Mulla suoritettiin kylppäriremontti kosteusvaurion takia. Vahinko todettiin joulukuussa 05 ja remontti aloitettiin vasta kesäkuussa 06, koska taloyhtiö viivytteli. Sain viime syksynä puoli vuotta kestäneen keuhkosairauden (infektioastma), joka parani kortisonilla. Olen kuitenkin koko ajan sairastellut flunssaa ja nytkin se on kestänyt puolitoista kuukautta. Remppa päättyi heinäkuun puolivälissä.
Jos hometta ois ollut rakenteissa, niin onko mahdollista, että sitä on levinnyt muualle huoneistoon? Voiko sitä enää mitenkään tutkia, kun materiaalit on kuitenkin jo uusittu (betoniseinät, uusi tasoite päälle, johon uudet pinnat). Meinaan, että tämä koko kämppä oli pölyn peitossa rempan jäljiltä.
Jos hometta ois ollut rakenteissa, niin onko mahdollista, että sitä on levinnyt muualle huoneistoon? Voiko sitä enää mitenkään tutkia, kun materiaalit on kuitenkin jo uusittu (betoniseinät, uusi tasoite päälle, johon uudet pinnat). Meinaan, että tämä koko kämppä oli pölyn peitossa rempan jäljiltä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Älä usko tämän palstan hömppäkirjoittajia. Homeoireilut ovat muutamaa jättialtistuksesta syntyneitä tilanteita lukuunottamatta mielikuvituksen ja somatisaation tuotetta.
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html
Yllätys ei ole että laitoit linkin juuri Akuutti-nimisen hömppäohjelman saitille. Ko ohjelma käsittelee muitakin vastaavia aiheita totena kuten vyöhyketerapiaa, homeopatiaa jne.
Laitan nyt kuitenkin tutkimustietoon ja faktoihin perustuvan linkin. Se on englanninkielellä ja tuotettu American College of Occupational and Environmental Medicine (ACOEM)-laitoksessa.
http://www.acoem.org/guidelines/article.asp?ID=52
Artikkelin tärkein anti on tässä:
"Current scientific evidence does not support the proposition that human health has been adversely affected by inhaled mycotoxins in the home, school, or office environment. "
Eli: "Tieteellinen näyttö ei tue väitteitä, että ihmisten terveys vaarantuisi hengitetyistä mykotoksiineista kotona, koulussa tai työpaikoilla".
Kyseisessä Akuutti-ohjelmassa esitetty ja linkissä lukeva perustuu Maria Anderssonin väitöskirjaan "Bacterial diversity and toxicity in air, indoor environment and foods". Asia on siis tieteellisesti todistettu ja aiheen mukaanottaminen Akuuttiin johtui nimenomaan väitöskirjan ilmestymisestä.
Jos olet eri mieltä sinun tulee perustella tieteellisesti, mikä väitöskirjassa ei pidä paikkaansa. Muuten puhut uskon asioista - toisinsanoen et tiedä mihin nettijuttuun uskoisit. Tämän puutteen voit korjata hankkimalla kyseisen Maria Anderssonin väitöskirjan ja tutustumalla siihen.
Jos senkin jälkeen olet vielä eri mieltä hometalojen mikrobimyrkkyjen aiheuttamista terveysongelmista, se tarkoittaa käytännössä sitä, että asetat oman ymmärryksesi ja tietosi väitöskirjatyön kustoksen ja vastaväittelijän asiantuntemuksen yläpuolelle ! Wau !
Huomasitko, että sinun antamassasi linkissä olevat lähdeviitteet olivat melko vanhoja? Huomasitko, että Anderssonin väitöskirjaa ei löytynyt lähdeviitteistä?
Olen tilannut ko. väitöskirjan Hkin yliopiston kirjastosta. Sillä välin luotan edelleen tutkimuslaitosten painamaan sanaan, en akuutti-nimisen hömppäohjelman tietoihin. Luen mielenkiinnolla kirjan, mutta lähtökohtaisesti oletan, että siinä on päädytty samoihin johtopäätökseen kuin antamassani linkissä. Auutilla kun on aina ollut poimia asioita ulos yhteyksistään saaden ne kuulostamaan kohdeyleisöä kiinnostavammalta.
Ja tiedoksesi, kustoksen asiantuntemuksella ei ole väitöskirjassa tai väitöstilaisuudella mitään merkitystä. Kustoksen tehtävänä on vain ja ainoastaan julistaa väitöstilaisuus alkaneeksi ja loppuneeksi, sekä estää väittelijää ja vastaväittäjää tappelemasta keskenään.
Eli päätin hakea ko väitöskirjaan kuuluvat artikkelit netistä, ja kuten arvelinkin, ne ovat _kaikki_ soluviljelydataan perustuvaa preliminääridataa, joiden merkitys on lähinnä siinä että havaitut asiat _voisivat_ aiheuttaa ihmisessä sairaustiloja.
Pikaisen lukaisun jälkeen koeasetelmat ovat olleet suraavanlaisia; eristetään homeesta toksiinia, jota annetaan pullossa kasvaville sian siittiöille tai valkosoluille, ja sitten tarkkaillaan kun sian siittiöiden liike hidastuu. Ja tästä vedetään johtopäätös että ihmiselläkin täytyy tapahtua jotain. Artikkelit on lisäksi julkaistu erittäin heikkotasoisissa julkaisusarjoissa.
