teen esseetä hyvästä ja huonosta itsetunnosta.
ja siksi haluaisinkin kuulla miten huono itsetunto sai alkunsa?ja miten se on vaikuttanut sinun elämääsi? olisi kiva kuulla erilaisia kertomuksia myös siitä jos lapsena kärsit huonosta itsetunnosta niin saitko nostettua sitä hyväksi?? kaikki kertomukset ovat tervetulleita.
ja siksi haluaisinkin kuulla miten huono itsetunto sai alkunsa?ja miten se on vaikuttanut sinun elämääsi? olisi kiva kuulla erilaisia kertomuksia myös siitä jos lapsena kärsit huonosta itsetunnosta niin saitko nostettua sitä hyväksi?? kaikki kertomukset ovat tervetulleita.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vastaan nyt kuitenkin, vaikka kysely suunnattu nuorille, mutta omalta kohdaltani huono itsetunto rajoittaa elämää.
Minun huono itsetunto sai alkunsa reippaasti alkoholia käyttävistä vanhemmistani. Työnsä hoitivat kyllä, mutta aluksi viikonloput menivät kosteissa merkeissä ja rajuissa riidoissa. Myöhemmin myös viikolla ottivat tosi usein.
Muutimme myös usein paikkakuntaa ja aina uusi sopeutuminen uuteen kouluun.
Paikkakunnan vaihdoista aiheutui myös koulukiusaaminen, joka nakersi todella paljon itsetuntoani murrosiässä.
Tietynlainen herkkyyteni myös varmasti osaltaan asiaan vaikutti.
En ole saanut nostettua itsetuntoani hyväksi. Vaikea kohdata uusia ihmisiä ja töissäkäynti jotenkin ahdistaa. Yleensä ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ahdistavaa. En uskalla tehdä sellaisia asioita kuin haluaisin.
Jonkinlainen möykky sisälläni kaikenaikaa.
kun vastasit ja ei ole yksin tarkoitettu vain nuorille. itse olen myös joskus kärsinyt huonosta itsetunnosta ja voin sanoa että tein töitä että sain sitä hyväksi.se onkin todella vaikeaa kun itsetunto viedään jo lapsena.toivon sulle kaikkea hyvää ja toivon myös että jonakin päivänä saisit itsetuntoasi hyväksi. muista että me kaikki ollaan aivan ainutlaatuisia ihminen jokainen!!!!
olen lukiossa. Minun huono itsetunto,johtuu varmaankin alkoholisti isästäni(suvussa paljon alkoholisteja)En ole ujo enkä myöskään erityisen vahva persoona. Minusta on tullut sellainen alistuja äitini haukkuu minua usein ja koulussa en osaan pitää puoliani. Minua yksin kertaisesti vihataan. Olen myös hyvin herkkä minua ärsyttää jos joku sanoo jotenkin luokkaavasti minulle koulussa tai kotona, mutta en osaa sanoa vastaan siihen,koska minulla on huono itsetunto.
Kotikasvatus, koulu ja kirkkoväärtit murtavat lapsilta ja nuorilta itseluottamuksen.
"Pidät vain suusi kiinni ja vastaat vain, jos sinulta jotain kysytään". Tällä tavoin ei paljon rohkaista nuorta olemaan jotain mieltä jostakin.
Koulussa ja kotona voisi lapsia rohkaista väittelemään ja pitämään kannastaan kiinni.
Ehkäpä sitten joskus...
ei sitä tarkkaan voi tietää koska ja miten se on lähtenyt liikkelle mut must tuntuu et(ainakin ittelläni)se lähti siitä ku vaan tarpeeksi usein ja tarpeeksi usealta ihmiseltä sai kuulla olevansa paska ihminen. aluks se ei niin paljon vaikuttanu mut nyt vähän vanhempana on enemmän. mikään ei jaksa kiinnostaa ku tuntuu ettei osaa kuitenkaa eikä viitti edes yrittää. ja kun ei jaksa edes yrittää niin ei voi edes oppia mitään :)
vaikeaa mut aina pitää muista et ihmiset jotka haukkuvat eivät kuitenkan ole sen parempia kuin me muutkaan.on niin helppo haukkua ihmistä kun on olevinaa itse niin täydellinen ja näkee vikoja muissa kuin itsessään!! ei kannata pilata elämäänsä muiden takia sillä he eivät ole sen arvoisia.ja monesti kun ihmiset haukkuvat heidän omat elämänsä sattvat olla niin huonossa jamassa että on pakko nähdä vaivaa muista!! kannattaa jättää omaan rvoonsa. helppoa se on sanoa tiedän mut helpompaa on kuitenkin elää kun ei välitä siitä mitä muut ajattelevat susta. meissä kaikissa on kutenkin hyvää!!!
Moikka!
Olen 18 vuotias opiskelija tyttönen.
Minulla on ollut huono itse tunto jo kolmannesta luokasta lähtien.
Olen aina ollut tukeva, ja jonka takia minua on kiusattu koulussa niin kauan kuin vain muistan.
Myös se, että en pidä itseäni kovinkaan viehättävänä, ei auta itsetunnon kohottamiseen ollenkaan.
Seurustelen myös itseäni pari vuotta vanhemman, kultaisen miehen kanssa. Hän sanoo minua kauniiksi ja ihanaksi. Mutta silti en pysty itse pitämään itsestäni.
Myös rintojeni eri kokoisuus heikentää itsetuntoani. Masennun kovasti kun ostan esim. uusia liivejä itselleni.
Ja suuresti minua raastaa, kun oma PIKKUVELIKIN haukkuu minua. Se jos mikä satuttaa ja loukkaa suuresti.
Tässä ei toki ole kaikki, mutta en viitsi tähän kaikkea irjoittaa, jotta jaksaisitte lukea.
Mutta itsetuntoni on jossain kateissa. Enkä löydä sitä.
Jos edes kerran saisin vaikka pukeutua kauniisti, muodikkaasti kouluun, itsetuntoni nousisi kun ei tarvitsisi hävetä vanhoja vaatteita joita käytän päivästä toiseen.
Nyky nuoret ovat todella ilkeitä, ainakin osa.
Haukuvat toisia välillä todella ilkeästikkin.
SE on henkistä ja fyysistä.
Poikani on saanut jo vauvasta asti paljon huomiota, on ainut lapsi ja jonkun verran lellittykin. Eli ei voi johtua huomionpuutteesta, mutta on kovin herkkä ja itsetunto nollassa. Koko ala-asteen ajan ollut vaikeuksia saada kavereita, yrittää kyllä itse kovasti, ehkä liikaakin (välillä taas sitten toppuuttelen, että älä ala kerjäämään kavereita, äläkä välitä, jos lupaavat tulla esim. kotiin ja sitten taas poika joutuu pettymään, kun ei tullutkaan). Lopuksi aina jää yksin. Ei soi puhelin eikä ovikello. Harrastuksissakin käy, mutta yhtään kaveria ei yrityksestä huolimatta tartu hihaan. Kaikilla kait si jo on kaverit, eikä poikaani siis "tarvita"??? Kamala seurata vierestä, kun poika alkaa jo luovuttaa - mitä teen. Olen jo yrittänyt omalta osaltani kaikkea, eikä poikakaan enää halua oikein enää yrittää...
joitakin neuvoja ja toivon että niistä on jotakin apua sulle ja pojallesi? halaa ja kerro että välität/rakastat,kerro että hän on ainutlaatuinen ja hyvä kaikessa mitä tekee.kehu päivittäin ja kerro että vielä tulee kavereita hälle jotka välittävät.anna pojallesi aikaa ja vie häntä kivoihin paikkoihin.mulla toimi tämä oman poikani kohdalla jolla oli vähän sama tilanne kuin teillä.aikaa se vei mutta kannatti..voit myös viedä poikasi puhumaan jollekkin ammattiihmiselle..koska lapset monesti eivät kerro kaikkea vanhemmilleen varsinkaan niitä kipeitä asioita...siellä voi olla takana ihan mitä vaan mistä hän ei halua kertoa taikka uskalla.. oma poikni on nyt 18 vuotta ja omistaa todella hyvän itsetunnon... hienoa tuntea että onnistuin valamaan rohkeutta silloin.. toivon että kaikki menee teillä parhain päin ja poikasi saa itsetuntoaan nostettua!!! älä anna poikasi missään nimessä luovuttaa!!
Olen ollt pienestä asti hyvin ujo, minulla ei ansimmäisen viiden ikävuoden aikana ollut kuin yksi kaveri, joka hänkin kiusasi. Ainoat muistikuvani ovat kuinka hän jollakin tavalla satutti minua (fyysisesti)
Kouluun mennessä olin paljon yksin, minulla oli yksi hyvä kaveri ja jos hän ei ollut koulussa, olin yksin. Annoin toisten kiusata ja naljailla enkä uskaltanut sanoa mitään. En tiedä miksi näin oli, ehkäpä vanhempani eivät olleetkaan valmiita saamaan lapsia, ehkäpä ensimmäisessä kodissani ollut tarpeeksi ikätovereita.
Yläasteella minulla oli jo useampi ystävä, mutta koska en ollu kuten he, eivät he hyväksyneet minua täysin. Aina vaan kuului "miks sun pitää olla niin synkkä" "ooksä saatananpalvoja?" Äidiltäni tuli samanlaista palautetta. Pintamuoti ei kiinnostanut, mutta en uskaltanut olla oma itsenikään. Ihmiset ovat myös hyvin ennakkoluuloisia ja tekevät vääriä johtopäätöksiä ulkonäön perusteella, eivätkä edes vaivaudu katsomaan syvemmälle.
Nyt olen jo korkeakoulussa ja uskallan olla just sen näköinen kun huvittaa. Lukiossa sain rohkeutta tuoda persoonani esille. Vanhempanikin ovat hyväksyneet minut, kun ymmärtävät ettei kyse ollutkaan siitä mitä he luulivat (saatananpalvonta). Nyt erikoinen ulkonäköni saa osakseen ihailua, mutta joskus myös kummkasuvia katseita, joskus jopa haukkuja, mutta ei se haittaa! Minä olen tällainen ja ylpeä siitä!
kiva kun uskallat ja olet just se oma itsesi=) niinhän sen pitää ollakkin...itse vaikka ikää onkin niin olen aina ollut ja pukeutunut just niin kuin olen halunnutkin!! mulla on tatuonteja ja nenäkoru,,myös korvissö lävistyksiä..enkä koskaan ole välittänyt siitä mitä musta ajatellaan!! tärkeintä on se että saat olla just se mikä haluat niin pukeutumiselta kuin muutenkin. aitous on mun mielestäni valttia...itse en voi sietää ihmisiä jotka menevät massan mukana koska maailma sitä vaatii ja odottaa meiltä...,onet menevät massan mukana koska ei uskaletta olla omia itseään.. ja aina ollaan arvostelemassa pukeutumisen ja olemuksen vuoksi...mut koskaan ei nähdä sitä mikä ihminen on sisältä!! tsemppiä teille kaikille..vaikka itsetuntonne on alhaalla niin muistakaa että kaikki me ollaan aivan ainutlaatuisi eikö niin =))
Sä varmaan olet tehnyt sen esseesi jo,mutta haluaisin vain kysyä että miten te/sä olet saanut sitten itsetuntosi takaisin ennalleen?
Olisiko jotakin pieniä elämän vinkkejä joilla saisi itsetunnon kohoamaan?
Mulla on ollut itsetunto jo pidemmän aikaa heikko ja tuntuu että se ei parane vaikka yrittäisi.. :( Yritystä on ollut mutta ei ilmeisesti tarpeeksi.
Joten auta,mä todellakin haluaisin olla taas oma itseni. Vanha iloinen itseni,joka ei vihaa itseään turhaan.
-Kiitos-
kun kirjoitit!
olen kyllä jo esseeni tehnyt mutta vastaa silti sulle... on tosi kurjaa kun tunnet noin ja itse olen joskus käynyt läpi saman valitettavasti.. kun itsetunto menee niin sitä on aika vaikea saada siihen mitä se oli ennen.. mut yritän antaa muutman hyvän vinkin jotka mua auttoivat ja auttavat edelleen kun joskus tulee se tuttu tunne etten ole mitään..ajattele näin.. olen mahtava tyyppi vaikka muut ajattelisivat muuta minusta..äläkä välitä muista ihmisistä vaan itsestäsi!! jos itsetuntosi on laskenut esimm.muista ihmissitä? niin ei kannata ajatella mitä muut sinusta ajattelevat!!! sillä aina muut ajattelevat susta jotakin on se sit hyvää taikka pahaa.. sillä sä olet sä ja arvokas joka tavalla...naura se on monasti hyvä lääke..kun tulee taas se päivä et itsetunto on nollilla niin katso vaikka hyvä ja hauska komedia... naura =)))
toitota itsellesi päivän mittaan että olet hyvä ja mahtava tyyppi!!! toivon että tästä on edes jotakin apua sulle ja voit koska vaan kirjoitella mulle jos siltä tuntuu sillä sekin kohottaa itsetunto kun on joku kelle kertoa taikka puhua...
Kiitos itsellesi että jaksoit vastata.
Juuh,yritän tässä kovaan kasvattaa itsetuntoani takaisin. Kaipailisin kovasti sitä takaisin. :)
Kyllä se muuten on ihan kohdallaan,mutta välillä se menee niin nollille että ihan ottaa päähän.
Mutta yritän kovasti. :)
Minä kirjoittelen jos tuleepi jotakin,uutta tai vanhaa.