onko kova hinta timpurista 37 ekee tunti ja kaikki maksut kuuluu siihen vakuutukset muut tellit työkalut tulee tekijältä takuunkin työlle saa. mille kuulostaa
palkat
rakennuttaja
203358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eli soita edeliselle työnantajalle ettei käy käpyä. Nykyään on paljon ns. tipureita jotka käy K-raudasta ostaan liivin ja naulapyssyn, mutta jälki on mitä on. Johtuu suhdanteista, oikee timpuri pyytää ton verran käteen. Ole varovainen, haiskahtaa ammattimiehelle liian halvalle.
Anna mennä muualle hommiin, ylihintainen. Ei taatusti ole noin hyvä, kuuluu sarjaa rahastajat.
ja kustantaa 29€/h
saa kaksi miestä.
jolloin aloitin rakennuttamisen tuntihintana sellaset 35€/h sis verot. Erinomisia ammattimiehiä ovat olleet, ja työn jälki sen mukaista. Ovat tehneet ajatuksella ja myös tehneet hyviä ehdotuksia joidenkin yksityiskohtien suhteen. Mielestäni ovat olleet palkkansa arvoisia. Jos joku halvemmalla tekee, niin ihmettelisin miksi? Hyvistä ammattimiehistä kun on pula nykyisin, minkälainen mahtaisi olla ammattitaito miehellä joka ei pysty veloittamaan tuota tuntihintaa?
Kyllä tuo 37 on ihan linjassaan.
talo tulisi olemaan 130 neliöö suurelementti pystytyksellä talotehtaan puolesta aluskatteeseen asti.siitä jatkaisin ite kahden timpurin kanssa eli missä tuntimäärissä talo pitäisi saada valmiiks.lvi ja sähkötyöt tulee omina urakoinaan,eli arviota kysyisin tuntimäärästä mitä näiltä kahdelta ammattilaiselta tulisi odottaa, riittäiskö noin 1000-1200 h itse myös mukana tekemässä
...vaikuttaa hinta. Rakennusliiton kalleimmat miehet "Ryhmä VI erittäin kokenut ammattilainen" on TES-paperilla - hinnat alkaen 12,40 e/h. Vaikka laskis 20 % erikoisenhyvänmiehenpääkaupunkilisää ja 58 % sotuja, niin pitäis verottoman hinnan olla jossain 24 euron tuntumassa ja siitähän tulis verolliseksi hinnaksi joku 28...29 e/h. Jos vielä vetäis 15 % myyntikatetta lisäksi, niin 34 euroa olis "ihan maksimi".
...tuntuu kovalta. Miten niin? Selvisikö noista ketjuista edes paikkakuntaa missä rakennetaan?
Hki---vaikka Taivalkoski ja sieltä vaikka Pintamon kylä kyllä tuntihinnoissa on aikamoinen ero!!
Olkaa varovaisia neuvoissanne, näitä sivuja jotkut lukevat kuin.......
...näe juurikaan riskiä siinä, että kerron tiedossani olevia asioita sellaisille, jotka tietämykseni piiriin kuuluvia asioita julkisesti kyselevät.
Kakskyt vuotta olen kysyttäessä vastannut, eikä kukaan ole mua vielä oikeuteen haastanut siitä, että olisin esim. "liian halvalla luvannut". Tokihan lukijalta - ainakin suurimmalta osalta - voidaan odottaa jonkinlaista arvostelukykyä.
joka välittää hevonvitunhumppaakaan mitä joku liitto kertoo hinnaksi. Sellaista ei ole. Jos joudut/haluat palkata sen ammattimiehen suoraan itsellesi hommiin, maksat sellaisen 17-23 €/h. Siihen sitten kaikki kulut ja lisät päälle. Taivalkoskella voit löytää jonkun halvemmalla, mutta kun ne ammattimiehet ovat jo kaikki hesassa hommissa.
Konsulttien ammattitaito on varmaan kohdallaan ja kokemusvuosiakin voi olla takana, mutta jostain syystä tunnutte olevanne aivan eri maailmoissa kuin missä muut joutuvat elämään. Siksi kai laskemanne kustannusarviotkin ovat yleensä metsässä aika vahvasti.
...nuotilla, jos avaa pestausneuvottelun, saattaa joutua maksamaan tuplasti - ja ihan vaan "hankalan asiakkaan" lisähintana ;-D
Mitä tuossa edellä kerroin, on käypää valuuttaa suurimmassa osassa maata - eikä edes paras mahdollinen suoritus. Jos työsuhteeseen ottaa ihan tavallisen timpurin, niin jopa 20...24 euron alvittomalla tuntihinnalla tupee miehiä löytymään. Kannataa muistaa, että suomalaisten keskipalkat huitelee nykyisellään tuossa 15 euron kantturoissa tunnilta ja rakennusalan sivukulut on 58 % => keskipalkkainen (timpuriksi hyväpalkkainen) suomalainen maksaa sotuineen 24 euroa tunnilta. Siihen joutuu katetta ja alvit lisäämään, jos on yrityksen kautta.
Tuo 58 % on mielenkiintoinen luku.
