Ei enää mitään

Olin kärsiny omissa vaikeissa tuskissani yli 4 vuotta ja luulin olevani jo ihan henkinen riepu, mutta keväällä heräsin kuin ikiroudasta kun näin sen. Maailman kauneimman olennon, enkelin, joka kaiken pimeyden keskellä säteili kirkkaassa väriloistossa luoden ympärilleenkin värejä ja lämpöä.

Rakastuin täysin tuohon minua nuorempaan ihmiseen, enkä välittänyt että se oli poika.
Hänen olemassaolonsa sai minut muuttumaan niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Pitkän kaipauksen jälkeen pääsimme yhteyksiin ja sitä kesti jonkin aikaa. Kaikki mahdotonkin tuntui mahdottomalta.

Mutta sitten.. ..en tiedä mitä tapahtui.. :´(
..mitään ei vaan enää tapahtunut. En puhunut mitään rakkaudestani, enkä tiedä olisiko pitänyt, koska hän kuitenkin sen verran nuori oli. Ajattelin, että ystävyys olisi riittänyt toistaiseksi. En tiedä tiedostiko hän mitenkään tunteitani.
Vain rakkaus ja suunnaton ikävä jäi. Sama, joka oli jo aiemmin, mutta vain paljon paljon raskaampana, lisäten jo valmiiksi mahdottoman suurta taakkaani.

Liekö todellakin pätee sanonta: "Kun Jumala haluaa kiduttaa sinua, Hän vastaa rukouksiisi."
Minun rukouksiini Hän lähetti katoavan rakkauden..

En jaksa enää kantaa tätä taakkaa!!!
Sanokaa joku ny jo se sinne yläkertaan, kun ei tunnu täältä menevän perille!!!
Pitää vaan vielä miettiä kivuttomin tapa nukkua pois..
5426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuo sinun murheesi taitaa olla yllättävän arkinen nuorien joukossa, itsekin aikoinaan hieman samoja ajatuksia kantaneena täytyy todeta että ei sitä kannata huutaa ääntään käheäksi Jumalalle... Vaikka minä huutaisin ääneni käheäksi, eikä Jumala vastaisi, tapahtuisi se minun parhaakseni... Näin sanotaan...

"Pitää vaan vielä miettiä kivuttomin tapa nukkua pois.."

Eräs ystäväni päätti elämänsä muutamia viikkoja sitten, enkä mielellään halua näitä kommentteja jos ette oikeasti kaipaa muuta kuin huomiota... Ajatelkaa nyt pliis kahdesti, ette tajua paljonko tuo satuttaa...

Äänestä
  • "enkä mielellään halua näitä kommentteja jos ette oikeasti kaipaa muuta kuin huomiota..."

    Et arvaakaan kauan mä oon tätä hautonu, etkä arvaa, että se on ollu ihan pienestä kii.
    Kaikki tämä on ihan totta!!!!
    Kun ei voi kenellekään puhua, etkä näe edessäsi kuin pimeyttä, on vaikeaa nähdä syytä jatkaa. Jos kaikki mitä teet, kaikki valinnat tuottaa vaan suurta tuskaa itselle ja muille..
    ..kuolleet ei turhia murehdi!!!

    Äänestä

  • EI!!! kirjoitti:

    "enkä mielellään halua näitä kommentteja jos ette oikeasti kaipaa muuta kuin huomiota..."

    Niinpä. Ja arvaa satuttaako se kun sanotaan, että kaivataan vain huomiota? Kunpa se olisikin vain sillain!

    Äänestä

  • EI!!! kirjoitti:

    "enkä mielellään halua näitä kommentteja jos ette oikeasti kaipaa muuta kuin huomiota..."

    Et arvaakaan kauan mä oon tätä hautonu, etkä arvaa, että se on ollu ihan pienestä kii.
    Kaikki tämä on ihan totta!!!!
    Kun ei voi kenellekään puhua, etkä näe edessäsi kuin pimeyttä, on vaikeaa nähdä syytä jatkaa. Jos kaikki mitä teet, kaikki valinnat tuottaa vaan suurta tuskaa itselle ja muille..
    ..kuolleet ei turhia murehdi!!!

    ..sitä. vaikka "kuolleet ei turhia murehdi", niin mieti sun läheisiä. niitä varmasti on. mieti miten niitä sattuu jos sä meet ja teet itsarin.

    sulla on varmaan vaikeeta, ymmärrän. mut puhu asiasta jollekkin! älä tapa ittees, pliis. susta välitetään.

    Äänestä

vittu et kyllä mee ittiäs tappamaa!!!!ja ihan näi tiaroks vaa,mistää jeesuksista on turha puhua.se on vaa vaivaks ja sekoottaa ihmisen pään toi jesse!!!yks pallipää seki!!Green Day on uskonto,Billie Joe jumala.mutta se on tiätysti makuasia.no,jokatapaukses,ittiäs et mee tappamaan,ja jeesukset on hölynpölyä,ok?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jäljellä kirjoitti:

Olin kärsiny omissa vaikeissa tuskissani yli 4 vuotta ja luulin olevani jo ihan henkinen riepu, mutta keväällä heräsin kuin ikiroudasta kun näin sen. Maailman kauneimman olennon, enkelin, joka kaiken pimeyden keskellä säteili kirkkaassa väriloistossa luoden ympärilleenkin värejä ja lämpöä.

Rakastuin täysin tuohon minua nuorempaan ihmiseen, enkä välittänyt että se oli poika.
Hänen olemassaolonsa sai minut muuttumaan niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Pitkän kaipauksen jälkeen pääsimme yhteyksiin ja sitä kesti jonkin aikaa. Kaikki mahdotonkin tuntui mahdottomalta.

Mutta sitten.. ..en tiedä mitä tapahtui.. :´(
..mitään ei vaan enää tapahtunut. En puhunut mitään rakkaudestani, enkä tiedä olisiko pitänyt, koska hän kuitenkin sen verran nuori oli. Ajattelin, että ystävyys olisi riittänyt toistaiseksi. En tiedä tiedostiko hän mitenkään tunteitani.
Vain rakkaus ja suunnaton ikävä jäi. Sama, joka oli jo aiemmin, mutta vain paljon paljon raskaampana, lisäten jo valmiiksi mahdottoman suurta taakkaani.

Liekö todellakin pätee sanonta: "Kun Jumala haluaa kiduttaa sinua, Hän vastaa rukouksiisi."
Minun rukouksiini Hän lähetti katoavan rakkauden..

En jaksa enää kantaa tätä taakkaa!!!
Sanokaa joku ny jo se sinne yläkertaan, kun ei tunnu täältä menevän perille!!!
Pitää vaan vielä miettiä kivuttomin tapa nukkua pois..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu