Olen ollut huolissani 14v, poikani suteen, jo jonkin aikaa. Nyt sattui silmiin eräs artikkeli persoonallisuushiriöstä, ja kauhukseni tajusin löytäväni hyvin paljon samaa omasta rakkaasta pojasta ja noista artikkelin tiedoista.
Eli poikani on hyvin yksinäinen, ei ole ystäviä (koulussa on), tietyllä tavalla hän on esim, kotona hyvin huomionhaluinen (on huomioitu kylläkin häntä), itseluottamus on aika heikko....
Kyllähän elämässämme on sattunut joitakin surullisia tapahtumia millä on varmaan vaikutuksensa häneen (läheisiä kuollut pienellä aikavälillä), isän masennus...
Miten voisin itse auttaa häntä????
On niin kauheen pelottava ja paha olo.
Tietenkin syyllisytän itseäni (olisinko voinut olla parempi äiti). Vaikkakin lapset on ollut elämässäni kaiken A ja O, he menevät asioissa aina edeltä. Olen yrittänyt panostaa heihin jotta heillä olisi hyvä olla.
Haluaisin että tämä ei mene niin pitkälle että on myöhäistä auttaa.
Jos joitakin vinkkejä olisi antaa minulle, miten voisin itse auttaa. Tietenkin jos omat avut ei riitä täytyy hakee sitä muualta.
Mut jotenkin tuntuu kun hän on murrosiässäkin juuri nyt, että hän itse ei heti olisi valmis lähtemään ulkopuolisen juttusille.
Eli poikani on hyvin yksinäinen, ei ole ystäviä (koulussa on), tietyllä tavalla hän on esim, kotona hyvin huomionhaluinen (on huomioitu kylläkin häntä), itseluottamus on aika heikko....
Kyllähän elämässämme on sattunut joitakin surullisia tapahtumia millä on varmaan vaikutuksensa häneen (läheisiä kuollut pienellä aikavälillä), isän masennus...
Miten voisin itse auttaa häntä????
On niin kauheen pelottava ja paha olo.
Tietenkin syyllisytän itseäni (olisinko voinut olla parempi äiti). Vaikkakin lapset on ollut elämässäni kaiken A ja O, he menevät asioissa aina edeltä. Olen yrittänyt panostaa heihin jotta heillä olisi hyvä olla.
Haluaisin että tämä ei mene niin pitkälle että on myöhäistä auttaa.
Jos joitakin vinkkejä olisi antaa minulle, miten voisin itse auttaa. Tietenkin jos omat avut ei riitä täytyy hakee sitä muualta.
Mut jotenkin tuntuu kun hän on murrosiässäkin juuri nyt, että hän itse ei heti olisi valmis lähtemään ulkopuolisen juttusille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla olis persoonallisuushäiriö :D Nääh ei se mitää oo. Itselläni samantyylinen tilanne mikä johtuu koulussa tapahtuneesta asiasta.
:D mikä nimimerkki! Taidat olla meikäläinen!;D
ensin ajattele persoonallisuushäiriötä...monet syyt voivat vaikuttaa poikasi käytökseen.
Joskus käytöksen taustalla on esim neurologinen syy, aivan syntyperäinen ja jos niistä haluat tietoa niin käy vaikka asperger/adhd-sivuilta hakemassa. Voi olla puhtaasti yksin masennuksesta johtuvaa käytöstä...apua löytyy kyllä, kun osaa hakea ja etsiä.
aika normaaleilta murrosiän oireilta, mutta paha mennä diagnosoimaan, kun ei tunne. Mä en heti lähtis lääkärille raahaamaan, koska on tosi kova paikka kuulla vanhemmaltaan, että on hullu. Sinuna aloittaisin vuoropuhelun varovasti kysymällä päivittäin "miltä sinusta tuntuu?" ja "mitä sinä tarvitset?" ja antamalla aikaa, kuuntelua, tukea ja kannustusta.
Vanhempien mielenterveyshäiriöt voivat vaikuttaa lapsiin hyvinkin voimakkaasti. Kun olet saanut mielestäsi rakennettua riittävästi luottamusta pojan kanssa, voit varovasti kysellä että miltä hänestä isän sairaus näyttää ja tuntuu. Meidän perheessä isän mielenterveyshäiriö oli syynä sille, että en tuonut kavereita koskaan kotiin ja sairastuin itse masennukseen.
Anna myös muille lapsille samanlaista huomiota. Itsesyyllistys on turhaa, onnittele itseäsi joka kerta kun olet huomioinut lapsiasi muuten vaikeasta tilanteesta huolimatta. Näin luot lapsille tilaa olla lapsia ja kertoa sinulle huoliaan ja tuntemuksiaan, sen sijaan että he sulkeutuvat yrittäessään suojella sinua omilta murheiltaan. JOs sinusta tuntuu, ettet jaksa, hae heti apua. Lapsesi tarvitsevat yhden luotettavan vanhemman kasvamisensa tueksi.
Olen itse ollut lapsena vastaavantyyppisessä perhetilanteessa, ja nämä ovat asioita, joita olisin silloin itse halunnut äidiltäni.
on jokin neurologinen häiriö, esim. aspergerin syndrooma on hyvin tavallinen ja kannattaa oikeasti tutkituttaa. Diagnoosi helpottaa ja myöhemmin jos oireet pahenevat niin saa oikeanlaista hoitoa. Mutta millekään nuorisopsykiatreille ei kannata mennä, ne eivät tiedä mistään mitään ja ovat täynnä omaa itseään. Suoraan siis esim. yleislääkärin kautta neurologille jos aspergeria epäilee. Ihan miltään persoonallisuushäiriöltä noin vähäinen ei kuulosta ja voihan se olla seurausta myös ikävistä asioistakin.