Elikkä ei sotaa aiheesta kitos, vaan asiallisia mielipiteitä. Ei myöskään mielellään ensimmäistä kertaa linuxia kokeilleiden mielipiteitä ubuntusta tms. Eli kumpaa suosittelisitte Debian Etch:iä vai Ubuntu Edgy Eft:iä?
Ubuntu on jo ennestään tuttu (olen silti vasta tottumassa linuxiin enkä guru), mutta täällä nimim. miksuh on onnistunut tuomaan Debiania esille senverran myönteisessä valossa, että sekin alkoi kiinnostamaan. Toki Debian kiinnosti jo aiemmin mutta siihen saumaan tuli ubuntun ensiversio warty joka tuli siloin valittua.
Onko esim. Debian Etch:ssä Xorg 7.1 ja täten AIGLX käytettävissä helposti?
Entä saako Debianiin yleisestiottaen kuinka tuoretta ohjelmaa asennettua? Yleensähän Debian kai pidetään piiitkään sellaisenaan ennenkuin päivitys tulee, ja ohjelmatkin täten vanhoja. Mutta onnistuuko debianissa kuitenkin ubuntua paremmin uusien ohjelmien käyttö esim kehitysversion repoista tms. vai onko tälläinen edes mahdollista ja jos on onko tuoreimmat versiot kuinka nopeasti siellä (nopeammin kuin ubuntun backportseissa tms.)?
Mitä siis käytännössä saavutan jos laitan läppäriini ubuntun sijasta Debianin, entä mitä menetän?
Ubuntu on jo ennestään tuttu (olen silti vasta tottumassa linuxiin enkä guru), mutta täällä nimim. miksuh on onnistunut tuomaan Debiania esille senverran myönteisessä valossa, että sekin alkoi kiinnostamaan. Toki Debian kiinnosti jo aiemmin mutta siihen saumaan tuli ubuntun ensiversio warty joka tuli siloin valittua.
Onko esim. Debian Etch:ssä Xorg 7.1 ja täten AIGLX käytettävissä helposti?
Entä saako Debianiin yleisestiottaen kuinka tuoretta ohjelmaa asennettua? Yleensähän Debian kai pidetään piiitkään sellaisenaan ennenkuin päivitys tulee, ja ohjelmatkin täten vanhoja. Mutta onnistuuko debianissa kuitenkin ubuntua paremmin uusien ohjelmien käyttö esim kehitysversion repoista tms. vai onko tälläinen edes mahdollista ja jos on onko tuoreimmat versiot kuinka nopeasti siellä (nopeammin kuin ubuntun backportseissa tms.)?
Mitä siis käytännössä saavutan jos laitan läppäriini ubuntun sijasta Debianin, entä mitä menetän?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tää on nyt tietenkin Debianin käyttäjän näkemys, jokainen voi toki halutessaan olla eri mieltä mun kanssa.
"Onko esim. Debian Etch:ssä Xorg 7.1 ja täten AIGLX käytettävissä helposti?"
Etch:ssä on tällähetkellä Xorg 7.0, mutta 7.1 voi hyvinkin tulla mukaan jakeluun. Xorg 7.1 on tällähetkellä Unstablessa. Aiglx ei ole vielä mukana xorg 7.0:ssa. XGL ja Compiz on mahdollista asentaa myös Etch:n, mutta niitä ei ole vielä paketoitu. Syynä on osittain se, että niitä ei pidetä vielä kovin vakaina. Noiden käyttäminen Etch:ssä ei siis ole mahdotonta, mutta ei myöskään ainakaan vielä yhtä helppoa kuin ubuntulla.
"Entä saako Debianiin yleisestiottaen kuinka tuoretta ohjelmaa asennettua?"
Debian Etch:n ohjelmat on varsin hyvin ajantasalla. Sargen ohjelmat tottakai on jo hiukan vanhoja.
"Yleensähän Debian kai pidetään piiitkään sellaisenaan ennenkuin päivitys tulee, ja ohjelmatkin täten vanhoja."
