Miksi ei puhuta koskaan siitä, mitä vaimo ja perhe joutuivat kärsimään, kun hermoheikko isä tuli sodasta. Sota jatkuu sitä kautta suvusta sukuun.
Minä elin pelossa koko lapsuuden. Sota teki isästä
hullun.
Minä elin pelossa koko lapsuuden. Sota teki isästä
hullun.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Isäni joutui rintamalle 18v pentuna ja haavoittui vakavasti ,ollen koko elämän invaliidi niin ruumiillisesti,kuin henkisestikin.
Kyllä äiti ja me lapset saimme tuta kauhua ,kun hän oli niin hirveän väkivaltainen ja raaka.
Hulluuden puuskissa pieksi meitä lapsia usein milloin milläkin ja välillä oltiin taju kankaalla ja selkämme on arpia täynnä.
Pelko oli niin hirveä,että lähdin kotoa jo 14v pois ja olen pärjännyt omillani,mutta sieluni on aivan arvilla.
Ei puhuta asioista sen takia,kun ei se ole glamouria ,eikä tehdä elokuvia ,kun totuus sattuisi.
ennen sotaa?
Minäkin pelkäsin, kun niillä oli aina niitä sotajuttuja, miten olivat joutuneet ilmahyökkäyksen alla kyykistelemään avoimella pellolla.
Sodasta on vissiin kulunut niin kauan, että puhuminen on vähentynyt. Ja 50-luvullahan ei ollut tälläisiä puhekanavia kuin nyt.
Puhutaan vaan nyt siis!
siiranmäes,vallannut valkeasaaren,uinut vuoksen yli
reppuseläs surorittanut häirintää ja tierustelua.
Onhan ne kokemuksia
vittutaa
kokemukseni on enostani, jonka hermot sota pilasi. Meni aikanaan naimisiin, mutta aina alkoholinkäytön yhteydessä eli sota-ajat uudelleen. Jatkuvat painajaiset, joissa oli samaa sotahelvettiä.Vaimo ja lapset kärsivät. Avioero, ja viina yhä enemmän elämän sisällöksi, ja jatkuva itseinho ja häpeä loppuiäksi.
Kyllä sotalapset on aivan oikea nimitys näiden sodassa särkyneiden jälkeläisille.
ymmärtää,kuinka viholliset ammutaa.
Juoksuhautaan ehtineet tapetaan käsin ja puukolla,
ja jäädään odottamaan mätänevien ruumiden päälle,ruokaa,ja seuraava hyökkäystä