Mia: Mä ja mun paraskamu, Niina ollaan oltu vaihtareina Amerikassa kohta kolme kuukautta. Mä olen nauttinut joka sekunnista täysillä! Päivisin me ollaan opiskeltu hiki hatussa ja iltasin pyöritty kaupungilla ja rannalla. Me asutaan samassa isäntäperheessä, ihan rannan tuntumassa. Kinleyt on tosi mukavia eikä koti-ikävä oo yllättäny vielä kertaakaan. Isä-Kinley on palomiehenä keskustan yksikössä, äiti työskentelee lastenkodissa, Thomas 22v on rantavahtina, Gina 16v käy lukiota ( mua ja Niinaa vuotta alemmalla luokalla) ja pikku-Tobey on vast 1,5 vuotias. Voitte uskoa,että vauhtia ei tästä perheestä ainakaan puutu! Vielä kun jaloissa juoksee koko ajan perheen kaks koiraa, kissa ja kani...joo, varsinainen eläintarha!
Aika usein me suunnataan kulku koulun jälkeen rannalle, niinkuin tänäänkin. Me fillaroitiin rantatietä, tuuli tarttu mun hiuksiin ja olo oli mielettömän kevyt. Me parkkeerattiin pöyrät tien sivuun ja käveltiin kohti Thomaksen tornia. Meiän yllätyksesk torni oli tyhjä. Uimareita ja auringon ottajia oli pilvin pimein,joten me levitettiin huopa maahan ja liityttiin joukkoon. Mä olin melkeen nukahtanut siihen aurinkoon,kun kuulin jostain kaukaa tutun äänen. Me säpsähdettiin yhtäaikaa Niinan kanssa pystyyn kun joku heitti hiekkaa meiän päälle. -Thomas, sekin typerys! -Sorry, mut mun oli ihan pakko! Thomas rakasti meiän kiusaamista ylikaiken. -Me kostetaan tämä sulle vielä!mä ja Niina huudettiin yhteen ääneen. Kaks kundia nauro ihan kippurassa. Kun ne jotenkin pysty saamaan naamansa peruslukemille, Thomas sanos:-Ai niin, tässä on mun uus työpari, suoraan Italian rannoilta...ja tässä on taas mun uudet pikku-systerit..ööh..Suomesta! Mä tartuin ruskettuneeseen käteen ja änkytin -ööö...Mia,moi... -Dylan. Käheä,seksikäs ääni melkeen kuiskas mulle takasin. Se katto mua suoraan silmiin, tummilla silmillään.Mä en ollu koskaan nähny mitään vastaavaa. Sillä oli sekainen musta tukka, joka kiilteli auringossa melkeen sinisenä, miehekkäät kasvot, kultaiset renkaat korvissa ja pieni sänki. Sen hampaat oli valkoset ja kroppa ruskettunut...täydellinen.Samassa se jo käveli kohti torniaan, partaveden tuoksu jäi leijumaan ilmaan. Mä olin myyty.
Dylan: Hmmm...eka työpäivä purkissa, hienoa palata viimein takasin Amerikkaan. Sisaruksia tulee kyl vähän ikävä, mutta näenhän mä niitä aina lomilla. Mun uus työpari on tosi mukava, se on sellanen suurin piirtein mun ikänen kundi. Muutenkin mä oon sopeutunu joukkoon tosi hyvin.
Nyt pitäis viel raahautua koris-harkkoihin ja illalla sitten kundiporukalla bailaamaan. Viikonloppuna mä pidän vuosisadan suurimmat bileet, heh meitsi täyttää 23 vuotta, niin se aika kuluu. Mä rakastan bailaamista ja etenkin naisia, jos multa otettais alapää pois, mulle ei jäis mitään -ei mitään!Mä en oo koskaan ollu rakastunu eikä mua kiinnosta mikään tollanen. Mä haluan elää täysillä, mä en aijo rakastua koskaan, enhän mä edes tiedä miltä se tuntuu. Välillä mun sekoilut menee vähän yli, mut siihenkin tottuu. Ei musta mikään oikeen tunnu miltään, joten bileitten pitää jatkua. Miks mä edes tällasta kelaan...mä oon täysin tyytyväinen mun elämään. Well, nyt treenaamaan ja illalla ulos, tulee varmaan toimiva ilta...ja yö..heh!
Aika usein me suunnataan kulku koulun jälkeen rannalle, niinkuin tänäänkin. Me fillaroitiin rantatietä, tuuli tarttu mun hiuksiin ja olo oli mielettömän kevyt. Me parkkeerattiin pöyrät tien sivuun ja käveltiin kohti Thomaksen tornia. Meiän yllätyksesk torni oli tyhjä. Uimareita ja auringon ottajia oli pilvin pimein,joten me levitettiin huopa maahan ja liityttiin joukkoon. Mä olin melkeen nukahtanut siihen aurinkoon,kun kuulin jostain kaukaa tutun äänen. Me säpsähdettiin yhtäaikaa Niinan kanssa pystyyn kun joku heitti hiekkaa meiän päälle. -Thomas, sekin typerys! -Sorry, mut mun oli ihan pakko! Thomas rakasti meiän kiusaamista ylikaiken. -Me kostetaan tämä sulle vielä!mä ja Niina huudettiin yhteen ääneen. Kaks kundia nauro ihan kippurassa. Kun ne jotenkin pysty saamaan naamansa peruslukemille, Thomas sanos:-Ai niin, tässä on mun uus työpari, suoraan Italian rannoilta...ja tässä on taas mun uudet pikku-systerit..ööh..Suomesta! Mä tartuin ruskettuneeseen käteen ja änkytin -ööö...Mia,moi... -Dylan. Käheä,seksikäs ääni melkeen kuiskas mulle takasin. Se katto mua suoraan silmiin, tummilla silmillään.Mä en ollu koskaan nähny mitään vastaavaa. Sillä oli sekainen musta tukka, joka kiilteli auringossa melkeen sinisenä, miehekkäät kasvot, kultaiset renkaat korvissa ja pieni sänki. Sen hampaat oli valkoset ja kroppa ruskettunut...täydellinen.Samassa se jo käveli kohti torniaan, partaveden tuoksu jäi leijumaan ilmaan. Mä olin myyty.
Dylan: Hmmm...eka työpäivä purkissa, hienoa palata viimein takasin Amerikkaan. Sisaruksia tulee kyl vähän ikävä, mutta näenhän mä niitä aina lomilla. Mun uus työpari on tosi mukava, se on sellanen suurin piirtein mun ikänen kundi. Muutenkin mä oon sopeutunu joukkoon tosi hyvin.
Nyt pitäis viel raahautua koris-harkkoihin ja illalla sitten kundiporukalla bailaamaan. Viikonloppuna mä pidän vuosisadan suurimmat bileet, heh meitsi täyttää 23 vuotta, niin se aika kuluu. Mä rakastan bailaamista ja etenkin naisia, jos multa otettais alapää pois, mulle ei jäis mitään -ei mitään!Mä en oo koskaan ollu rakastunu eikä mua kiinnosta mikään tollanen. Mä haluan elää täysillä, mä en aijo rakastua koskaan, enhän mä edes tiedä miltä se tuntuu. Välillä mun sekoilut menee vähän yli, mut siihenkin tottuu. Ei musta mikään oikeen tunnu miltään, joten bileitten pitää jatkua. Miks mä edes tällasta kelaan...mä oon täysin tyytyväinen mun elämään. Well, nyt treenaamaan ja illalla ulos, tulee varmaan toimiva ilta...ja yö..heh!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mia: Mä näin ihanaa unta...ja mulla on vakaa tavoite toteuttaa tämä uni. Mä kuulin Thomaksen puhuvan eilen jostain bileistä. Me aijotaan Niinan kanssa tunkea ittemme mukaan, siellä bileissä mä isken Dylanin itelleni. Mä oon varma, et se olis täydellinen kundikamu...hyvännäkönen,huomaavainen, rakastava, just sellanen joka naisen unelma! Mut tietenkin se olis vaan ainoastaan mun! Mun puhelimeen oli eilen tullu puhelu tuntemattomasta numerosta, mä oon ihan varma et Dylan yritti soittaa mulle. Sillon rannallakin mä olisin voinu vaikka vannoa,et se iski mulle silmää. Se on kyl niin super-ihana! Mut mitä sitten kun mä joudun palaamaan takasin suomeen?? Noh, ehkä Dylan tulee mun mukaan....tai sitten mä jään tänne sen kanssa...me mennään naimisiin ja saadaan ihania pikku-Dylaneita...aah! Mut nyt kouluun, ylihuomenna on ne bileet ja sillon mun unelmista tulee totta!
Dylan:Ai saatana, mikä krapula, päätä särkee ihan törkeesti. Mä en muista illasta mitään, oonkohan mä saanut niin kovaa turpaani että muisti on menny? Missähän mun vaatteet on....paidassa on ainakin verta,mut liekö se edes mun omaani, tuskin. Naama näyttää olevan ihan kondiksessa, eikä muutenkaan näy mustelmia, great! Hetkonen....kuka toi muija on? Ja missä mä mahdan olla? Voi helvetti! Mä haluan nyt äkkiä himaan ja suihkuun. Olo on kyl tosi kamala...mikä puhelin numero mun kädessä on? Mun on pakko päästä ulos täältä. Sit vaan taksiin ja himaan. Tais mennä taas eilinen vähän yli....mä muistan koko illasta vaan katkelmia...me oltiin Ikonissa...kai...ja mä menin jatkoille ton kimman luo...ja loppua ei oo vaikeeta arvat, olinkohan mä edes hyvä? Ainakin mä olin ihan törkeen kännissä... Noh, unohtunut eilinen ja kova krapula muistuttaa taas siitä ettei kannata ryypätä liikaa...ylihuomenna sit taas repee potti!
Jatkan taas... voi olla,että tä novelli kuulostaa sekavalta, mutta kertokaa sitten mielipiteitä ja kommentteja!
**************************************************
Mia: Kaks päivää on kulunut tosi hitaasti. Mä oon miettiny koko ajan Dylania. Tänään on onneks ne bileet ja me nähdään! Mul on jo kamala ikävä sitä..mä kävin eilen rannallakin muttei se ollu töissä. Thomas osti Dylanille lahjaks paketin kortsuja...nille tulee käyttöä illalla,heh! Mut nyt suihkuun ja vaatteita vaihtamaan. -Niina, avaatko mulle yhen kaljan?
Dylan: Mun frendi, Adam tuli meille äskön. Mä oon kyl ottanu keittoa jo aamusta asti. Adam toi juotavat illaks ja sen lisäks se kaivo vanhojen levisten taskusta pienen pussin. Mä tiesin heti mistä oli kyse: gramma amfetamiinia. Mä en oikeen tiiä, mähän lopetin kaikki tollaset puol vuotta sitten. Ne sotki mun elämäni ihan täysin...jäin kiinni hallussa pidosta, sain potkut töistä ja irti pääseminen oli vaikeeta. Nyt mun elämä on taas suhteellisen hyvin, onneks sain tän työpaikan. -Otat sä kaljan...Hey, mitä sä nyt mietit..se on kuule 23 vuotta tänään,nyt ei mietitä turhia! Adam oli oikeessa, mähän olen kohta ikäloppu, tämä ilta pitää elää. - Okey, hae mulle uus kalja ja anna se pussi tänne! -Selvä, ihan mitä synttärisankari vaan haluaa. Mun ajatus ei kulkenu enää selkeesti. Mä avasin pussin, asetin viivan mun eteeni ja annoin periksi.
Mia:Mua jännittää tosi paljon...siis tänään me viimein saadaan toisemme. Onkohan Dylan ajatellu mua paljon? Mä uskon,että on. Vaikka me ei olla nähty kun kerran niin se oli silti tosi ihanaa. Meiän välillä oli jo silloin jotain sähköä, mä oon varma että Dylankin haluaa mut! -Perillä ollaan, ulos autosta! Mä astuin ulos, mun edessä oli uudehko rivitalo, porukkaa tulvi joka puolella. Me mentiin sisälle. Osa porukasta oli takapihalle, uima-altaalla, osa tanssi. Musiikki hakkas tajuntaan. Me liityttiin joukkoon.
Dylan: Helvetti, mun olo on outo, mä näen vaan valoja ja kasvottomia ihmisiä. Sydän hakkaa miljoonaa, on kuuma ja kylmä. Pakko mennä huuhtomaan naama kylmällä vedellä, jos vaikka pää hiukan selviäis. - Täällä se sankari on, nyt tuli lähtö uimaan! Ketä nä ihmiset on? Mihin ne mua repii? Hitto, mä oon sekasin!
Mia:Me ollaan oltu täällä jo melkeen tunti, mä en oo nähny vilaustakaan Dylanista. Porukkaa vaan tungeksii koko ajan. -Mia, kato altaalle! Mä käänsin katseeni ja näin kun kundijoukko kanto Dylania kohti allasta, molskis ja kundi lensi kaaressa veteen. -HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ! Jengi huusi yhteen ääneen. Mut miksei Dylan noussu pintaan? Mun hengitys salpaantus ja mä juoksin altaalle. Samassa Dylan nousi pintaan, se hymyili leveästi. Se nousi altaasta ja lähti kävelemään sisälle. Nyt olis mun tilaisuus. Mä lähdin kävelemään sen perässä makuuhuoneeseen. Ei se aluks edes huomannu mua, se riisu paidan ja housut, otti pyyhkeen kaapista, kuivaili itseään. Mä menin seisomaan sen taakse, kosketin sen lihaksikasta selkää. Se käänty muhun päin, märät hiukset oli valunu sen silmille ja sen silmät näytti pikimustilta. Mä huomasin,että Dylan ei oikeen ollu oma itsensä...se niiskutti koko ajan ja hengitti tiheesti, kai sillä oli kylmä. Me suudeltiin, se suuteli ihan ku mestari. Mä kosketin se kroppaa, näykin sen niskaa. Lopuks me kaaduttiin sängylle. Me rakasteltiin kiihkeästi kuun valossa, se oli täydellistä vaikka Dylan oli tosi kännissä. Mä nukshdin sen viereen.
jatkoa taas vähän...:)
**************************************************
Dylan: Hmm...tuttu kissa makaa mun mahan päällä...joo,kyllähän mä kotona olen. Eilen tais olla mun synttärit,vittu kun särkee päätä. Pitäis varmaan mennä suihkuun. WHAT?! Just joo, pikainen raportti: ei vaatteita, tuntematon muija mun vieressä...näyttää viel aikas nuorelta,voi helvetti! Muistikuvia välähtää mun mielessä...amfetamiini, altaaseen lentäminen, suutelua, vaatteita lattialla.... Pakko lähteä ulos selvittämään mun ajatuksia. Hyi helvetti, koko kämppä haisee ihan kamalalle ja jengi makaa lattioilla. -Adam,Adam, herää! -Mitääh...mä haluan nukkua. -Mä lähden ostamaan röökiä, katotko et kaikki porukat on häipyny täältä ennen kun mä palaan...mä oon pari tuntia poissa? -Joo, mä heitän jengin ulos...hey,Dylan...saitko sä? Adamin naama venys leveeseen hymyyn. -Kai...mee kattomaan mun huoneeseen.
Mia: -Me nyt sit seurustellaan. -Ethän sä edes nähny sitä enää aamulla? Niina ei suostunu näkemään tosi asioita. Se haukkas uuden palan hampurilaisesta ja näytti mietteliäältä. -No, millanen se oli? -Ihana, siis mä en oo koskaan kokenu mitään vastaavaa! Ilta oli ollu just sellanen kun mä olin kuvitellukkin. Me oltiin lähekkäin koko ilta, kaikki oli täydellistä. Dylan oli kyl ollu tosi kännissä mutten mä sitä Niinalle sanonu. Nyt mä jäisin vaan odottamaan sen yhteyden ottoa.
Dylan: Mikä mulla mahtaa olla? Ihan outo tunne velloo mun sisällä...oonkohan mä tulossa kipeeksi? Mä mietin melkeen koko ajan sitä pientä, vaaleaa kimmaa, jonka vierestä mä heräsin aamulla. Noh, jos lähtis vaikka baariin tänään niin sais muuta ajateltavaa.
Mä lähin kotiin suihkuun ja vaatteita vaihtamaan. Adam tuli meille alkuillasta ja me lähdettiin Extacyyn. Meno oli ihmeen hyvä, mut mun ajatukset oli ihan muualla. Joku muija roikku koko illan mun kaulassa ja mun hermo oli kireellä. -Hey, älä nyt saatana viitti! Mä korotin ääntäni ja se muija otti pari askelta pakkia. Samassa Adam vetäs mut sivummalle. -Mikä helvetti sua vaivaa?! Hyvännäkönen kissa suorastaan tyrkyttää itteänsä sulle ja sä oot tollanen, herää!! -Ei mua nyt nappaa... -Totta helvetissä sua nappaa! -Hei, mä en jaksa nyt,okei? -Nyt menet sen luo ja annat sille mitä se haluaa! Mä lähdin takasin tiskille ja tilasin kaljan. Mä en jaksanu Adamin juttuja kun muutenkin tuntu et ajatukset harhaili ties missä. -Tulisitsä jatkoille mun luo? Se sama muija kuiski mun korvaani. -Kattoo nyt... Me mentiin tanssimaan. Kesken kaiken mä lähdin vessaan, pesin kasvoni kylmällä vedellä ja katoin itteäni peilistä. -Mikä sua vaivaa?! mä kysyin itseltäni. Samassa mä tein päätöksen. Mä lähdin takasin tanssilattialle, otin sitä muijaa kädestä kiinni, lähdettiin niille ja harrastettiin seksiä.
Mia: Dylanista ei ole kuulunu mitään kolmeen päivään. Mä laitoin sille viestin, muttei se vastannu. Onkohan sille sattunu jotain? Mul on muutenkin fiilikset tosi down...Niina oli udellu koulussa kimmoilta Dylanista ja monet oli sanonu sille, että se pettää mua minkä kerkee. Mä kyl luulen, että noi on kateellisten panetteluja! I mean, Dylan ja mä seurustellaan, luulis ihmisten jo tajuavan! -Mia, avaa ovi! Niina tulee varmaan kohta oven läpi jos mä en avaa. -Niin? -Arvaa mitä?! Mä katoin bestistäni kyllästyneenä ja käskin se jatkaa. -Kyllähän sä tiiät sen Kimmyn meiän liikuntaryhmästä? -Niin, jatka nyt vaan! -Se oli ollu lauantaina Extacyssa ja Dylan oli menny jatkoille sen luo, SUN Dylanis!! -Mä en usko sua! -No, mennään käymään Kimmyn luona..Dylanin paita oli unohtunu sinne...sittenpähän näet! Mä menin ihan sanattomaks. Thomas lähti heittämään meitä Kimmyn luo.
Dylan: -Adam, mä oon...rakastunu. Mä katoin Adamia vakavana ja imin röökiä ahneesti. -Häh,no et todellakaan ole, hyvä vitsi! -Ei kun helvetti ihan oikeesti!! Adamin nauro lakkas ja hymy alko häipymään. -Häh, kehen...ethän sä oo koskaan...?? -En niin..vittu tä on outo tunne,mut mä ajattelen sitä koko ajan! -Siis,Ketä? -Miaa, sitä suomalaista kimmaa. -Sä tosiaan olet sekoomassa, sehän on jotain 17v...haetaan kaljaa ja lähetään baariin niin sun ajatukset selkiintyy. -Mennään mieluummin uimaan takapihalle. -Okei,mut mä haen kaljaa mukaan. Mä hyppäsin pääedellä altaaseen, hitto kun Adamin tilalla olis nyt Mia.
Mia:Mua pelotti ja jännitti yhtäaikaa, toisaalta mä olin levollinen, ei se paita voinu olla Dylanin, ei millään! Valkoinen ovi avautus ja Kimmy seiso sen takana. Me käveltiin sen perässä sisälle ja istuttiin isolle sängylle. Tässäkö ne oli rakastelleet, Oliko Dylan suudellu Kimmyä yhtä ihanasti kun mua? Samassa Kimmy heitti mulle hihattoman dieselin paidan. -Onko tä sun kundikamun? Pala nousi mun kurkkuun, paita oli mulle erittäin tuttu...Dylanilla oli ollu se päällä niissä bileissä. Mä hautasin kasvot paitaan, tuttu partaveden tuoksu tulvahti mun nenään. Kyyneleet vieri mun poskelle. -Mitä te teitte sen kanssa? Mun ääni oli itkusta sekava. -No,kyllä sä tiiät...mä oon tosi pahoillani, en mä todellakaan tienny että te seurustelette...eikä se maininnu sanallakaan olevansa varattu. Mun sydän särkys.
loppu häämöttää:)
**************************************************
Dylan: -Adam, mä lähetän sille nyt viestin, mä en enää pysty olemaan siitä erossa. Adam sukelsi mun luokse, nojas altaan reunaan ja hörppäs kaljastaan. -Ootko sä nyt hei ihan varma? -Olen, mä en oo koskaan tuntenu mitään tällasta, mähaluan yrittää muuttua. Mä otin puhelimen käteen ja aloin kirjottaa: "Moi...anteeks etten oo mitään ilmotellu itestäni. Haluaisin nähdä, voitteko tulla illalla Extacyyn?" Mä lähetin viestin. Tänään ä kertoisin Mialle, mitä mä tunnen sitä kohtaan, me alettais seurustella ja mä olisin täysillä siinä mukana, unohtaisin kaikki muut muijat! Ihana helpotuksen tunne valtas mut, ensi kertaa pitkään aikaan mä tunsin itteni onnelliseks. Mia vastas lyhyesti: "okei. mulla onkin sulle asiaa." Hitto, mä odotin iltaa, mä ottaisin Mian mun syliin ja suutelisin hellästi. Ja nyt kaljaa kehiin!
