Jokainen joka hakee BB taloon , saati menee sinne on ottanut riskin että elämä muuttuu, mahdollisesti negatiiviseen suuntaan. Julkisuuteen joutuminen tuo väkisinkin esiin myös negatiivista asiaa. Ja joka ryhtyy kännäämään suorassa lähetyksessä, mahdollisesti miljoonan katojan edessä, on itse ottanut riskin ja on vastuussa. Humalassa tapahtuu paljon asioita jotka ei välttämättä kestäisi päivänvaloa. Niin se vaan menee. Yöllisestä kohelluksesta sen verran että Mika ja Sorella olivat kumpikin kännissä ja ryhtyivät yksissä tuumin halailemaan ja suutelemaan, sekä koskettelemaan vuoteessa. Videoklipin perusteella on mahdotonta sanoa nukkuinko Sorella todellisuudessa. Joskus naiset antavat takamuksen miehen eteen, ollakseen passiivisesti valmiina. Näin he eivät ole liian tyrkkyjä,mutta saavat silti hyödyn myös itse. Olisin hyvä nähdä video missä vaiheessa Sorella pukee housut takaisin takapuolensa päälle. Vai odottiko vielä MIkaa palaavan.Kumpikin oli aamulla tiedoton asiasta ja vaikuttivat hyvin tulevan toimeen. Mitä jos olisi asia mennyt pidemmälle. Mikä olisi ollut lopputulos. Sitä ei kukaan voi ennustaa. Jos ei kutsua päiväkirjahuoneeseen olisi tullut, niin mitä takeita siitä on että homma olisi edennyt loppuun asti. On normaalia että nuorella miehelle seisoo kun nainen makaa vieressä, eli sekään ei ole rikos. Mitään ei siis tapahtunut,eikä tiedetä olisiko koskaan edes tapahtunut.Sorella teki taktisen vedon kun liehitteli muutenkin suosittua poikaa. Härnäsi tahallaan. Mika luuli varmasti että nainen on aidosti valmis muuhunkin kuin pikku pussailuun, koska käöhmi itsekin mIkaa peiton alla. En syyllistäisi sen vuoski tässä vain yhtä osapuolta. Kyllä Sorella omalla toiminnallaan meni liian pitkälle, syyllistääkseen vain Mikaa. ja korostan vielä: mitään ei ehtinyt tapahtua.Joten rikosta ei ole tapahtunut. Joku raja ylittyi mutta se meni selvästi suuren humalatilan piikkiin. Elämä on.
Omasta vastuusta
vähäsen
5368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
etenee. Piste.
Aivan samaa mieltä, kumpikin tiesi mitä tulee tapahtumaan ja mihin tuo pussailu yms. johtaa...
Aikuiset ihmiset...
Mielestäni riittää jos he itse selvittävät asian keskenään... Tässä on taas ihmisiltä ns. suhteellisuudentaju hämärtynyt.
noinhan sitä perustellaan kun tehdään jotain mikä ylittää rikoksen ja hyväksikäyttön rajat..on se teko kännissäkin ja jokainen kantaa vastuun teoistaan..ihan niin kuin porvoon kirkon polttajatkin...nekin oli kännissä..joten sekö on sitten okei..jos ei hallitse itseään ei pidä juoda!
ei pantu.
Sorella käytti mikaa häikäilemättömästi hyväkseen. Aloitti seisottamisen ja sitten esitti muka nukkuvaa. Ainoa tarkoitus aiheuttaa hälyä ja päästä eroon ennakkosuosikista.
Mika voi syyttää itseään tyhmyydestä, että päästi sorellan sänkyynsä. Joskus pitäisi osata sanoa ei naiselle.
Oikeesti kaikki kolme (m,s,bb) yhtä paljon vastuussa. Eniten ehkä bb. Aikuiset ihmiset soheltaa kännissä ja bb haluaa otsikoita ja lisäkatsojia. Ja moralistit kauhistelevat tottakai tilannetta.