aiheutitko itse jotain. Ymmärsin, että oli aika aktiivinen pussailemaan jopa hyökkäävä Mikaa kohtaan. Kukaan ei hyväksy väkisin tekemisiä, mutta kumpikin oli kännissä, mielestäni Mikaa ei voi syyttää niinorella menköön myös itseenaä. että poistetaan. S
Sorella
mieti
1212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sorella itse teki alotteita koko illan. antoi ymmärtää mikalle; olevansa valmis mihin vain.
Kuinkahan moni mies olisi mikan asemassa perääntynyt?
Sordiino on säälittävä, kun laittaa kaiken mikan syyksi, ja pahoittelee mikan toimia. Vaikka itsessä oli ihan riittävästi myös osuutta asiaan.
Sordiino ajattelee, minkä kuvan hän antaa päissään touhuamisilla, ja yrittää vain kiillottaa kilpensä kun ei enää muuta voi.
Kakin lähentelyt miraa kohtaan olivat minusta paljon vakavampia, mirahan työnsi kakia pois, ja kaki vain vonkas lähes sammunutta miraa.
Älytöntä hurskastelua koko juttu.