Mia: Mä olin täynnä raivoa, Niina ja Kimmy oli valaneet muhun taistelu-henkeä.Mulle ei tehtäis näin, ei todellakaan! Mä katoin peilistä mun mustaks maalattuja silmiä, mulla oli päättäväinen katse. Sipasu puuteria, minihame ja pieni toppi päälle, hajuvettä ja eikun menoksi!
Dylan: -Adam, Miialta tuli viesti, ne pyysi meitä käymään ulkona. -Joo, mennään vaan, mulla onkin vähän huono olo. Ihmisiä tulvi joka puolella,valot vilkkus. Mä suunnistin päättäväisesti kohti ulko-ovea- Vihdoin mä näkisin Miian tätä mä oon tosiaan odottanu!
Mia: Mä näin Dylanin jo kaukaa, luoja se näytti hyvältä! Mut nyt mun piti kovettaa itseni. Dylanin askel heitti, se oli selvästi kännissä.Tuli mun eteen hymyili mulle ihanasta ja oli tarttumassa muhun. -Älä saatana koske muhun! Dylan otti askeleen taaksepäin, sen ilme oli pelästynyt. -Mitä sä nyt,kulta? Mä olin täynnä raivoa, vai kulta! Mä menin ihan Dylanin eteen, se haisi viinalle ja partavedelle. Mä kohotin käteni ja löin avarilla sitä naamaan, sit mä tönäsin sitä ja se menetti tasapainon ja kaatui. -Vittu sä olet idiootti-paskapää!! Mä suorastaan syljin sanat ulos mun suusta. Mä heitin Dylanin paidan täysillä sitä päin. -Onko tuttu,häh!? Dylan ei sanonu sanaakaan, se nousi hitaasti ylös ja lähti kävelemään pois. Niina lähti seuraamaan sitä ja huusi sille koko ajan. -Etkö sä saatana välitä yhtään mistään?! Dylan ei vastannu mitään, käveli vaan pois. Niina tuli takasin, me annettiin läpyt toisillemme ja hymyiltiin tyytyväisinä. Adam istu katukivetyksellä ja oksensi. Niina läppäs sitä päähän ja alko nauramaan. -Tuu Mia, mennään bailaamaan!
Dylan: Aika kuluu ihan siivillä, kohta on taas syksy. Mä en vieläkään oikeen käsitä,että mitä sillon illalla tapahtus. Mä luulin,että kaikki oli hyvin, mä olin ensi kertaa elämässäni rakastunut. Noh, mä olen niin tottunut siihen että pilaan aina kaiken. Rakkaus ei oo mua varten, ei mua voi kukaan koskaan rakastaa tai auttaa. Mun elämä on jatkunu samanlaisena kun ennen Miaakin. Mä ryyppään usein, joka viikonloppu mä herään jostain muualta kun omasta sängystä. Ei mua kiinnosta enää, tä on mun elämää. Amfetamiini on taas kuvioissa, ennemmin tai myöhemmin se tulee pilaamaan mun elämän. Mä en jaksa ajatella sellasia, en jaksa ajatella oikeestaan yhtään mitään. Show must go on, bileitten on jatkuttava...mikään vaan ei tunnu miltään... Huomenna on taas suuret bileet, ei muuta kun viinaa ja spiidiä, eipähän ainakaan tarvii ajatella mitään...voi taas siirtää tuskaa muutamalla tunnilla...Joo, mut nyt töihin...
Mia: Mä oon katunu mun tekoani ihan mielettömästi, itkenyt, huutanut ja katunut. Eihän Dylan voinu tietää,että mä luulin meiän seukkaavan. Adam kerto Niinalle kännipäissään,että Dylan olis halunnu yrittää mun kanssa. Mä yritin mennä juttelemaan sen kanssa rannalle,muttei se edes moikannu mulle, katto vaan kaukaisuuteen. Sen elämä on kuulemma ihan sekasin. Huomenna on yhet bileet. Mä kuulin,että Dylan on menossa niihin, mä aijon mennä kans sinne ja korjata meiän välit, sen mä oon päättänyt!