SUDEN SYDÄN
Nahkakäsineen peittämä käteni siirtää piikkipensaan oksaa hitaasti avaten näköalan tielle paremmin. Ilta on jo pitkällä ja tuulen viileä henkäys tuo ylempää vuorelta korviini susien ulvonnan, tuon maailman kauneimman laulun, joka saa villin sydämeni hymyilemään joka kerta sen kuullessani.
Nimeni on Harmaasusi, ainoa todellinen nimi jonka tunnen sen jälkeen kun itseään hurskaana pitävät ihmiset ottivat entisen nimeni pois. Ainoa todellinen kotini on vuorilla, jossa asun yhdessä klaanini kanssa. Meistä kellään ei ole paluuta entiseen, sen olemme verellä vannoneet tultuamme ajetuksi pois valtakunnasta ja Kruunun suojeluksesta. Ne jotka eivät tahtoneet uskollisuuttamme, ovat saanet osakseen vihamme. Ennen me tunnustimme oikeaa uskoa, mutta kun uskovaiset meidät hylkäsivät, liityimme me vuorten susiin, kuunnellaksemme niiden laulua, uskoaksemme niiden tavoin ja käydäksemme loputonta sotaamme ja saalistaaksemme maillemme kulkevia, niinkuin nyt olemme tekemässä. Viikko sitten kuulimme karavaanista jonka piti tulla tätä reittiä ja olemme koko viikon etsineet sen jälkiä vuorilla risteileviltä poluilta ryöstääksemme sen, muttemme ole löytäneet mitään, paitsi nyt.
Tarkka katseeni erottaa vihdoinkin liikettä polulta, yksinäisen hahmon kävelemässä hitaasti meitä kohti pitkän matkan päästä, niin pitkän että on mahdoton sanoa mitään muuta kuin että tulija on ihminen. Päästän pöllöä matkivan äänen, joka on merkki kymmenkunnalle toverilleni pysyä liikkumatta ja odottaa. Väijymme ääntä päästämättä, pensaiden marjojen tuoksun leijaillessa ilmassa ympärillämme. Niin hitaasti ettei mikään silmä maan päällä kykenisi sitä liikettä erottamaan, hivutan lyhyen miekkaani tupesta ulos ja korjaan asentoni niin että olen valmis ponnahtamaan polulle yhdellä hypyllä.
Kohteen saapuessa lähemmäksi erotan sen hupullisesta viitasta huolimatta nuoreksi naiseksi. En voi olla ihmettelemättä mitä yksinäinen nainen tekee kaukana vuoristossa. Nainen katselee ympärilleen, pysähtelee välillä ja nostaa kädet suulleen huutaen jotain, seisoo paikoillaan ja jatkaa taas matkaansa kohti meitä. Minua alkaa hymyilyttää, neito taitaa olla eksynyt! Tunnen vartaloni rentoutuvan, tästä ei tulisikaan taistelua, mutta ei hyvää tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.
Toverini ovat selvästi huomanneet saman koska kuulen pieniä liikahtelun ääniä pensaikosta, ääniä joita emme koskaan päästäisi varomattomuuttamme. Harva ihminen edes huomaisi kyseisiä ääniä, mutta harjaantuneille korvilleni ne ovat yhtä selvää puhetta kuin jos joku luettelisi minulle kaikkien pensaikossa piileskelevien nimet ja kertoisi millä asialla he ovat.
Nainen kävelee aivan edestäni, kädenmitan päästä. Hänen ohitettuaan minut, yhä äänettömästi, yhteisestä merkistä nousemme kaikki seisomaan ja menee muutama sekunti ennenkuin nainen huomaa meidät. Hän kirkaisee nähdessään ruskeisiin ja harmaisiin taljoihin pukeutuneet pitkät, aseistetut miehet ympärillään. Hän haukkoo henkeään ja kääntyy ympäri ja yrittää juosta. Astun ketterästi polulle hänen tielleen, tartun häntä käsistä ja katson hänen kauhusta laajenneihin silmiinsä. "Hyvää iltaa kaunokainen, mahdatko olla eksyksissä?" Kysyn virnistäen. Nainen katsoo minua yhä järkyttyneenä eikä hän juuri pistä peloltaan vastaan. Toverini tulevat myös lähemmäs ja muodostamme piirin hänen ympärilleen.
Huppu on valahtanut pois naisen päästä ja totean hänen olevan varsin kaunis. Hänellä on vihreät silmät, pitkät tummat hiukset, yllään tummansininen viitta ja sen alla vartalonmyötäinen, ruskehtavan punainen mekko joka onnistuu varsin niukasti peittämään hänen vartalonsa naiselliset muodot. Luon katseen tovereihini kysyvästi ja he nyökkäävät, hän olisi minun. Irroitan otteeni naisen vasemmasta kädestä, tartun häntä vyötäisiltä ja vedän hänet kiinni itseeni. "Ei, päästä irti, ei" Hän alkaa vaikertaa ja kiemurtelee otteessani pudistellen päätään. Alan huomaamattani kiihottua, vetäisen viitan pois hänen yltään ja alan hyväillä hänen hiuksiaan ja selkäänsä vetäen häntä itseäni vasten. Hänen vastarintansa yltyy ja hän alkaa nyyhkyttää ja huitoa minua nyrkeillään. Kyllästyn ja kaadan hänet maahan painaen yhdellä kädellä hänen molemmat ranteensa pään yläpuolelle maata vasten ja asetun hajareisin hänen lantionsa päälle pitäen jaloillani hänen vartaloaan paikoillaan.
Vapaalla kädelläni tartun häntä leuasta ja puristan työntäen kasvoni melkein kiinni hänen kasvoihinsa. "Mikä sinun nimesi on?" Kysyn tiukasti. Nainen sulkee silmänsä ja kääntää päätään pois avuttomana, puristan kovemmin ja käännän hänen kasvonsa kohti omiani. Hän avaa silmänsä peloissaan ja ääni väristen ja hiukan puristuksestani tukahtuneena hän vaikertaa "Lu - Lumikki.." Murahdan ja päästän irti hänen leuastaan, kuljetan kättäni mekon etumuksella karhean kankaan peittämille rinnoille. Hänen katseensa vaihtuu pelokkaasta avuttoman tuskaiseksi kun puristelen hitaasti tunnustellen hänen toista rintaansa. En usko Lumikin olevan hänen oikean nimensä, mutta pidän siitä. Tuskin hänkään uskoisi minun oikean nimeni olevan Harmaasusi...
Juuri kun aion aloittaa tositoimet, mieleeni tulee parempi idea. Alan hymyillä tuimasti ja nousen ylös hänen päältään. Vedän ihmeissään olevan naisen pystyyn ja väännän hänen kätensä selän taakse. Toverini tuo köyttä ja sitoo Lumikin ranteet tiukasti yhteen, katselen häntä hetken ja silittelen hänen hiuksiaan hänen seistessään avuttomana pää painuksissa kädet selän takana. Keskustelen hetken toverieni kanssa ja sitten lähdemme nainen mukanamme kohti majapaikkaamme. Laitan siteen hänen silmilleen, ettei hän näkisi reitistä mitään ja talutan häntä kädestä koko matkan vuoripensaikossa kulkevan polun läpi hänen kompastellessaan ja vaikeroidessaan sokkona.
Perille saavuttuamme en tuhlaa aikaa, vaan talutan saaliini omaan luolaan rakennettuun alkeelliseen asuntooni. Olisin voinut tyydyttää haluni jo tiellä mutta tahdon ensin leikkiä hänellä, ei ole mitään niin kiihottavaa kuin nähdä vihollisnainen punastelevana nöyryytyksestä hänen ollessaan täysin käsissäni.
Riisun aseeni ja laitan ne telineeseen roikkumaan ja sytytän soihdun valaisemaan luolankoloni. Talutan yhä side silmillään olevan Lumikin oviaukolta ja työnnän hänet istumaan asuinpaikkani ainoaan puiseen tuoliin, jonka taakse sidon hänen kahlitut kätensä kiinni. Seison hänen takanaan ja alan kiireettömästi hyväillä häntä, hieron kevyesti hänen hartioitaan, sivelen kaulaa ja leukaa sormillani. Avaan mekon takana olevat nauhat ja valutan sen hitaasti melkein vyötärölle asti paljastaen hänen olkapäänsä, rintansa ja vatsansa. Vien käteni hänen eteensä ja puristelen paljaita rintoja omistavasti ja Lumikki alkaa taas kiemurrella. Minua naurattaa "eikö näihin saa koskea?" kysyn rutistaen entistä kovempaa. Saan vastaukseksi tukahtunutta vaikerointia, irroitan otteeni ja otan siteen pois hänen silmiltään ja sipaisen sotkuisen tukan pois kasvoilta.
Haen takaseinältä pitkän köyden ja alan toteuttaa ajatustani, kiedon köyden hänen vartalonsa ympäri rintojen alapuolelta, sidon sen selkäpuolelta lenkkiin, vedän ensin toisen hartian yli ja toisen rinnan ali, sitten takaisin hartian yli, selän takana olevan köyden ali ja samalla tavalla toiselta puolelta. Toistan tätä muutaman kierroksen mutten kiristä köysiä vielä. Otan rautaisen, koristellun pikarin jonka olen saanut saaliiksi jokin aika sitten ja painan sen hänen rintojensa väliin. Pujotan köyden pari kertaa sen ympäri, sitten alan vetää köysiä tiukemmalle saaden rinnat puristamaan pikarin väliinsä. Lumikki vaikeroi ja älähtelee irvistäen köysien kiristäessä hänen rintojaan luonnottomasti ja pikarin painaessa rintakehää. Kun uskon pikarin pysyvän paikallaan, solmin köyden kiinni, kyykistyn hänen eteensä ja kerron hänelle aikeeni.
Silittelen hänen hameensa etumusta muistuttaen häntä hänen tilastaan ja aloitan: "Lupaan säästää soman pikku häpysi häväistykseltä jos palvelet minua hyvin" Sanon katsoen häntä tiukasti silmiin. Jatkan "Tarjoile minulle viiniä tuosta pikarista läikyttämättä yhtään ja saat säilyttää kunniasi ja pääset pois" Lumikki näyttää hiukan huvittavalta istuessaan puolialasti sidottuna tuolissa, pikari rintojensa välissä, nännit köysien puristamien tissien päässä pullistellen. Hänen katseestaan paistaa alistunut viha ja hän kiristää hampaitaan. En odota pidempään vaan puristan toisen nännin sormieni väliin nipistäen sitä ja vaadin vastausta. Hän vaikeroi ja nyyhkyttää ja koittaa riuhtoa käsiään irti mutta ei saa sanotuksi suostuvansa. Nipistän lujempaa ja hän huutaa lujaa "Suostun, suostun aaah!" Hymähdän ja päästän punoittavasta nännistä irti, sitten irroitan häntä tuolissa kiinni pitävän köyden ja vedän hänet hiuksista seisomaan.
Haen viiniruukun ja täytän pikarin viinillä, sitten istun tuolille odottamaan. Kädet selän takana ja tasapainoillen yrittäessään pitää pikarin suorassa Lumikki liikkuu surkean näköisenä eteeni ja pyllistäen kumartuu tuoden pikaria lähemmäs minua. Hänen poskensa ovat tulipunaiset ja suupielet alhaallapäin. Hän onnistuu ja saan pikarin huulilleni juoden hidastellen suullisen karvasta viiniä parransänkisen leukani hipoessa hänen rintojaan. Lopetan ja hän vetäytyy pois suoristaen vartalonsa. Nousen ja täytän pikarin uudestaan.
Lumikki alkaa taas kumartua eteeni tarjoten rintamustaan. Tällä kertaa en anna hänen onnistua vaan nostan hänen hamettaan huomaamattomasti ja kouraisen häntä jalkovälistä juuri kun pikari on lähellä kasvojani. Hän kiljaisee ja hätkähtää viinin läikkyessä päälleni. Nousen salamana ylös, tartun vartalon yli menevästä köydestä ja vedän siitä hänet kiinni itseeni. "Tiesin että haluat sitä" Totean vakavana hänen katsoessaan avuttomana alaspäin. "Teit tuon tahallasi, saat mitä haluat" - Tartun naista olkapäistä, pyöräytän hänet ympäri ja alan avata rintoja puristavia köysiä. Saatuani ne irti nostan pikarin ja köydet syrjään ja vedän hänen hameensa kokonaan pois.
Lumikki seisoo selin minuun pää painuksissa nyt kokonaan alasti. Huomaan hänen hartioidensa nytkähtelevän ja päätän armahtaa häntä löysäämällä hänen ranteidensa köysiä sen verran että hänen ei tarvitse maata käsiensä päällä ollessaan selällään vaan pystyy juuri ja juuri pitämään kädet sivuillaan. Kaadan hänet hitaasti selälleen ja asetun hänen jalkoväliinsä polvilleni. Katson vielä merkitsevästi hänen kyyneleisiin silmiinsä ja lasken housuni vetäen äskeisestä huvittelusta kovettuneen kaluni esiin. Elintäni suorastaan pakottaa ja katsellessani edessäni aukeavaa levitettyä jalkoväliä olen vähällä menettää järkeni. Vedän esinahan taakse ja kiipeän hänen päälleen ottaen toisella kädelläni tukea lattiasta ja toisella ohjaten keihästäni kohti levitettyä häpyä. Voihkaisen sovittaessani elintä häpyhuulten väliin lämpimän lihan alkaessa helliä pakottavaa terskaani. Hidastelen vielä hetken nauttien vallan tunteesta katsoen avutonta Lumikkia silmiin, sitten työnnyn ähisten sisään kuilun pohjaan asti.
Kiedon käteni hänen ympärilleen ja painun häntä vasten kähisten hänen korvaansa "Olen Harmaasusi, se on nimeni, minulla on suden sydän" Työntelen lantiollani elintäni edestakaisin saaden hänetkin voihkimaan liikkuessamme yhteen kietoutuneina luolan kivilattialla. "Suden sydän, muista se" Alan kiihdyttää tahtia ja tunnen pian laukeavani "Synnytät lapsen jolla on suden sydän, tiedä se" Nautinnon aalto vyöryy ylitseni ja työnnyn mahdollisimman syvälle häneen. Rajusti purkautuen lastini täyttää hänen sopukkansa, hänen häpynsä ottaessa sen vastaan vaihtoehtoa vailla. Pidän hänestä tiukasti kiinni ja nautiskelen vielä pitäen supistuvaa elintäni hänen sisällään ja kähisen hänen korvaansa lapsesta jolla on suden sydän ja joka muuttaa vuorille maantierosvoksi kuullessaan suden ulvovan. Hyväilen häntä hetken, sitten vedän päällemme taljan ja vajoan onelliseen uneen.
Seuraavana aamuna annan Lumikin pukea mekkonsa päälleen, sidon hänen kätensä ja silmänsä ja lähden viemään häntä pois luoliltamme. Saavuttuamme metsikköön, otan siteen pois hänen silmiltään ja siitä eteenpäin kävelemme koko päivän vuorta alas kunnes saavumme illalla metsän reunalla kohdalle josta tiedän pienen matkan päässä avautuvan näköyhteyden kylään. Pysähdyn ja Lumikki katsoo minua pelokkaan kysyvästi alkaessani kaivaa reppuani. Näytän hänelle mukaan ottamaani pikaria ja viinikannua ja virnistän. Ennen kuin hän ehtii sanoa tai tehdä mitään, työnnän hänet polvilleen tielle, revin mekon alas hänen päältään ja köytän pikarin uudestaan hänen rintojensa väliin. Nostan hänet hiuksista seisomaan, vedän mekon pois hänen jaloistaan ja kaadan pikarin melkein äärimmilleen viiniä. Katselen vielä hetken hymyillen hänen alastonta vartaloaan ja järkyttyneen avutonta ilmettään, sitten kuiskaan hänen korvaansa "Tällä kertaa et läikytä" ja läppäisen häntä pakaroille viitaten tiellä suuntaan josta hän pääsisi asutukselle.
Nahkakäsineen peittämä käteni siirtää piikkipensaan oksaa hitaasti avaten näköalan tielle paremmin. Ilta on jo pitkällä ja tuulen viileä henkäys tuo ylempää vuorelta korviini susien ulvonnan, tuon maailman kauneimman laulun, joka saa villin sydämeni hymyilemään joka kerta sen kuullessani.
Nimeni on Harmaasusi, ainoa todellinen nimi jonka tunnen sen jälkeen kun itseään hurskaana pitävät ihmiset ottivat entisen nimeni pois. Ainoa todellinen kotini on vuorilla, jossa asun yhdessä klaanini kanssa. Meistä kellään ei ole paluuta entiseen, sen olemme verellä vannoneet tultuamme ajetuksi pois valtakunnasta ja Kruunun suojeluksesta. Ne jotka eivät tahtoneet uskollisuuttamme, ovat saanet osakseen vihamme. Ennen me tunnustimme oikeaa uskoa, mutta kun uskovaiset meidät hylkäsivät, liityimme me vuorten susiin, kuunnellaksemme niiden laulua, uskoaksemme niiden tavoin ja käydäksemme loputonta sotaamme ja saalistaaksemme maillemme kulkevia, niinkuin nyt olemme tekemässä. Viikko sitten kuulimme karavaanista jonka piti tulla tätä reittiä ja olemme koko viikon etsineet sen jälkiä vuorilla risteileviltä poluilta ryöstääksemme sen, muttemme ole löytäneet mitään, paitsi nyt.
Tarkka katseeni erottaa vihdoinkin liikettä polulta, yksinäisen hahmon kävelemässä hitaasti meitä kohti pitkän matkan päästä, niin pitkän että on mahdoton sanoa mitään muuta kuin että tulija on ihminen. Päästän pöllöä matkivan äänen, joka on merkki kymmenkunnalle toverilleni pysyä liikkumatta ja odottaa. Väijymme ääntä päästämättä, pensaiden marjojen tuoksun leijaillessa ilmassa ympärillämme. Niin hitaasti ettei mikään silmä maan päällä kykenisi sitä liikettä erottamaan, hivutan lyhyen miekkaani tupesta ulos ja korjaan asentoni niin että olen valmis ponnahtamaan polulle yhdellä hypyllä.
Kohteen saapuessa lähemmäksi erotan sen hupullisesta viitasta huolimatta nuoreksi naiseksi. En voi olla ihmettelemättä mitä yksinäinen nainen tekee kaukana vuoristossa. Nainen katselee ympärilleen, pysähtelee välillä ja nostaa kädet suulleen huutaen jotain, seisoo paikoillaan ja jatkaa taas matkaansa kohti meitä. Minua alkaa hymyilyttää, neito taitaa olla eksynyt! Tunnen vartaloni rentoutuvan, tästä ei tulisikaan taistelua, mutta ei hyvää tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.
Toverini ovat selvästi huomanneet saman koska kuulen pieniä liikahtelun ääniä pensaikosta, ääniä joita emme koskaan päästäisi varomattomuuttamme. Harva ihminen edes huomaisi kyseisiä ääniä, mutta harjaantuneille korvilleni ne ovat yhtä selvää puhetta kuin jos joku luettelisi minulle kaikkien pensaikossa piileskelevien nimet ja kertoisi millä asialla he ovat.
Nainen kävelee aivan edestäni, kädenmitan päästä. Hänen ohitettuaan minut, yhä äänettömästi, yhteisestä merkistä nousemme kaikki seisomaan ja menee muutama sekunti ennenkuin nainen huomaa meidät. Hän kirkaisee nähdessään ruskeisiin ja harmaisiin taljoihin pukeutuneet pitkät, aseistetut miehet ympärillään. Hän haukkoo henkeään ja kääntyy ympäri ja yrittää juosta. Astun ketterästi polulle hänen tielleen, tartun häntä käsistä ja katson hänen kauhusta laajenneihin silmiinsä. "Hyvää iltaa kaunokainen, mahdatko olla eksyksissä?" Kysyn virnistäen. Nainen katsoo minua yhä järkyttyneenä eikä hän juuri pistä peloltaan vastaan. Toverini tulevat myös lähemmäs ja muodostamme piirin hänen ympärilleen.
Huppu on valahtanut pois naisen päästä ja totean hänen olevan varsin kaunis. Hänellä on vihreät silmät, pitkät tummat hiukset, yllään tummansininen viitta ja sen alla vartalonmyötäinen, ruskehtavan punainen mekko joka onnistuu varsin niukasti peittämään hänen vartalonsa naiselliset muodot. Luon katseen tovereihini kysyvästi ja he nyökkäävät, hän olisi minun. Irroitan otteeni naisen vasemmasta kädestä, tartun häntä vyötäisiltä ja vedän hänet kiinni itseeni. "Ei, päästä irti, ei" Hän alkaa vaikertaa ja kiemurtelee otteessani pudistellen päätään. Alan huomaamattani kiihottua, vetäisen viitan pois hänen yltään ja alan hyväillä hänen hiuksiaan ja selkäänsä vetäen häntä itseäni vasten. Hänen vastarintansa yltyy ja hän alkaa nyyhkyttää ja huitoa minua nyrkeillään. Kyllästyn ja kaadan hänet maahan painaen yhdellä kädellä hänen molemmat ranteensa pään yläpuolelle maata vasten ja asetun hajareisin hänen lantionsa päälle pitäen jaloillani hänen vartaloaan paikoillaan.
Vapaalla kädelläni tartun häntä leuasta ja puristan työntäen kasvoni melkein kiinni hänen kasvoihinsa. "Mikä sinun nimesi on?" Kysyn tiukasti. Nainen sulkee silmänsä ja kääntää päätään pois avuttomana, puristan kovemmin ja käännän hänen kasvonsa kohti omiani. Hän avaa silmänsä peloissaan ja ääni väristen ja hiukan puristuksestani tukahtuneena hän vaikertaa "Lu - Lumikki.." Murahdan ja päästän irti hänen leuastaan, kuljetan kättäni mekon etumuksella karhean kankaan peittämille rinnoille. Hänen katseensa vaihtuu pelokkaasta avuttoman tuskaiseksi kun puristelen hitaasti tunnustellen hänen toista rintaansa. En usko Lumikin olevan hänen oikean nimensä, mutta pidän siitä. Tuskin hänkään uskoisi minun oikean nimeni olevan Harmaasusi...
Juuri kun aion aloittaa tositoimet, mieleeni tulee parempi idea. Alan hymyillä tuimasti ja nousen ylös hänen päältään. Vedän ihmeissään olevan naisen pystyyn ja väännän hänen kätensä selän taakse. Toverini tuo köyttä ja sitoo Lumikin ranteet tiukasti yhteen, katselen häntä hetken ja silittelen hänen hiuksiaan hänen seistessään avuttomana pää painuksissa kädet selän takana. Keskustelen hetken toverieni kanssa ja sitten lähdemme nainen mukanamme kohti majapaikkaamme. Laitan siteen hänen silmilleen, ettei hän näkisi reitistä mitään ja talutan häntä kädestä koko matkan vuoripensaikossa kulkevan polun läpi hänen kompastellessaan ja vaikeroidessaan sokkona.
Perille saavuttuamme en tuhlaa aikaa, vaan talutan saaliini omaan luolaan rakennettuun alkeelliseen asuntooni. Olisin voinut tyydyttää haluni jo tiellä mutta tahdon ensin leikkiä hänellä, ei ole mitään niin kiihottavaa kuin nähdä vihollisnainen punastelevana nöyryytyksestä hänen ollessaan täysin käsissäni.
Riisun aseeni ja laitan ne telineeseen roikkumaan ja sytytän soihdun valaisemaan luolankoloni. Talutan yhä side silmillään olevan Lumikin oviaukolta ja työnnän hänet istumaan asuinpaikkani ainoaan puiseen tuoliin, jonka taakse sidon hänen kahlitut kätensä kiinni. Seison hänen takanaan ja alan kiireettömästi hyväillä häntä, hieron kevyesti hänen hartioitaan, sivelen kaulaa ja leukaa sormillani. Avaan mekon takana olevat nauhat ja valutan sen hitaasti melkein vyötärölle asti paljastaen hänen olkapäänsä, rintansa ja vatsansa. Vien käteni hänen eteensä ja puristelen paljaita rintoja omistavasti ja Lumikki alkaa taas kiemurrella. Minua naurattaa "eikö näihin saa koskea?" kysyn rutistaen entistä kovempaa. Saan vastaukseksi tukahtunutta vaikerointia, irroitan otteeni ja otan siteen pois hänen silmiltään ja sipaisen sotkuisen tukan pois kasvoilta.
Haen takaseinältä pitkän köyden ja alan toteuttaa ajatustani, kiedon köyden hänen vartalonsa ympäri rintojen alapuolelta, sidon sen selkäpuolelta lenkkiin, vedän ensin toisen hartian yli ja toisen rinnan ali, sitten takaisin hartian yli, selän takana olevan köyden ali ja samalla tavalla toiselta puolelta. Toistan tätä muutaman kierroksen mutten kiristä köysiä vielä. Otan rautaisen, koristellun pikarin jonka olen saanut saaliiksi jokin aika sitten ja painan sen hänen rintojensa väliin. Pujotan köyden pari kertaa sen ympäri, sitten alan vetää köysiä tiukemmalle saaden rinnat puristamaan pikarin väliinsä. Lumikki vaikeroi ja älähtelee irvistäen köysien kiristäessä hänen rintojaan luonnottomasti ja pikarin painaessa rintakehää. Kun uskon pikarin pysyvän paikallaan, solmin köyden kiinni, kyykistyn hänen eteensä ja kerron hänelle aikeeni.
Silittelen hänen hameensa etumusta muistuttaen häntä hänen tilastaan ja aloitan: "Lupaan säästää soman pikku häpysi häväistykseltä jos palvelet minua hyvin" Sanon katsoen häntä tiukasti silmiin. Jatkan "Tarjoile minulle viiniä tuosta pikarista läikyttämättä yhtään ja saat säilyttää kunniasi ja pääset pois" Lumikki näyttää hiukan huvittavalta istuessaan puolialasti sidottuna tuolissa, pikari rintojensa välissä, nännit köysien puristamien tissien päässä pullistellen. Hänen katseestaan paistaa alistunut viha ja hän kiristää hampaitaan. En odota pidempään vaan puristan toisen nännin sormieni väliin nipistäen sitä ja vaadin vastausta. Hän vaikeroi ja nyyhkyttää ja koittaa riuhtoa käsiään irti mutta ei saa sanotuksi suostuvansa. Nipistän lujempaa ja hän huutaa lujaa "Suostun, suostun aaah!" Hymähdän ja päästän punoittavasta nännistä irti, sitten irroitan häntä tuolissa kiinni pitävän köyden ja vedän hänet hiuksista seisomaan.
Haen viiniruukun ja täytän pikarin viinillä, sitten istun tuolille odottamaan. Kädet selän takana ja tasapainoillen yrittäessään pitää pikarin suorassa Lumikki liikkuu surkean näköisenä eteeni ja pyllistäen kumartuu tuoden pikaria lähemmäs minua. Hänen poskensa ovat tulipunaiset ja suupielet alhaallapäin. Hän onnistuu ja saan pikarin huulilleni juoden hidastellen suullisen karvasta viiniä parransänkisen leukani hipoessa hänen rintojaan. Lopetan ja hän vetäytyy pois suoristaen vartalonsa. Nousen ja täytän pikarin uudestaan.
Lumikki alkaa taas kumartua eteeni tarjoten rintamustaan. Tällä kertaa en anna hänen onnistua vaan nostan hänen hamettaan huomaamattomasti ja kouraisen häntä jalkovälistä juuri kun pikari on lähellä kasvojani. Hän kiljaisee ja hätkähtää viinin läikkyessä päälleni. Nousen salamana ylös, tartun vartalon yli menevästä köydestä ja vedän siitä hänet kiinni itseeni. "Tiesin että haluat sitä" Totean vakavana hänen katsoessaan avuttomana alaspäin. "Teit tuon tahallasi, saat mitä haluat" - Tartun naista olkapäistä, pyöräytän hänet ympäri ja alan avata rintoja puristavia köysiä. Saatuani ne irti nostan pikarin ja köydet syrjään ja vedän hänen hameensa kokonaan pois.
Lumikki seisoo selin minuun pää painuksissa nyt kokonaan alasti. Huomaan hänen hartioidensa nytkähtelevän ja päätän armahtaa häntä löysäämällä hänen ranteidensa köysiä sen verran että hänen ei tarvitse maata käsiensä päällä ollessaan selällään vaan pystyy juuri ja juuri pitämään kädet sivuillaan. Kaadan hänet hitaasti selälleen ja asetun hänen jalkoväliinsä polvilleni. Katson vielä merkitsevästi hänen kyyneleisiin silmiinsä ja lasken housuni vetäen äskeisestä huvittelusta kovettuneen kaluni esiin. Elintäni suorastaan pakottaa ja katsellessani edessäni aukeavaa levitettyä jalkoväliä olen vähällä menettää järkeni. Vedän esinahan taakse ja kiipeän hänen päälleen ottaen toisella kädelläni tukea lattiasta ja toisella ohjaten keihästäni kohti levitettyä häpyä. Voihkaisen sovittaessani elintä häpyhuulten väliin lämpimän lihan alkaessa helliä pakottavaa terskaani. Hidastelen vielä hetken nauttien vallan tunteesta katsoen avutonta Lumikkia silmiin, sitten työnnyn ähisten sisään kuilun pohjaan asti.
Kiedon käteni hänen ympärilleen ja painun häntä vasten kähisten hänen korvaansa "Olen Harmaasusi, se on nimeni, minulla on suden sydän" Työntelen lantiollani elintäni edestakaisin saaden hänetkin voihkimaan liikkuessamme yhteen kietoutuneina luolan kivilattialla. "Suden sydän, muista se" Alan kiihdyttää tahtia ja tunnen pian laukeavani "Synnytät lapsen jolla on suden sydän, tiedä se" Nautinnon aalto vyöryy ylitseni ja työnnyn mahdollisimman syvälle häneen. Rajusti purkautuen lastini täyttää hänen sopukkansa, hänen häpynsä ottaessa sen vastaan vaihtoehtoa vailla. Pidän hänestä tiukasti kiinni ja nautiskelen vielä pitäen supistuvaa elintäni hänen sisällään ja kähisen hänen korvaansa lapsesta jolla on suden sydän ja joka muuttaa vuorille maantierosvoksi kuullessaan suden ulvovan. Hyväilen häntä hetken, sitten vedän päällemme taljan ja vajoan onelliseen uneen.
Seuraavana aamuna annan Lumikin pukea mekkonsa päälleen, sidon hänen kätensä ja silmänsä ja lähden viemään häntä pois luoliltamme. Saavuttuamme metsikköön, otan siteen pois hänen silmiltään ja siitä eteenpäin kävelemme koko päivän vuorta alas kunnes saavumme illalla metsän reunalla kohdalle josta tiedän pienen matkan päässä avautuvan näköyhteyden kylään. Pysähdyn ja Lumikki katsoo minua pelokkaan kysyvästi alkaessani kaivaa reppuani. Näytän hänelle mukaan ottamaani pikaria ja viinikannua ja virnistän. Ennen kuin hän ehtii sanoa tai tehdä mitään, työnnän hänet polvilleen tielle, revin mekon alas hänen päältään ja köytän pikarin uudestaan hänen rintojensa väliin. Nostan hänet hiuksista seisomaan, vedän mekon pois hänen jaloistaan ja kaadan pikarin melkein äärimmilleen viiniä. Katselen vielä hetken hymyillen hänen alastonta vartaloaan ja järkyttyneen avutonta ilmettään, sitten kuiskaan hänen korvaansa "Tällä kertaa et läikytä" ja läppäisen häntä pakaroille viitaten tiellä suuntaan josta hän pääsisi asutukselle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oih Herttua mikä tarina! Kiitos siitä! Lumikin sydän jää lepattamaan Harmaasudelle...
ehdottomasti!
Kylläpä oli hienoa luettavaa. Ei kirjoitusvirheitä ja kappalejakokin selkeä.
Sisällöltään aivan käsittämättömän kiehtovaa ja kiihottavaa luettavaa.
Jatka samaan malliin!
aivan joka suhteessa.
Luen tarinoitasi uudelleenkin, ne kestävät sen hyvin. Toivottavasti jatkat.
Mutta oletko oikeasti mies vain nainen..? Eihän sillä sikäli väliä, mutta vaikea uskoa, että joku mies kirjoittaisi noin, sanoisinko perinteisen miehekkäästi ja silti niin herkästi?
Olen siis vain utelias. ;)
*Tuntee itsensä immarrelluksi*
Kyllä sukupuoleni on ihan oikeasti mies. Pidin kuvauksestasi "Perinteisen miehekäs ja silti herkkä" - taidan käyttää tuota määritelmää seuraavaksi kun joku kysyy mitä tyyppiä edustan ;)
Vaikka tar-liite puuttuukin, oletin sinut heti ja täysin ilman mitään epäilyksiä naiseksi!
Pidän novelleistasi todella paljon. Ehdottomasti parhaita, mitä olen lukenut. Maailmoihisi uppoaa täysin. Pitempiäkin tarinoita jaksaisi lukea helposti, ja uudelleen lukemisen kestävät ehdottomasti, kuten yllä jo sanottiin.
Kiihotusaspektista ei tarvitse edes mainita. Kiitos kivoista hetkistä =D
Toivottavasti kirjoitat jatkossakin!