Miran kaverit

Se talkshowssa luumuillut hormoniheikki on ällötys, mutta en tiennyt, että se brittihomokin kuuluu Miran kavereihin.
Näin joskus sen Alanin ja juteltiin sellasta ventovieraille tyypillistä smalltalkia. Jätkä kuitenkin ensimmäisenä kysyi, että onko mulla isokin! Totesin, että ei kuulu hänelle. Samaan hengenvetoon se alkoi kertomaan S:stä (ex-poikaystävä), jolla on naurettavan pieni mulkku. Jatkoin taas, että "ei kiinnosta tollaset seikat". No, pojan piti kuitenkin vielä todeta, että tuolla S:n uudella on kuulemma tosi iso. Siinä vaiheessa sanoin, että tää keskustelu loppuu tähän.

Mitä ihme viiripäitä sen Miran kavereihin oikein kuuluu? Annoin Miralla plussia, mutta seuraavalla kierroksella paukkuu miinukset. Kyllä se jotain ihmisestä kertoo, jos kaverit on järjestäen ihan tyhjäpäitä!
5732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko se Alan ollut jossain ohjelmassa aiemmin, kun oli niin tutun näköinen? En todellakaan ole sit tavannut luonnossa.

Äänestä
  • Yritti Idolsissa, mutta suomenkieli ei taittunut tarpeeksi. Eikä näköjään taitu vieläkään.

    Äänestä

  • kerran kirjoitti:

    Yritti Idolsissa, mutta suomenkieli ei taittunut tarpeeksi. Eikä näköjään taitu vieläkään.

    Kiitos, nyt muistankin kaverin siitä...

    Äänestä

  • kerran kirjoitti:

    Yritti Idolsissa, mutta suomenkieli ei taittunut tarpeeksi. Eikä näköjään taitu vieläkään.

    Tuttu tyyppi. Jätkä luulee olevansa suosittu "ilosissa piireissä", kun on brittilihaa. Miksi vaivautua opettelemaan suomenkieltä kunnolla, kun englanti on "eksoottisempaa".
    Mitä tohon laulamiseen tulee, BB-Sarikin vetää "Vaiiin"-biisinsä paremmin. Jopa Hannelta irtoisi suloisempia sointuja.

    Äänestä

Jotkut vain ovat sekomagneetteja tahtomattaan, tiedän monia sellaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on pösilöitä kirjoitti:

Se talkshowssa luumuillut hormoniheikki on ällötys, mutta en tiennyt, että se brittihomokin kuuluu Miran kavereihin.
Näin joskus sen Alanin ja juteltiin sellasta ventovieraille tyypillistä smalltalkia. Jätkä kuitenkin ensimmäisenä kysyi, että onko mulla isokin! Totesin, että ei kuulu hänelle. Samaan hengenvetoon se alkoi kertomaan S:stä (ex-poikaystävä), jolla on naurettavan pieni mulkku. Jatkoin taas, että "ei kiinnosta tollaset seikat". No, pojan piti kuitenkin vielä todeta, että tuolla S:n uudella on kuulemma tosi iso. Siinä vaiheessa sanoin, että tää keskustelu loppuu tähän.

Mitä ihme viiripäitä sen Miran kavereihin oikein kuuluu? Annoin Miralla plussia, mutta seuraavalla kierroksella paukkuu miinukset. Kyllä se jotain ihmisestä kertoo, jos kaverit on järjestäen ihan tyhjäpäitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu