Mika on SYYTÖN!!!!!

Eihän tuolla tapahtunu mitään? Mix tästä on nostettu niin suuri haloo, Sorellahan vaan nauraa tuolla ja koittaa mielistellä Mikaa, taitaa tuntea syyllisyyttä.
4613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enpä olisi uskonut, että voisi mieleni tässä asiassa muuttua. Mutta muuttui se. Mika saa kaikki sympatiani. Sorella on ärsyttävä kaikin puolin. Ja teennäinen. Tulee itkua vääntäen päiväkirjahuoneesta ja kahdessa sekunnissa ääni kertaakaan värähtämättä kertoo yksityiskohtia Hannelle ja Jennille. Aivan kuin nauttisi tilanteesta ja saamastaan huomiosta. Tuli semmoinen olo, että Sorella päässään ajattelee: "Lällällää, Mikapa olis halunnut panna mua! Lällällää! Etpä Mira sitä saanutkaan!". Ja olipa tuo jo ennen taloon menoaan toitottanut lehdille kiinnostuksensa kohteet: Mika ja Kaarlo. Mika itkee ja on aidosti järkyttynyt tekemisistään. Sorella vääntää rullaa päähän ja menee nyppimään kulmakarvojaan. Voi että kun hän on järkyttynyt. Ja minkälainen opettaja vetää televisiossa perskännit ja tyrkyttää itseään talon jokaiselle miehelle? Hyi helvetti!

Äänestä

ihan toisenlaiselta: Nauhalla nähdään kuinka Mika yritti raiskata sammuneen Sorellan!

Äänestä
  • halia ja raiskausyrityksen eroa.

    Äänestä

  • kun et huomaa.. kirjoitti:

    halia ja raiskausyrityksen eroa.

    Meillä päin pillunsormeilua ei kutsuta halaamiseksi.

    Taidammekin olla sitten melko vanhanaikaisia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mari91 kirjoitti:

Eihän tuolla tapahtunu mitään? Mix tästä on nostettu niin suuri haloo, Sorellahan vaan nauraa tuolla ja koittaa mielistellä Mikaa, taitaa tuntea syyllisyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu