Neuvoja

Olen huolissani ystävästäni, johon olen tutustunut puolitoista vuotta sitten. Emme ole koskaan tavanneet, olemme nettiystäviä.
Kuinka löydän hänet, kun en tiedä kuin etunimen, asuinpaikan, entisen ammatin, käytöstä poistetun salaisen matkapuhelinnumeron, salaisen kotipuhelinnumeron, edesmenneen vaimonsa etunimen, hänen ammatin ja hänen kuoleemaansa johtaneet traagiset tapahtumat.

Mitään tietoja ei minulle luovuteta, kun en ole lähiomainen. Osaako kukaan minua auttaa, tämä epätietoisuus on raastavaa!?
9563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

juuri tätä nettimaailmaa...sellaista se vain on että kun netissä tutustutaan , niin se riski on aina että toinen saattaa häipyä kuin pieru saharaan, ja se on helppoa nettimaailmassa, koskaanhan ei voi olla edes varma että mikään tai kukaan täällä on sitä mitä sanoo olevansa, vähän vaikeaahan tuo nyt tuntuu olevan , koska sillä sinun nettiystävälläsi tuntuu kaikki olevan kovin salaista jo muutenkin.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi, mutta sen saadessani vasta ymmärsin, että en osannut oikein kertoa suhdettamme.

    Kyse on ollut ns. tukena olemisesta ihmisen vaikeina aikoina, eikä minulla ole ollut tarvetta henkilökohtaisuuksiin sen tarkemmin. Nyt vain pelkään jotain vakavaa sattuneen hänen sairastuttuaan aika vakavasti keväällä. Ymmärsin toipumisen olleen kuitenkin jo hyvässä vauhdissa. Ja nyt sitten tämä kahden kuukauden hiljaisuus.

    Äänestä

  • Hanne kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi, mutta sen saadessani vasta ymmärsin, että en osannut oikein kertoa suhdettamme.

    Kyse on ollut ns. tukena olemisesta ihmisen vaikeina aikoina, eikä minulla ole ollut tarvetta henkilökohtaisuuksiin sen tarkemmin. Nyt vain pelkään jotain vakavaa sattuneen hänen sairastuttuaan aika vakavasti keväällä. Ymmärsin toipumisen olleen kuitenkin jo hyvässä vauhdissa. Ja nyt sitten tämä kahden kuukauden hiljaisuus.

    ei ollut loukata, anteeksi ja kiitos selvennyksestä, vaikka kuinka mietin en nyt oikein keksi keinoja sinulle ystäväsi löytämiseksi, ymmärrän että asia varmasti vaivaa...

    Äänestä

Tuo on kyllä todella hankalaa, kun ei tiedä kuin etunimen, jos tietäisit yhtään missä hän on ollut työssä tms. mistä voisi lähteä tekemään salapoliisin työtä. Varmasti olet tosi huolissasi, jos suhde on ollut toisen tukemista ja itse olet kokenut sen tärkeäksi. Itse kerran lopetin vain nettiystävyyden yhden miehen kanssa, emme mekään tietäneet kuin etunimet. Hän tiesi sähköpostiosoitteeni, hänkin oli huolissaan ja lähetti sähköpostia ja kysyi ettei vain ole tapahtunut mitään. Olisi pitänyt varmaan vähän selittää, ettei enää halunnut kirjoitella. Toivon että löydät ystäväsi vielä!

Äänestä
  • Tiedän entisen työpaikankin, mutta sieltä ei anneta tietoja. Tässähän se ongelma onkin.

    Haluaisin jokaiselle muistuttaa, kuinka tärkeää on ilmoittaa reilusti, jos haluaa katkaista yhteydenpidon jostain syystä. Meillä oli sopimus tästä ja luotan hänen rehellisyyteensä.

    Äänestä

  • Hanne kirjoitti:

    Tiedän entisen työpaikankin, mutta sieltä ei anneta tietoja. Tässähän se ongelma onkin.

    Haluaisin jokaiselle muistuttaa, kuinka tärkeää on ilmoittaa reilusti, jos haluaa katkaista yhteydenpidon jostain syystä. Meillä oli sopimus tästä ja luotan hänen rehellisyyteensä.

    kanssasi, että myös yhteydenpidon lopettamisesta pitäisi ilmoittaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki eivät ole yhtä empaattisia kuin sinä.

    Jos ystäväsi on välillä ollut sairaalassa, eikä koe enää tarvitsevansa sinua, hän ei ehkä tule ajatelleeksi Sinun tunteitasi. Ymmärsin, että sinä olisit koko ajan ollut enemmän antavana ja hän vastaanottavana osapuolena.

    Oletko tullut ajatelleeksi, mitä ystäväsi ajattelisi jos saisit yhteyden häneen?
    Hän on halunnut pitää yhteytenne virtuaalitasolla. Mielestäni on vaara, että kaivamalla ystäväsi esiin sotkisit kuviota pahastikin.

    Ehdotan, että jatkat omaa elämääsi ja annat ajan kulua. Ystäväsi ottaa sinuun yhteyden, jos haluaa. Maailmassa tapahtuu monenlaisia asioita ja joskus on hyvä jättää joitain asioita sovinnolla taakseen, varsinkin ellei oikeastaan mitään ole tehtävissä.

    Muista, että ihmiset voivat olla tosi ajattelemattomia ja sinun huolesi voi olla täysin aiheeton. Ehkä ystäväsi on vaan itsekkyyttään "unohtanut" sinut tai haluaa unohtaa tietyn vaiheen elämässään ja sinä kuulut siihen.

