Kuinka voinkaan oppia elämään tämän kaiken kanssa. Sairastin aikoinaan aivoverenvuodon joka nyt 60% saatiin hallintaan, siitä jäi aivovammaa mutta se on nyt aivan toinen juttu. Nyt menetin vuosi sitte kuulon samalta puolelta, enkä opi ollenkaan.... Tuskastun kun en ymmärrä tai kuule, töissä oloa kokeiltiin mutta armoton hälinä... ja tuskaa lisää. Yleensä saan aikaan sen mitä meinaan mutta suorastaan tunnen itseni todella typeräksi kun jatkuvasti saan kysellä, MITÄ? Luulin pääseväni sinuiksi tämän tois puoleisen kuulon kanssa mutta jopa perhe-elämäni kärsii tästä. Tämä on kamalaa!!!! Tämä on enemmän kuin ongelma ja läheiseni ei ymmärrä miksi en halua olla paikoissa missä on paljon ääniä ja melua!! Totta puhuen, tämä vie mua koko ajan alaspäin!! Mitenkä te elätte tämän kans?? Viko tämän kans oppia elämään? Yli vuden olen yrittänyt mutta tuntuu aika turhalta, tai sitten en saa mitään apua mitä tarvisin! Saako näihin apua? Sitäkään en tiedä!! Taas päivää kerrallaan, suorastaan jo huolestuttaa kun naapuri puhuu ja auto käynnissä siinä sivussa... JOOpa!! Mitä mä teen?? No keskityin kuuloon, onhan kohdallani paljn muutakin mutta tästä kärsii sosiaaliset suhteet ulkomailmaan, unohtamatta perhe-suhteita=(
Turhaa eloa
häkki lintu*
5489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
onko sinulla/e annettu kuulolaitetta?
onko susitelleet työn tekemisen jatkamista/tai eläkkeelle jäämistä? ?
haluatko itse olla töissä?
minkä ikäinen olet?
oliko aivovereis.tukos vai ,suoni poikki?
minkälaista työtä teet ja kauan ko jo?
onko perheen sisäiset suhteet ok.?
sori kun kyselen ,jos tuntuu liian /kaa ,elä noteeraa.i
Ei ollenkaan liikaa! Konetta ei edes koitettu, ei olisi ollut apua. Eläkkeelle jäämistä suositeltiin mutta ilmoitin edes saavana lyhennetyllä (osa-aikaeläke) jatkaa työelämässä. Ammatinvalintapsyklogilla kahdesti käynyt, en pysty istumaan 30min kauemmin, en pysty raskaita nosteleen (lonkassa tekonivel ja eri mittaset jalat). Aivove. oli pullistuma jota ei heti saatu hoidettua, ja muutaman vuoden päästä riskillä leikattiin... Siitä tämä muistamattomuus yms sanat sekaisin puhe! Lähihoitaja/koulunkäynninohjaaja (yleis ja eha puoli). Toimisto yms.liikkuvaa on kokeiltu huonolla menestyksellä. Läheisten kanssa meillä on mahtavat välit.. Tuskastun vain kun joudun jatkuvasti kyselemään mitä sanoit? SAmoin kun sanon toista mitä tarkoitin oikeesti sanoa. Kaikista mahtavin on poikani 7V jka aina san vaikka kymmenenkin kertaa, hermostumatta jos kyselen niin että mitä. Toisaalta jatkuvasti syyllisyyskin iskee kun äitee kyselee monta kertaa saman asian. Lähdinhan mä kokeilemaan töihin paluuta josta jäinkin pois, työkaverit jnkin verrabn tiesivät tilanteesta ja sanoivatkin etteikö kannattaisi olla kiusaamatta omaa ns.minä kuvaa, enkä kielläkkään tulihan se tressi mulle töihinkin!! Halu selvitä ja näyttää pystyvän josta kuitenkin tulin alas päin. Kovapää lunne on, ja ainahan pitää kkeilla ennekö uskon. Lääkärikin sanoi: pitää osata hyväksyä omat rajat!! Se ei ole helppoa, hyväksyminen ja uusien oppiminen on todella vaikeeta!! (Niin ja ikä 29.) Vaikutin jollain lailla asiaan perehtyneen, koskaan ennen näitä ei ole kysynyt! Kaippa mäkin joskus opin näiden kans kun saa tulevan kuvan selväksi, lääkitykseen ei ammattiauttajankaan mielestä tarvi turvautua. Tämä korva mut vei takaisin tonne johonkin mikä joka tilanteessa on mulle ongelma. Äkkipikaisuutta yms tuskastmista mä huomaan ittekki, on tullut lisää. Yrittää kaikki ymmärtää mutta en mä nyt taas aiva lopotmia ole jolle ei voi niin kuin ennen purkaa sydäntään, oli ennen paljo keskusteluja yms muita mitä hyvillä ystävillä on, ne kaikki on loppunu... Ei kukaan jaksa jauhaa moneen toistamalla just sanottua lausetta!! Pahin on kun taustalla on jotakin ääntä. Kirjoittelin kaiken näköistä, toivottavasti saat selvää... Kiitos!
Itse sairastuin äkilliseen kuulonalenemaan n. 5,5 vuotta sitten, minkä jälkeen vasen korvani on ollut käytännöllisesti katsoen kuuro (ts kuulen vain tosi matalia ääniä kuten bassot). Menihän siinä aikansa totutellessa, ettei oikein pysty määrittämään äänen tulosuuntaa jne. Sosiaalisia suhteitani en ole antanut vaivan häiritä, yleensä kerron siitä uusille ihmisille samantien, jotteivät ihmettele jollen aina reagoi puhuteltaessa (jos sattuvat puhumaan kuurolle korvalle). Järjestän itseni aina istumaan/seisomaan siten, että puhe osuu parhaiten oikealle korvalle, pyydän toistamaan jollen siitäkään huolimatta saanut selvää jne.
Välillähän sitä toki tuskastuu, etenkin jos puhekumppanina on joku joka puhuu todella hiljaisella äänellä tai muutoin epäselvästi, silloin saattaa iso osa mennä ns. ohi. Myös isossa porukassa väsyy helposti, kun yrittää seurata useamman ihmisen käymää keskustelua - tuntuu, että puhe puuroutuu eikä sanoista saa selvää. Olenkin ottanut sen periaatteen, että tuollaisissa tilanteissa välillä vetäydyn vähän sivumpaan ja lakkaan hetkeksi kuuntelemasta mitään, annan itseni levätä.
Ymmärrän kyllä tuskastumisesi, itsellekin oli ekat kuukaudet melkoista totuttelua, samoin kuin toki myös lähipiirilleni. Mutta nyt en juurikaan edes ajattele enää koko asiaa - ihminen kun on kuitenkin ihmeellisen sopeutuvainen olento. Piti vain hyväksyä että tilanne on nyt tämä eikä muuksi muutu ja sen kanssa on opittava elämään.
En tiedä ammattiasi ym, mutta ehkäpä alanvaihto voisi olla yksi harkinnan arvoinen vaihtoehto? On olemassa paljon työpaikkoja ja -tehtäviä, missä ei ole pahaa taustahälyä (itse olen kirjastonhoitaja).
Tää ei nyt välttämättä lohduta sua, tai sit lohduttaa, mutta enimmäkseen naapurit puhuu vain PASKAA niin että on ihan hyvä, ettet kuule niitä kunnolla!
Joo, oikeestaan ti kyl piristi. Tuumasin tonki naapurille, joka on oikeen peen jauhaja. Kiva, kiitos!!