Kiltti pankkisetä,
Meidän perheellemme on tämä mennyt kesä ollut yhtä myllerryksen aikaa ja tilanteemme on ratkaisevasti muuttunut siitä kahden vuoden takaisesta tilanteestamme, jolloin lainasimme pankistanne 300 000 € tätä Kontulan ostoskeskuksessa sijaitsevaa omistusasuntoamme varten.
Vaimoni jäi työttömäksi jo keväällä ja minunkin työpaikallani alkoivat juuri YT-neuvottelut. Emme tällä hetkellä pysty lyhentämään lainaamme sovitun maksusuunnitelman mukaisesti, mutta olisiko mahdollista, että maksaisimme lainasta vaikka vain korkoja esim. parin seuraavan vuoden ajan, jonka jälkeen tilanteemme on varmasti parempi.
Tarvitsisimme kuitenkin tähän korkojen maksuun vähän pankinkin apua ja siksi pyytäisinkin ystävällisesti suostumustanne 20 000 €:n lisälainaan, jolla voisimme sitten maksaa asuntolainamme korkoja, kunnes tilanteemme taas normalisoituu.
Ystävällisin terveisin
Jalle Omistaja

Vastaukset 8
Vanhimmat
Arvoisa asiakkaamme,
ymmärrämme toki perheemme tilanteen ja haluamme asioidenne kääntyvän parhain päin.
Velvollisuutemme on kuitenkin varmistaa pankin vakavaraisuus kaikissa oloissa. Ymmärrätte varmaan, että jos vakuudet eivät riitä ja maksuvaikeuksia on, on pankin ryhdyttävä toimenpiteisiin riippumatta perheenne tilanteesta.
Niinpä pankki edellyttää Teidän hankkivan lisävakuuksia asuntolainaanne varten 100 000 euron edestä. Aikaa vakuuksien hankkimiseen on yksi kuukausi.
Mikäli ette pysty järjestämään lisävakuuksia, pankki irtisanoo lainanne ja asuntonne pakkohuutokaupataan käräjäoikeuden päätöksellä. Pakkohuutokaupan jälkeen pankki auttaa tarvittaessa Teitä löytämään vuokraläävän, josta käsin voitte käydä töissä hankkimassa rahaa lyhentääksenne loppuvelan.
Ystävällisin tervesin
Peisos Kronnonen
Nöördeä-SKP-SYP-Kop-Merita-KOK -pankki
Näin on!
Älä heitä minua pihalle, vaikka vuokrani on rästissä jo 6kk ajalta.
Äläkä heitä minua myöskään pihalle, vaikka pilasinkin sinun kattopahvisi jotka olit remonttia varten hommannut.
Ja anna minulle anteeksi se, että tuhosin asuntosi täysin elämiseen kelpaamattomaksi.
Äläkä myöskään peri minulta mitään maksuja, sillä minulla ei ole mitään mistä periä.
Minulla onkin kaikki maksut keskitetty ulosottovirastoon ja sosiaalitoimistoon. Siten vältän pankin perimät tilinhoitomaksut ym.
Töihin en voi mennä, koska en jaksa aamulla herätä niin aikaisin. Olen tutustunut joihinkin työpaikkoihin netin kautta ja olen huomannut, että paikalla pitäisi olla niinkin aikaisin kuin klo 8.
Huomasin heti, ettei se sovi minun vartalolleni, joka vaatii tosi pitkät yöunet. Sitäpaitsi minulla on tapana chattailla aina tuonne klo 3:een asti joka yö, joten vartaloni vaatiman 12 tunnin yöunien toteutuminen olisi näin mahdotonta.
Olen vuosien varrella huomannut, että sosiaalitoimisto suhtautuu yllättävänkin suopeasti näihin kieltämättä aika suuriinkin kytkykännykkälaskuihini, mutta ovat kuitenkin aina suostuneet ne maksamaan. Myös aina käydessäni toimistossa (yleensä käyn myöhemmin iltapäivällä, kun olen jo aika hyvin hereillä), saan mukaani aika sievoisen summan rahaa, jolloin minulla onkin aina tapana tarjota kavereilleni kierros kantapaikassa.
Miksi hyväksi havaittua systeemiä kannattaisi muuttaa...?
Hyvä Asiakas!
Olette ilmeisesti unohtanee, että nykyisen politiikkamme mukaista on vaatia jokaiseen isoon lainaan mukaanotettavaksi vakuutus työttömyyden, sairauden ja kuolemantapauksen varalta.
Näin ollen vakuutus alkaa maksaa lyhennyksiänne ja tätä jatketaan, kunnes olette jälleen löytäneet työtä. Ottakaa siis rennosti ja nauttikaa vapaa-ajastanne.
Ystävällisin terveisin,
Palle Pankinjohtaja
kyllähän pankin pitää lainaa myöntäessään vaatia riittävät vakuudet
että se saa omansa pois,missä tilanteessa vain.lasku lankeea pankissamme ilman muuta henkilölle, kuka on luototuksenne antanut.
koska minä olen toiminut hyvässä uskossa ja lainannut rahaa hyvään tarkoitukseen eli kuplahintaiseen homeläävään.
Ei näin voi minulle tehdä, eiiiiiiii....
Tervetuloa neuvottelemaan:http://www.youtube.com/watch?v=N6DFFHgtlrU
terv.pankinjohtajanne