saanko

aloittaa rakentamaan taloa tontilleni ,joka sijaitsee haja-asutusalueella ja johon onkin yllättäen tulossa vesi osuuskunnan viemäri pitkävesi. ainut ongelma on, että osuuskunta vasta perustamis vaiheessa ja arvio kun vedet tulee ja menee on n.2 vuotta . eli myöntääkö kunta luvan aloittaa rakennuspuuhat ennen putkiston valmistumista. mitä arvelette? muutenhan aikataulu kävisi aika yksiin.
7470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...luvan. Talo liitetään omaan paskakaivoon ja siihen rakennetaan kaivo. Ei tarvitse edes liittymämaksuja maksaa - kuin tietty sähkön osalta.

Äänestä
  • Nykyiseen lupaan umpisäiliö ja sen sijoitus siten, että viemäri on liitettävissä tulevaan verkostoon.

    Äänestä

Täältä palstalta näitä aisoita kannattaa varmaan kysellä!?! Eiköhän tuohon asiaan paras vastaus tule rakennusvalvontavirastosta.

Äänestä
  • ...on jotain pohjatietoja olla, kun akennusvalvontaan menee. Vaikka itse pidän suomalaisia viranomaisia kohtuullisen hyvinä ja oikeudenmukaisina, niin aina silloin tällöis saa valitettavasti kuulla myös rakentajien pompottamisesta, jota esiintyy enemmän epävarmojen ja tietämättömien rakentajien tapauksessa.

    Oikeuksiensa tietäminen on varmin tae sille, että ne oikeudet toteutuvat.

    Äänestä

  • Rauno Kangas kirjoitti:

    ...on jotain pohjatietoja olla, kun akennusvalvontaan menee. Vaikka itse pidän suomalaisia viranomaisia kohtuullisen hyvinä ja oikeudenmukaisina, niin aina silloin tällöis saa valitettavasti kuulla myös rakentajien pompottamisesta, jota esiintyy enemmän epävarmojen ja tietämättömien rakentajien tapauksessa.

    Oikeuksiensa tietäminen on varmin tae sille, että ne oikeudet toteutuvat.

    mutta , kyselin täältä näitä asioita kuitenkin alustukseksi. eli väliaikaiset pullokaivot laitan ,että saan rak, luvan ja sitten liitän verkostoon kun ne on vedetty . kiitoksia asiallisista vastauksista.

    Äänestä

  • NO en kait mää sinne voi yöllä soittaa. teenyötöita ja päivät olen nukkumassa... HALOO..

    Äänestä

  • luvan kirjoitti:

    NO en kait mää sinne voi yöllä soittaa. teenyötöita ja päivät olen nukkumassa... HALOO..

    Laita sähköpostia jos kerran et puhelimeen pääse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luvan kirjoitti:

aloittaa rakentamaan taloa tontilleni ,joka sijaitsee haja-asutusalueella ja johon onkin yllättäen tulossa vesi osuuskunnan viemäri pitkävesi. ainut ongelma on, että osuuskunta vasta perustamis vaiheessa ja arvio kun vedet tulee ja menee on n.2 vuotta . eli myöntääkö kunta luvan aloittaa rakennuspuuhat ennen putkiston valmistumista. mitä arvelette? muutenhan aikataulu kävisi aika yksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu