Harrastuksia

Mikähän olisi ikäihmisen harrastus?
Olen käynyt noissa eläkeläis piireissä,
ja siellä on ryhmiä jotka harrastavat,
aina jotakin.
Kun taas on sellaisia jotka eivät harrasta
yhtään mitään, toisilla on huonot jalat,
tai muuten sairauksia jotka estävät kaiken
heidän mielestään, mutta olettaisin, että aina
jotain voisi tehdä.
Mielestäni ei saisi jäädä paikalleen lötköttämään. Siinähän menee jo mielikin aivan maahan. Eivät kaikki uskalla ees tietokonetta
käyttää, vaikka iän puolesta aivan hyvin
voisi opetella.
Mutta eihän kaikki ole samanlaisia, joillakin ei ole varaa hankkia koko konetta.
Tässä nyt vain juolahti mieleeni tälläinen asia,
kun kävin eilen illalla eläkeläisissä.
9545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Läheltäkin löytyy kivoja kohteita. Esim Virossa ja Ruotsissa.

Äänestä
  • pelaan "RUMMY PELIÄ" se aivot notkistaa.Lenkkeilen,matkustelen.

    Äänestä

  • Siinähän se on, kun kaikilla ei ole varaa matkustella, on pienet eläkkeet ja sairaudet vie niin mielialan pohja lukemiin, ettei kai ole haluakaan.
    Ikäihmisten masennustilat ovat monasti ihan käsin kosketeltavissa, mutta mitä niiden eteen tehdään.

    Äänestä

  • Annastiina kirjoitti:

    pelaan "RUMMY PELIÄ" se aivot notkistaa.Lenkkeilen,matkustelen.

    Pelejä minäkin ehdottelin siellä, mutta ei kaikilla ole intoa pelata.
    Löysin kyllä neljä ikäihmistä jotka kiinnostuivat skipbopelistä, se on sellainen peli, että pitää mielen virkeänä ihan seurapelinä menee.
    Ja ei tarvitse kuin istuskella, ja aika kuluu rattoisasti.
    Mutta on taas jotka sanovat ettei ole ikänään mitään pelailleet.
    Keksiä nyt siihen sitten jotakin, mitä tehdään masennuksen eteen, ettei ikäluokkamme mene siihen pisteeseen ettei ole väliä enää millään.
    Matkailu kotimaassakin avartaisi paljon, täälläkin on vielä hyvin paljon näekemättömiä seutuja, ja myös kaunista.

    Äänestä

  • Anu.1 kirjoitti:

    kannattaisi tosiaan aina joskus jossakin kaupungissa vierailla. Hotelleilla on tarjouksia
    ja vaihteeksi on mukava mennä valmiiseen aamiais pöytään. Raha tuntuu riittävän ulkomaille paremmin, vaikka juna kyyditkin ovat nopeita ja mukavia suomessa.

    Äänestä

  • Anu.1 kirjoitti:

    Siinähän se on, kun kaikilla ei ole varaa matkustella, on pienet eläkkeet ja sairaudet vie niin mielialan pohja lukemiin, ettei kai ole haluakaan.
    Ikäihmisten masennustilat ovat monasti ihan käsin kosketeltavissa, mutta mitä niiden eteen tehdään.

    Suosittelen ikäihmisten jumpparyhmää, yhteislaulutilaisuuksia - ei ole pakko laulaa - voi kuunnella vaan, lukupiiriä tms.

    Äänestä

  • eevakaarina kirjoitti:

    Suosittelen ikäihmisten jumpparyhmää, yhteislaulutilaisuuksia - ei ole pakko laulaa - voi kuunnella vaan, lukupiiriä tms.

    Monet kiitokset vinkeistänne,
    menen eläkeläisiin tänään.
    Vien mukanani näitä ehdotuksianne,
    varmaan saadaan niistä paljon
    aikaiseksi.
    Allas-jumppa varmaan on hyvä, vierään
    rullatuolilla veteen liukumaa pitkin,
    ja siinä voi sitten polskutella.
    Kiitokset vielä kerran,on kiva huomata,
    että välitetään toisista.

    Äänestä

jokainen pienikin meno pitää ihmisen pirteänä. Jos satut löytämään mukavaa tekemistä niin oikein odotat seuraavaa käyntiä... Tuollaisissa kuin eläkelläisissä on aina jotain mielekästä ja itse voi ehdotella uusia ideoitaan. Toivotan sinulle oikein mukavia ja iloisia ystäviä "Paljon".

Angi*

Äänestä
  • on järjestetty jopa maksuttomia harrastus mahdollisuuksia. Jos on sydänliiton asiakas, voi käydä maksuttomassa vesijumpassa, jossa on aina ohjaaja paikalla vetämässä jumppaa.
    kotikaupungissani on erittäin edullinen kuntosalin käyttä, myös ohjaaja aina paikalla !
    Ei tarvitse pelätä ettei osaa käyttää laitteita !! Onpa jopa iha maksutonkin sali huonompikuntoisille !
    Kirjastot ovat mukavia tapaamispaikkoja, kun lähtee jonnekinpäin , harrastamaan, äkkiä tulee tuttuja ja silloin on kiva mennä jo uudestaan.
    monella on varmaan kaverin puute, eikä ole rohkeutta yksin lähteä mihinkään......
    Silloinhan se masennuskin iskee.. kun tuntuu ettei ole ketään, eikä kukaan välitä,ja käpertyy omiin oloihinsa murehtimaan ja miettimään !!
    Jopa ulkona kävely saa joskus ihmeitä aikaan , eikä maksa paljon

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anu.1 kirjoitti:

Mikähän olisi ikäihmisen harrastus?
Olen käynyt noissa eläkeläis piireissä,
ja siellä on ryhmiä jotka harrastavat,
aina jotakin.
Kun taas on sellaisia jotka eivät harrasta
yhtään mitään, toisilla on huonot jalat,
tai muuten sairauksia jotka estävät kaiken
heidän mielestään, mutta olettaisin, että aina
jotain voisi tehdä.
Mielestäni ei saisi jäädä paikalleen lötköttämään. Siinähän menee jo mielikin aivan maahan. Eivät kaikki uskalla ees tietokonetta
käyttää, vaikka iän puolesta aivan hyvin
voisi opetella.
Mutta eihän kaikki ole samanlaisia, joillakin ei ole varaa hankkia koko konetta.
Tässä nyt vain juolahti mieleeni tälläinen asia,
kun kävin eilen illalla eläkeläisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu