Tuskin maltan odottaa tulevaa F1 kautta josta tullee kahden huippulahjakkaaan naälkäisen nuoren kuljettajan taistelu mestaruudesta! Jo alkukaudesta Massa näyttää kaapin paikan ferrarilla ja Alonso joutuu koville, mutta mestaruus ratkennee vasta myöhään syksyllä. Kovalainen ja Räikkönen ottanee muutamia palkintokoroke sijoja kumpikin.
Ensi kausi
kahden kauppa
4306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Tuskin maltan odottaa tulevaa F1 kautta josta tullee kahden huippulahjakkaaan naälkäisen nuoren kuljettajan taistelu mestaruudesta!"
No tuo pitää kyllä paikkaansa.
"Jo alkukaudesta Massa näyttää kaapin paikan ferrarilla ja Alonso joutuu koville, mutta mestaruus ratkennee vasta myöhään syksyllä."
Alonso ajaa ensi kaudella McLarenilla, ei Ferrarilla.
"Kovalainen ja Räikkönen ottanee muutamia palkintokoroke sijoja kumpikin."
Aivan, ja loput sijoitukset ovat voittoja. Saa nähdä kumpi näistä suomalaisista sitten vie mestaruuden. Pronssin ainakin ottanee Alonso.
Niin enhän missään vaiheessa meinannutkaan, että Alonso ajaisi ferrarilla. Siinähän lukee ihan selvästi että Massa näyttää kaapin paikan FERRARILLA. Eikös ne voiyotkin ole palkintokorokesijoja??! Voi vitun huoranpenikka älä tuu mulle aukoo asiavirheistä.
Ainakin mestaruus on kolmen kauppa, se on varma. Massa, Kimi tai Alonso vie ensi kauden mestaruuden, muita vaihtoehtoja ei kertakaikkiaan ole.
Rellu voi toki olla kilpailukykyinen, mutta ei raakile Kovalainen sen enempää kuin Fisichellakaan ole mestariainesta. Heikki saattaa joskus ajaa mestaruudesta, sitä ei vielä tiedä, mutta ei ekalla kaudellaan.
on Button ja toiseks tulee Trulli. Alonso on kolmas Kimi neljäs. Tää on sisäpiirin tietoo ja lähde on varma.