Aikuinen menee iltalukioon parantamaan peruskoulun päästötodistuksen numeroita. Iltalukio päättyy toukokuussa 2007. Onko hän silloin ylioppilas vuosi mallia 2007? Saako hän itselleen oikein valkolakin?
Aikuinen
iltalukiossa!
5358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos menet parantamaan peruskoulun numeroitasi, niin sillä ei ole mitään tekemistä lukion suorittamisen kanssa. Eli jos valkolakkia haluat, niin sinun täytyy suorittaa lukio, ja siihen menee yleensä enemmän kuin vuosi, paitsi jos suoritat ylioppilastutkinnon(joka on kuitenkin eri asia kuin lukion päästätodistus) ammattitutkinnon pohjalta etkä lue lukion kursseja. Mutta peruskoulun kertauksella on tietenkin hyvä aloittaa.
Kuka tahansa voi ostaa itselleen kaupasta oikean valkoisen lakin.
Ajattelimpa vastata vaikka provo onkin..
Parantaa kielien ja äikän numeroita päästötodistuksesta. Ammattitutkinto on. Täytyy vaihtaa alaa. Se minua hämää, kun kyseinen henkilö sanoi saavansa ylioppilashatun toukokuussa -07 vain parantamalla numeroita iltalukiossa. Minusta se kuulostaa vähän oudolta.
Voiko tuo pitää paikkansa?
Ammatti on, mutta täytyy vaihtaa alaa. Ensi syksynä ammattikorkea kouluun. Siksi peruskoulun päästötodistuksen numerot paremmaksi. Ei kun iltalukioon. Nyt kuulin, henkilöstä tulee ylioppilas 9kk:ssa, toukokuussa -07 saa koulusta ylioppilaslakin. Minusta tuo kuulostaa aika omituiselta. Voiko juttu pitää paikkansa????
Jos on ammmattitutkinto voi kirjoittaa pelkästään sen pohjalta, eli voi mennä suoraan kirjotuksiin käymättä mitään kursseja. Se tietysti edellyyttää että osaa vastata kirjoituksissa kysyttyihin kysymyksiin.
kirjoituksiin vaan parantaan päästötodistuksen numeroita. Ja sen perusteella saa valkolakin.