Nyt alkaa kertakaikkiaan olla hermot riekaleina ja jaksaminen loppu. Poikani on kohta 10 kk, ja elämämme on yhtä hullunmyllyä. Vaikeaa meillä on allergian ym. takia ollut koko ajan, ja poika on aina nukkunut huonosti ja ollut itkuinen, mutta nyt kaikki on mennyt vaan huonompaan suuntaan.
Poika herää yöllä nykyisin 1/2-2 tunnin välein, nousee sängyssä seisomaan ja itkee todella kovaa. Enää ei tuttikaan meinaa kelvata, vaan hänet pitää ottaa syliin ja kantaa edestakaisin. Tassuttelu ei auta. Rauhoittelu saattaa kestää 5 minuutista tuntiin. Ja kun itse saan jälleen nukahdettua, hän herää uudestaan!
Poika nukkuu korkeintaan 2x40 minuutin päiväunet, tämänkin pitkän rauhoittelun jälkeen. Omaa aikaa ei jää yhtään, hyvä jos ehdin jotain ruokaa laittaa ja syödä. Poika nousee kokoajan seisomaan kaikkea mahdollista vasten, esim. lasivitriiniä, uunia jne., kiipeilee joka paikkaan, vetää johtoja ja tiputtelee esineitä, ja kaatuilee PALJON. Eli koko ajan on vieressä vahdittava, tai satuttaa itsensä. Ja jos menen metriä kauemmas, alkaa hirvittävä huuto. Ilmeisesti eroahdistus vaivaa. Edes vessassa en voi käydä, kun poika huutaa oven takana kuin palosireeni, tai jos on mukana, kaivelee likakaivoa, syö vessaharjaa, kaatuilee laattalattialla jne. Ulkoilla ei juuri jaksa, koska poika ei millään antaisi pukea, huutaa ja kiemurtelee. Myös ulkona pääasiassa huutaa. Ja jos poikaa yrittää väkisin pukea, vaihtaa vaippaa tai nukuttaa, hän puree, lyö ja vetää tukasta. Ja tietenkin huutaa.
Minulla on lisäksi selkä hajalla, joten pojan nostelu ja kantaminen on tosi kivuliasta. Syön särkylääkkeitä ja toivon että tilanne muuttuu. Mitä ihmettä voin tehdä, kohta pää hajoaa! Saisinpa edes nukkua joskus!
Poika herää yöllä nykyisin 1/2-2 tunnin välein, nousee sängyssä seisomaan ja itkee todella kovaa. Enää ei tuttikaan meinaa kelvata, vaan hänet pitää ottaa syliin ja kantaa edestakaisin. Tassuttelu ei auta. Rauhoittelu saattaa kestää 5 minuutista tuntiin. Ja kun itse saan jälleen nukahdettua, hän herää uudestaan!
Poika nukkuu korkeintaan 2x40 minuutin päiväunet, tämänkin pitkän rauhoittelun jälkeen. Omaa aikaa ei jää yhtään, hyvä jos ehdin jotain ruokaa laittaa ja syödä. Poika nousee kokoajan seisomaan kaikkea mahdollista vasten, esim. lasivitriiniä, uunia jne., kiipeilee joka paikkaan, vetää johtoja ja tiputtelee esineitä, ja kaatuilee PALJON. Eli koko ajan on vieressä vahdittava, tai satuttaa itsensä. Ja jos menen metriä kauemmas, alkaa hirvittävä huuto. Ilmeisesti eroahdistus vaivaa. Edes vessassa en voi käydä, kun poika huutaa oven takana kuin palosireeni, tai jos on mukana, kaivelee likakaivoa, syö vessaharjaa, kaatuilee laattalattialla jne. Ulkoilla ei juuri jaksa, koska poika ei millään antaisi pukea, huutaa ja kiemurtelee. Myös ulkona pääasiassa huutaa. Ja jos poikaa yrittää väkisin pukea, vaihtaa vaippaa tai nukuttaa, hän puree, lyö ja vetää tukasta. Ja tietenkin huutaa.
Minulla on lisäksi selkä hajalla, joten pojan nostelu ja kantaminen on tosi kivuliasta. Syön särkylääkkeitä ja toivon että tilanne muuttuu. Mitä ihmettä voin tehdä, kohta pää hajoaa! Saisinpa edes nukkua joskus!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa raskaalta.
Voimia!
Oletko kysynyt neuvoa neuvolasta??
Olisikohan aistiyliherkkyyttä?????!!!!
Luin pitkään netistä adhd ja aistiyliherkkyys asioista. Tutulta tuntuu, tosin poika on vasta niin pieni, ettei mitään osaa varmaksi sanoa. Mutta poika tosiaan kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä, ja väri oli huono kun syntyi. Kätilö sanoi kuitenkin, ettei mitään neurologisia vaurioita ole tullut, mutta mistä sitä tietää...
Kiitos että annoit vihjeen käytöksen mahdollisesta syystä, pitänee ryhtyä selvittelemään asiaa!
Vuoden iässä vihdoin kokeilimme Melatoniinin antamista, ja parissa viikossa lapsi muuttui kuin eri lapseksi. Itse olin jo ihan epätoivoinen, mutta Ei ollut enää vaihtoehtoja, kun ei vuoteen ollut saanut nukkua.
Meillä siis vaikea uni-valverytmin häiriö, taustalla vaikea synnytysasfyksia, josta johtuen noita aistisäätelyn häiriöitä, Yliherkkyyksiä siis.
Tuohon melatoniinihoitoon sitten yhdistettiin sellainen "unikoulu", päivän rutiineita hiottiin jne. Kun uni alkoi sujumaan, myös päivät muuttuivat, lapsi ei ollut enää kiukkuherkkä ja itkuinen, vaan alkoi touhuamaan joskus myös omiaan. Aina välillä alkaa vieläkin unet hävitä lapselta, hän on nyt kolmen. Silloin vaan otamme taas uuden lyhyen kuurin ja sillä on aina saatu tilanne normalisoitumaan. Toivomme, että kouluiässä ei enää tarvitsisi tuota melatoniini lisää, silloin lasten unihäiriöt yleensä häipyvät.
Tuo melatoniini ei ole lääke, eikä sillä ole meidän neurologin mukaan mitään tunnettuja sivuvaikutuksia. Siksi uskalsimme kokeilla. Elimistön oma hormonituotanto ei ole kai riittävä.
Mutta noista neurologisista vaurioista jotain. Meillä on vaurioita ehtinyt syntyä, mutta lapsi kärsi hapenpuutteesta pitkään, ainakin 15 minuuttia. Arvioivat sen ajan kai siitä, että vielä löytyi heikko pulssi, kun syntyi, hengittämään ei kuitenkaan lähtenyt. Mutta vauvan aivot kestävät hapenpuutetta paremmin kuin aikuisen, ja toisaalta myös hermoston kehittyessä "korjaavat" vaurioita. Meilläkin ei ole tullut niin vakavia murheita esiin, kuin olisi saattanut tutkimustulosten perusteella odottaa.
Toisaalta, myös vanhin lapsemme kärsii noista aistiongelmista, ja hänellä on tarkkaavaisuushäiriö, mutta ei kärsinyt syntyessään hapenpuutetta. Meillä tulee varmaankin siis geeneistä tuo taipumus.
Teillä on siis allergioita ja ne tosiaan aiheuttaa noita unettomia päiviä ja öitä. Ja vaikka allergiat alkaiskin olla hallinnassa, niin ei lapsi välttämättä osaa nukkua, kun ei ole sitä koskaan pystynyt tekemään kipujen tms takia... Mä veikkaisin, että jonkinlainen uniongelma vois olla kyseessä.
Tuo ikä, missä lapsi nyt on, on kyllä tosi levotonta. Lapsi oppii niin paljon, että sitä pitää öisin käsitellä. Ja kaikki uusi aiheuttaa aina jonkinlaista levottomuutta. Tämän asian suhteen uskallan luvata helpotusta tulevaisuudessa...
Meilläkin oli ns. vaikea vauva. Sitten kun saatiin ruokavalio kuntoon ja lapsi opetettua nukkumaan (sekin taito pitää joidenkin opetella), niin tilanne parani huomattavasti. Lapsi nyt lähemmäs 2v, eikä tilanne edelleenkään ole kaikista helpoin, mutta siihen kaameimpaan verrattuna ihan ok.
Täytyy myöntää, että jonkin verran tunnen itseni petetyksi, kun äitiysloma ja hoitovapaa on ollu niin raskasta aikaa (toisilla kun se tuntuu sujuvan niin paljon leppoisammin). Sitä vertaa itseään muihin äiteihin, jotka pärjää paljon paremmin,jaksaa huolehtia ulkonäöstään ja tehdä lapselle ruuat viimesen päälle itse... Mutta on meitä muitakin vaikeampien vauvojen äitejä, jotka sinnitellään jaksamisen kanssa...