Minä olen jo pidemmän aikaa ajatellut ottavani labbiksen, mutta linjasta en ihan täyteen varmuuteen ole vieläkään päässyt, joten ajattelin kysyä kokemuksia täältä.:)
Ainoa läheisempi kokemus rodusta minulle on ollut veljeni käyttölinjainen narttu (kuollut vuosia sitten), joka melko pitkälti varasti sydämeni olemuksellaan. Se oli juuri sellainen koira jota toivoisin; sen sai vetää vaikka solmuun, se rakasti kaikkia ja kaikkea, olisi viihtynyt vedessä vaikka maailman tappiin, ja ennen kaikkea oli aina valmiina toimintaan.
Mikä minua eniten askarruttaa näyttölinjaisissa labuissa on se, että monet tapaamistani koirista vaikuttavat jopa välinpitämättömiltä ja laiskoilta, mitä labradorin ei mielestäni missään tapauksessa kuulu olla. Onko ne sitten vain syötetty sellaisiksi, vai mitä? Jos päädyn perusnäyttölabuun, niin miten varmistun että saan varmasti innokkaan ja toimintavalmiin koiran?
Itse viihdyn pitkillä kävelylenkeillä, ja joskus käyn vaelluksillakin, jonne tahtoisin ottaa koiran sitten mukaan. Harrastuksista tahtoisin kokeilla ainakin tokoa, nomea ja ehkä vesipelastusta ja agilityakin, ihan täysin harrastusmielessä joka tapauksessa.
Mitenhän olisi, kumpaan linjaan minun kannattaisi päätyä? Kyseessä olisi ensimmäinen koirani, ja narttua olen hakemassa. Myös hyvät vinkit koiran/kasvattajan valkkaamisessa ovat tervetulleita.:)
Ainoa läheisempi kokemus rodusta minulle on ollut veljeni käyttölinjainen narttu (kuollut vuosia sitten), joka melko pitkälti varasti sydämeni olemuksellaan. Se oli juuri sellainen koira jota toivoisin; sen sai vetää vaikka solmuun, se rakasti kaikkia ja kaikkea, olisi viihtynyt vedessä vaikka maailman tappiin, ja ennen kaikkea oli aina valmiina toimintaan.
Mikä minua eniten askarruttaa näyttölinjaisissa labuissa on se, että monet tapaamistani koirista vaikuttavat jopa välinpitämättömiltä ja laiskoilta, mitä labradorin ei mielestäni missään tapauksessa kuulu olla. Onko ne sitten vain syötetty sellaisiksi, vai mitä? Jos päädyn perusnäyttölabuun, niin miten varmistun että saan varmasti innokkaan ja toimintavalmiin koiran?
Itse viihdyn pitkillä kävelylenkeillä, ja joskus käyn vaelluksillakin, jonne tahtoisin ottaa koiran sitten mukaan. Harrastuksista tahtoisin kokeilla ainakin tokoa, nomea ja ehkä vesipelastusta ja agilityakin, ihan täysin harrastusmielessä joka tapauksessa.
Mitenhän olisi, kumpaan linjaan minun kannattaisi päätyä? Kyseessä olisi ensimmäinen koirani, ja narttua olen hakemassa. Myös hyvät vinkit koiran/kasvattajan valkkaamisessa ovat tervetulleita.:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Labradorista ei saa laiskaa muuten kuin lihottamalla lihavaksi,mikäli koira terve on n 10v vanhana alkaa askel lyhentymään.Jos ulkonäöllä ei ole merkitystä on aivan sama kumpaa linjaa labu on, näyttely vai käyttö.Nuorena ja pentuna labut on "liian" vilkkaita.
Olet oikeassa että labun pitäisi olla yhteistyö haluinen ja sillä pitäisi pystyä harrastamaan kaikkia haluamiasi lajeja sekä myös pitkiä kävely retkiä.2 oman lappikseni kanssa sekä veljeni 1 lappiksen kanssa olen käynyt jopa viikon vaelluksela lapissa.
Eli jos päätät ottaa lapiksen niin tervetuloa tuon ihanan rodun omistajien kerhoon.
Kannattaa ottaa selvää taustoista, jos näyttölinjaisella on noutointoisia sukulaisia, niin en näe mikkset voisi sellaista ottaa. Itselläni on näyttölinjainen, ei juuri siltä näytä, on hoikka ja noutointoa piisaa!!
Eikä sitä koiraa kannata syöttää pulskaksi. Hyvää liikuntaa, että lihakset kehittyvät ja sitten se ruoan säännöstely. Mutta tosiaan tutki suku tarkasti ja molemmilla vanhemmilla taipparit läpi!
Tämä voi olla typerä kysymys, mutta pitäisikö noihin näyttelytuloksiin sitten kiinnittää jotain erityistä huomiota? En siis missään nimessä ole näyttelykoiraa hakemassa, tärkeintä olisi että koiralla riittää sitä yhteistyöhalua. Pitäisikö näyttelytulosten siis sanoa minulle jotain, onko hyvä juttu että vanhemmilla niitä on, vai kertooko se enemmän että kyseessä on rotevampia näyttökoiria?
Mielestäni pelkäksi kotikoiraksi otettavalla koiralla on kaikista tärkeintä että on eläinlääkärin tarkistama,kasvattajahan jos on vastuullinen, ei tietenkään ole pentuja teettäny "huonoilla" koirilla.kasvattajastakin kannattaa ottaa tietenkin taustat selväksi.
Yhteistyöhalutonta labbaria ei ole kohdalleni sattunut,labbari pitää viedä koirakouluun pennusta alkaen, oppii ettei ota "yhteistyöhalua" liian rajusti .Sitten kuin ruvetaan valitsemaan opaskoiria,narkkarikoiria, korostuu tietenkin yhteistyöasiat ym erityisesti.
Hei!
Omistamme metsästyslinjaisen labradorinnoutajauroksen ja ainakin meidän koirassa on kaikki ne piirteet mitä haluaisit koiraltasi. Vielä ei tosin olla siinä vaiheessa, että sen voisi "vääntää solmuun", koska koiramme on vasta 6kk ja innoissaan kaikista maailman asioista. Koiramme on hyvin toiminnanhaluinen ja on parhaimmillaan metsässä jäljestys- ja noutopuuhissa.
Minä saatan myöhemmin kokeilla mejää ja nomea.
Minulla ei ole kokemusta näyttelylinjaisesta lapukasta, joten sitä puolta en omakohtaisesti tiedä. Itse olen huomannut kyllä sen, että näyttelylinjaiset lapukat ovat isokokoisia, joskus jopa turvonneen näköisiä. Mutta jokainen tykkää eri asioista...
Minä suosittelen sinulle metsästyslinjaista lapukkaa.
Itselläni tällä hetkellä näyttelylinjainen lapukkatyttönen kotona ja vannon, että myös se täyttää ”vaatimuksesi”. Meidän energinen nuori neiti (n. 2 v) on erittäin kuuliainen ja oppivainen, innokas harrastaja eikä lainkaan väliinpitämätön tai laiska. Itse harrastamme näyttelyiden lisäksi tokoa ja mejää, hiukan nomeakin kokeiltu. Ja uimista tyttönen rakastaa yli kaiken!
Toki sellaisiakin näyttelylinjaisia koiria on, jotka ovat väliinpitämättömiä ja lasikoja, mutta se ei ole koirasta kiinni vain perheestä; ruokinnasta ja aktiviteeteistä. Paljon ruokaa, vähän liikuntaa ja virikkeitä ja mistä tahansa koirasta saa laiskan. Tälläisethän on toki helpompia näyttelyissä, koska ylimääräinen sählääminen unohtuu. Nykyään onneksi tämä koon ja massan arvostaminen yli kaiken näyttelyissä on pikkuhiljaa vähenemässä ja näyttelyissä pärjää nykyään myös sirommat ja hoikemmat rotunsa edustajat (huomioiden kuitenkin sen, että lapukan kuuluu oikeastikin olla vankkarakenteinen vaikkei liikalihava).
Innokkaan ja toimintavalmiin koiran saat ihan varmasti, otat sitten näyttely tai metsästys –linjaisen. Kunhan (luonnollisesti) koiran hyvinvoinnista huolehditaan, lapukka on varmasti mitä oivin harrastus ja lenkkeilykoira (ja miksei myös vaelluskoira).
Vaikka itselläni onkin näyttis en halua ”tyrkyttää” näyttelylinjaista sillä pidän myös käyttölinjaisista paljon. Muutamilla ystävälläni käyttis ja hienoja koiria nekin ovat! Valinta pitää tehdä harrastusten perusteella…
Jos metsälle tai metsästyskokeisiin (nou/nome) haluaa, niin ehdottomasti kannattaa käyttis ottaa. Niillä luonnostaan niin voimakas riistavietti, että oikein koulutettuna varmasti saavutetaan ja paljon. Tosin on näyttelylinjaisiakin käyttövalioita, joilla ulkonäön lisäksi on myös erinomaiset noutajanvaistot. Yksilöitähän ne kaikki ovat!
Agilityssä ei tavallinen näyttelylappis kovin hyvin pärjää (liian roteva nopeisiin käännöksiin jne. eikä siksi huipputasolla pärjää). Sirommalla käyttiksellä huomattavasti enemmän mahdollisuuksia pärjätä. Jos sijoittuminen ei ole pääasia, ainoastaan yhdessä olo, kumpikin käy agilityyn. Tokossa, mejässä ja vepessä ei varmasti suuria eroja käyttisten ja näyttisten välillä ole, mutta tokossa ja vepessä näyttiksiä näkyy huomattavasti enemmän. Syynä tähän tosin se, että niitä onkin enemmän ja käyttislinjaiset, kun usein menevät metsästäjille, jolloin muut harrastukset jäävät vähemmälle. Vesipelastuksessa kannattaa ottaa huomioon, että nykyiset käyttiksemme omaavat valitettavasti usein aivan liian ohuen turkin, pärjätäkseen pitkään kylmässä vedessä. Tosin on otettava huomioon, että kyllä ne silti metsässäkin pärjää ja hakee pitkäänkin kylmälläkin ilmalla vedestä. Lapukalla ominainen vettähylkivä turkki on vain jalostuksen mukana pikkuhiljaa huonontunut.
Vaikka molemmilla linjoilla on yleisesti hyvät ja huonot puolet eniten kuitenkin kannattaisi katsoa pentueen vanhempiin (ja mahdollisesti esivanhempiin). Millaisia tuloksia niillä on noutajien harrastuksista (nome ja mejä), millaisia tuloksia näyttelyistä, käytetäänkö käytännönmetsästykseen, onko toko, agi tai muita tuloksia? Parhaan harrastuskoiran saat, jos sillä on synnynnäisiä lahjoja asiaan. Esim. jos haluat näyttelykoiraa, parhaat vanhemmat ovat usein muotovalioita, jos haluat koiran metsälle valitse koira, jonka vanhemmat ovat pärjänneet hyvin metsästyskokeissa ja jotka ovat mukana käytännön metsästyksessä. Jos haluat hyvän mejä koiran, valitse sellainen pentu, jonka suvussa on saatu hyviä tuloksia mejästä jne.
Jos haluat hyvää ja monipuolista harrastuskoiraa, yritä etsiä itsellesi pentue, jonka vanhemmat ovat olleet sellaisia. Esimerkiksi, jos huomaat, että koiralla on erinomaiset näyttelytulokset mutta jatkuvasti hylättyä mejä- tai nomekokeissa joudut oman koirasi kanssa tekemään enemmän töitä (toki kaikkien kanssa sitä pitää tehdä!), etkä pakolla silti koskaan saavuta haluamaasi tulosta. Metsästyslinjaisilla taa usein on ongelmana se, ettei näyttelyissä pärjätä edes sen ’hyvän’ verran eikä näin ollen koskaan voida saavuttaa valioarvoa (esim. JVA, KVA). Vanhempia katsoessa pitää kuitenkin muistaa, ettei kenelläkään ole aikaa kaikkiin harrastuksiin vaikka kuinka haluaisi… :)
Kaikkein tärkeimpänä kuitenkin pitäisin sitä, että vanhemmilla (ja muullakin suvulla) olisi terveet kyynärät ja lonkat. Pahat lonkka- ja kyynärviat voivat haitata harrastustoimintaa ja todella pahoina, jopa koiran jokapäiväistä elämää, lenkkeilyä sun muuta. Toki terveidenkin vanhempien koirille tulee lonkka- ja kyynärvikoja, mutta prosentti on huomattavasti pienempi. Suosittelen myös, jos mahdollista, tutustumaan pentueen vanhempiin etukäteen. Käydä katsomassa heidän suorituksiaan etukäteen näyttelyissä tai kisoissa ja tutustumaan koiriin muutenkin, jotta varmistuisit, että kyseisillä koirilla olisi sellainen luonne, jonka haluaisit omalle koirallesi.
Pitkästi tuli kirjoitettua. Kaikkea turhaa ja monille itsestään selvää. Toivottavasti kuitenkin kirjoituksestani oli edes jotain hyötyä. Toivottavasti valitset koiran vanhempien ym. tulosten perusteella, et sen perusteella mistä linjasta koira on, koska se ei kerro kaikkea. :) Valitset itsellesi minkä lapukan tahansa, niin onnea kuitenkin kovasti tulevasti ihanasta elämäntoverista!
Ainiin vielä, kysyit, että onko (hyvillä)näyttelytuloksilla väliä, jos ei näyttelykoiraa halua. Ei niillä ole! Varmistut ainoastaan siitä, että koira tosiaan näyttää perinteiseltä lapukalta. Kukaan ei lenkillä kysy, että minkä rotuinen se on (niin kuin tiedät, että joillekin on käynyt, kun kyseessä on ollut todella siro käyttölinjainen). Tämä nyt tuskin kuitenkaan haittaisi millään tavalla vaikka niin kävisikin. Yleensä vältytään myös ongelmalta, ettei saataisi esim. jäljestysvalion arvoa ulkonäön riittämättömyyden takia, sillä valioarvoon kuuluu osana sen näyttelytulos ’hyvä’. Vanhempien näyttelytulokset usein tarkoittaa, että ne todella ovat vankkarakenteisia, ns. perinteisiä lapukoita, sillä sellaisia lapukoiden kuuluukin olla rotumääritelmän mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näiden vanhempien saatika niiden pentujen pitäisi olla ylipainoisia vaan ne voivat olla hyvinkin hoikassa kunnossa.