Kuinka moni teistä on joutunut väkivallan uhriksi? Nyt tunnen erään sellaisen joka on hakattu jo kaksi kertaa.
Miksette vaan eläisi ja antaisi muiden elää? Mitä iloa muiden vahingoittamisesta saatte?
Miksette vaan eläisi ja antaisi muiden elää? Mitä iloa muiden vahingoittamisesta saatte?
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei onneksi vielä kertaakaan mutta läheltä on pitänyt, onneksi on ollut joku puolustamassa, enää ei uskalla paljo kuljeskella yksin tai kiertää kaukaa isommat miesporukat. Uskomatonta minkälaista vihaa voi aiheuttaa muissa tekemättä mitään pahaa
Tervetuloa ihmiskuntaan.
Ihminen on ihmiselle susi. Ihminen ei saa mistään niin valtavaa nautintoa kuin lähimmäistensä murjomisesta, nöyryyttämisestä ja turpaanvetämisestä.
Kyse on nokkimisjärjestyksen ratkaisemisesta ja siitä, kuka pääsee panemaan ja kenenkin kanssa.
Ihminen on elukka ja ihmisten kesken pätevät elukoiden lait. Nyt olisi jo korkea aika opetella jokin itsepuolustuslaji, jottet jää muiden elukoiden jalkoihin.
"Homo homini lupus
Kirjoittanut: Sari_ 26.9.2006 klo 14.51
Kyse on nokkimisjärjestyksen ratkaisemisesta ja siitä, kuka pääsee panemaan ja kenenkin kanssa.
Ihminen on elukka ja ihmisten kesken pätevät elukoiden lait."
Kuusitiaisella nokkimisjärjestyksessä pohjalla oleva on paremmin ruokittu kuin nokkimisjärjestyksen huipulla oleva lajikumppaninsa.
Tämän näkee ihan tavallisella lintulaudalla: jotkut yksilöt keskittyvät siihen, että he "omistavat" ruokinnan ja toiset taas käyvät siellä syömässä.
Nokkimisjärjestyksellä esimerkkinä käytetään usein lattiakanalaa jossa kanoja on luonnottoman paljon. Tämä aiheuttaa häiriökäyttäytymistä, millä ei ole nokkimisjärjestyksen kanssa mitään tekemistä. Puitteet häiriökäyttäytymiselle on tietysti luonut ihminen.
Toistakymmentä kertaa hakattu, saman verran tappouhkauksia ja tapon yrityksiä. Onneksi nämä yritykset ovat jääneet yrityksiksi koska yrittäjä on ollut vahvasti päihtynyt. Transutteluja on tullut puolen tuhatta.
Mitenkähän mä olen säästynyt väkivallalta ja transuttelulta? Asun pk-seudulla, käytän julkista liikennettä, en välttele Kallion kapakoita ja olen elänyt noin kolmisen vuotta naisena. Oisko hyvää tuuria?
Jos on ulkonäöltään läpimenevä, eikä outtaudu muullakaan tavalla, ei transsukupuolisuus aiheuta suoranaisia syrjintäongelmia.
Ihmisestä itsestään on myös hyvin paljon kiinni se, saako turpiinsa vaiko ei.
Osaatko ennakoida vaaratilanteet?
Oletko liikenteessä "vittu että olen paras"-asenteella?
Osaatko sovitella?
Vastaatko agressiiviseen reaktioon agressiolla?
Osaatko poistua tilanteesta ajoissa, vai jäätkö kokeilemaan onnenasi?
Siinä minun selitykseni, mutta senhän sinä tiesit jo kertomattakin.
Ei kaikki nyt kertakaikkiaan joudu nimittelyn tai väkivallan kohteiksi. Ei siitä tarvitse valehdella. Osa joutuu ja siihen on syynsä, jotka on varmasti hyvin monet. Itse asun kaupungin vuokratalokorttelissa monenlaisten etnisten vähemmistöjen naapurina ja olen ystävystynyt mm. musliminaisten kanssa. Ja kaikki naapurit moikkaavat iloisesti. Pahimmassa iässä olevat pojaklopitkaan ei huutele mitään perään. En minä osaa sanoa miksi näin on mennyt.
Olen pari vuotta prosessissa ollut neljäkymppinen stadilainen transnainen. Minulla ei myöskään ole ollut minkäänlaisia ogelmia, ei ole tuijoteltu, ei osoiteltu sormella, ei ole huudeltu, eikä haukuttu, enkä myöskään ole kohdannut väkivaltaa. Liikun aivan kaikkialla, kaikkina vuorokauden aikoina, myös metrossa ja Kallion kapakoissa. Itseasiassa olen positiivisesti yllättynyt siitä, etten ole kohdannut minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Olen kaiken lisäksi todella pitkä, mutta ihmiset lähinnä ihmettelevät "onpas pitkä nainen" tai "pelaatko koripalloa". Pääasia, että käyttäytyy luonnollisesti ja itsevarmasti, sekä on oma itsensä. Oudolla ja epävarmalla käytöksellä saa muut epäilemään.
Olen joutunut kahdesti päällekarkauksen kohteeksi. Molemmilla kerroilla huomasivat valinneensa väärän kohteen.
Ei transutteluja.
hakattu lapsesta saakka tytöt kyl ottanu aina tyttönä porukoihin mut pojat ja miehet oikeita sikoja is tyttöselle