Oon seurustellut nykyisen poikaystavani kanssa noin vuoden verran ja hanella on lapsi (4v, tytto) edellisesta suhteesta. Alussa meni ihan hyvin, ja lapsi ja mina oltiin hyvia "kavereita" se halus aina etta leikin sen kanssa ja itsellani oli hyva suhtautuminen siihen.
Nykyaan tuntuu jotenkin silta, etta aina kun tytto on isansa luona, niin haluun jonnekin muualle.. Tuntuu, etta olisin jossain muualla sen takia, etta tunnen itseni kauheaksi ihmiseksi jos alan tuntea jonkinlaista paheksumista poikaystavani lasta kohtaan.. viimeks kun se oli taalla, niin tytto sanoi, etta mina olen niinku sen aitipuoli.. musta tuntuu siis ihan hirveelta, kun ainut asia, mita siita pystyin ajattelemaan oli, etta en todellakaan oo sen aitipuoli.. etta en missaan tapauksessa oo tarpeeksi kypsa olemaan aiti omille, tai muiden lapsille.
En tiia mita voisin tehda, etta paasisin joistain tunteista, mitka vaikeuttaa meidan suhdetta ja saa tekee molemmille pahan olon.. en haluu jattaa tata miesta, se on mulle niin tarkee, mutta ehka se olis parasta sille ja sen lapselle.. :(
Nykyaan tuntuu jotenkin silta, etta aina kun tytto on isansa luona, niin haluun jonnekin muualle.. Tuntuu, etta olisin jossain muualla sen takia, etta tunnen itseni kauheaksi ihmiseksi jos alan tuntea jonkinlaista paheksumista poikaystavani lasta kohtaan.. viimeks kun se oli taalla, niin tytto sanoi, etta mina olen niinku sen aitipuoli.. musta tuntuu siis ihan hirveelta, kun ainut asia, mita siita pystyin ajattelemaan oli, etta en todellakaan oo sen aitipuoli.. etta en missaan tapauksessa oo tarpeeksi kypsa olemaan aiti omille, tai muiden lapsille.
En tiia mita voisin tehda, etta paasisin joistain tunteista, mitka vaikeuttaa meidan suhdetta ja saa tekee molemmille pahan olon.. en haluu jattaa tata miesta, se on mulle niin tarkee, mutta ehka se olis parasta sille ja sen lapselle.. :(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ero olisi ehdottomasti paras ratkaisu. Lapsettoman ei koskaan pitäisi alkaa seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia ennestään. Vain ihminen, joka itse on äiti tai isä, osaa pitää tarpeeksi etäiset ja muodolliset välit puolisonsa lapsiin. Hän kunnioittaa lasten omien vanhempien vanhemmuutta, ja tekee tilanteen käyttäytymisellään selkeäksi myös pienelle lapselle itselleen, joka ei ehkä asioita ymmärrä, koska ei edes muista aikaa ennen eroa. Toisten ihmisten lapsien kanssa ei pidä mennä leikkimään eikä seurustelemaan, sillä sellainen on kunniatonta.
Höpöhöpö!
PÄSSI... ei noin voi ajatella!
Tuskinpa tarvitsee sinun pelata etta joku haluaisi seurustella sinun tai sinun lapsiesi kanssa.Jokaisella jolla on allia paassa antaa lapsellisten aikuisten rypea "fantastisessa" vanhemmuudessaan, nostavat kytkinta ja kaasuttelevat vapaille, vaipattomille apajille!
Sano lapselle, että et ole mikään äitipuoli, vaan hänen isänsä ystävä, ja että tahdot olla myös hänen ystävänsä. Lapsi ei tarvitse mitään äitipuolta, koska hänellä on oma äiti ja sinähän et vielä ole edes naimissa hänen isänsä kanssa. Mutta ystäviä kaikki niin suuret kuin pienetkin tarvitsevat.
Minusta isän uusi vaimo on äitipuoli vain siinä tapuksessa, että lapsen oma äiti on kuollut ja uusi vaimo ottaa hänestä kasvatusvastuun.
Olen samaa mieltä, että isän naisystävä tai vaimokaan ei automaattisesti ole äitipuoli miehen lapsille. Eikä ainakaan, jos ei kukaan sitä tahdo. Se nyt vaan on joku jäänne menneisyydestä ,kun etenkin naisia kuoli nuorenakin synnytyksiin ym. ja lapsia ja taloutta hoitamaan otti mies uuden vaimon. Enäänhän se ei useinkaan mene näin, vaan niitä "lapsipuolia" saadaan uusperheiden kautta avioerojen seurauksena. Ja useimmiten tosiaan lápsen molemmat biovanhemmat ovat elossa ja hoitavat lapsen asioita. Se vanhemman uo voi sitten mielestäni olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä, ei sitä suhdetta sen hienommaksi muuta mitkään puolittelut. Itse en ole koskaan puhunut itsestäni äitipuolena, vaikka mieheni ex on kuollut. Minulla ei ole hänen lapsiensa huoltajuutta, enkä sitä ole koskaan kaivannut. Otan heistä vastuuta, kuten aikuisen kuuluu, mutta puhun heistä "mieheni lapsina", en lapsipuolinani. Ja miten hassulta tuo puolikas kuulostaakin =)
Ilmeisesti alkuperäinen kirjoittaja on aika nuori, koska puhuu poikaystävästä?! Itselläni on viimeksi ollut poikaystävä teininä ,sen jälkeen ne ovat olleet miesystäviä =)
Varmasti on nuorena, lapsettomana hankala suhtautua luontevasti, riittävän läheisesti mutta riittävän etäisesti kumppaninsa lapseen, kun se tuntuu olevan kovin vaikeaa vanhemmalla iällä, vaikka itselläkin olisi lapsia
Kiitos viestistasi, kylla tasta varmaan viela opin suhtautumaan oikealla tavalla, ja auttaa todella paljon lukea toisten kokemuksia!
Oon kylla nuori, 21- vuotias ja vaikka mies onkin 7 vuotta vanhempi, niin kutsun sita poikaystavaksi.. kai oon viela niin lapsenmielinen ;)
Mutta siis tama miehen ex oli kai siis sanonut talle lapselle, etta olen nyt hanen aitipuolensa, mita en tiennyt aikasemmin.. kun ihmettelin, etta mista se lapsi edes tietaa mistaan aitipuolista mitaan. Oon samaa mielta, etta voi olla tarpeeks laheinen ja tarpeeks etainen niin, etta lapsella lapsi voi luottaa muhun, mutta silti tuntea, etta silla on molemmat aiti ja isa, ketka ovat ensisijalla hanelle.
Heippa!
Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu, sillä omalla "poikaystävälläni" (joka myös itseäni 7v. vanhempi) on 4v. poika. Olemme nyt seurustelleet noin 2,5 vuotta... Aivan aluksi oli hienoa, kun miehellä oli lapsi, mutta jossain vaiheessa tuli tosiaan se kyllästyminen. Meillä ei koskaan ollut yhteistä aikaa, lapsi oli ja on edelleen paljon miehellä vaikka elatusmaksut maksaakin. Nykyään kuitenkin tilanteeseen on oppinut jo sopeutumaan ja kaikki on parempaan päin. Silti usein mietin, että pitäisikö vain katsella niitä lapsettomia miehiä... silloin voisi olla jolle kulle numero yksi eikä aina vasta korkeintaan toinen.
Toisaalta, kun miehellä on lapsi, jos teille/meille joskus tulee yhteisiä lapsia on mies jo se kokeneempi osapuoli lastenhoidossa ;)
on näiden eksien ihan ikiomaa juttua..., silloin kannattaa istua alas lapsen viereen, ottaa kädestä hellästi ja sanoa, että kuule, kun sinullahan on jo oikea äiti, niin ei ole ketään toista äitiä olemassakaan - me täällä ollaan vaan isin rakkaita molemmat.
Joo, oon samaa mielta, etta kyllahan siihen varmaan sopeutuu..
mutta myos valilla oon miettinyt tota, etta minkalaista se olis jos olis jollekin se ainut, ainakin vahan aikaa ennen kun sitten ehka jossain vaiheessa tulis yhteisia lapsia. Mietin, etta olisiko se parempi, etta kokis kaiken yhdessa ensimmaista kertaa.. et kaikki ois uutta molemmille ja siina sita sitten oppis.
Toisaalta jos siis saataisiin yhteisia lapsia, niin niinkuin sanoit, vois tuoda jonkinlaista turvantunnetta se, etta toinen on jo sen kokenut, tietaa mita on meneillaan ja miten pitaa menetella.. mutta sitten kun ajattelee noin, niin mulle tulee sellanen ajatus mieleen, etta jos toinen jo tietaa kaiken, niin itelle voi tulla aika avuton olo. Siis saattaa olla, etta tuntee ittensa jotenki turhaks kun ittelle kaikki on aivan uutta ihmeellista.. No.. ehka vaan ajattelen liikaa? pitais varmaan rauhottua :)
Ihana kuulla että muillaki on samanlainen tilanne.:D oon miettiny kans monta kertaa kuinka helppoa olis jos seurustelisin lapsettoman miehen kanssa, mutta tullu aina samaan tulokseen että rakastan miestäni ja myös hänen lastaan (2½v., silloin kun alettiin seurustella oli 1v.) niin paljo että en pystyisi enää lähtemään. Ja jos meille ero tulee joskus niin se tulee olemaan tosi rankkaa.:( monesti tulee niin ulkopuolinen olo kun en tavallaan tiedä mitään vanhemmuudesta, mutta koska lapsi ei muista aikaa ku mua ei ollu niin se helpottaa ku tietää että oon lapsellekki tärkeä.:) monet puhuu että oon lapsen äitipuoli mutta meille on ollu alusta asti selvää että puolikkaita ei oo, ja vain yksi isä ja äiti niin kauan kun ovat elossa..mutta jos saisin uudestaan valita, en pakosta rupeaisi samaan härdelliin. vaikka tämä antaakin paljon mutta hajottaakin mielettömästi.:/ odotan vain että saan joskus oman vauvan joka sanoo mua äidiksi.
Mukavaa lukea että kohtalotovereita löytyy! Itse olen seurustellut mieheni kanssa n.1,5v ja miehellä 3-vuotias lapsi. Koko tämän ajan tunteeni lasta ja tätä tilannetta kohtaan ovat heitelleet melkoisesti, välillä tuntuu ihan hyvältä, mutta taas välillä on sellainen fiilis että ehkä olisi hyvä vaan etsiä lapseton mies. Harmittaa kun mies ei tajua että lapsettomalla osapuolella voi olla hankaluuksia tottua tällaiseen tilanteen, pitää välillä jopa itsekkäänä ja lapsellisena. Toivon ja uskon että tulevaisuudessa tulen tottumaan paremmin tähän lapseen...
Lasta nähdään tällähetkellä aika harvoin,mutta pian tilanne tulee muuttumaan siten että lapsi on mukana kuvioissa ainakin joka toinen vkl. Se aika tulee varmasti sitten näyttämään että miten sopeudumme tähän tilanteeseen koko porukka. Olen vielä kuitenkin nuori (24) joten, jos tilanne näyttää siltä että homma tuntuu pelkältä alamäeltä, on ehkä parempi sitten miettiä asiat uudelleen. Mutta tsemppiä kaikille!