pikkupentu

Nyt on TODELLA haikea olo, kun meidän pikkuvaavi luovutettiin tänään uudelle omistajalle:( Ikävä suurenee vain koko ajan.. Itse olisin sen halunnut pitää, mutta meillä on ennestään jo kaksi kissaa, joten kolmas kerrostaloasuntoon olisi ollut liikaa. Toinen kissammekin ehti kiintyä tähän pentuun jo kovasti ja niistä ehti tulla todella hyvät ystävät. Nukkuivatkin aina kylki kyljessä. Kun emo meni itse nukkumaan, tuli tämä meidän kollikatti putsaamaan ja hellimään pentua. Miten suloista katseltavaa! Nyt kummatkin kisulit ovat sitten hieman ihmeissään, kun vauva on poissa. Kissa matkusti ystävälleni 400 km:n päähän. Onneksi sain sen tutulleni, että näkee sen kasvavan ja näkee millainen viikari siitä vielä kehittyy :D. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka muut ovat ottaneet pentujensa luovutuksen..Kokeeko joku sen helpotuksena vai suurena suruna?
6430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minkä ikäisenä pentu luovutettiin? Mitä pidempään se on, varsinkin ainoa, niin sitä enemmän sitä surraan. Meillä on lähteneet kaikki 8 viikkoisina eikä olla surtu eikä sen kummemmin ihmetelty, yksi oli pidempään syystä että kehitys oli myöhemmässä ja tätä haettiin ja itkettiin perään.

Äänestä
  • 7,5 -viikkoinen. Joidenkin mielestä ehkei vielä täysin luovutusikäinen. Nyt kun sattui loistava mahdollisuus saada se tuttuun perheeseen, oli pakko tarttua tilaisuuten. Aivan kamalasti on itkettänyt koko päivän ja surettanut sekä emon että pennun puolesta. Kohta pitäisi soittaa, mitä sinne uuteen kotiin kuuluu ja kuinka vanha kisa on ottanut uuden tulokkaan vastaan.. Minä vain kiinnyn eläimiin niin helposti, että jos pentu olisi ollut täällä sen 12-viikkoa, en olisi varmasti raaskinut enää luopuakkaan..:(

    Äänestä

  • oli.... kirjoitti:

    7,5 -viikkoinen. Joidenkin mielestä ehkei vielä täysin luovutusikäinen. Nyt kun sattui loistava mahdollisuus saada se tuttuun perheeseen, oli pakko tarttua tilaisuuten. Aivan kamalasti on itkettänyt koko päivän ja surettanut sekä emon että pennun puolesta. Kohta pitäisi soittaa, mitä sinne uuteen kotiin kuuluu ja kuinka vanha kisa on ottanut uuden tulokkaan vastaan.. Minä vain kiinnyn eläimiin niin helposti, että jos pentu olisi ollut täällä sen 12-viikkoa, en olisi varmasti raaskinut enää luopuakkaan..:(

    suht helposti sitten, tietysti se että kyseessä oli ainoa pentu vaikeuttaa eroa, koska emo helposti luulee että se on vain kodonnut jonnekin. Kokeneemmat kissat tietävät että kun pennut tulevat siihen tiettyyn ikään, meillä 8 viikon niin ne lähtevät uusiin koteihin, ja emot ovat saattamassa pentujen uusia ottajia ovesta ulos ja ikäänkuin hyvästelemässä pentunsa.

    Pentukissasi kannalta tuo nuori ikä on ihan hyvä, sillä on silloin helpompi sopeutua uuteen kotiin eikä kasva liiaksi kiinni muihin kissoihin.

    Äänestä

  • sujua kirjoitti:

    Ja höpöhöpö näitä "tarpeeksi nuorena" vierotettuja pentuja ja niiden sopeutumisesta uusiin koteihin. Kaikki häiriökäytöksiset tietämäni kissat ovat näitä vauvana emostaan erotettuja. Yleisin häiriö se ettei osaa hillitä kynsien ja hampaiden käyttöä - purevat ja raapivat leikkiessään, mistään sänkyihin jne pissimisistä puhumattakaan. Meiltä lähtivät just pennut 14-viikkoisina; ei ikävöineet emo ja isä, eikä pennutkaan. Reippaasti tutustuivat uusiin koteihinsa ja heti ekana iltana käpertyivät uusien omistajiensa viereen nukkumaan ilman naukumista jne. Ja omat tunteet ei sais mennä yli eläinlasten hyvinvoinnin. Kyllä mullakin oli kova paikka luopua pennuista, mutta en kyllä silti voisi edes ajatella niitä sen takia luovuttaa alaikäisinä!
    Teidän vauvaikäisinä luovuttajien mielestä ihmislapsetkin kai olis parasta potkaista pellolle kun vaipoista pääsevät ja oppivat lusikkaa käyttämään???

    Äänestä

  • >^..^< kirjoitti:

    Meillä orpopennut sekä kaikki 8 viikkoisina ja alle ovat oppineet ihan itse kynsiään ja hampaitaan käyttämään ja olemaan käyttämättä, sänkyyn on pissattu kun on ollut pissatulehdus.

    Kyllä se on kiinni kasvattajasta ja seuraavasta kissan perheestä itsestään millainen kissasta tulee, mutta kaikkein eniten kissan omien korvien välistä. Kissoja on erilaisia kuin myös ihmisiä.

    Ja mitä ihmisvauvaan tulee, ajattelepa järjellä. Kissaa ei potkaista pellolle vaan se saa uuden kodin ja uuden perheen. Ihmisten tapauksessa tässä puhutaan adoptiosta, ja tokihan se on vauvalle helpompaa lähteä uuteen kotiin ja perheeseen mahdollisimman nuorena kuin esimerkiksi viisivuotiaana.

    Äänestä

  • >^..^< kirjoitti:

    Ja höpöhöpö näitä "tarpeeksi nuorena" vierotettuja pentuja ja niiden sopeutumisesta uusiin koteihin. Kaikki häiriökäytöksiset tietämäni kissat ovat näitä vauvana emostaan erotettuja. Yleisin häiriö se ettei osaa hillitä kynsien ja hampaiden käyttöä - purevat ja raapivat leikkiessään, mistään sänkyihin jne pissimisistä puhumattakaan. Meiltä lähtivät just pennut 14-viikkoisina; ei ikävöineet emo ja isä, eikä pennutkaan. Reippaasti tutustuivat uusiin koteihinsa ja heti ekana iltana käpertyivät uusien omistajiensa viereen nukkumaan ilman naukumista jne. Ja omat tunteet ei sais mennä yli eläinlasten hyvinvoinnin. Kyllä mullakin oli kova paikka luopua pennuista, mutta en kyllä silti voisi edes ajatella niitä sen takia luovuttaa alaikäisinä!
    Teidän vauvaikäisinä luovuttajien mielestä ihmislapsetkin kai olis parasta potkaista pellolle kun vaipoista pääsevät ja oppivat lusikkaa käyttämään???

    No eilen meidän 7,5-viikkoinen pentu lähti uuteen kotiin ja hyvin on kuulemma mennyt. Perille päästyään söi heti hyvin, kävin kakalla laatikolla ja kulki kiinnostuneena ympäri uutta kotia. Perheellä on 3-vuotias poika, jonka kainalossa pentu kuulemma nukkui hyvin yönsä. Emokaan ei ole pahemmin ikävöinyt, eli kaikki mennyt loistavasi. Lisäksi pentu sai uudessa kodissaan myös uuden kissakaverin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luovutettiin:( kirjoitti:

Nyt on TODELLA haikea olo, kun meidän pikkuvaavi luovutettiin tänään uudelle omistajalle:( Ikävä suurenee vain koko ajan.. Itse olisin sen halunnut pitää, mutta meillä on ennestään jo kaksi kissaa, joten kolmas kerrostaloasuntoon olisi ollut liikaa. Toinen kissammekin ehti kiintyä tähän pentuun jo kovasti ja niistä ehti tulla todella hyvät ystävät. Nukkuivatkin aina kylki kyljessä. Kun emo meni itse nukkumaan, tuli tämä meidän kollikatti putsaamaan ja hellimään pentua. Miten suloista katseltavaa! Nyt kummatkin kisulit ovat sitten hieman ihmeissään, kun vauva on poissa. Kissa matkusti ystävälleni 400 km:n päähän. Onneksi sain sen tutulleni, että näkee sen kasvavan ja näkee millainen viikari siitä vielä kehittyy :D. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka muut ovat ottaneet pentujensa luovutuksen..Kokeeko joku sen helpotuksena vai suurena suruna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu