Mitä tehdä kun iltaisin en saa unta, en millään. Minua väsyttää mutta kun menen nukkumaan niin uni ei tule millään. Saan nukuttua vasta klo 1-2 aikaan yöllä, joskus saattaa mennä aamuviiteen ennenkuin saan unen päästä kiinni. Olen myös muutaman yön valvonut kokonaan vaikka minua on väsyttänyt niin uni ei ole tullut ja olen seuraavana päivänä ollut väsynyt mutta kun olen yrittänyt nukkua niin uni ei tule.
Luulen että tämä on työttömyystressiä koska sen jälkeen kun jäin työttömäksi on tämä alkanut. Ja olin tässä vähä aikaa sitten kolmen kuukauden pituisessa työvoimakoulutuksessa. Ja koulutuksen aikana sain nukuttua ihan normaalisti jopa viikonloppuisin. Mutta heti kun kurssi loppui alkoi sama juttu. Mitä teen, kun töitä en saa mistään. Eikä tämä stressi lopu muuta kuin sitten jos saan töitä. Saako unilääkkeitä ilman reseptiä? Olen joskus kokeillut Valrian-merkkistä unilääkettä mutta se ei auta nukahtamiseen.
Luulen että tämä on työttömyystressiä koska sen jälkeen kun jäin työttömäksi on tämä alkanut. Ja olin tässä vähä aikaa sitten kolmen kuukauden pituisessa työvoimakoulutuksessa. Ja koulutuksen aikana sain nukuttua ihan normaalisti jopa viikonloppuisin. Mutta heti kun kurssi loppui alkoi sama juttu. Mitä teen, kun töitä en saa mistään. Eikä tämä stressi lopu muuta kuin sitten jos saan töitä. Saako unilääkkeitä ilman reseptiä? Olen joskus kokeillut Valrian-merkkistä unilääkettä mutta se ei auta nukahtamiseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vain lääkäri voi määrätä tarpeeksi tehokasta lääkettä esim. Imovanea 7,5 mg. Kyllä reseptivapaitakin löytyy, kysy apteekista. Elämänrytmin löytyminen olisi nyt tärkeää. Tee aikataulu seuraavaksi päiväksi, älä ajelehdi päivästä toiseen. Se tekemisen keksiminen on sitten jo hankalampaa ja pakkaset rajottaa liikkumistakin.
Kaikkea hyvää sinulle Uneton.
Samat oireet ja sama tausta!
Olen kärsinyt ihan samasta ongelmasta jo viikkoja. Kun olin yhden viikon matkoilla joulun kieppeillä, nukuin hotellissa tosi hyvin. Vaan sama unettomuusralli jatkui kotiin palattuani. Minulla lienee työstressiä. Teen juonti illalla auttaa joitakin ihmisiä.
En ole itse halunnut kokeilla edes luontaistuotteista tehtyjä unilääkkeitä, sillä jäähän niihinkin koukkuun. Ei toki lääketieteelliseltä kannalta katsoen, mutta henkisesti. Olen itse päättänyt, että unen on tultava ilman moisia apukeinoja.
Ulkoiletko tarpeeksi? Minä en, ja se vaikeuttaa varmaankin minun nukkumistani. Ulkoilun puute johtuu minulla terveydellisistä syistä.
ihminenhän pysyy valveilla/herää silloin kun aivokuoreen tulevien ärsykkeiden määrä ylittää tietyn rajan. Eli luonnollisesti jos jokin asia painaa mieltä niin sitä tulee ajateltua sängyssäkin ja tällöin aivokuori on koko ajan ärsykkeiden alaisena. Tietenkin nukahtamisvaikuksiin voi vaikuttaa moni muukin asia mutta kun mulla itselläni oli suuria nukahtamisvaikeuksia joskus niin kehitin aika takuuvarman keinon saada unen päästä kiinni.Pimensin makuuhuoneen ja suljin kaikki laitteet joista lähti jonkinlaista ääntä. Nämä olosuhteet tietenkin ovat edullisia ties millaisille synkille ajatuksille ;) mutta yritin keskittyä pelkästään yhteen ajatukseen:en ajattele mitään. Jos sitä ajatteli tarpeeksi niin kaikki muut ajatukset sai pidettyä pois mielestä. jos jokin ikävä asia putkahti mieleen, työntää sitä pois vain kaksin käsin ajattelemalla ettei ajattele mitään. Jossain vaiheessa sitä vaipuu jonkinlaiseen horrokseen eikä loppujen lopuksi tarvitse enää ajatella edes sitä ettei saa ajatella mitään ja vaipuu uneen. Kuulostaa varmaan tosi pimeältä ;) Mulla se kuitenkin toimii tosi hyvin vaikka se vaatikin hieman harjoittelua.
Ei tuo pimeältä kuulosta, päinvastoin. Kun vain saisi ne ajatukset pidettyä muualla. Minä olen itse huomannut, että korvatulpat ikään kuin eristävät minut muusta maailmasta, ja silloin saattaa uni tulla helpommin.