Sairasko?

Ystäväni noin kolme vuotias tyttökissa on eilis illasta lähtien ollut arka, hakeutunut piiloihin, sekä tänään kun ystäväni otti kissan syliin se virtsasi hänen paidalleen. Kissa ei ole aiemmin käyttäytynyt näin, eikä ole ilmennyt että se olisi pelästynyt mitään josta käytös aiheutuisi. Joten mistä tämä kissan outo käyttäytyminen voisi johtua??
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kissa minnekkään muualle?
Jatkuuko arkuus edelleen? Syökö/juoko kissa normaalisti? Onko kissa apaattisen oloinen?

Jos kissan on alkanut pissailemaan muuallekkin olisi hyvä ihan aluksi sulkea pois virtsatulehdus. Jos käytös jatkuu pitkään tai kissa ei syö/juo kunnolla tai alkaa juomaan normaalia enemmän niin suosittelen soittamaan eläinlääkäriin, he osaavat varmasti neuvoa ystävääsi.

On vaikea mitään yksittäistä syytä kissan toimintaan sanoa kun ei kissaa näe.
Toivottavasti syy selviää.

Äänestä

eläinlääkäriin ja mahd pikaisesti tietysti. päivystävä ell voi neuvoa puhelimessakin ja arvioida tilannetta.

kuulostaa joltakin sairaskohtaukselta tai muulta akuutilta sairaudelta.

Äänestä

Kiitos vastauksista. Kissa on jo ihan normaali, joten asialle ei vielä tehty mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sun_Oma kirjoitti:

Ystäväni noin kolme vuotias tyttökissa on eilis illasta lähtien ollut arka, hakeutunut piiloihin, sekä tänään kun ystäväni otti kissan syliin se virtsasi hänen paidalleen. Kissa ei ole aiemmin käyttäytynyt näin, eikä ole ilmennyt että se olisi pelästynyt mitään josta käytös aiheutuisi. Joten mistä tämä kissan outo käyttäytyminen voisi johtua??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu