Pidätkö vieläkin

Onko vihkisormus vielä sormessa, vai onko sormet turvonneet ettei enää mahdu?
211000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

on sormukset koristaneet nimetöntäni, eivätkä koskaan ole siitä poistuneet. Miksi olisi?

Mieheni ei ole juuri sormusta pitänyt, koska hänelle tulee helposti ihottumaa sormuksen alle.
Eikä se ole minua haitannut. Joskus olen leikilläni sanonut, että poikamiehenä sitä pitää tallustaa, vaikka eukko kotona kaipailee.

Äänestä
  • Leipomisen ajaksi otan pois aina ja unohtuvat milloin minnekin. Toisinaan tutkimuksissa joutuu ottamaan kaikki korut ja sairaalassa.

    Äänestä

Olin niin hoikka tyttö vihillä ettei sormukset sopineet enää parin lapsen jälkeen, vaan joutivat romukoppaan. Kyllähän nuo ihmiset uskoo että naimisissa ollaan kun saman katon alla asutaan, kuitenkin.

Äänestä

Rannekorua pidän ja joskus laitan sormukset riippumaan ketjuun kaulalle.

Äänestä
  • Ei yleensä käytetä jatkuvasti. Kerran suurennettu, joten mahtuu, mutta tiukahko on taas.
    Joskus juhliin tms. laitetaan.

    Äänestä

  • Ukki kirjoitti:

    Ei yleensä käytetä jatkuvasti. Kerran suurennettu, joten mahtuu, mutta tiukahko on taas.
    Joskus juhliin tms. laitetaan.

    Oli sellainen työ ettei voinut käyttää sormuksia, piti olla steriilit ja puhtaat kätöset, ja on vieläkin, joskin toinen ala, mutta vielä vaativampi puhtauden suhteen.

    Äänestä

  • ottamaan pois sormukset kirjoitti:

    Oli sellainen työ ettei voinut käyttää sormuksia, piti olla steriilit ja puhtaat kätöset, ja on vieläkin, joskin toinen ala, mutta vielä vaativampi puhtauden suhteen.

    sormessa 44vuotta.Kerran suurennettu,nyt olis tarve pienentää,mutta en ole vielä tehnyt sitä.Ukkoni sen sijaan halusi ostaa tuossa vähän yli 10v sitten itselleen uuden,kun vanhaa ei enää pystynyt suurentamaan.Niinpä kävimme sitten sormusostoksilla.

    Äänestä

Pääsipä kerran luiskahtamaan verkkoavantoon, kun sormet kylmässä kutistuivat. Heti ei tullut uutta hommattua. Ja nyt ei ole enää sitä vaimoakaan. Joten ; mitäs turhia.

Äänestä
  • sormukseni,olin kavelyttamassa koiraa pienten lasteni kanssa Epping Forest:ssa ita Lontoossa,koira yht akkia nykaisi ja sinne pitkaan ruohikkoon lensi kaunis sormukseni,ei loytynyt vaikka kuin haettiin.olin monta vuotta ilman sormusta, mutta kun parisen kymmenta vuotta sitten tulin Suomeen toihin,muistin lentoketta matkalla, eihan mulla ole sormusta,pysahdyimme jalokiviliikkeen eteen ja viidessa minuutissa mieheni osti punaisella rubiinilla koristetun sormuksen,tallella on sormus niinkuin mieskin.

    Äänestä

  • uzma-m kirjoitti:

    sormukseni,olin kavelyttamassa koiraa pienten lasteni kanssa Epping Forest:ssa ita Lontoossa,koira yht akkia nykaisi ja sinne pitkaan ruohikkoon lensi kaunis sormukseni,ei loytynyt vaikka kuin haettiin.olin monta vuotta ilman sormusta, mutta kun parisen kymmenta vuotta sitten tulin Suomeen toihin,muistin lentoketta matkalla, eihan mulla ole sormusta,pysahdyimme jalokiviliikkeen eteen ja viidessa minuutissa mieheni osti punaisella rubiinilla koristetun sormuksen,tallella on sormus niinkuin mieskin.

    Lapsena kadotin rakkaan sormukseni lanttupeltoon ja kaipaan sitä vieläkin. Kaikkia aarteita voi luonnossa ollakin ja ajatelkaapa merenpohjaa mitkä aarteet siellä lilluu.
    Keski-Suomestakin on löytynyt timantteja, joku Kanadalainen yrittäjä aikoo perustaa kaivoksen. Onkohan asia miten pitkällä?

    Äänestä

En ole pitänyt.

Äänestä
  • En käytä minäkään, kun se toinen sormuksen käyttäjä jo mullan alla.

    Äänestä

  • Leski minäkin kirjoitti:

    En käytä minäkään, kun se toinen sormuksen käyttäjä jo mullan alla.

    ... astihan se lupaus oli: kunnes kuolema erottaa.

    Äänestä

  • Leski minäkin kirjoitti:

    En käytä minäkään, kun se toinen sormuksen käyttäjä jo mullan alla.

    Miehen kuoleman jälkeen vein hänen kihlasormuksensa kultasepälle, joka pienensi sen minun nimettömääni sopivaksi. Lisäksi laitatin siihen yhden timantin. Tarkoitus oli lisätä timantteja, mutta sitä ei ole tullut tehtyä. Omat sormukseni ovat laatikossa.

    Äänestä

Pidän edelleen. Sormus pujotettiin sormeeni v.1957 ja on edelleen.
Vaikka mieheni on ollut kuolleena jo 11 v, olen sormukseni ansainnut.
Sormeni ovat siis aivan saman kokoiset vieläkin.

Äänestä

En ole koskaan pitänyt.
Enkä myöskään ammattisormusta.

1. Sormeni ovat "väärän malliset".
2. Kävin aikanaan kilpailumielessä punttitreeneissä
ja tietenkin sormuksen joutui kiskomaan aina
pois.
Selvintä oli jättää se hyllyyn.

Vaimo on alusta alkaen pitänyt vain toista. Olivat siihen aikaan leveää mallia.

Äänestä

En ole pitänyt vuosiin, sain aina ihottuman. Samasta syystä en myöskään käytä kelloa enkä korvakoruja. Hyvin olen tullut toimeen ilman.

Äänestä

Kun sormet ovat turvonneet niin, ettei enää mahdu pois.

Äänestä
  • Ainakaan viimeisenä kymmenenä vuotena.Voisin myydä ne romukultana, mutta ei ole tullut vielä niin suurta rahan tarvetta.

    Äänestä

Voi kuinka sitä tulisikin pidetyksi, mutta eipä tuota vielä ole mistään ilmestynyt... Toivossa on hyvä elää.

Äänestä
  • Juu,kyllä minulla on laatikossa sormuksia.Nyt niitä on jo useita:yhdet vihkisormukset,joita pidin kyllä yli kaksi vuosikymmentä sormessani ja
    yksi kihlasormus,joka sekin oli monta vuotta sor-
    messani.Nyt pidän muutamaa muistosormusta ja otan
    pois silloin,kun teen kotitöitä esim. keittiössä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihkisormusta kirjoitti:

Onko vihkisormus vielä sormessa, vai onko sormet turvonneet ettei enää mahdu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu