Museo sijaitsi pitkän hiekkatien päässä, kaukana kaupungista. Sen pihapiiriin kuului kolme rakennusta: Päärakennus, kartanoravintola ja kartanomuseo. Frank oli museokompleksin siivooja. Työ ei ollut järin rankkaa ja se sopi Frankille, koska hän oli juoppo.
Eräänä päivänä Frank huomasi pienen linnun päärakennuksen portailla. Frank odotti linnun lentävän pois, mutta jostain syystä se ei lentänyt. Museon intendentti, vanha haaska raahusti paikalle.
– Mitäs siinä toljotat?
Frank osoitti mopilla lintua.
Akka tuijotti sitä koukkunenäänsä pitkin.
– Se täytyy tappaa, akka kähisi ja klenkkasi portaat ylös. – Muista myös siivota mun huoneeni ja käytä sitä hyväntuoksuista ainetta, sitä punaista. Akka paukautti oven kiukkuisesti kiinni. Frank lähti taukotupaan.
Taukotuvassa Frank tyhjensi olutpulloa ja pohti mitä tekisi linnulle. Akka muistutti Frankin entistä vaimoa. Hän eli silloin tossun alla, koska oli liian kiltti. Eron jälkeen Frank oli kovettunut, eikä hän enää piitannut paskan vertaa kenenkään käskemisistä. Hän ei tappaisi lintua. Miksi pitäisi? Kiusallakaan hän ei tekisi sitä. Frank päätti siivota akan huoneenkin vasta viimeiseksi. Häntä ällötti punaisen pesuaineen haju. Tökötti löyhkäsi teennäisen puhtaalta. Samalla tavaralla luultavasti peiteltiin paskantuoksuja ja valheita jo keskiajalla. Aine oli sitä paitsi tarkoitettu vessanpönttöjen pesuun, mutta akka ei tiennyt sitä. Frank röyhtäisi ja kolautti tyhjän olutpullon roskikseen.
Kartanomuseo oli Frankin lempipaikka. Siellä harvemmin eksyi kukaan. Oikeastaan koko museossa ei käynyt kuin pari ihmistä per viikko. Ainoastaan silloin oli enemmän väkeä kun päärakennuksessa pidettiin kulttuuri-ihmisten ryyppyjuhlia. Frankia ei koskaan kutsuttu, olihan hän vain ihan tavallinen siivooja.
Kartanomuseon alakerrassa oli mielenkiintoisia vekottimia. Oli hankoaura, koukkuaura ja kehäaura. Sieltä löytyi myös lata, jyrä ja äes. Seinillä riippui suuria kuvia kaskeamisesta. Ihmisten nokiset kasvot mulkoilivat epäluuloisina kameraa. Elonkorjuu - nimisen kyltin alla seisoi huivipäinen nukke sirppi kädessä. Se näytti intendentiltä. Frankin teki mieli nostaa hametta mopin varrella mutta hän ei uskaltanut. Nukke luultavasti heräisi eloon ja ripustaisi Frankin pallit sirppinsä nokkaan. Frankia puistatti.
Aivan perimmäisessä nurkassa sijaitsi näyttelyn paras osa. Siellä kerrottiin kekristä, pakanallisesta sadonkorjuujuhlasta. Pirttipöydän penkillä istui ihmeellinen olento. Frank luki sen yläpuolelle ripustetun tekstin aina kun kävi täällä:
Köyripukki tuli taloon aamulla. Pukiksi pukeutuneella oli turkki nurin päällään. Saattoi olla toinen turkki päässä, hiha ylös pitkäksi kaulaksi ojennettuna ja sieltä pisti ulos kirveen terä. Jos talo ei vielä köyripukin saapuessa ollut lämmitetty, pukki suutahti ja ryhtyi rikkomaan uunia. Hioi nokkaansa ja pelotteli lapsia. Näin hän saattoi tehdä myös silloin, jos hänelle ei heti tarjottu ruokaa, viinaa ja/tai kahvia. Useimmiten köyripukki sai haluamansa heti. Kun sitten köyripukki oli kiertänyt koko kylän, hän oli jo melkoisessa humalassa.
Frank hymyili. Hän ymmärsi täysin tätä kaveria. Joskus se ryyppy oli saatava hinnalla millä hyvänsä. Frank istui köyripukin viereen. Isot puurolusikat oli sidottu kirveen terään sen korviksi. Kaula oli pitkä kuin strutsilla. Turkin karva näytti karkealta.
– Tarjoo ryyppy, Frank heitti.
Köyrijä ryhdistäytyi ja nousi penkiltä. Frank hieraisi silmiään. Se oli jo ulko-ovella. Frank seurasi perässä kun se harppoi pihan poikki. Lintu ei ollut enää portailla. Köyrijä käveli röyhkeästi akan huoneeseen, avasi laatikon ja otti nipun avaimia. Frank tuijotti synkkää hahmoa. Onneksi akka ei ollut paikalla. Köyrijä marssi suoraan keittiöön ja avasi kylmähuoneen lukon. Hyllyt notkuivat viinaa. Väkeviä, kaljaa ja viinejä. Se otti pullon konjakkia, löi kaulan poikki ja joi.
– MITÄ HELKUTTIA TÄÄLLÄ TAPAHTUU!
Akka ryntäsi huutaen keittiöön. Frank väistyi sivuun. Kirves heilahti kaaressa, kuului ilkeä rusahdus kun terä upposi akan kalloon. Seuraava isku lopetti akan. Lattia sotkeentui vereen. Frank lähti hakemaan kartanomuseoon unohtunutta moppia.
Pihalla Frank jäi tuijottamaan kohtaa jossa lintu oli ollut. Kaiken hässäkän keskellä hän muisti tapahtuman lapsuudestaan. Oli talvi. Frank tuli koulusta kotiin. Pihalla vapisi kohmeinen punatulkku. Lintu oli niin jäässä, ettei se kyennyt lentämään. Frank otti linnun lapaseensa ja vei kotiin. Kotona hän laittoi sen kuolleen hamsterinsa häkkiin. Hän oli surrut kovasti hamsterin kuolemaa. Frank siirsi häkin lämpöpatterin viereen. Äiti antoi luvan hoitaa lintua kunnes kovat pakkaset loppuisivat. Lintu toipui nopeasti. Frank tarkkaili sen liikuskelua häkissä. Hän ei olisi halunnut luopua linnusta. Frank toivoi että pakkaset jatkuisivat. Kylmää kesti vielä viikon, sitten tuli lämmin ja aurinkoinen päivä. Frank vei häkin keittiöön ja avasi ikkunan. Pala painoi kurkussa. Lintu hypähti pirteästi häkin ovelle. Se epäröi hetken kunnes lensi lumisten puiden yli. Frank itki. Hän oli yhtä aikaa iloinen ja surullinen. Seuraava yö oli talven kylmin.
Frank havahtui ajatuksistaan. Hänellä oli kummallinen olo. Jotain oli tapahtunut. Hän palasi keittiöön ja huomasi että köyripukki oli kadonnut. Se oli jättänyt vaatteensa ja varusteensa kylmiöön.
Frank otti kirveen ja paloitteli akan. Luut olivat hauraita mutta liha sitkeää. Hän haki pullon punaista puhdistusainetta ja suihkutti raadon. Palaset hän nakkeli 200 litran jätesäkkiin. Sitten hän moppasi veret lattialta ja pyyhki seinät. Säkin hän vei ulkoroskikseen. Kun kaikki jäljet oli siivottu, hän korkkasi kirkkaan pullon ja otti pitkän polttavan ryypyn.
Köyrijän puku sopi Frankille täydellisesti. Hän puki turkin väärinpäin, työnsi kirveen hihasta ja asetti puiset lusikat paikoilleen. Kartanomuseossa Frank istui pirttipöydän penkille. Hän ihmetteli tapahtunutta. Missään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Hän tunsi sielunsa ajelehtivan paskan lailla viemärissä. Eikä tunnelin päässä näkynyt valoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mitään sanomista....haukkuja edes?
niin, pari kertaa olin käynyt tätä katsomassa, mutta kun nopealla vilkaisulla oli sattunut silmiini akan kirveellä paloittelua, mikä ei sitten herättänyt kiinnostusta, mutta nyt iltapuhteella tuli lukaistua. Lukukokemus olikin ihan yllättävän mielenkiintoinen. "Kärryille" en ihan heti päässyt, mutta kyllä Frank veti minut mukaansa hulluun maailmaansa ja kiinnostavalle kierrokselle museoonsa. Loppulauseista pidin, kuvastaa varmaan miehen/ihmisen sielunelämää laajemminkin. Kyllä tuolta joskus todella tuntuu, käsittämättömältä.
Kokonaisuutena sellainen jotenkin vähän vaikea hallita, enkä oikein tiedä, mistä se johtuu. Mutta tällaisia ajatuksia herätti, jotain lukijan palautetta sentään.
olihan täällä joku. kiitoksia palautteesta, kiitoksia!