    Lähde ulos aurinkoon ja hymyile. Ehkä huolesi kaikkoavat vähitellen ja mielesi saa rauhan. Sinä olet tehnyt parhaasi. Pitää osata myös päästää irti.

    (En halua loukata, ja puhun taas kerran asioista, joista en voi kaikkea tietää. Halusin antaa sinulle ajattelemisen aihetta. Vain sinä tunnet tilanteen ja toimit hyväksi katsomallasi tavalla.)

    Äänestä

  • sa4ru5 kirjoitti:

    Kiitos teille myös Optimisti-Orvokki ja Realisti viesteistänne. Juuri noita samoja ajatuksia olin itsekin ajatellut, että olen tehtäväni tehnyt ja voin nyt väistyä. En tietenkään itse koskaan jättäisi ystäviäni tällä tavalla, aina kertoisin tilanteeni.

    Muutama päivä sitten sain kuin kohtalon oikusta lukea sellaista, mikä käänsi mieleni takaisin ystäväni kohtaloon ja pyörsin päätökseni luopua. Onko hän mahdollisesti kuollut? Sitäkin tässä nyt yritän selvittää.

    pian luopua ja antaa itsellesi luvan "unohtaa".

    Itse mietiskelen vieläkin aina välillä yhden iäkkään ystäväni viimeisten vuosien kohtaloa.

    (Tutustuin häneen, kun hän oli meillä jonkin aikaa lastenhoitajana. Hän oli tosi mielenkiintoinen persoona ja ehkä monille liian suorasukainen, koska hänellä ei ollut montaa ystävää. Itse pidin hänestä aidosti ja hänen rehelliset omaperäiset ajatuksensa tuottivat usein iloa. Arvostin rehellisyyttä ja hyväksyin hänen oikeutensa erilaisiin näkemyksiin asioista, joskus jopa oman perheeni elämästä. Hän ei yleensä tarkoittanut pahaa sanomisillaan. Useimmiten keskustelimme sitäpaitsi ihan muista mielenkiintoisista asioista.)

    Hän oli eläkkeelle jäänyt uskomattoman reipas, varakas ikäneito ja yhtäkkiä hänen elämäänsä astui sisarenpoika Ruotsista. Poika oli nelikymppinen työtön ja laiska huolttio, joka asettui asumaan tädin luokse täysihoitoon sekä esitti erilaisia vaatimuksia palveluista ja hankinnoista, joita täti nöyrästi suoritti. Ehkä tädistä oli mukavaakin, että hänellä oli luonaan jatkuvasti joku ihminen, vaikka kiittämättömänä ja vaativana passattavanakin. Luultavasti perintöjä kärkkyessään mies suhtautui avoimen vihamielisesti tädin kaikkiin ystäviin.

    Olin viimeinen neidin ystävistä, joka jaksoi vierailla ja pitää yhteyttä. Hän itsekin soitteli ja kävi kylässä, kun hain hänet. Kun neiti joutui sairaalaan, kävin hänen luonaan ja tapasin hänet silloin myös viimeisen kerran. Kun hänet kotiutettiin, en enää saanut yhteyttä vaikka yritin. Puhelimessa kuului viesti: "Tähän numeroon ei oteta puheluja!" Kun kävin soittamassa ovikelloa, kukaan ei tullut ovelle. Otin yhteyttä viranomaisiin, mutten tietenkään saanut mitään tietoja. Luvattiin kuitenkin, että joku käy tarkistamassa tilanteen. En vieläkään tiedä ko. henkilön kohtaloa ja se painaa välillä mieltä. Ajattelin, ettei todennäköisesti olisi mahdollista, ettei hän olisi halutessaan päässyt soittamaan minulle. Uskon, että hän on jo kuollut, enkä ole enää edes uteliaisuuttani käynyt katsomassa oven takana tai kysellyt hänen peräänsä. Ehkä alan tutkia huomenna, mihin hänet on haudattu.;)

    On vaan hyväksyttävä, ettei voi kantaa vastuuta muiden kuin omasta elämästään ja jatkaa sen elämistä.

    Äänestä

ettei toisten tietoja anneta kenellekään työpaikoilta tms paikoista.
Eipä taida olla muuta kun odotella hänen omaa yhteydenottoaan.
Jos hän nyt olisi ollut esim. jossakin laitoksessa(sairaalassa) pitemmän aikaa, ja saisit sen tietoosi? Mitä tekisit, menisitkö kenties katsomaan? Ehkä et, olittehan vain nettituttuja, eikä olisi soveliasta tehdä sellaista yllätystä kenellekään.
Nuo poistetut salaiset puhelinnumerot viittaavat siihen, että henkilö "haluaakin poistua" entisestä ja aloittanee jotakin uutta...
Neuvoisin jättämään hänen etsimisensä ja tosiaankin vain odottelemaan jos hän omasta halustaan ottaa jonakin päivänä yhteyttä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hanne kirjoitti:

Olen huolissani ystävästäni, johon olen tutustunut puolitoista vuotta sitten. Emme ole koskaan tavanneet, olemme nettiystäviä.
Kuinka löydän hänet, kun en tiedä kuin etunimen, asuinpaikan, entisen ammatin, käytöstä poistetun salaisen matkapuhelinnumeron, salaisen kotipuhelinnumeron, edesmenneen vaimonsa etunimen, hänen ammatin ja hänen kuoleemaansa johtaneet traagiset tapahtumat.

Mitään tietoja ei minulle luovuteta, kun en ole lähiomainen. Osaako kukaan minua auttaa, tämä epätietoisuus on raastavaa!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu