ole miun juttu. En missään mielessä tuomitse ketään ei-heteroita. Mielestäni se on jokaisen oma asia mistä pitää ja haluaa. Ongelma tulee siinä että miulla on aiemmin ollut ystävänä ei-hetero kenen kanssa tuli vaikeuksia ystävyyden rajoista. Mie itse voin hyvin kävellä käsikädessä ystävän kanssa, ilahduttaa pienillä lahjoilla, näyttää että välitän. Sain kuitenkin pahoitettua hänen mielensä, koska hän olisi halunnut enemmän. Sain siis teoillani hänet ihastumaan. Rehellisesti kyllä puhuttiin tilanteesta, mutta milloin järki ja tunteet menisi yksiin? Me saatiin tilanne onneksi selvitettyä ja olemme vieläkin ystäviä.
Nyt olen löytänyt uuden loistavan ihmisen. Fiksu ja hauska, meillä on todella mukavaa yhdessä.
Mutta eihän mikään voi olla ongelmatonta. Hänellä on/oli suhde naisen kanssa. Nyt tämä toinen nainen on minusta mielettömän mustasukainen. Ja minä samalla mietin että millä erotan ihastumisen ystävänä, siitä että kaipaako uusi ystäväni miulta enemmin mitä voin antaa? Pitäiskö miun käyttäytyä pidättyvämmin? Unohtaa lahjat ja ilahduttamiset. Hän on aivan valloittavan ihana ihminen, mutta tiedän kokemuksesta etten kaipaa muuta kuin ystävyyttä. Meneekö tämä nyt samaan linjaan kun heterot pohtii voiko naiset ja miehet olla ystäviä? Tottakai ollaan puhuttu asioista, samoin kun hän naisensa kanssa mustasukkaisuudesta, mutta tunteet vs. järki..
Nyt olen löytänyt uuden loistavan ihmisen. Fiksu ja hauska, meillä on todella mukavaa yhdessä.
Mutta eihän mikään voi olla ongelmatonta. Hänellä on/oli suhde naisen kanssa. Nyt tämä toinen nainen on minusta mielettömän mustasukainen. Ja minä samalla mietin että millä erotan ihastumisen ystävänä, siitä että kaipaako uusi ystäväni miulta enemmin mitä voin antaa? Pitäiskö miun käyttäytyä pidättyvämmin? Unohtaa lahjat ja ilahduttamiset. Hän on aivan valloittavan ihana ihminen, mutta tiedän kokemuksesta etten kaipaa muuta kuin ystävyyttä. Meneekö tämä nyt samaan linjaan kun heterot pohtii voiko naiset ja miehet olla ystäviä? Tottakai ollaan puhuttu asioista, samoin kun hän naisensa kanssa mustasukkaisuudesta, mutta tunteet vs. järki..
Vastaukset 10
Vanhimmat
antavasi tunteille vallan? omille?
Tunteet on tiedossa. Jos voisin niin "vaihtaisin puolta" ja meillä olisi varmasti hauskaa yhdessä. Olen kuitenkin jo siinä iässä, että tunnen itseni melko pitkälti. Hetero mikä hetero. Enkä voisi kuvitella suhdetta ilman seksiä, oli muuten miten ihanaa tahansa.
Kävelisitkö miespuolisen ystäväsi kanssa käsi kädessä (varsinkin jos hän on varattu) tai ostaisit hänelle lahjoja yms.? Olisin minäkin ystäväsi "tyttöystävän" asemassa erittäin tuohtunut!
Lopeta härnääminen. Naurettavaa käytöstä sinulta, ei ihme, että tyttöparat menee sekaisin. Ihan oma syysi.
tuossa sun ystävien hankkimisessa. Ei pahalla, mutta kummasti he sattuvat olemaan myöskin naisiin meneviä. Ehkä sä vähän haluatkin kaivaa heistä enemmän tunnetta että saisit jotain tyydytystä? Kirjoituksestasi ei käy selville toimitko myös miesystäviesi kanssa noin, käsi kädessä ja lahjoja yms?
Tuskin kukaan ihastuu pelkkään ystävyyteen, ja jos, niin sitten todella vähennä sitä ystävähellyyttä ja harkitse vähän miten käyttäydyt.
Mun mielipide tästä on että sä haet näiltä uusilta ystäviltäsi maksimaalisen huomion ja jos he ovat bisse taustaisia, niin yleensä tulee juuri tuon kaltaisia ongelmia. Luulen että itsekkin tiedät jo mihin sun ystävyyshemmottelu johtaa ja jos et osaa muuttaa käyttäytymistäsi niin tietysti tuo sama jatkuu.
Ei se ole heissä syy pelkästään.
Näin se on aina kun yrittää pitkää asiaa lyhyesti selittää. En tietenkään varattujen kanssa viiletä käsikädessä. Tarkoitin, että miusta on luonnollista läheisten ystävien kanssa vaikka halata kun tavataan. Ei aina, riippuen tilanteesta.
Kummankaan naisen kanssa ystävystyessäni en tiennyt toisen olevan bi ja toisen välittävän vain naisista. Ei tulis mieleen ensimmäiseksi tutustuessa kysyä mitkä on toiset halut seksin saralla. Uudelta ystävältäni kysyin onko hän varattu tutustumisen alussa. Syystä tai toisesta hän halusin sen salata ja sanoi olevansa vapaa. Suhteesta sain tietää vasta kun hän kertoi eksä/nykyisen pahoittavan mielensä miun takia. En oikein voi kokea olevani vastuussa tilanteesta.
Toisaalta sain siun vastauksesta kuvan, että miun täytyy olla varovaisempi tekemisissäni naisista pitävän uuden ystäväni kanssa, ettei tulisi annettua väärää kuvaa.
En mie millään tavalla syytä ketään. Jännä vaan että pitää miettiä ystävyyden rajoja. Kiitos siitä teille että saan erilaisia näkökulmia asiaan.
Itse olen samantyyppinen ihminen, eli pidän paljon fyysisestä läheisyydestä ystävien kesken. Esimerkiksi mielelläni halailen, suukotan poskille, silittelen... Myös monet ystäväni ja kaverini näyttävät kaipaavan minulta läheisyyttä ja huomioimista, esimerkiksi pyytävät päästä istumaan syliini.
Oman lesbouden vuoksi yritän olla varovainen varsinkin heteroystävieni kanssa, eli varon sitä etten anna kenellekään väärää käsitystä omalla käyttäytymiselläni. En halua, että kukaan juoksee minua karkuun väärinkäsitysten vuoksi. Odotan yleensäkin "aloitetta" läheisyydenosoituksiin toiselta osapuolelta.
Se on tavallaan ahdistavaa, sillä minä olen tällainen, enkä ajattele mitään erityistä huomionosoituksillani, ne ovat täysin platonisia. Koen fyysisen läheisyyden normaaliksi ihmisten väliseksi kanssakäymiseksi. Käyttäydyn aivan samoin myös miespuolisten ystävieni seurassa, en pelkästään naisten. Pidän tai istun sylissä, silittelen ja halailen sukupuolesta riippumatta.
Usein minun täytyy kuitenkin ikään kuin muistuttaa itseäni asiasta ja varoa tekemästä sellaisia huomionosoituksia, joiden vuoksi minut saatetaan väärintulkita. Ja se ystävyyden rajojen miettiminen on todellakin rajoittavaa. Vanhat ystäväni toki tuntevat minut, uusien ihmisten kanssa yritän olla niin varovainen kuin suinkin muistan. Ja silloin kun minulla on naisystävä, keskustelen toki asioista ja siitä, miten hän suhtautuu asioihin. En tekisi mitään toista loukkaavaa tai satuttavaa, vaikka itse kokisinkin asian luonnolliseksi.
Saatan olla väärässäkin ja todennäköisesti olenkin, mutta kuulostaa vähän siltä, että jotenkin erikoisella tavalla vedät itseesi juuri näitä sinuun ihastuvia naisia? Haluat korostaa heterouttasi, mutta silti haluat käyttäytyä juuri näitä naisia kohtaan siten, kuin hekin merkitsisivät sinulle enemmän (lahjat jne...)
Oletko ajatellut miksi teet niin.
Minusta sinun käyttäytymisesi on ookoo, en missään nimessä heitä päällesi mitään ihmeellisiä epäilyksenvarjoja. Olet luultavasti helposti lähestyttävä, henkisesti lämpöisän antelias, tavallisen mukava ihminen. Sinunlaisiasi on, ilman sen kummempia taka-ajatuksia. On kivaa antaa ystävällisyyttä ja kivaa saada sitä, ymmärrän täysin.
Olen itse hieman samaa maata, mutta lesbo, ja luonteeltani varmaan sulkeutuneempi. Tai oikeastaan itsekkäämpi, valikoin, tosilämpö on varattu niille muutamille, joista pidän, heteroille tai ei-heteroille. Ei-heteroiden suhteen olen kuitenkin erittäin varovainen, en halua antaa vääriä viestejä, ja jotta ystävyys voisi alkaa/jatkua, kerron suoraan tai epäsuorasti pelkästä kaveruusvalmiudesta. Reilua.
Sitä kun vain ei aina tiedä, mitä toinen on. Suosittelisin sinulle varovaisuutta itsellesi tyypillisissä pienissä ystävyydeneleissä silloin, kun kyseessä on naisesta pitävä naisihminen. Ainakin siihen asti, kunnes kaveruuspohja on selvitetty. Sinuun on ilmeisen helppo kiintyä, kun viihtyminen on molemminpuolista, mutta kun "säännöt" ovat selvillä, on jokaisella aikuisella vastuu vain itsestään. Olen tätä mieltä.
On ihmisellä oikeus olla mukava.
Tavallisen mukava ihminen hymyilee täällä kotisohvalla. Kiitos sinulle. Kaunista syksyn jatkoa.
korvaan.Hävyttömät lesbot eivät aina ymmärrä että heidän on vain annettava se mitä toinen vaatii. Rina.