Käytännössä palkan sivukulut ovat rakennusalalla vähän enemmän kuin palkka. Sotujen lisäksi, pekkaset, lomakorvaukset, sairaslomat, työkalut, työasut, koulutus,...
Ilman hyvän miehen lisiä ja jos firmallekin pitäisi saada kateetta 35 €/h on minimi rehellisesti maksettu korvaus.
Käytännössä edullisemminkin tehdään, mutta en tiedä miten se voitaisiin tehdä lakia noudattamalla.
...tyhmää maksaa liikaa (sanoin entinenkin palkanlaskija).
http://www.rakennusliitto.fi/ohjeita_pienrakennuttajille/
Kun maksaa sen, mitä ay-liitto pyytää, niin siinäkin on jo "ihan riittävästi" maksettavaa, eikä tuolta sivuilta löytyvästä laskelmasta tule kuin 58% sivukuluiksi.
...kuka maksaa, maksaa mitä maksaa. Se on vain tyhmää maksaa liikaa.
Rakennnusalan työehtosopimuksen mukaan työnantajalle tulee maksettavaksi myös sairausajan palkka, alle 10 vuotiaan lapsen sairaudesta johtuva poissaolo, työterveydenhoito, työvaatetus, suojaimet, työkalusuojat, työkalujen vakuutukset,... En jaksanut lukea pidemmälle. Jokainen menestyvä yritys myös kouluttaa työntekijöitään. Vai eikö niitä koulutetakaan? Se ehkä selittää rakennusalan huonon tuottavuuskehityksen.
Jos yksittäinen kuluttaja saa palkata työntekijän vähemmillä vaatimuksilla, se on kuluttajan etu. Mutta miksi kukaan lähtisi ison firman palveluksesta yksityiselle, jos edut evat selvästi huonommat. Edut ilmeisesti maksetaan pimeästi.
Ei noilla, viisaiden huudattamilla hinnoilla saa kuin lautapoikia hommiin. Ja jos Herra R. Kangas tuosta alkaa väittelemään ei taida olla kokemus yhtä vahvaa luokkaa kuin itseluottamus.
On asia erikseen kun sinä hakee timpureita töihin ja (kokematon)kertarakentaja hakee timpuria. Sinulla hommissa on varmaankin jatkuvuutta(?). Kertarakentajan pesti kestää puolivuotta tai korkeintaan vuoden. Työolot ja palkanmaksu yms. on timpurille riskipeliä. Kuka haluaa tuollaiseen työhön samalla palkalla jonka saisi rakennusfirman hommissa.(tekijöstä kun on pulaa muutenkin) Usko pois, on vaikeaa löytää hyviä tekijöitä ja vielä kohtuullisella hinnalla. Voisit tietysti neuvoa miten se onnistuu.
...neuvomaan, mutta omakohtaisesta kokemuksesta voisin sanoa, että jatkuva varuillaanolo ja tarkkaavaisuus yhdistettynä kärisvällisyyteen - siinä on hyvä resepti.
Viimeisin omakohtainen "napakymppi" löytyi pikkuilmoituksena lehdestä: "...vapaana...puh..."
Vielä ei olla mitenkään epätoivoisessa tilanteessa. Tekijöitä on enemmän kuin kunnon hommia. Ja pientalorakentajillakin on rakennusalan pätkätyöllisyyteen verrattuna ihan kunnon hommia tarjottavanaan. Isommatkaan rakennusliikkeet ei takaa miehistölleen kuin puolen vuoden pestejä - se on alan tapa.
Uskon ja toivon, että jokainen asiallinen omakotirakentajakin omaa mahdollisuuden kilpailla työvoimamarkkinoilla.
Kunhan muistatte, että ihan kaikki raksamiehet ei ole vailla pimeetä palkkaa - niisssä on sellaisiakin joukossa, jotka osaa arvostaa eläketurvaa tms.
Menestystä kaikille pientalorakentajille pestuumarkkinoilla toivotellen. Mulle saa yös postata privana kysymyksiä aiheeseen liittyen [email protected] - keties voin auttaa unhan saan tietoa siitä, missä päin työ ja tekijät ei kohtaa.
RAKENTAVIN TERVEISIN
RI Rauno Kangas
Ainakin Uudellamaalla tuo hinta on tunnilta alveineen edullinen. Tuntihintaa tärkeämpää on kuitenkin se, että tiedät kenet otat töihin. Rakennusalalla on niin monenlaisia hiippareita ja huijareita. Ota töihin vain sellainen jota on suositeltu.
Mulla oli raksalla sekä hyviä että huonoja miehiä. Hinta oli sama. Jos huonot olis ollu kauan, ei talo olisi vieläkään valmis.
Hyvät miehet ovat hintansa arvoisia ja myös tietävät arvonsa.
Usean kymmenen vuoden kokemus, hinta sisältää työkalut ja matkat.
Huomioitavana myös riskit (jolle ei laskettu hintaa). Eli työnantajana vastaan tekijästäni, jos jokin homma menee ns. reisille, rakennuttajan piikkiin menee (ei urakoitsijaa)