JÄÄ HYVÄSTI, PIKKUINEN
( 21 09 06 )
aamu sälekaihtimen raoista
huoneeseen jossa ääriviivat valon vaikutuksesta
vasen rintasi
ja varpaat pistävät peiton alta
alkavat näkyä
kulkiessani poispäin
aamu-usvaista laitakaupunkia
entinen nakkikioski rikotuin ikkunoin
ja leipomon ovea kilisevin avainnipuin avaava
huivipäinen
kohti keskustaa ja sen ihmisvilinää
jätin sinulle viestin etten palaa
niitä ajatellessani
punnittuja sanoja jotka kirjoitin
keittiön pöydälle kirjekuoren takamukseen
suutelen varpaitasi
tulen vielä peiton alle viereesi
tunnen hetken aikaa
yhä kehosi lämmön
pikkuinen
työpaikalla hymyilen kavereille
kuin kaikki olisi ennallaan
tähdet ja avaruus kiertää kuin eilen
vaikka radat ovat muuttuneet
aamu sälekaihtimen raoista
huoneeseen
kun itkua nieleskellen hymyilen
ja avaan työpaikan oven:
jää hyvästi
sanoja sanoja sanoja
tuhannet sanat ja askeleet
moniin suuntiin
oletko jo hereillä
kirjoitinko vai enkö kirjoittanut
uskalsinko ratkaista ongelman
yritämmekö ehkä vielä
työmaan koneet jyskyttävät
luetko tämän viestin
vatsanpohjaan sattuu ajatellessani
ymmärrätkö
katso roskakoriin
sieltä se kuori löytyy
- - - - - - - - -
KOLME KUMMALLISTA RUNOA
RAKKAUDESTA
1.
TAHTOISIN KOSKETTAA SINUA
( 20 09 06 )
Tahtoisin koskettaa sinua
hellillä sanoilla
joilla on katetta
Veitsellä
joka ojennetaan ruusukimpun lailla
ja kuihtuessaan silpoo sielusi hajalle
Niinhän se menee
että rehellisyys on synti
ainakin saat tuntemaan niin
Kun sanojani pelästyen katsot kyyneltyvin silmin
ja viimeistään
sulkiessasi minulta nautinnolliset reitesi
Olisiko pitänyt valehdella
että olen parempi kuin
kaikki muut ihmiset maan päällä
Että rehelliset rakkaudentunnustukseni eivät koskaan
voi kuihtua ja kääntyä itseään vastaan vaikka
maailma osoittaa monta kertaa käyvän juuri niin
Minä kirjoitin ensin
sydän tulvillaan hellyyttä
ja puhdasta kaipausta
Tahtoisin koskettaa sinua hellin sanoin
joilla on katetta
ja sitten
Muistanhan minä
kuinka asiat ovat muuttuneet
tahtomattanikin
Ja aina minulle on sanottu
että jo alun alkaenkin valehtelin
olen pettäjä luonnoltani ja maailman paskamaisin mies
Ymmärrä siis
kun kerran kuitenkin tulet sanomaan
minulle kaiken sen
Sanon nyt jo puolestasi
nämä ruusut jotka sinulle ojennan sydän täynnä
helliä sanoja jotka tahtoisin sanoa kätkevät sisäänsä
Voi kuinka tahtoisin
puhua sinulle kaikki kauniit sanat hiljaa
ojentaa käteni yli pöydän ja koskettaa
Kun ottaisit lähellesi kääntyisin pois
syleilystäsi
osoittaakseni etten koskettanut sinua vain päästäkseni sänkyyn
Ja taaskin katsoisit minuun syyttäen
kyyneltyvissä silmissäsi ihmetystä
miksi käyttäydyn näin kurjasti
Inhottaa kaikki tämä
kirottu hellyys ja kaipaus - olisi niin paljon helpompaa
yksinkertaisesti olla katkera elämälle ja kieltäytyä rakastamasta
- - -
2.
RAKKAUSRUNO NUMERO JOTAIN
( 20 09 06 )
sinussa on enemmän lihaa kuin wilhelmissä
ja maistut makeammalta kuin mangotorttu
jospa en olisi vegaani ja diabetekseni antaisi myöten
haaveilen tässä kuinka söisin kylläkseni
ja nukahtaisin autuaasti piereskellen
tietysti jos pääsisin vielä tästä laktoosi-intoleranssistani
ei olisi sitäkään vaivaa
sanot että kirjoitinpa typerän runon
se siitä sitten
rasvaprosenttisi lisääntyi puolella ja torttuun lipsahti pippuria
etkö tiedä että mies tarvitsee kannustusta
ja typeryydestäni huolimatta
odotin edes pientä hymyä
television värikylläinen ruutu
sykähtelee olohuoneeseen hollywoodin parhaita tarinoita
katselemme ääneti enkä viitsi sanoa enää mitään
kun ohjelman loppuessa käymme vuoteeseen
avaat sylisi kaikki typerät vitsit haihtuvat
ei riitä wilhelmi tai mikään mangotorttu kuvaamaan
sylisi tuttua turvallisuutta
sitä sametinpehmeää
suloisuutta
tietäessäni että naurat tai et
kuulumme kuitenkin toisillemme
rakastan sinua
tässä juuri
- - -
3.
KÄYTTÄYTYMISTIETEEN OPISKELIJAT ILTATEELLÄ?
ON IHMISILLÄKIN
( 20 09 06 )
on ihmisilläkin ajatukset
tähdet jotka kiertävät
suunniteltua rataa
muistutanko sinua kysyn
hymyillen hau hau ja sinä vastaat
hau hau
lisään
niin kuin vanhat ihmiset vuosien yhdessä olon jälkeen
joskus muutama kuukausikin riittää
kuin pavlovin koirat
meidän luonteemme nivoutuvat yhteen alituisen nälvimisen
loukkaantumisen ja anteeksipyytämisen behavioristisessa pyörässä
jonkin ajan kuluttua jo pienestä merkistä
opimme reagoimaan
kiertävät tutulla turvallisella radalla
hymyilet
hau hau ja minä vastaan
hau hau
- - - - - - - - -
MAANANTAI 20.10.03
( 20 10 03 )
19.10.03 oli ihmeellinen päivä.
Olit tässä kaupungissa
ja kävelimme käsi kädessä sen kaduilla,
tahdoimme nauttia jokaisesta hetkestä
vaikka tiesimme
sinun kohta lähtevän.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä!
Kuljimme rannalla
ja aurinko sulatti huurteista nurmikkoa
askeltemme alla, kun kysyin sinulta
olisinko pahennukseksi tai loukkaukseksi
jollekin,jos hyppäisin uimaan?
19.10.03 oli minulle ihmeellinen päivä,
sillä sinä annoit luvan,
ja sydämeni oli niin täynnä
lapsellista iloa!
Kuivasin itseni kaulaliinaan
ja jätin kalsarit rantakivelle.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä.
Muistatko kun kävimme museossa,
painauduimme toisiamme vasten
vuosisataisten rojujen keskellä?
Sinä olit niin lämmin minua vasten
ja ihmeellisen kaunis.
Saatoin sinut junaan
ja katselin lasín takaa kasvojasi.
Silloin avasit ikkunan
ja ojensit minulle suklaamunan
laiturille, puolitin sen ja annoin
toisen puolen takaisin, kuin symbolin.
19.10.03.
Lähetimme toisillemme kaipaavia, ikävöiviä
tekstiviestejä kuin emme olisi nähneet
vuosikausiin.
Sitten laitoin kännykän äänettömälle,
nukuin päiväunet.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000011413750
( 21 09 06 )
aamu sälekaihtimen raoista
huoneeseen jossa ääriviivat valon vaikutuksesta
vasen rintasi
ja varpaat pistävät peiton alta
alkavat näkyä
kulkiessani poispäin
aamu-usvaista laitakaupunkia
entinen nakkikioski rikotuin ikkunoin
ja leipomon ovea kilisevin avainnipuin avaava
huivipäinen
kohti keskustaa ja sen ihmisvilinää
jätin sinulle viestin etten palaa
niitä ajatellessani
punnittuja sanoja jotka kirjoitin
keittiön pöydälle kirjekuoren takamukseen
suutelen varpaitasi
tulen vielä peiton alle viereesi
tunnen hetken aikaa
yhä kehosi lämmön
pikkuinen
työpaikalla hymyilen kavereille
kuin kaikki olisi ennallaan
tähdet ja avaruus kiertää kuin eilen
vaikka radat ovat muuttuneet
aamu sälekaihtimen raoista
huoneeseen
kun itkua nieleskellen hymyilen
ja avaan työpaikan oven:
jää hyvästi
sanoja sanoja sanoja
tuhannet sanat ja askeleet
moniin suuntiin
oletko jo hereillä
kirjoitinko vai enkö kirjoittanut
uskalsinko ratkaista ongelman
yritämmekö ehkä vielä
työmaan koneet jyskyttävät
luetko tämän viestin
vatsanpohjaan sattuu ajatellessani
ymmärrätkö
katso roskakoriin
sieltä se kuori löytyy
- - - - - - - - -
KOLME KUMMALLISTA RUNOA
RAKKAUDESTA
1.
TAHTOISIN KOSKETTAA SINUA
( 20 09 06 )
Tahtoisin koskettaa sinua
hellillä sanoilla
joilla on katetta
Veitsellä
joka ojennetaan ruusukimpun lailla
ja kuihtuessaan silpoo sielusi hajalle
Niinhän se menee
että rehellisyys on synti
ainakin saat tuntemaan niin
Kun sanojani pelästyen katsot kyyneltyvin silmin
ja viimeistään
sulkiessasi minulta nautinnolliset reitesi
Olisiko pitänyt valehdella
että olen parempi kuin
kaikki muut ihmiset maan päällä
Että rehelliset rakkaudentunnustukseni eivät koskaan
voi kuihtua ja kääntyä itseään vastaan vaikka
maailma osoittaa monta kertaa käyvän juuri niin
Minä kirjoitin ensin
sydän tulvillaan hellyyttä
ja puhdasta kaipausta
Tahtoisin koskettaa sinua hellin sanoin
joilla on katetta
ja sitten
Muistanhan minä
kuinka asiat ovat muuttuneet
tahtomattanikin
Ja aina minulle on sanottu
että jo alun alkaenkin valehtelin
olen pettäjä luonnoltani ja maailman paskamaisin mies
Ymmärrä siis
kun kerran kuitenkin tulet sanomaan
minulle kaiken sen
Sanon nyt jo puolestasi
nämä ruusut jotka sinulle ojennan sydän täynnä
helliä sanoja jotka tahtoisin sanoa kätkevät sisäänsä
Voi kuinka tahtoisin
puhua sinulle kaikki kauniit sanat hiljaa
ojentaa käteni yli pöydän ja koskettaa
Kun ottaisit lähellesi kääntyisin pois
syleilystäsi
osoittaakseni etten koskettanut sinua vain päästäkseni sänkyyn
Ja taaskin katsoisit minuun syyttäen
kyyneltyvissä silmissäsi ihmetystä
miksi käyttäydyn näin kurjasti
Inhottaa kaikki tämä
kirottu hellyys ja kaipaus - olisi niin paljon helpompaa
yksinkertaisesti olla katkera elämälle ja kieltäytyä rakastamasta
- - -
2.
RAKKAUSRUNO NUMERO JOTAIN
( 20 09 06 )
sinussa on enemmän lihaa kuin wilhelmissä
ja maistut makeammalta kuin mangotorttu
jospa en olisi vegaani ja diabetekseni antaisi myöten
haaveilen tässä kuinka söisin kylläkseni
ja nukahtaisin autuaasti piereskellen
tietysti jos pääsisin vielä tästä laktoosi-intoleranssistani
ei olisi sitäkään vaivaa
sanot että kirjoitinpa typerän runon
se siitä sitten
rasvaprosenttisi lisääntyi puolella ja torttuun lipsahti pippuria
etkö tiedä että mies tarvitsee kannustusta
ja typeryydestäni huolimatta
odotin edes pientä hymyä
television värikylläinen ruutu
sykähtelee olohuoneeseen hollywoodin parhaita tarinoita
katselemme ääneti enkä viitsi sanoa enää mitään
kun ohjelman loppuessa käymme vuoteeseen
avaat sylisi kaikki typerät vitsit haihtuvat
ei riitä wilhelmi tai mikään mangotorttu kuvaamaan
sylisi tuttua turvallisuutta
sitä sametinpehmeää
suloisuutta
tietäessäni että naurat tai et
kuulumme kuitenkin toisillemme
rakastan sinua
tässä juuri
- - -
3.
KÄYTTÄYTYMISTIETEEN OPISKELIJAT ILTATEELLÄ?
ON IHMISILLÄKIN
( 20 09 06 )
on ihmisilläkin ajatukset
tähdet jotka kiertävät
suunniteltua rataa
muistutanko sinua kysyn
hymyillen hau hau ja sinä vastaat
hau hau
lisään
niin kuin vanhat ihmiset vuosien yhdessä olon jälkeen
joskus muutama kuukausikin riittää
kuin pavlovin koirat
meidän luonteemme nivoutuvat yhteen alituisen nälvimisen
loukkaantumisen ja anteeksipyytämisen behavioristisessa pyörässä
jonkin ajan kuluttua jo pienestä merkistä
opimme reagoimaan
kiertävät tutulla turvallisella radalla
hymyilet
hau hau ja minä vastaan
hau hau
- - - - - - - - -
MAANANTAI 20.10.03
( 20 10 03 )
19.10.03 oli ihmeellinen päivä.
Olit tässä kaupungissa
ja kävelimme käsi kädessä sen kaduilla,
tahdoimme nauttia jokaisesta hetkestä
vaikka tiesimme
sinun kohta lähtevän.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä!
Kuljimme rannalla
ja aurinko sulatti huurteista nurmikkoa
askeltemme alla, kun kysyin sinulta
olisinko pahennukseksi tai loukkaukseksi
jollekin,jos hyppäisin uimaan?
19.10.03 oli minulle ihmeellinen päivä,
sillä sinä annoit luvan,
ja sydämeni oli niin täynnä
lapsellista iloa!
Kuivasin itseni kaulaliinaan
ja jätin kalsarit rantakivelle.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä.
Muistatko kun kävimme museossa,
painauduimme toisiamme vasten
vuosisataisten rojujen keskellä?
Sinä olit niin lämmin minua vasten
ja ihmeellisen kaunis.
Saatoin sinut junaan
ja katselin lasín takaa kasvojasi.
Silloin avasit ikkunan
ja ojensit minulle suklaamunan
laiturille, puolitin sen ja annoin
toisen puolen takaisin, kuin symbolin.
19.10.03.
Lähetimme toisillemme kaipaavia, ikävöiviä
tekstiviestejä kuin emme olisi nähneet
vuosikausiin.
Sitten laitoin kännykän äänettömälle,
nukuin päiväunet.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000011413750
Vastaukset 11
Vanhimmat
HARMITTAA
( 21 09 06 noin klo 10:08 )
Harmittaa niin vietävästi
tuo loppuun laittamani linkki
Se pilaa muuten ihan hyvän -
kokonaisuuden
Ja olisi jäänyt avoimeksi
miksi tuollainen kolme vuotta vanha runo tuohon
Onkohan siinä faktaa enemmän kuin muissa
Sääli että mokasin mutta ei sitä enää
poiskaan saa
kerralla, vaikka kokonaisuus varmaan onkin.
Olet täydellinen kynäniekka ja pidän runoistasi aina. Niissä on yleensä pohdintaa tunteista runojen muodossa.
Tee välillä vähän lyhyempiä, kiitos.
Upea kokonaisuus luettavaksihan tämä oli. Tähän pysähtyy ja jää miettimään elämää ja rakkautta. Kiitos!
niitä runoja harmittelekaan ja viimeinenkin sopii ihan hyvin mielestäni. Vaikka tiedänkin että harva noin pitkiä litanioita lukee, ajattelen sitten että eihän runokokoelmaakaan kerralla lueta välttämättä, lukee ehkä joku runon kerrallaan jos tykkää. Mutta linkkiä. Se ei sovi tuohon, ehkä johonkin muuhun yhteyteen myöhemmin, mutta siihen tuli lykättyä.
Kiitos - ja OIKEIN HYVÄÄ päivänjatkoa myös sulle.
koska aloinpa lukemaan muitakin runojasi ja täytyy sanoa, että koko päivä tässä nyt menee...
jestas sentään, ei osaa edes sanoa mitään.
**
Tänään on niin sateinen päivä...
Kirjoittanut: KULKURI 4.11.2003 klo 16.31
En tahdo ojentaa vaaleanpunaisia sydämiä
elämäsi kipuun,
unohtaaksesi ankarat
paineet.
Tahdon antaa sinulle
miehensydämen,ihmisen itseni verran
enkä enempää - kaikki muu olisi vain harhaa! -
Olla vierelläsi ihmisenä siellä
missä arki ahdistaa,
tänä sateisena päivänä -
kun maailma satuttaa.
En ehkä ole unelma, en täydellinen
mies, heikko, rikkinäinen
olen minäkin;
mutta arjen tahdon, sen runsaudesta
haaveilen ja uskon:
ei missään sydän niin laulaa voi
kuin siellä.
Siellä missä rakkaus arkemme harmauteen
toi värit.
Ja ne sydämet vaaleanpunaiset,
sanat satiininpehmeät,
unelmankeveät
löytyvät kyllä - nekin löytyvät
tässä, arkemme keskellä.
Silloin emme pakene,
onhan rakkautemme suuri lahja!
ja jokainen päivä mahdollisuus kasvaa
ihmisenä, arjessa.
Juuri tässä.
Siksi:
En rakasta vain silloin
kun lempeästi hymyilet,
tahdon olla vierelläsi
varsinkin silloin, syksyisin illoin
kun maahan painaa
vaikeudet...
Tänään on niin sateinen päivä...
ja sadat kilometrit erottavat meitä.
Rakkaani, ilman hymyäsi kyllä kestän
nämä päivät, ikävän,
ja ilman hyväilyäs jaksan
toivoen odottaa.
Mutta kipusi on enemmän,
se saa
minut palavasti kaipaamaan:
voisinpa olla siellä!
Lähelläsi,
tukea ja rohkaista...
Rakkaani...
Ota vastaan nämä sanat,
kaukaa vaikka puhun, hellästi kuiskaan:
olen lähelläsi siellä,
jaksetaan!
Rakkaani, nämä arjen päivät ihmeelliset...
Uskon silmä näkee yli muurin,
sydän sykkii salaisuutta:
ei rakkaus ole suurin siellä
missä kulkea voimme
kivuitta -
Arjessa on rakkaus,
armon ihme ikuisuutta:
keskellä epäilyn ja tuskan, keskellä häpeän,
keskellä ylpeyden ja uhman, mielen kipeän -
hymyilemme kuitenkin, syleilemme
toisiamme,
halki etäisyyksienkin
me olemme tosissamme:
Tahdomme rakastaa, niin rakastaa!
*
Kaikki päivät pimeät, ilon siivet saavat
Kirjoittanut: Murtsi-67 4.11.2003 klo 17.43
(runotytölle 04.11.03)
Kaikki päivät pimeät,
ilon siivet saavat, keveät.
Jeesus elämääni tuonut
sinut on,
ilman Rakkauttaan ois rakkautemme
mahdoton!
Sidottuna Kristukseen
niin vapaana lentää tahdon.
Ja sitoutua sinuun
myös päivissä pimeissä,
se iloni on, siitä kiitän
elämässä:
Kanssasi opetella, kasvaa, kaikessa
minkä kohtaamme - vain rakastaa.
Vapautta, vapautta on
toiselle kuulua vapaasta tahdostaan
ja sydämessään antautua,
itsensä luovuttaa
sellaisena kuin on,
uskaltaa!
**
http://galleria.suomi24.fi/murtsi-67
http://galleria.suomi24.fi/runotytto1
**
Riemuni vapaus
Kirjoittanut: G.b ( runis ) 18.9.2006 klo 15.33
Irtoaa huuliltani side
tuo liian tumma
liimaside
korotan ylistykseni
totuutesi pilviin asti
hiljainen kuiskaus
seesteisen meren äärellä
kallioilta viikunapuun
pumpulin valkoisiin tähkäpäihin
kylvän kiitosta
avoimin huulin
kuuliaisuuden peltoon
niitän vapauden
aurinkonkukkia
Sinä kastelet vaot
sadekuuroilla pehmität
Sinä kaunistat vuoret
hyvyydelläsi ja
askeleissasi tiukuvat
täyteyden hunajaista maitoa
Kaunis kyyhkynen lentää vapauteen
sävelin herkin ja taivaan merkin
kedot verhoutuvat usvaisin peittein
ja kypsä vilja peittää laaksot
Riemuitaan ja lauletaan !
*
Rakastan sinua!
Kirjoittanut: runotytto1 29.10.2005 klo 19.09
Rakastan sinua:
sanoo Jeesus - minulle
ja myös sinulle.
**
Jaha. Ja piti sitten vielä galleriasivutkin linkittää?
Sillä tavalla ne limittyvät... menneet ja olevat... sydämellinen rakkaudentunnustus saattaa jonain päivänä olla vain runo ja toisaalta vain runo saattaa jonain päivänä olla... ainakin, no, runo.
Elämä vain on enemmän. Mutta sekin tässä pelkkä lause. So?
juuri siinä missä menen
tulen katsoakseni
millainen olin ja kuka se on ollut
hänkö jonka luen paperilta
itkeneen ja nauraneen
muisti tavoittaa
tässä luen
Siis, ja Hannu Heliniä lainatakseni:
tänään on huomenna eilen.
Moi.
Tottakai piti linkittää =)
Mitäs salattavaa niissä olisi?
linkitithän minuakin -
ja tiedäthän sen, että rehellinen mies
on yleensä sanojensa mittainen.
Eilinen antaa tähän päivään uuden mahdollisuuden.
*
KISKOILLA HUUTAVAT KASVOT
Kiskoilla huutavat kasvot
nuo vääristyneet suudelmat
jotka kohdistuvat
jalkoihimme
alttiuden kengissä
virtaa itsekkyyden
peltokyy
joka nostaa päätään
huutavien kasvojen
vääntyessä kivisille lohkareille
Kosketit pehmeätä nukkaani
samettisilla sormillasi
nesteiden valuessa
veriset suudelmat huulillasi
uskoin että totta olikin
rakkauden sanat
joita sanojen rakkaus oli raiskannut
vienyt sen alttiuden
ja puhtaan totuuden
vyöryen alas
Kiskoilla huutavat kasvot
haluaisivat juosta pakoon
suutelevien jalkojen
petollisia huulia
vartija tulee kohti
tulinen hiili kädessään
paljaana ilman silkkihanskoja
ojentaa sen kohti
avoimen kurkun hautaa
polttaen pois kaiken valheen
kaiken lian kaiken itsekkyyden
Itsenikö näen?
repaleisen junanvaunun kyljessä
johon on piirretty
vuosisatojen kuluneet ääriviivat
katoavissa huudoissa
En löytänyt tiedostoista mutta muistan sinun sanoneen ja kirjoittaneen useasti:
en ota mitään yhteyttä enää, saat olla rauhassa, en pilaa elämääsi enkä häiritse sua tämän jälkeen etc.
Tässä kolme samasta aiheesta - lainaan tekstiäsi minulle:
nostan käteni taivasta kohden
ja luovutan. (22.4.05 klo 20:37)
Saat vapautesi kieltäytyä rakkaudestani
loppu, mikä loppu! (27.10.05 klo 16:11)
olet jo ohi mennyt ja historiaa (15.8.06 klo 15:09)
Rehellinen nainen on aina sanojensa mittainen. Eikö niin?
Eilinen antaa tähän päivään uuden mahdollisuuden.
P.S.
Kiitos pinaattikeitosta jonka toit minulle tänään. Siinä taisi olla lipstikkaa joukossa. Oli todella hyvää.
Niin. Ja sinä kyllä tiedät missä tunnekuohussa nämä asiat valehtelin ja minä tiedän että olen Herrani edessä -
kaikkine sanoinenikin.
Enää en valehtele.
ja tämä päivä antaa eilisen mennä ja huominen voi tulla - jos Herra suo.
*
ps. kiva että tykkäsit. Lipstikka on kirpeä ja lempeä
niinkuin syysaamu pikkupakkasen jälkeen.