Debianissa vakaaseen julkaisuun tulee julkaisun jälkeen vain tietoturvapäivityksiä. Ohjelmia ja kirjastoja ei siis päivitetä uudempiin versioihin. Tämä onkin yksi syy siihen miksi Debian stable on niin vakaa kuin se on. Kokonaan uusiin versioihin siirtyminen kun yleensä tuo mukanaan uusia bukeja ja mahdollisesti yhteensopivuusongelmia. Tosta tietenkin seuraa se, että seuraavan vakaan julkaisun lähestyessä Debianin ohjelmat alkaa olla jo vanhoja. Se ei tietenkään tarkota sitä, että ne olisi mitenkään käyttökelvottomia. Se, että sulla ei ole käytettävissä viimeisin versio ohjelmasta ei tee siitä käyttökelvotonta. Vastineeksi hiukan vanhemmista ohjelmista saat hyvin testatun ja vakaan systeemin. Tavallaan voisi sanoa, että vakaa Debian "kypsyy" edelleen vanhetessaan kun siitä korjataan tietoturvapäivityksillä korjaamatta jääneitä bukeja, mutta uusia bukeja ei tule lisää.
"Mutta onnistuuko debianissa kuitenkin ubuntua paremmin uusien ohjelmien käyttö esim kehitysversion repoista tms."
Toki on mahdollista käyttää vakaan Debianin kanssa yksittäisiä testing:n tai unstablen paketteja. Toi ei kuitenkaan ole hirveän suositeltavaa millään jakelulla ja paketteja pitäisi lisäillä harkiten. Debian stablelle saa myös epävirallisista repositoryista ns. backportattuna uudempia paketteja. Backportatut paketit on siis yleensä samoja kuin testing:ssä, mutta ne on käännetty stablelle. Backportattujenkin pakettien kanssa kannattaa käyttää harkintaa eikä lisäillä sources.list:n kaikkia epävirallisia repositoyja mitä eteen tulee. Yleisesti hyvinä pidettyjä backports repositoryja on esim. dotdeb.org ja backports.org.
"Mitä siis käytännössä saavutan jos laitan läppäriini ubuntun sijasta Debianin, entä mitä menetän?"
Debiania käyttämisen etuna on hyvin testattu ja vakaa käyttis ja ohjelmat. Etuna on myös valtava ohjelmakokoelma virallisissa repositoryissa, tarve epävirallisten repositoryjen käytölle on paljon pienempi kuin Ubuntun kanssa. Haittapuolena on se, että ohjelmat vanhenee edellä mainitusta syystä. Eräs suuri syy siihen, että debianin kehityskierto on suht pitkä on se, että Debian tukee suurta määrää eri laitealustoja, nykyinen vakaa Debian on saatavilla yhdelletoista eri alustalle. Ennenkuin uusi Debian versio voidaan julkaista. käyttiksen ja ohjelmien pitää toimia kunnolla kaikilla tuetuilla alustoilla. Vertailun vuoksi Ubuntu on saatavissa vain 32bit ja 64bit x86-raudalle ja PowerPC mäkeille. Debianin haittapuolena ainakin alottelijoille on toki se, että Debianissa ei auteta alottelijaa alkuun yhtä kädestäpitäen kuin esim ubuntussa. Tosin ero on lähinnä siinä mitä on asennettuna heti käyttiksen asennuksen jälkeen. Etch:ssä Debian on tehnyt suuren hyppäyksen kohti
helpompaa työpöytäkäyttistä, ja se onkin aika hyvin tasoissa Ubuntun kanssa. Edelleenkin joutuu toki asentelemaan Synapticilla hiukan semmosta mitä Ubuntussa on valmiiksi asennettuna. Ja Debianille ei myöskään ole Automatix:n ja Easyubuntun tapaisia työkaluja. Toisaalta Debian on suunnattu eri käyttäjäkunnalle kuin Ubuntu, Debian on suunnattu enempi kokeneemmille. Ohjelmien asentaminen noin yleisesti on kuitenkin aivan yhtä helppoa kuin ubuntussa. Eli suurimpina ongelmina Debianissa voidaan pitää käytön alottamisen hiukan Ubuntua korkeampi kynnys sekä ohjelmien vanhenemista, mutta vain jos ihan välttämättä haluaa aina kaikki uusimmat ohjelmat. Debianin julkasuväliä pyritään myös lyhentämään ja jo Etch:ssä se on huomattavati lyhyempi kuin oli Sargen kohdalla. Sargen kehitykseen meni kolmisen vuotta, Etch taas on suunniteltu julkastavaksi joulukuussa, eli 1.5 vuotta Sargen julkasun jälkeen. Tuohon on päästy mm. tiputtamalla joitakin tuettuja laitealustoja pois.