En toki halua nollata tuloksia, mutta ne ovat in vitro tuloksia puhtaasti. Aion lähipäivinä lukea artikkelit tarkemmin ja tulla sitten kommentoimaan lisää. Ihminen on kuitenkin siitä kummallinen otus, että vaikka pulloympäristössä ihmisen (tai sian) soluille tapahtuu jotain, ei se tarkoita että monisoluisessa ympäristössä puolustusmekanismeineen tapahtuisi mitään.
Itseni tarjoamassa linkissä on sen sijaan käytetty retrospektiivistä ja ja nimenomaan ihmisdataa, josta voidaan päätellä että vakavia sairastumisia ei voida osoittaa. Eli suurimmalta osin hömppää koko homehysteria, joka on hyvällä syyllä verrattavissa amalgaamihysteriaan.
Suorastaan koomista, jos alat yrittää todistella, etteikö esim. bakteerit aiheuttaisi ihmisille sairauksia. Suorastaan koomista, jos ylipäätään otat kantaa asiaan, kun kaikki tietämyksesi näyttää perustuvaan uskontuntemuksiisi.
Tiedätkö että esim. Bacillus cereusta löytyy yleisesti hometaloista? Sen lähisukulainen on Bacillus anthracis eli pernaruttobakteeri. Tiedätkö, että atyyppiset mykobakteerit ovat yleisiä hometalojen sädesieniä? Tiedätkö, mitä sairauksia mykobakteerit aiheuttavat? Entä Streptomykeetit? Tunnetko niiden erittämät antibiootit, joita löytyy myös hometaloista ja jotka vaurioittavat munuaisia, kuulohermoja, sydäntä..? jne.
Entä miksi näitä hometaloistakin löytyneitä mikrobimyrkkyjä käytettäisiin myös biologisina aseina, elleivät ne vaurioittaisi ihmisiä?
Hometalojen terveyshaitat on osoitettu myös sadoissa epidemiologisissa tutkimuksissa (voit kysellä tarkemmin KTL:ltä). Lisäksi pelkästään Suomessakin on julkaistu 20 väitöskirjaa aiheesta ja lukuisia pro gradu -töitä. Mekanismitutkimuksia on tehty soluviljelmien lisäksi myös koe-eläimillä.
Miten selität, että näissä eri puolilla maailmaa tehdyissä lukuisissa epidemiologisissa tutkimuksissa on osoitettu homeille altistuneilla esiintyvän esim. astmaa ja reumaa moninkerroin enemmän kuin muulla väestöllä? Tiedätkö, että pelkästään Meilahden sairaalassa Helsingissä kuolee joka vuosi usea potilas homeen takia? Tiedätkö, että mykotoksiinien terveysvaikutusten mekanismeja ovat mm. proteiinisynteesin esto, DNA-vauriot, puolustussolujen tuotannon estyminen, solutoksisuus, solujakautumisen estyminen, elintoksisuus (maksa, munuainen, luuydin, hermosolut), verihiutaleiden ja hyytymisjärjestelmän inaktivaatio.
jne..
Koomista? Näköjään nonsaleeraat sanomani täysin ko. väitöskirjan osalta. Kirjoittamani ei tainnut miellyttää. Kuten sanottu, paljon on julkaistu, ja kuten antamastani linkistä käy ilmi (et tainnut sitä jaksaa/osata edes lukea) mitään varmaa näyttöä homesairauksista koti- tai työaltistuksesta ei ole olemassa. Tästä voidaan poislukea joissain tapauksissa nuha- ja astman paheneminen sekä harvoin nenän sivuontelotulehdukset.
Asiantuntemuksestani sen verran, että toimin itse alalla, en bakteeritutkimuksen saralla, mutta kuitenkin. Tästä juontaa se, että osaan tulkita kyllä toisenkin alan tutkimusnäytön pitävyyttä.
Pitkään tuhtuneeseen listaasi todeksi uskomistasi jukisissa laitoksissa tapahtumista kuolemista, eri bakteritoksiinien vaikutuksista sekä toksiinien vaikutuksesta solujen biokemiallisiin prosesseihin voi todeta vain yhden sanan: surullista. Pyri opiskelemaan ja hankkimaan kokemusta. Opit, että vaikka altistuskokeessa jättiannoksella viljellyille soluille saadaan dramaattisia muutoksia, se ei edelleenkään tarkoita että elävällä ihmisellä tapahtuisi yhtään mitään. Kysymys on altistuksen määrästä.
Tiedätkö, että vaikka bacillus anthracis aiheuttaa pernaruttia, kaikki bacillukset eivät sitä tee. Tiedätkö, että yksi mykobakteereja on lukuisia, patogeenisia ja apatogeenisia. Tiedätkö, että näitä bakteereja löytyy ihan kaikkialta mistä vain haluaa etsiä?
Puhut viitaten tutkimuksiin, kuitenkaan antamatta yhtään lähdeviitettä. Näin tekevät yleensä kotikutoiset vauhkoamatöörit, joiden ongelmana on juuri sama kuin sinullakin; vaikeus laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Mikäli korjausta ei suoritettu ohjeiden mukaan (alipaineistus jne) ja huoneistoon pääsi (todennäköisesti) betonipölyä ym. voi todella olla mahdollista että sitä huoneistossa on edelleen.Remontin jälkeen olisi pitänyt tehdä erittäin perusteellinen huoneiston puhdistus,sillä pöly on todella pienhiukkasista ja syvälle myös keuhkoihin tunkeutuvaa.Sivelynäytteet tai sisäilmanäytteet,ne ovat kaiketi ainoat jolla voit varmistaa epäilysi ja saada rauhan kotisi terveellisyydestä.