Yritin löytää 10.9 kirjoittamani runon, pitkälti todellisuuspohjaisen pohjautuen soutamiseen lähes keskellä järven selkää myrskytuulen noustessa, en löytänyt, sen sijaan tässä pari tekstiä runokokoelmasta jota varten tein muutaman runon ja muistiinpanon 16.9 mutta en sitten enempää, nämä kaksi suurelta osin omia tunnelmia matkustamisestani kauan sitten - näillä luulen päättäväni tämänkertaisen runoiluni:
MATKALLA VENETSIAAN JA TAKAISIN:
PULUT EIVÄT PASKO HAUDATTUIHIN PÄIHIN.
( 16 09 06 )
KISKOT
Kiskojen välke auringossa.
Ääni rytmittää
unen ja valveen rajamailla
kahteen suuntaan hapuilevaa
horrosta.
Takana ja edessä satamat,
sylissä lepäävät kädet,
vuosien sanakirja -
lähdin etsimään itseäni
täältä.
Ehkä nukahtamisen hetkellä,
kun kumpikin pää supistuu
pisteeksi
tunteviin käsiini,
hetkeksi löydän.
Hänet jota tulkitsen:
olen minä.
Kiskojen välke auringossa,
ääni rytmittää.
Unen ja valveen rajamailla kahteen suuntaan.
KAIKKI OLIVAT AINA MENOSSA (nuoruus matkoilla)
Kaikki olivat aina menossa,
sinne ja tänne.
Eurooppa – risteilevien junaraiteiden ja teiden
hämyinen verkosto, jota oli opittava
tulkitsemaan taiten.
Intuitiota seuraten tapasimme toisiamme
yllättävissä paikoissa, ja vähitellen
opimme nyökkäilemään mystisen väsyneesti:
sinäkin täällä.
Kesä toisensa jälkeen -
käyttäen talven aikana säästetyt rahat:
keväällä vaihdoimme työmaaruokaloiden puheet
haaveileviin lauluihin,
sitten olimme täällä kuin
jälleensyntyneet intiaanit – castanedalaisen voimakävelyn
noviisit.
Askel askeleelta edistyimme -
utooppisissa haaveiluissamme.
Emme enää palanneet talveksi kotiin.
Ja aina joskus joku pääsi kyllin pitkälle,
tuijotellen laajennein mustuaisin
horisontin tuolle puolen -
lähti eräänä aamuna uimaan
eikä häntä sen jälkeen
tavattu.
Nuotioilla puhuttiin
savujen sekaan, kuka oli oikeasti
nähnyt lohikäärmeen nousevan lentoon
aamuauringon ensisäteissä, jossain Espanjan tai
Marokon rannikolla, puhumattakaan niistä
jotka olivat yöpyneet nepalilaisissa vuoristokylissä
ja heidän hurjista unennäöistään.
Se oli realismia,
johon vähemmän merkittävät asiat
kuten jatkuva rahapula tai tippuri
hukkuivat kuin vieraat kuvat, joihin ei jaksanut
keskittyä.
Mitä merkitystä onkaan umpeutuvalla viisumilla
tai virtsaamisen kipeydellä,
joutavuuksia – kun voidaan nähdä
lohikäärmeiden lentävän ja henget kuiskaavat
valituille salaisuuksia laaksoissa?
Pysähtymistä me kartoimme
kuin ruttoa,
ikäänkuin se olisi merkinnyt
tuhoavaa eksymistä.
Putoamista pois
ikuisen kulkemisen utuisesta oravanpyörästä,
soljuvien mielikuvien bakkanaaleista
joissa sielu värisi kuin jännitetylle langalle ripustettu
höyhen.
Kuinka sitä kuvailisin?
Etsiä itseään -
mikä pakomatka itsestään!
Petettyjen sukupolvi, johon yhä liittyy
lapsiamme.
Valheisiin pettyneinä
putoavat valheempiin, tyhjyyttämme vieroksuen
syöksyvät vielä tyhjempään.
Kadottavat mielensä kulkemisen pimeälle puolelle,
sen välkehtivän käärmeen
ammottavaan kitaan.
Ja jos sanon heille että tiedän millaista se on,
olinhan siellä minäkin,
he hymähtävät vastauksensa halveksivasti:
joo, mutta nyt sä oot tommonen, höynäytetty.
He, jotka ovat aina menossa – sinne ja tänne –
itseään ikuisesti etsien,
askel askeleelta
valoksi tekeytyvässä pimeydessä, petosten vyyhdin
synkässä sydämessä,
hämyisessä kaaoksessaan.