Sanotaan, ettei poliisi saisi esim. tutkinan aikana taikka sakkoa kirjoitessa pitää "maronluukkua", mutta omalla kokemuksella poliisi saattaa syyllistyä jopa uhkailuun. Omalla kokemuksella kuulustelutilanteessa kun alkoi vahvasti näyttämään siltä, ettei asia ollutkaan niin kuin poliisi olisi asian halunut mieltää ja että kun toin arkaluonteiseen asiaan rehellisen näkökantani esille, niin pienen hermostuneisuuden jälkeen poliisi syyllistyi silkkaan uhitteluun siksi, etten surkutellut huonoa lapsuutta tai muuta perinteista vaan toin asiani rehellisesti esille. Poliisin toiminta yksistään auttaa kokemaan haluttomuutta olla Suomen kansalainen.
Poliisin työ
Ei vakuuta minua
8802
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No niin. Kerroppa nyt vuorostasi oma työsi, niin Suomesta varmaan löytyisi useitakin poliiseja, jotka voisivat kertoa meille, että sinun työsi ei oikein heitä vakuuttanut. Ja tiedä häntä, vaikka joku työkaverisi olisi samaa mieltä, että et oikein vakuuttanut ja heillä saattaisi olla jopa jotain arkaluontoistakin sinusta.
kun jaoit tämän tiedon kanssamme.
pettää.
Kirjoitus oli aika sekava, mutta jos ymmärsin oikein, niin poliisilla oli asiasta ennakkokäsitys, ja kun kuulusteltavan (jonka prosessuaalista asemaa kirjoittaja ei valitettavasti maininnut) kertomus ei siihen sopinut, siirryttiin liki uhkailuun.
Tämä on hyvin tavallista. Valitettavasti. Ihmisten pitäisi käyttää enemmän oikeuttaan ottaa mukaan oma kuulustelutodistaja. Se hillitsee kummasti poliisin röyhkeyttä.
Tätä jotakuinkin ajoin takaa, ennakokäsitys saattoi pettää. Mielestäni kyse oli pikemminkin siitä, että toisen osapuolen selvitystilanteesta oli liian epämääräinen ja ristiriitainen ollakseen uskottava ja että minä osasin perustella ja selvittää kantani ennakoasenteiden lisäksi hyvinkin. Tilannehan oli melko arkaluonteinen joskaan ei kovin tavaton. Osasin siis nöyrysteyn sijasta tuoda asiani fiksusti ja päättäväisesti esille ja tämähän on jotakuinkin rikos itsessään.
Noin poliisi toimii, ihmisiähän he vain ovat, toiset kusipäitä, toiset fiksuja. Samoin kuin tämä palsta on täynnä ihmisiä jotka eivät ole joutuneet poliisin kanssa tekemisiin ja olettavat sokeasti poliisin tekevän hyvää työtä. Minä kuuluin heihin 33 vuotta kunnes poliisit kohtelivat minua vähän Nils Gustafsonin tapaan tosin minä sain 0€ korvauksia. Eikä kukaan heistä sanonut olevansa pahoillaan.
sitten vaikka Somaliaan niin ei tartte pitkään kitua hengissä kun näyttää niin vaikeeta olevan.
Vali, vali ei ehkä tiedä, että poliisi on kuulustellut juttuun jo asianomistajan ja todistajiakin.
Sen jälkeen hän kutsuu vali, valin kuulusteluun ja vali, valihan valehtelee, niin että korvat heiluvat.
Ehkä se poliisi oli vielä niin alussa urallaan, ettei sen paremmin osannut vali, valin valehteluun vastata.
Yhdyn tuohon Kolikon kaksi puolta kirjoitukseen täysin!! Ihmiset hyvät, koittakaa nyt ymmärtää että ne poliisitkin tekee työtään ja heidän työnkuvaan kuuluu laki ja järjestys! Eikä ne sitä lakia ole keksinyt!! Niinkuin ei se kaupassakaan kassaneidin vika ole jos joku paita maksaa 20 euroa! Et sinä siitä hänelle rupea kiukkuamaan! Sen on määrännyt joku muu kuin se myyjä!!