Heikko oppilasaines

On ollut paljon puhetta vastavalmistuneiden osaamisen tasosta. Myös AMK:n opetuksen laatua on kritisoitu.

Minusta hämmästyttävän vähälle on jäänyt se tosiasia, että pääsyy löytyy opiskelija-aineksesta: Jotta opetusministeriön tavoitteeseen korkeakouluttaa 70 % ikäluokasta päästään, tulee ovet korkeakoulutukseen aueta älykkyysosamäärällä n 85 - 90. Tuolla älykkyydellä täytyy myös pystyä valmistumaan ja opetuksen taso on mitoitettava sen mukaiseksi.

Vielä 15 vuotta sitten seula korkeakouluihin ja opistoihin oli paljon tiukempi.
5753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Opiskelen itse ammattikorkeakoulussa ja olen todella järkyttynyt oppilaiden tasosta,pölkkypäitä ylioppilaita mitä eivät tiedä mitä elämältään haluavat ja aivottomia amiksia jotka eivät tajua latinan termejä..itse olen kulttuuripuolen amis ja tunnen itseni kyllä pirun fiksuksi luokkalaistemme joukossa. Yksikin meidän luokan aikuisopiskelijoista valitti ryhmätyötä tehdessä ettei saa käyttää "hienoja" sanoja kun hän ei tajua

Äänestä
  • vuosina nähty, että ns. heikompi, motivoitumaton oppilasaines putoaa sekä AMK:sta että yliopistoista pois - eli jättää opiskelut kesken.

    Äänestä

Totuus on vielä karumpi. "Fiksummasta" väestönosasta kaikki eivät syystä tai toisesta hakeudu korkeakoulutukseen. Heidän tilalleen joudutaan ottamaan väkeä "tyhmemmästä" puoliskosta, jolloin korkeakoulutukseen pääsee esittämääsi huomattavasti alhaisemmallakin älykkyydellä. Muuten ei 70 % tavoite voi toteutua.

Äänestä

Eipäs nyt kritisoida ihmisiä noin rankasti. Opiskelijoitahan on moneen lähtöön, ja niin pitääkin olla. Itse aloitin tänä syksynä amk:ssa, sitä ennen tehnyt timpurin ja sähköasentajan hommia. Eli ns. "duunari", ja ylpeä siitä. Oma mitattu älykkyysosamäärä on 138.

Äänestä

Siinäpä se! Ei ihme jos jotkut koululaiset palstoilla itkevät opiskelun vaikeutta ja toiset sen helppoutta. Tasoerot ovat aivan liian suuret pääsyvaatimusten romahdettua.

Onko ihme jos opettajat turhautuvat kun kaiken maailman tampioistakin täytyy leipoa insinöörejä vaikkei mitään edellytyksiä olisi olemassa. Koko insinöörinimike on kärsinyt inflaation ja on nykyisin lähinnä vitsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korkeakouluissa kirjoitti:

On ollut paljon puhetta vastavalmistuneiden osaamisen tasosta. Myös AMK:n opetuksen laatua on kritisoitu.

Minusta hämmästyttävän vähälle on jäänyt se tosiasia, että pääsyy löytyy opiskelija-aineksesta: Jotta opetusministeriön tavoitteeseen korkeakouluttaa 70 % ikäluokasta päästään, tulee ovet korkeakoulutukseen aueta älykkyysosamäärällä n 85 - 90. Tuolla älykkyydellä täytyy myös pystyä valmistumaan ja opetuksen taso on mitoitettava sen mukaiseksi.

Vielä 15 vuotta sitten seula korkeakouluihin ja opistoihin oli paljon tiukempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu