Paniikki

Olen ihan paniikissa. Mieheni sairastui eturauhasen syöpään ja samalla loppui seksi. Ei ihan erektion puutteeseen vaan kriisiin sairauden vuoksi. Silloin tällöin menemme sänkyyn, mutta tuntuu että tämä puoli elämästä on häneltä todella jäissä. Hyvä kun välillä edes pussaamme, niin paljon hän välttelee kaikkea fyysistä koektusta.
Miten voisin tukea miestäni vai onko ainoa mahdollisuus odottaa että kriisi menee ohi ja samoin näemme miten hoito auttaa sairauteen.Tunne epätoivoa välillä seksittömyyden vuoksi mutta en halua mennä vieraisiin koska rakastan miestäni.
3536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on luultavasti provo, mutta jos asiaa, vastaan.

Syöpä missä tahansa kohti pistää mallit niin uusiksi, että ei tule seksi mieleen ihan heti, kaikki tuntuu aika pieneneltä kun on katsonut kuolemaa silmiin. Eli toipumisaika vaaditaan ja sitten heijjari pystyyn omineen tai lääkkeiden avulla, niitä on. Tuskinpa miehesikään pyrkisi ihan pian pykälään kohtusyöpäsi jälkeen.

tsempit.

M40

Äänestä
  • Kuule, kiva kun vastasit. Ei ole provo, mulla on ihan todella hätä. Kyllä ymmärrän pointtisi ja näinhän se on, mutta läheisetkin saattaa joutua kriisiin.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Kuule, kiva kun vastasit. Ei ole provo, mulla on ihan todella hätä. Kyllä ymmärrän pointtisi ja näinhän se on, mutta läheisetkin saattaa joutua kriisiin.

    ...syyllä tsemppiä sulle ja miehellesi.

    Itselläni on ko. tautiin kontakti ihan "lähipiirissä" ja siitähän useimmiten kyllä selviää "säikähdyksellä" ja hoidoilla. Syöpä-sanalla on kuitenkin niin paha kaiku edelleen, että se riittää tekemään psyykelle paljon hallaa. Ei muuta kuin tukekaa toisianne ja asia varmasti lopulta lähentää teitä ja seksi voi olla myöhemmin parempaa kuin ikinä kun miehesi on vaikeina aikoina saanut tukea sinulta ja toivottavasti miehelläsikin riittää ymmärrystä siihen, että olet sinä itsekin rikki.

    Kaikkea hyvää!
    M40

    Ps. Provoksi epäilin siksi kun tuossa oli "saman tyyppinen" toinen todella alykäs avaus vieressä. Mutta noitä neropatteja aina riittää. Sori.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansikkabebe kirjoitti:

Olen ihan paniikissa. Mieheni sairastui eturauhasen syöpään ja samalla loppui seksi. Ei ihan erektion puutteeseen vaan kriisiin sairauden vuoksi. Silloin tällöin menemme sänkyyn, mutta tuntuu että tämä puoli elämästä on häneltä todella jäissä. Hyvä kun välillä edes pussaamme, niin paljon hän välttelee kaikkea fyysistä koektusta.
Miten voisin tukea miestäni vai onko ainoa mahdollisuus odottaa että kriisi menee ohi ja samoin näemme miten hoito auttaa sairauteen.Tunne epätoivoa välillä seksittömyyden vuoksi mutta en halua mennä vieraisiin koska rakastan miestäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu