Osaisiko joku samassa tilanteessa ollut neuvoa. Olemme avopari, kaksi yhteistä lasta. Omakotitalo meillä on ollut pian 10 vuotta. Talo on kokonaan mieheni omistuksessa kun en saanut aikoinaan töistä tunnin vertaa vapaata kauppakirjojen allekirjoitusta varten. Asuntolainaa maksamme yhteiseltä pankkitililtämme ja laina on aikoinaan yhdessä haettu. Miten pitäisi menetellä, että avomieheni mahdollisesti kuollessa ennen minua saisin kuitenkin edelleen asua omassa kodissani? Voiko asunnon omistussuhdetta myöhemmin muuttaa ja missä? Pitäiskö avopuolisoni laatia jokin testamentti ja millainen?
Avopari
ja testamentti
92691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
//Talo on kokonaan mieheni omistuksessa kun en saanut aikoinaan töistä tunnin vertaa vapaata kauppakirjojen allekirjoitusta varten.//
Et olisi tarvinnut minuuttiakaan vapaata. Olisit voinut valtuuttaa miehen allekirjoittamaan kauppakirjan, paitsi omasta puolestaan, myös sinun puolestasi. Tällöin teistä olisi tullut yhtäläisiä omistajia. Eikö tullut mieleen, että ennen noin isoa hankintaa asiaa olisi kannattanut selvitellä asiantuntijan (vaikkapa kiinteistönvälittäjän) kanssa. Nyt sitten jälkikäteen asioden selvittely ja muuttaminen on monin verroin hankalampaa.
//Miten pitäisi menetellä, että avomieheni mahdollisesti kuollessa ennen minua saisin kuitenkin edelleen asua omassa kodissani?//
Et siis luota lapsiinne? He ovat miehesi perillisiä ja vain heillä on oikeus esittää yhteistä asuntoanne koskevia vaatimuksia.
//Pitäiskö avopuolisoni laatia jokin testamentti ja millainen?//
Ilman testamenttia lapset perivät talon ja voivat halutessaan häätää sinut kodistasi. Testamentilla miehesi voi määrätä puolet talosta sinun omistukseesi (toinen puoli on lasten lakiosaa, jota ei voi syrjäyttää), jolloin maksat tästä puolikkaasta perintöveron. Se ei kuitenkaan turvaa asumistasi, jos lapset haluavat vaikkapa talon realisoida.
Miehesi voi myös antaa testamentilla sinulle talon elinaikaisen hallintaoikeuden, jolloin lapset saavat taloon omistusoikeuden, jota rajoittaa sinun hallintaoikeutesi. Hallintaoikeudesta et maksa perintö- tai muuta veroa; lapset sen sijaan maksavat peintöveron, jota alentaa sinulle kuuluva hallintaoikeus. Lapset voivat halutessaan kuitenkin vaatia lakiosuutensa eli puolet talosta heti omistukseensa ilman hallintarasitetta, jolloin sinun hallintasi raukeaa, jos lapset niin haluavat.
//Voiko asunnon omistussuhdetta myöhemmin muuttaa ja missä?//
Omistussuhdetta voi muuttaa joko kaupalla tai lahjalla. Kaupassa on maksettava kauppahinta (vähintään 75 % todellisesta käyvästä arvosta, jos halutaan välttyä lahjaverolta) sekä varainsiirtovero (4 %). Lahjasta saaja maksaa lahjaveron. Kuulut 1. veroluokkaan, jossa vero on jotain 10 ja 16 %:n väliltä.
Jonkilainen mahdollisuus on siihenkin, että keskinäisellä sopimuksella "oikaisette" talon omistussuhteen (ja lainhuudon) vastaamaan sitä, mikä alkuperäinen tarkoituksenne oli ja jonka mukaisesti olette talon (tositteiden mukaan) rahoittaneet. Tämä vaatii asiantuntijan apua.
//Miten pitäisi menetellä, että avomieheni mahdollisesti kuollessa ennen minua saisin kuitenkin edelleen asua omassa kodissani?//
Yksinkertaisin ja edullisin ratkaisu olisi, että solmisitte avioliiton. Tällöin (ellei avioehtoa tehdä) miehen kuoltua saisit avio-oikeuden nojalla omistukseesi puolet talosta verotta. Joka tapauksessa (avioehdosta riippumatta) miehen kuoltua saisit lain nojalla elinaikasi hallita yhteistä kotianne ja tavanomaista asuntoirtaimistoa jakamattomana.
Koko avioliittosysteemi on olemassa nimenomaan ap:n esittämien ongelmien poistamiseksi.
Yxin esittämät neuvot on hyviä. Eikä naimisiin meno edes satu, ainakaan paljoa.
Neuvoja sait, mutta kiitos unohtui.
vaan vastaamattomuuden syynä on se, ettei yksinkertaisesti ole viikonloppuna ollut edes katsekontaktia yhteenkään tietokoneeseen... Palaisin vielä tähän oman tekstini alkuun. Mainitsit, että olisi pitänyt ajatella etukäteen ja keskustella esim. kiinteistövälittäjän kanssa ennen kauppakirjan allekirjoitusta. Talon ostimme täysin yksityiseltä ihmiseltä jolloin kiinteistövälittäjää ei ollut kuvioissa mukana. Kauppakirjojen allekirjoitus oli kuitenkin myyjän valitseman julkisen kaupanvahvistajan luona. Itse tein silloin pätkätöitä hoitoalalla eikä osastonhoitaja suostunut antamaan lupaa poistua edes hetkeksi työpaikalta tai minua ei kutsuttaisi enää ikinä töihin, uhkailtiin siis. Nuorena ja arkana en uskaltanut vastustaa. Itse nyt taas ihmettelen, miksi tämä julkinen kaupanvahvistaja ei sanallakaan maininnut mahdollisuudesta että avomieheni allekirjoittaisi kauppakirjan minun valtuuttamanani???? Hän tasan tarkkaan tiesi miksi minä en ollut paikalla.
Ja siihen, että enkö luota omiin lapsiini on pakko kommentoida. EI KAI LAPSENI MINUA KODISTANI AJAISI! Kyse on siitä, että minähän en ilman mitään testamenttia SAA mieheni kuoltua enää talossa asua koska se on mieheni omistama eikä minulla ole minkäänlaista perintö-tai hallintaoikeutta siihen. Eli lapsemme perisivät koko talon edm. tapauksessa, maksaisivat heti kaikki perintöverot vai??? Vai minäkö ne heidän äitinä maksaisin puoliksi itse maksamastani talosta? Siksi minua kiinnostaisi tietää, millainen paperi talon osalta olisi järkevintä laatia että oikeus ja kohtuus toteutuisi sekä minun että lapsiemme kannalta.
Joten kiitos sinulle antamistasi vastauksista. Mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kuin olit tekstejäni lainaamalla antanut ymmärtää.
1) Ihmettelin sitä, että ennen suurta hankintaa et ollut ottanut asiasta selvää voidaksesi valvoa omaa oikeuttasi. Sitä ihmettelen edelleen. Asiaa olisi voinut selvittää mainitsemaltani (keneltä tahansa) kiinteistönvälittäjältä tai asianajo/lakiasiaintoimistosta. Ehkä neuvontapalvelusta olisi joutunut 100-150 euroa maksamaan. Ehkä tuommoinen rahasumma olisi näin tärkeään asiaan kannattanut sijoittaa.
Mitä julkiseen kaupanvahvistajaan tulee, hän ei laadi kauppakirjoja, vaan ainoastaan todistaa kauppakirjojen allekirjoituksen. Hänen luokseen mennään valmiiden kauppakirjojen kanssa ja hän ainoastaan todistaa, että kauppakirjojen allekirjoittajat ovat ne, joiden nimet papereissa on.
Älä syytä muita, sinun itsesi olisi kuulunut selvittää asia oman etusi vuoksi.
2) //EI KAI LAPSENI MINUA KODISTANI AJAISI! Kyse on siitä, että minähän en ilman mitään testamenttia SAA mieheni kuoltua enää talossa asua koska se on mieheni omistama eikä minulla ole minkäänlaista perintö-tai hallintaoikeutta siihen.//
Jos lapsesi ei sinua kodistasi ajaisi, ei sinua kukaan muukaan sieltä voi ajaa. Kyllä sinä SAAT kodissasi asua, vaikka sinulla ei siihen omistus- tai hallintaoikeutta olisikaan, jos lapsesi ei sinua vaadi sieltä muuttamaan.
Perintöveron lapset joutuisivat perinnöstään heti isänsä kuoltua maksamaan, ja siitä tietysti voi tulla ongelma, jos varoja perintöveron maksuun ei ole.
Mutta ehkä aiempi vastaukseni antaa jotain osviittaa tässäkin suhteessa, tutkipa sitä vielä.
Eli menkää naimisiin.
Muutoin et saa esim. leskeneläkettä jne.
Maistraatti valvoo alaikäisten lasten omaisuutta - hyvällä tuurilla saat jäädä asumaan taloon.
Ollaan just avoparina ostamassa taloa avovaimon nimiin.Syynä vuosien takainen konkurssi ennen avoliittoa.Yhteisiä lapsia ei ole, mutta vaimolla alaikäinen tytär, miehellä täysikäinen omillaan jo oleva tytär myös.
Neuvoistasi yx tavallinen oli meille suuri apu miten menetellä, ja mitä riskejä on olemassa.
Suuri KIITOS Sinulle !
Ottakaa nyt kuitenkin huomioon, että te - toisin kuin alkuperäinen avopari - kuulutte toistenne perijöinä 3. veroluokkaan, missä perintövero 1. luokkaan verrattuna on kolminkertainen (nykylain mukaan).
Maistraatissa kyseinen toimenpide kestää 5 minuuttia, eikä satu eikä maksa mitään.Jos ei siis kirkkoon halua.
Netistä saat avioliiton esteiden tutkintapaperin, joka toimitetaan vähintään viikkoa ennen maistraattiin.
Ihmiset on tässä romanttisessa vaalenpunaisessa hää-hässäkässä unohtanut, miksi avioliitto on olemassa. Just sitä verten, ettei alkuperäisen kysyjän ongelmia tulisi.
Ystäväni sairastui kohtalokkaasti viime kesänä 36-vuotiaana kahden lapsen isänä. Isot talolainat, avoliitossa. Sairaala-pappi vihki sairaalassa, kun kummallekin osapuolelle valkeni, mitä pahimmillaan asioiden tila teettää.