Ubuntun etuna on se, että käytettävissä on aina uusimmat ohjelmat, mikä varmasti on työpöytäkäyttäjien mieleen. Etuna on tietenkin sekin, että se on pyritty tekemään helpoksi alottelijoille. Haittapuolena on se, että uusimmissa ohjelmaversioissa on yleensä kaikki eniten bukeja. Ubuntussa testaaminen jätetään aivan liian vähälle huomiolle kun ohjelmat yritetään saada mahdollisimman nopeasti käyttäjille. Testauksen puutteesta on esimerkkinä se kesällä ollut Ubuntun päivitys, joka rikkoi X:n. Ubuntun kehittäjät tuntuu panostavan vähän liikaa uusien coolien juttujen kehittämiseen ja unohtavan sen, että oleellinen osa ohjelmistokehitystä on testaaminen.
Ubuntu sopii varmasti oikein hyvin kotikoneelle työpöytäkäyttöön, mutta on vaikea kuvitella sitä esim. palvelinkäytössä vaikka sitä siihen tarjotaankin. Syynä on testauksen vähäisyys, josta seuraa ihan potentiaalisia tietoturvaongelmiakin. Syynä on myös se, että ohjelmat päivittyy liian nopeasti palvelinkäyttöä ajatellen. Toi voi siis olla myös haitta, eikä vain etu, palvelinta kun ei yleensä haluta olla rukkaamassa ja päivittämässä jatkuvasti. Ubuntunkin repositorysta löytyy paljon softaa, mutta ei yhtäpaljon kuin Debianin. Tämä jokin aikaa sitten ollut keskustelu osottaa sen, että Ubuntulla käytetään paljon epävirallisia repositoryja, jotka monet sisältää itseasiassa Debianille paketoituja ohjelmia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=656&posting=22000000019643166
Debian on tunnettu siitä, että se on vakaa kuin kallio. Ja se sopiikin siksi erinomaisesti esim. työkoneen työpöydäksi ja palvelimiin. Debianin ohjelmat on hyvin testattuja ja siksi niissä on paljon vähemmän bukeja kuin esimerkiksi Ubuntun ohjelmissa. Ubuntu perustuu Debianin kehitysversioon, Unstableen, jossa on tälläkin hetkellä yli kaksinkertainen määrä raportoituja julkasukriittisiä bukeja Etch:n verrattuna. Ja Etch ei ole edes valmis vielä. Julkasukriittinen buki on siis buki, joka on riittävän vakava estämään julkaisun. Pienempien bukien kohdalla ero bukien määrässä on vielä paljon suurempi.
Myös Unstablen bukien määrä vähenee kohti stablen julkaisua. Tuo on tietenkin luonnollista, koska Debianin kehitys tapahtuu unstablessa ja kun paketti on todettu riittävän toimivaksi se siirtyy unstablesta testing:n, joka on nykyinen Etch. Julkasukriittisten bukien määrän kehitystä voi katsella näistä käyristä.
http://bugs.debian.org/release-critical/
Punainen käyrä on kaikkien julkasukriittisten bukien määrä, eli ne bukit joita on Unstablessa johon Ubuntukin perustuu. Vihreä viiva kuvaa Debianin testing:n bukien määrää, eli siis tällähetkellä Etch:n. Heinäkuussa 2005 vihreä viiva kävi nollassa, silloin julkastiin Debianin nykyinen vakaa julkaisu eli Sarge. Huomaa myös, että unstablen ja testing:n bukien määrä nousi jyrkästi heti Sargen julkaisun jälkeen. Tuo kertoo hyvin sen kuinka suuri ero on Debian stablen ja unstablen välillä.
Debianin julkaisu tapahtuu sillon kun vihreä käyrä on nollassa, ei ennen sitä. Kieltämättä Etch:n kohdalla alkaa tulla kiire, jos se aiotaan julkaista joulukuussa, tosin Debianille on tyypillisiä ns. buginliiskausbileet (bug squashing party), joilla bukeja korjataan joukolla oikeen urakalla. Ainakin yksi tuommoinen on tulossa lokakuussa.
Vertailun vuoksi, Ubuntussa raportoituja bukeja on tällähetkellä 15562. tietenkään suurinosa ei ole sellaisia, jotka laskettaisiin Debianissa julkasukriittisiksi. Mutta bukien määrä on silti suuri.
https://launchpad.net/distros/ubuntu/ bugs/
Olipa hyvä selvitys.
Ubuntun 1. bugi on kyllä aika loistava
Tuossa tuli juurikin sellaista asiallista tekstiä mitä odotinkin, pitää vielä lukea uudestaankin tuo pitkä mutta asiallinen postaus.
Itsellä tosiaankin kone on työpöytäkäytössä, mutta automatixiin & Easy ubuntuun en koske. Parempi opetella itse nin joskus saattaa osata käyttääkin paremmin. :)
Vaikuttaisi kuitenkin siltä että ubuntussa toistaiseksi pysyn hakemassa kokemusta, ja edgyyn täten mennään. AIGLX kieltämättä kiinnostaa, kuten tämä uudistettu "init" tsydeemi, mikä tarkalleen olikaan nimeltään. Mutta sekä käynnistysaika, kuten sammutusaikakin pitäisi olla lyhyemmät.
Muutoin toki työpöytäkäytössä kiinnostaa myös uudehkot ohjelmat, mutta kieltämättä toki toimivuuttakin saisi olla. Tuo X hässäkkä tuli itsekkin käytyä läpi ja voin vain kuvitella miten joillain on voinut palaa sen kanssa käämi, kun itsekään ei jaksanut ymmärtää moista lapsusta vakaassa versiossa.
Mielenkiintoinen tuo uusi Debian kieltämättä on. Itselläni on suunnitelmissa hankkia uusi läppäri tässä vielä ennen talvea ja kovasti olen miettinyt käyttispuolta.
Ubuntusta tietysti tulee Edgy ja se kiinnostaisi, tosin saan sen tällä pöytä koneellekin.
Miten paljon tuo uusi Debian Etch vaatii järjestelmältä tehoja verrattuna nyt vaikka siihen Ubuntu Edgyyn? AMD Athlon 1.8Ghz prossu 512M RAM Ati Xpress 200M... kuulostaako pahalta?
Entä sitten Gnomen käyttäminen KDE:n sijasta? Onnistuuko asennus kivuttomasti ja miten se käytännössä tapahtuu? Vieroksun hieman KDE:tä tai sitten olen vain tottunut Gnomeen, no joka tapauksessa sen pitäisi toimia moitteetomasti enenkuin tuota Debiania harkitsisin.
No siinäpä tulikin pitkä litanja asiaa! :)
Itse juurikin päätin sitten asentaa Debianin ja varsin asialliseltahan tämä vaikuttaa kuten odottaa saattoi! Asennuskin oli hyvin helppo.
Gnome valitettavasti oletuksena kuten ubuntussakin joten KDE täytyy heittää tähän jossain vaiheessa. Itse kun olen sillä alunperin Linux:in käytön aloittanut niin tuntuu vaan jotenkin "kotoisammalta" käyttää KDE:tä. :)
Ainoa miinus mitä tässä nyt äkkiseltään keksin niin näyttiksen ajureiden asennus ei ole ihan niin helppoa kuin Ubuntussa. En tiedä onko tähän olemassa jokin kätevämpikin tapa mutta ainakin itse jouduin hakemaan Nvidian sivuilta ajurit ja asentamaan "käsin" ne.
Mut mut.. kuten sanottua niin vaikuttaa hyvin lupaavalta ja lupaan jatkaa tutkiskelua! Saas nähä siirtyykö tämä poika Ubuntu käyttäjästä Debian käyttäjäksi. Aika näyttää! :)
Vaika nyt kritisioinkin Ubuntua, niin se ei tarkota sitä että ajattelisin ettei ubuntu sopisi hyvin työpöytäkäyttöön. En mä sitä tarkottanu. Kolikolla vaan yleensä on kaksi puolta, ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Ja kuten tossa itse sanoin, ihan sama pätee Debianiinkin.
Olen kokeillut vähän kaikenlaisia versioita linuxeista, rautapuoli vaan tekee tepposia ettei kaikkea saa toimimaan eikä edes asennus onnistu.
Mielnkiinnolla odotan kun saadaan tuo Debian Etch valmiiksi, varmaankin asennan sen koneelle pääkäyttöjärjestelmäksi, on toki Ubuntukin vakaa ja konstailematon mutta jotenkin tuo Etch nytkin jo keskeneräisenä tuntui hyvältä, tähänasti on väännetty ja opeteltu Ubuntun käyttöä niin siitä on aika helppo siirtyä Debianiin.