mitä jos

Muistatteko millaista oli "nuorempana" ennen kuukautisia?! Enemmän tai vähemmän kireä olo, alakuloisuutta ja tulevaisuuden pelkoa. Ajatelkaa, jos sellainen olotila jatkuisi koko ajan! Minulla itselläni oli aikaisemmin kuukaudessa enemmän hyviä hetkiä. Oli vain kireys yms., jotka kestivät vain jotain 2-4 pv. Nyt tämä olotila sen kuin jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen. On alkanut jumalauta vaihdevuosioireet! Tällaista elämääkö sitten pitäisi elää vuodesta toiseen odottaen että kyllä tämä vielä joskus hellittää? Kamala murrosaika on koittanut! Jotenkin olen sitä mieltä, että ei lääkkeitä (niinkuin ei koskaan muulloinkaan mihinkään oireeseen ainakaan heti) mutta mitä on odotettavissa? Se,joka on kokenut alakulon ja kireyden tietää, ettei niin voi jatkua pitkään ilman, että tulee muita oireita tai että lähiympäristö kärsii. Ei kai ole tarkoitus, että läheiset saavat kärsiä ja ymmärtää ja joustaa, vaikka itse on pinkee kuin viulunkieli?
203505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen itse ajatellut samoja juttuja, mistä nyt kirjoitat. Samalla tavalla on mulla lisääntynyt "kurja" olo, joita ennen oli vaan pari pv menkkojen alla.

Omaan alakulooni pyysin lievää mielialalääkettä( ja kuulin, että niitä tosiaan voi käyttää vaihdevuosiapatiassa). Oloni on tasaisempi nyt ja siedän kremppanikin vähän paremmin. Eli mielialani on tasaantunut lääkkeen myötä. Hormonivalmisteita en käytä.

Äänestä
  • vaihdevuosioireisiin !

    miksi sekoittaa nuppiaan niillä, haluatko tasaiseksi lahnaksi ?

    Äänestä

  • ei mielialalääkkeitä kirjoitti:

    vaihdevuosioireisiin !

    miksi sekoittaa nuppiaan niillä, haluatko tasaiseksi lahnaksi ?

    Nykyisillä mielialalääkkeillä ei todellakaan tulla tasaiseksi lahnaksi. Eikä sekoiteta nuppia.

    Äänestä

  • Minä sain kans mielialalääkkeet, enkä tunne kyllä itseäni yhtään "hulluksi".
    Menofemiä olen syönyt nyt toista kuukautta.
    Kuukautiset tulee kyllä melkein ajallaan mutta
    hikoilut ja alakulo on vielä jäljellä.
    Missä on se iloinen minä ???

    Äänestä

  • toinen.. kirjoitti:

    Minä sain kans mielialalääkkeet, enkä tunne kyllä itseäni yhtään "hulluksi".
    Menofemiä olen syönyt nyt toista kuukautta.
    Kuukautiset tulee kyllä melkein ajallaan mutta
    hikoilut ja alakulo on vielä jäljellä.
    Missä on se iloinen minä ???

    vuosi sitten kun totesin et ne ei auta ja aiheuttaa vaan hypomaniaa. Saan niistä tarmonpuuskia mutta sisäistä ahdistusta ne ei paranna vaan antavan toimintakykyä ja kyllä ne jotenkin turruttaa...ei sillä tavalla kuin enne mutta kuitenkin. esim.Efexor, Cipralex ja Zoloft.

    Mulla alkoi vaihtarivaivat vaikuttaa mielialaan kun täytin 43v. Menkat jatkuivat silti tähän kesään saakka ja nyt on ihan karsee olo...ihan kamala.Olen niin syvällä jossain pimeässä etten nää mitään valoa missään.

    Totesin vaan viikko sit et tätäkö tää loppuelämä on ja tähänkö se elämä loppui. Olen ihan viraton tiskirätti tätä nykyä...
    En iloitse enää oikein mistään ja pelkään ja ahdistun kaikesta pienestäkin

    Sydän meinaa tosiaan tulla kurkusta nyt ulos kun kirjotan tätä...koen sellassia muljahduksia
    Onkohan ne vaarallisia?

    Ihan on pakko kysyä et loppuuko tää elämästä nauttiminen tähän? Jos tällane olo jatkuu niin sillai täs tulee käymään. Harmittaa niin kun olen vasta puolessa välissä 50:tä.Olis voinu vähän myöhäisemmäksi siirtyä

    Äänestä

  • mielialalääkkeet kirjoitti:

    Suosittelen lämpimästi käymään gynellä ja hakemaan yhdistelmähormoonit. Niitä voi aika huoleta syödä viisikin vuotta, minkä jälkeen ne vasta alkaa lisätä rintasyöpävaaraa. Tuossa sinun olotilassasi on 90 prosenttia enemmän riskiä sairastua tosi pahasti. ELÄMÄNLAATU ENNENKAIKKEA, ethän halua olla tuossa tilassa monta vuotta. Itse kärvistelin, kunnes ajattelin että paskat nyt hormoonit peliin, ei kai nyt hormoonit mitkä on pitänyt minua naisena näinkin kauan voi tappaa, olkoonkin keinotekoista mutta oma tuotanto on loppu ja sitä tarvitaan. Aivan kuten diabeetikot ottavat insuliinia, kun oma tuotanto ei onnistu ei sen kummempaa.Kokeile vaikka 3 kuukautta niin huomaat eron. Hyvää syksyä....

    Äänestä

  • hormoonit kirjoitti:

    lääkärin joka olis kanssani samaa mieltä? Kolmas lääkäri joka ei anna hormooneja mulle siks kun en ole viittäkymmentä ja menkat vast kesän pois. Paska juttu. Yksityiselle vois mennä mut paljonko se maksais jos ei tarttis ottaa kokeita? Ottasin terkkkarilääkärin kokeet mukaan. Pitääkö mammografia ottaa ennenku alkaa syödä hormooneja?

    Äänestä

  • mistähän löytäs kirjoitti:

    ennen hormoonien aloittamista otetaan mammografia, ja ultra, joten kyllä se jonkun verran maksaa n.150-200e, pelkkä gyne n.75e. Terkkarilääkärit eivät osaa näitä asioita kunnolla minkä vuoksi he eivät hormooneita alle viiskymppisille määrää. Minä otin terkkarilääkärin kokeet mukaan ja menin yksityiselle, joka totesi, että hormooneita tarvitaan oireet ovat niin pahat, vaikka kuukautiset tulevat vielä. Itsensä hoitoon täytyy vähän satsata, vaikka tiukille se ottaakin välillä, mutta näistä ei oikein muuten selviä.

    Äänestä

  • hormoonit kirjoitti:

    Suosittelen lämpimästi käymään gynellä ja hakemaan yhdistelmähormoonit. Niitä voi aika huoleta syödä viisikin vuotta, minkä jälkeen ne vasta alkaa lisätä rintasyöpävaaraa. Tuossa sinun olotilassasi on 90 prosenttia enemmän riskiä sairastua tosi pahasti. ELÄMÄNLAATU ENNENKAIKKEA, ethän halua olla tuossa tilassa monta vuotta. Itse kärvistelin, kunnes ajattelin että paskat nyt hormoonit peliin, ei kai nyt hormoonit mitkä on pitänyt minua naisena näinkin kauan voi tappaa, olkoonkin keinotekoista mutta oma tuotanto on loppu ja sitä tarvitaan. Aivan kuten diabeetikot ottavat insuliinia, kun oma tuotanto ei onnistu ei sen kummempaa.Kokeile vaikka 3 kuukautta niin huomaat eron. Hyvää syksyä....

    Minullakin ovat olleet menkat poissa toukokuusta, vain heikkoa vuotoa kerran elokuussa.Nyt sitten jatkunut kuukauden verran kovat hikoulupuuskat, ja kuumat aallot.En tiedä mitä muuta on tekeillä; mitä psyykelleni tapahtuu,lienenkö saamattomampi,väheneekö libido?Eniten on haitannut hikoileminen!Syön soijatabletteja.Tuntuu kurjalle olla tässä pisteessä, ikäänkuin naiseus olisi mennyttä! Kun lisäksi olen lapseton sinkku.(Ja miessuhteet olleet pettymyksellisiä.) Mitenosaa valita oikean ja sopivan hormonilääkityksen, kun niitä on kuulemma niin erilaisia?Tuleeko sivuoireina lihomista,tylsistymistä tms?Miten olotila muuttuu paremmaksi?Tuleeko nuorentuvampi olo?Onko suositeltavaa alkaa käyttää hormoneita?

    Äänestä

  • vasta 48-v. kirjoitti:

    aikani kunnes olo tuli niin pahaksi että apua oli pakko saada. Hormoonien käyttö on jokaisen naisen itse päätettävä, riskinsä on kummallakin asialla käyttää tai ei. Itse olen elämänlaadun kannalla, elämme kuitenkin vain kerran miksi hukata kymmenenkin vuotta tähän kärvistelyyn. Sitten alkaa jo ikä tulla vastaa ja olla elämisen este.

    Äänestä

  • vasta 48-v. kirjoitti:

    Minullakin ovat olleet menkat poissa toukokuusta, vain heikkoa vuotoa kerran elokuussa.Nyt sitten jatkunut kuukauden verran kovat hikoulupuuskat, ja kuumat aallot.En tiedä mitä muuta on tekeillä; mitä psyykelleni tapahtuu,lienenkö saamattomampi,väheneekö libido?Eniten on haitannut hikoileminen!Syön soijatabletteja.Tuntuu kurjalle olla tässä pisteessä, ikäänkuin naiseus olisi mennyttä! Kun lisäksi olen lapseton sinkku.(Ja miessuhteet olleet pettymyksellisiä.) Mitenosaa valita oikean ja sopivan hormonilääkityksen, kun niitä on kuulemma niin erilaisia?Tuleeko sivuoireina lihomista,tylsistymistä tms?Miten olotila muuttuu paremmaksi?Tuleeko nuorentuvampi olo?Onko suositeltavaa alkaa käyttää hormoneita?

    Hei, minullakin on miessuhteet menneet niin, ettei avioliittoa ja lapsia siunaantunut. Olenkin sanonut kaikille 30 -vee naistuttaville, että älkää jääkö odottamaan, että mies löytyy vaan tehkää se lapsi p-le. Olis pitänyt itsekin.

    Äänestä

Minulle on ollut apua alakuloon, masennukseen ja ärtymykseen E-epasta ja Bio-Carnosin Soya tableteista.

Äänestä
  • näistä sillä olen syönyt niitä jonkin aikaa ja alakulo alkoi kun menkat loppui.Se siitä. Lopetin Tolosen mömmöt ja ostin halvempia.

    Äänestä

  • ollut apua kirjoitti:

    näistä sillä olen syönyt niitä jonkin aikaa ja alakulo alkoi kun menkat loppui.Se siitä. Lopetin Tolosen mömmöt ja ostin halvempia.

    keltarauhas- vai estrogeeni? menkat on mutta ihan karmeet oireet päällä. Menkat tosi reistaa ja estrogeenit on todettu melko alhaisiksi. Eikö silloin riittäisi pelkkä estrogeeni jos vuodot tulee? Mun tietääkesein keltarauhashormoni lisää vaan masennusta ja itkuisuutta?

    Äänestä

  • alakuloon? kirjoitti:

    menkat tulee niin estrogeenia on vielä. Yleensä nimenomaan uupuu tuo keltarauhashormooni ensin, ja saa kamalat oireet aikaan juuri PMS tyyppiset mutta pahemmat. Riippuu kyllä minkä ikäinen olet

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    tulemasta kun otan keltarauhasta vaikka luontaistuotteenakin. Just oli sellanen kokemus. En voi ottaa yhtään missään muodossa tota keltarahasta yksinään. jopa luontaistuotevoidekin jätti menkat pois. Olen 47.5-vuotias. Olen kärsinyt erinäisistä oireista jo 10 vuotta mutta viimenen vuosi on ollut kauhea. Menkat tulee nipin napin jos en katsokaan keltarauhashormoonipitoisiin tuotteisiin päinkään!

    Äänestä

  • kun menkat lakkaa kirjoitti:

    vastasinkin siihen miten naisilla on YLEENSÄ, sinun tapauksessa kyse on jostain muusta ei estrogeenin puutteesta niinkään, jos menkat tulee kuitenkin vielä. Naisella menee esim.stressin vaikutuksesta kaikki hormoonitoiminta sekaisin siihen kuuluu siis muukin, kuin progesteroni ja estrogeni, on olemassa hypert. ja testosteronikin, joten epäilen että kyseessä on muutakin kuin vaihdevuodet jolloin premenopaussissa ensin loppuu keltarauhashormooni.

    Äänestä

Hei, minkä ikäinen oletkaan? Itse olen saanut avun em. oireisiin kypsän naisen e-pillereistä Femilarista (sis. luonnollista estrogeenia ja neutraalia keltarauhashormonia), olo on seesteinen ja tasainen, sekä lisäksi uuden polven masennuslääkkeestä Remeronista. Ei tee tunteettomaksi!

Äänestä

Olen 51v. Kuukautiset olivat viimeksi kesäkuussa. Olen saanut apua ruokavaliosta, vähemmän sokeria ja muita hiilihydraatteja. Mielialaa on kohentaneet Bevitabs B-vitamiinit, E-epa kalaöljy ja viimeksi hikoiluun Soya-karnosiini. Hikoilun loppuminen tapahtui vähitellen kolmessa viikossa. Nyt olo on tosi hyvä, kuukautisia en tosiaan enää haluaisi. Onkohan niin että nykyinen rasvojen välttäminen lisäisi vaihdevuosioireita. Minä otan erilaisia kylmäpuristettuja öljyjä ainakin kolme lusikallista päivässä ja voita ja kermaa usein. Mitään kuivumista ei ole ollut, eikä paino nouse jos liikkuu riittävästi.

Äänestä

tuota uutta tuotetta FEMAL ia, se ei sisällä kasviestrogeeneja ja ainakin minulla on auttanut mmssa hikoiluun ja alkuloon, eikä kireyskään ole ollut niin paha. Hae tietoa googlesta femal hakusanalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alakulo jatkuu kirjoitti:

Muistatteko millaista oli "nuorempana" ennen kuukautisia?! Enemmän tai vähemmän kireä olo, alakuloisuutta ja tulevaisuuden pelkoa. Ajatelkaa, jos sellainen olotila jatkuisi koko ajan! Minulla itselläni oli aikaisemmin kuukaudessa enemmän hyviä hetkiä. Oli vain kireys yms., jotka kestivät vain jotain 2-4 pv. Nyt tämä olotila sen kuin jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen. On alkanut jumalauta vaihdevuosioireet! Tällaista elämääkö sitten pitäisi elää vuodesta toiseen odottaen että kyllä tämä vielä joskus hellittää? Kamala murrosaika on koittanut! Jotenkin olen sitä mieltä, että ei lääkkeitä (niinkuin ei koskaan muulloinkaan mihinkään oireeseen ainakaan heti) mutta mitä on odotettavissa? Se,joka on kokenut alakulon ja kireyden tietää, ettei niin voi jatkua pitkään ilman, että tulee muita oireita tai että lähiympäristö kärsii. Ei kai ole tarkoitus, että läheiset saavat kärsiä ja ymmärtää ja joustaa, vaikka itse on pinkee kuin viulunkieli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu